täällä on käyty keskustelua kulissien ylläpitämisestä avioliitossa. olen pitänyt kulissia kasassa 10v. nytpä joku hyppäsi varmasti takajaloilleen,kestän kritiikin. en rakasta miestäni,pidän kyllä! ei tulisi mieleeni pettää onhan hän kuitenkin mieheni. hän on kunnollinen mies ei juo ei lyö,rakastaa lapsiaan ja minua.pointti on vaan siinä etten rakasta enkä koskaan ole rakastanutkaan.hän on minulle tärkeä ja hyvä ystävä,muttei "se". En näe syytä erota,kun kaikki pelaa näinkin. toki elän valheessa,kun mieheni sanoo rakastan sinua vastaan: minäkin sinua....toki joku voi ajatella,oletko varma rakastaako miehesi sinua,en olekkaan varma. hän haluaa useasti seksiä,mutta sitä en voi tarjota usein...seksi hänen kanssaan ei tunnu...miten sen sanoisin...seksiltä...mutta seksihän ei liitossa pääasia ole. Joku sanoisi rakkaus,mutta se puuttuu juuri meidän kohdalla ja silti elämä maistuu...ehkä sitten joskus kun lapset ovat isoja...Niimpä jatkan eloani kulisseissani...
kulissi
53
6680
Vastaukset
- meitä moneks
Siis voiko ihminen toimia törkeemmin kun sinä toimit.Sun pitää sanoa totuus miehellesi koska hänellä on oikeus tietää ja tehdä omat valintansa! Seksi ei ole mielestäsi tärkeä, mut entä jos se on miehellesi tärkeä. Hyväksytkö sen sitten että hän juoksee vieraissa kun ei sinulta saa?? Sitä paitsi jos ei seksi toimi parisuhteessa ei tomi mikään muukaan, koska seksi on yksi parisuhteen tärkeimmistä asioista! Sanot että ehkä sitten kun lapset ovat isoja. Klisee sanoja jotka ovat vain verukkeita! Jokaisella ihmisellä on oikeus elämään, niin myös sinun miehelläsi!
- ...............
ehkä sinusta, jätin mainitsematta,kerran yritin erota,sanoin miehelleni etten rakasta,mieheni itki ja vastasi ettenkö voisi yrittää vielä,hän ei halua erota koska rakastaa minua ja se riittää kun minä olen tässä...meitä on moneen..tarkoitan itseäni. en ole mikään kylmä kala,elän tunteella...en rakasta syvästi mutta välitän. miksen voisi liittoa jatkaa..
seksi on olennaista,tiedän siksi se ei toimikkaan meillä kovin hyvin. jos hän haluaa seksiä jostain muualta,silloin hän on valmis eroon ja se hänelle suon.rakastamme lapsia ja annamme heille ehyen perheen,onko se väärin? olen itse avioero perheestä, tiedän mitä ero lapsen vinkkelistä on. - mitä on rakkaus
Pitäisikö meidänkin harkita eroa, elämmekö kulisseissa?
Meillä on kaikki hyvin, viihdymme yhdessä, luottamusta on, rakastamme lapsiamme. Mutta tämäkö ei ole rakkautta, kun emme peuhaa lakanoiden välissä jatkuvasti, sanoisin että varsin harvoin. Pitääkö erota? - meitä moneks
mitä on rakkaus kirjoitti:
Pitäisikö meidänkin harkita eroa, elämmekö kulisseissa?
Meillä on kaikki hyvin, viihdymme yhdessä, luottamusta on, rakastamme lapsiamme. Mutta tämäkö ei ole rakkautta, kun emme peuhaa lakanoiden välissä jatkuvasti, sanoisin että varsin harvoin. Pitääkö erota?jos te molemmat ootte tyytyväisiä, mut jos niin et toinen ei saa läheisyyttä ja seksiä tarpeeksi niin sit ei ole oikein. Tiedän monta paria missä miehellä on kakkosnainen, koska kotona puutuu jotain, niin valitettavaa kun se onkin!
- vitsi
Hyvää päivää vaan sullekin. Ei kaikkea tarvitse sanoa vaikka toisella olisi miten suuri oikeus tietää. Jokainen elää elämäänsä juuri niinkuin parhaaksi näkee. Tässäkin tapauksessa näen että lähimmäistä kuitenkin rakastetaan eikä vain ajatella omaa hyvinvointia. Ihan tervettä moraalia kuulutan kaikille muillekin
- kun vaimo ihmetteli
............... kirjoitti:
ehkä sinusta, jätin mainitsematta,kerran yritin erota,sanoin miehelleni etten rakasta,mieheni itki ja vastasi ettenkö voisi yrittää vielä,hän ei halua erota koska rakastaa minua ja se riittää kun minä olen tässä...meitä on moneen..tarkoitan itseäni. en ole mikään kylmä kala,elän tunteella...en rakasta syvästi mutta välitän. miksen voisi liittoa jatkaa..
seksi on olennaista,tiedän siksi se ei toimikkaan meillä kovin hyvin. jos hän haluaa seksiä jostain muualta,silloin hän on valmis eroon ja se hänelle suon.rakastamme lapsia ja annamme heille ehyen perheen,onko se väärin? olen itse avioero perheestä, tiedän mitä ero lapsen vinkkelistä on.niin kun eräs tapaus jossa 30v-n jälkeen mies lähti ja sano vaimolle:koskaan ei ole mitään rakkautta edes ollu!
- erota
mitä on rakkaus kirjoitti:
Pitäisikö meidänkin harkita eroa, elämmekö kulisseissa?
Meillä on kaikki hyvin, viihdymme yhdessä, luottamusta on, rakastamme lapsiamme. Mutta tämäkö ei ole rakkautta, kun emme peuhaa lakanoiden välissä jatkuvasti, sanoisin että varsin harvoin. Pitääkö erota?niin tiedät rakastatko. Luulin, etten rakasta, nyt eron kynnyksellä olen huomannut, että koko elämä tuntuu turhalta, kun ero tuli puheeksi. Lapsia on, tapeltukin on paljon, ei väkivaltaa, ei alkoholia. Ruokahalu meni moneksi päiväksi, kun mies otti eron puheeksi. Nyt en tiedä, miten tästä eteen päin. En haluaisi erota, mutta ei tämäkään enää elämää ole. Sattuu pelkkä ajatuskin tämän loppumisesta.
Kaikki oli niin itsestään selvää, sehän siinä vikana olikin. Arki vei kaiken hohdon alämästä.
Nyt en sitä arkea antaisi mihinkään.
- miettijä
Sitä tässä mietin että miksi olet mennyt naimisiin kun et koskaan ole miestäsi rakastanut?
Ihan asiallisesti kysyn kun kiinnostaa.
Uskon kyllä että voihan se noinkin toimia,liitto,jos molemmat ootte tilanteeseen tyytyväisiä.- .............
hän tuli elämääni kun erosin poikaystävästäni,hän sai minut tuntemaan jälleen ihanaksi ja naiselliseksi ja haluttavaksi. tulkitsin sen erheellisesti rakkaudeksi....seurustelimme 1v6kk ja menimme naimisiin,naimisissaolon aikana tajusin,etten miestäni rakasta kuin ystävänä,hän tuli elämääni väärällä hetkellä ja annoin sen mennä näin pitkälle. Olen silti tyytyväinen elooni,niin kuin myös mieheni. mieheni on ihana persoona mutta se jokin puuttuu,etten osaa rakastaa häntä niinkuin kuuluisi..
- pakottaa eikä kieltää
............. kirjoitti:
hän tuli elämääni kun erosin poikaystävästäni,hän sai minut tuntemaan jälleen ihanaksi ja naiselliseksi ja haluttavaksi. tulkitsin sen erheellisesti rakkaudeksi....seurustelimme 1v6kk ja menimme naimisiin,naimisissaolon aikana tajusin,etten miestäni rakasta kuin ystävänä,hän tuli elämääni väärällä hetkellä ja annoin sen mennä näin pitkälle. Olen silti tyytyväinen elooni,niin kuin myös mieheni. mieheni on ihana persoona mutta se jokin puuttuu,etten osaa rakastaa häntä niinkuin kuuluisi..
Taidanpa kokemuksesta tietää, mistä puhut. Tunteiden "valehtelemista" tuskin voit loputtomiin jatkaa. Se syö sinua hitaasti mutta varmasti. Pykälää vaikeammaksi homma muuttuu sitten, kun mukaan kuvioon tulee "se oikea". Hakemattakin kun voi kohdalle osua. Siinä sitä sitten mietitään, mikä on oikein, mikä väärin. Eikä tunteita sitten pysty enää teeskentelemään siellä, missä niitä ei ole tai salaamaan siellä, missä niitä on.
Ihminen kun tekee aina ratkaisunsa senhetkisen ymmärryksen mukaan. Siitä nämä asetelmat syntyy. Sen jälkeen, kun kuviossa on lapset mukana, tilanteelle ei tunnu olevan mitään tehtävissä.
Ja jos kysyt neuvoa ystäviltä tai esim. tällaiselta palstalta, niin saat vastauksia äärestä laitaan. Joku sanoo, että kulissit ovat lasten aliarvioimista ja tilanne helpottaa, kun vanhemmat eroavat. Joku toinen siihen, että lapselle pahin kokemus on ero.
Ainoa rehellinen vastaus on kai, ettei kukaan oikeastaan voi auttaa kuin kertomalla omista kokemuksistaan, joiden valossa kutakin asetelmaa voi tarkastella. Kaikki suhteet ovat erilaisia ja kaikki tilanteet myös. Asianosaiset joutuvat päätökset kuitenkin tekemään. Jos paine käy sietämättömäksi, varmaan tulee tarve toimia.
Eihän tuossa mitään väärää ole ... kyse valinnasta. Jos kulissista huolimatta kaikki OK, ei henkistä kärsimystä, tappelua tms. niin voihan ihminen elämänsä noinkin elää ... ikäänkuin kämppiksinä yhteisiä lapsia kasvattaen.
Ongelmia tulee silloin, jos kulisississa kärsitään ja kidutaan, oirehditaan ... sen lapset aistivat kyllä ... etenkin jos toinen tekee itsestään marttyyrin ("lasten kanssa tässä kidutaan kuin löysässä hirressä") ... silloin minusta ero on parasta ja kulissien romuttaminen.
Leikki ja näytelmä on OK niin kauan kuin molemmat jasavat "leikkiä" riittävän vakuuttavasti onnellista perhettä. Täytyy tosin olla henkisesti melko raskasta tuokin.- Kirsikka
Palasin palstalle vuoden miettimisen jälkeen ja heti löytyi koskettavia juttuja.
Erityisesti tämä pätkä sattui silmään:
"Ongelmia tulee silloin, jos kulisississa kärsitään ja kidutaan, oirehditaan ... sen lapset aistivat kyllä ... etenkin jos toinen tekee itsestään marttyyrin ("lasten kanssa tässä kidutaan kuin löysässä hirressä") ... silloin minusta ero on parasta ja kulissien romuttaminen."
Viime syksynä harkitsin eroa jo vakavasti ja yritinkin sen sanoa miehelle, mutta eihän siitä mitään tullut - toinen alkoi itkeä ja valittaa, että häntä ei saa jättää! No päätin antaa liitolle jatkoaikaa, mutta nyt ollaan taas samassa pisteessä.
Meillä ei tunnu olevan mitään muuta yhteistä kuin katto pään päällä ja kaksi teini-ikää lähestyvää lasta. Koskaan ei tehdä mitään yhdessä ja eletään eri tahdissa normaali arkikin. Mies on "naimisissa" yrittämisen kanssa ja vetoaa tietysti työn paljouteen, kun peruuttaa kaikki vähäisetkin yhteiset suunnitelmat.
Jopa lapset painostavat minua ottamaan eron - mutta se lopullinen rohkeus on puuttunut. Mistä saisin sen verran lisärohkeutta, että saisin puhuttua asiat selviksi??? Tiedän, että mies osaa olla hankala. Kun eroasiaa on yritetty ottaa puheeksi, niin mies joko itkee taikka raivoaa -mutta normaalia keskustelua ei saada aikaan! Tosin eihän meillä mistään muustakaan koskaan keskustella yhdessä... Melkein asiasta kuin asiasta saadaan riita aikaan - useimmiten täysin tyhjänpäiväisistä asioista. Monesti mies alkaa yllättäen raivota täysin ilman syytä ja yksinään!
Normaalia seksielämää meillä ei ole ollut enää vuosikausiin. Joskus harvoin joudun antamaan periksi, mutta en nauti siitä ollenkaan!
Mikä neuvoksi??? - pitkässä liitossa
Kirsikka kirjoitti:
Palasin palstalle vuoden miettimisen jälkeen ja heti löytyi koskettavia juttuja.
Erityisesti tämä pätkä sattui silmään:
"Ongelmia tulee silloin, jos kulisississa kärsitään ja kidutaan, oirehditaan ... sen lapset aistivat kyllä ... etenkin jos toinen tekee itsestään marttyyrin ("lasten kanssa tässä kidutaan kuin löysässä hirressä") ... silloin minusta ero on parasta ja kulissien romuttaminen."
Viime syksynä harkitsin eroa jo vakavasti ja yritinkin sen sanoa miehelle, mutta eihän siitä mitään tullut - toinen alkoi itkeä ja valittaa, että häntä ei saa jättää! No päätin antaa liitolle jatkoaikaa, mutta nyt ollaan taas samassa pisteessä.
Meillä ei tunnu olevan mitään muuta yhteistä kuin katto pään päällä ja kaksi teini-ikää lähestyvää lasta. Koskaan ei tehdä mitään yhdessä ja eletään eri tahdissa normaali arkikin. Mies on "naimisissa" yrittämisen kanssa ja vetoaa tietysti työn paljouteen, kun peruuttaa kaikki vähäisetkin yhteiset suunnitelmat.
Jopa lapset painostavat minua ottamaan eron - mutta se lopullinen rohkeus on puuttunut. Mistä saisin sen verran lisärohkeutta, että saisin puhuttua asiat selviksi??? Tiedän, että mies osaa olla hankala. Kun eroasiaa on yritetty ottaa puheeksi, niin mies joko itkee taikka raivoaa -mutta normaalia keskustelua ei saada aikaan! Tosin eihän meillä mistään muustakaan koskaan keskustella yhdessä... Melkein asiasta kuin asiasta saadaan riita aikaan - useimmiten täysin tyhjänpäiväisistä asioista. Monesti mies alkaa yllättäen raivota täysin ilman syytä ja yksinään!
Normaalia seksielämää meillä ei ole ollut enää vuosikausiin. Joskus harvoin joudun antamaan periksi, mutta en nauti siitä ollenkaan!
Mikä neuvoksi???Ymmärrän täysin ketjun avaajan elon kulissiliitossa. Elämme tänä päivänä turhan seksikorosteisessa maailmassa, ilmankin pärjää, vaik välillä kipeää tekee. Seksi on kuitenkin loppujenlopuksi vain yksi pieni osa liittoja, on niin paljon muuta.
en edes usko, että miehesi kärsii siitä, vaikka kokee, ettei esim. seksiä saa tarpeeksi. Kohtuulisella määrälläkin seksiä kyllä pärjää.
olen sitä mieltä, jos liitto on suht tasapainoinen muuten, niin lasten kannalta on ehdototman tärkeää, että on kaksi kasvattajaa ja he kokevat sen turvallisuuden tunteen, minkä saavat.
Kirsikalle, kyllä se seuraavakin vuosi menee, jos ei ole rohkeutta ottaa sitä askelta. Mutta muista, lapset eivät sitä lopullista ratkaisua sun puolesta tee. Muuten mitä sieltä aidan toiselta puolelta löytyis???Ei esim. sitä samaa taloudellista varmuutta??
- kanta
Olet kuitenkin oivaltanut ettei avioliitossa voi tehdä mitä huvittaa. Et ole itsekäs omaan napaasi tuijottaja.
Rakkaus on jotakin tiedotusvälineiden ja kuvitelmien sekamelskaa. Jos joku kuvittelee että rakkaus on jotakin "moukarilla päähän" -tyyppistä niin varmasti erehtyy. Sinäkin uskot sokeasti jos miehesi sanoo että rakastaa sinua. Asia ei varmasti ole näin. Hän tuskin edes käsittää mitä puhuu. Enemmän liitoissa on kyse tottumuksesta ja syvästä kiintymyksestä. Iän myötä siitä kasvaa ehkä rakkautta.
Avaa silmäsi ja katso ympärillesi. Joka puolella kävelee yksinäisiä ihmisiä jotka eivät ole kokeneet omasta mielestään rakkautta. He eivät ole löytäneet sitä "oikeaa". Oikeaa he eivät todennäköisesti löydä koskaan. Elämä loppuu ensin. Voihan sitä vaihdon jälkeen sitten kuitenkin kehua ystäville kuinka kannatti. Totuus vain on usein toinen.Kyllä rakastuminen on "moukarilla päähän" -tyyppinen tunne. Joku kerran totesi tunteen olevan lähellä mielenhäiriötä ... ruoka ei maistu, vain "hän" mielessä, mihinkään ei voi keskittyä, naama kokoajan hymyssä, jne. Ja niin kuuluu ollakin.
Mutta jos kuvittelee rakastumisen tunteen jatkuvan kuukausi tai vuosi tolkulla parisuhteessa, on väärässä ... koska sen tunteen pitäsi jalostua rakkaudeksi (toisen kunnioittaminen, välittäminen, toveruus, "hauskuus yhdessä", edelleen seksi, yhteinen visio tulevaisuudesta, arkea, tukemista kun vaikeata, yms.) mikä vahvistuu ajan myötä, ja vaikeuksien voittamisen myötä.
Mutta ellei rakastumista ole ollut MOLEMMINPUOLIN vaan suhteeseen "päätetty mennä" muista syistä ... niin ei hyvää seuraa.
Huonoa seuraa siitäkin, jos on "rakastumisriippuvainen" ... koska se tunne "määräaikainen" aina, ja uuden kicksin saa vain uuden partnerin kanssa ... raskasta luulisi olevan.- kirjaimet näppäimistöstäni
M36 kirjoitti:
Kyllä rakastuminen on "moukarilla päähän" -tyyppinen tunne. Joku kerran totesi tunteen olevan lähellä mielenhäiriötä ... ruoka ei maistu, vain "hän" mielessä, mihinkään ei voi keskittyä, naama kokoajan hymyssä, jne. Ja niin kuuluu ollakin.
Mutta jos kuvittelee rakastumisen tunteen jatkuvan kuukausi tai vuosi tolkulla parisuhteessa, on väärässä ... koska sen tunteen pitäsi jalostua rakkaudeksi (toisen kunnioittaminen, välittäminen, toveruus, "hauskuus yhdessä", edelleen seksi, yhteinen visio tulevaisuudesta, arkea, tukemista kun vaikeata, yms.) mikä vahvistuu ajan myötä, ja vaikeuksien voittamisen myötä.
Mutta ellei rakastumista ole ollut MOLEMMINPUOLIN vaan suhteeseen "päätetty mennä" muista syistä ... niin ei hyvää seuraa.
Huonoa seuraa siitäkin, jos on "rakastumisriippuvainen" ... koska se tunne "määräaikainen" aina, ja uuden kicksin saa vain uuden partnerin kanssa ... raskasta luulisi olevan.On omakokemuksellista näyttöä, että joskus ihmiset voivat olla vääriä tai oikeita toisilleen. Ei siinä ole mitään vikaa, jos etsiskelee suurta rakkautta. Pahempaa jälkeä tulee, kun menee yhteen esimerkiksi niin rikkinäisenä, että valitsee kumppanin väärin perustein.
Hienosti kirjoitit siitä, miten homma etenee rakastumisesta rakkaudeksi. Etenkin mietin tuota "hauskuus yhdessä" -kohtaa, josta juuri olen itse ystäville puhunut. Ilmaisin sen niin, että sellainen suhde on vahvoilla, jossa iloitaan toinen toisestaan. - kantaa
M36 kirjoitti:
Kyllä rakastuminen on "moukarilla päähän" -tyyppinen tunne. Joku kerran totesi tunteen olevan lähellä mielenhäiriötä ... ruoka ei maistu, vain "hän" mielessä, mihinkään ei voi keskittyä, naama kokoajan hymyssä, jne. Ja niin kuuluu ollakin.
Mutta jos kuvittelee rakastumisen tunteen jatkuvan kuukausi tai vuosi tolkulla parisuhteessa, on väärässä ... koska sen tunteen pitäsi jalostua rakkaudeksi (toisen kunnioittaminen, välittäminen, toveruus, "hauskuus yhdessä", edelleen seksi, yhteinen visio tulevaisuudesta, arkea, tukemista kun vaikeata, yms.) mikä vahvistuu ajan myötä, ja vaikeuksien voittamisen myötä.
Mutta ellei rakastumista ole ollut MOLEMMINPUOLIN vaan suhteeseen "päätetty mennä" muista syistä ... niin ei hyvää seuraa.
Huonoa seuraa siitäkin, jos on "rakastumisriippuvainen" ... koska se tunne "määräaikainen" aina, ja uuden kicksin saa vain uuden partnerin kanssa ... raskasta luulisi olevan.Kuvailemasi oireet tuntee varmasti jokainen jo teini-iässä. Kyse ei mielestäni ole kuitenkaan rakkaudesta vaan seksuaalisesta huumasta ja toisen valloittamisen aiheuttamasta mielihyvästä.
Tämä tunne haihtuu yleensä nopeasti ja arki astuu peliin. Silloin alkaa todellinen rakkaus kantaa. Tietysti kyse on jokaisen kohdalla erilainen eikä yhtä oikeaa tunnetta ole. Moni asia riippuu kumppaneiden elämänkokemuksesta, kasvatuksesta, sivistystasosta jne. Halu sitoutumiseen on myös tärkeää.
Moukrilla päähän - tunne on kiva kokea. En kuitenkaan rohkenisi väittää sitä ainakaan omalla kohdallani rakkaudeksi. Onhan se imartelevaa kun nainen suorastaan väkisin vie ja sekoittaa pään. Järki kuitenkin sanoo ettei se ole todellista. Tapauksia lienee niin monta kuin on kohtaamisiakin. - villi tiikeri
Ajattelen nykyisin samalla tavalla kuin sinä. Rakastunut olen jo muutamaan kertaan.Elänyt välillä villiä sinkkuaikaa eli etsinyt sitä oikeaa. Kohdannut monenlaisia ihmisiä ja vapauden kaipuu vain kasvanut kun en ole pitemmän päälle tuntenut mitään syvää kiintymystä. Lopulta tapasin miehen joka tykkää minusta muttei rakasta.Seurusteltu alle vuosi ja oltu aika tiiviisti yhdessä. Seksi yms. sujuu oikeastaan kiitettävästi. Tietynlaista epävarmuutta ja musta-sukkasuutta tulee välillä eteen. Yritän tavallaan puhua itselleni että eroa ja lähde etsimään sitä oikeaa. Tykkään tai kait rakastan tätä miestä enkä haluaisi erota. Koska toivon että hyvät yhteiset kokemukset kasvattavat rakkautta.
- kommentoida
villi tiikeri kirjoitti:
Ajattelen nykyisin samalla tavalla kuin sinä. Rakastunut olen jo muutamaan kertaan.Elänyt välillä villiä sinkkuaikaa eli etsinyt sitä oikeaa. Kohdannut monenlaisia ihmisiä ja vapauden kaipuu vain kasvanut kun en ole pitemmän päälle tuntenut mitään syvää kiintymystä. Lopulta tapasin miehen joka tykkää minusta muttei rakasta.Seurusteltu alle vuosi ja oltu aika tiiviisti yhdessä. Seksi yms. sujuu oikeastaan kiitettävästi. Tietynlaista epävarmuutta ja musta-sukkasuutta tulee välillä eteen. Yritän tavallaan puhua itselleni että eroa ja lähde etsimään sitä oikeaa. Tykkään tai kait rakastan tätä miestä enkä haluaisi erota. Koska toivon että hyvät yhteiset kokemukset kasvattavat rakkautta.
Myös huonot yhteiset kokemukset kasvattavat rakkautta. Jos hyvien kokemusten vaakakupissa on enemmän tavaraa (tätä hyvää kertyy erityisesti rakastuneisuusaikana), voitetut huonot ajat vain lisäävät ja syventävät kiintymystä. Kun ikävät asiat saadaan setvittyä ja käydään eron partaalla, siinä suhde punnitaan. Jatkaminen merkitsee sitoutumista.
kantaa kirjoitti:
Kuvailemasi oireet tuntee varmasti jokainen jo teini-iässä. Kyse ei mielestäni ole kuitenkaan rakkaudesta vaan seksuaalisesta huumasta ja toisen valloittamisen aiheuttamasta mielihyvästä.
Tämä tunne haihtuu yleensä nopeasti ja arki astuu peliin. Silloin alkaa todellinen rakkaus kantaa. Tietysti kyse on jokaisen kohdalla erilainen eikä yhtä oikeaa tunnetta ole. Moni asia riippuu kumppaneiden elämänkokemuksesta, kasvatuksesta, sivistystasosta jne. Halu sitoutumiseen on myös tärkeää.
Moukrilla päähän - tunne on kiva kokea. En kuitenkaan rohkenisi väittää sitä ainakaan omalla kohdallani rakkaudeksi. Onhan se imartelevaa kun nainen suorastaan väkisin vie ja sekoittaa pään. Järki kuitenkin sanoo ettei se ole todellista. Tapauksia lienee niin monta kuin on kohtaamisiakin.Rakastuninen (ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa! No jatketaanpa tätä terminologiaa ... teini-iässä ihatuminen tunteena hyvin samanlainen kuin varttuneemmalla iällä rakastuminen ... noh, yhtäkaikki ... rakastua voi iästä katsomatta, ja tunne hyvinkin vahva (tästä ihan omakohtaista kokemusta), ellei jopa huumaava. Surullista ellei usko tai voi kokea rakastumista -- koska se on kuitenkin rakastamisen perusta.
Totta, rakastumisen "huuma" haihtuu ... niin sen kuuluukin. Tilalle tulee muuta, rakastaminen ... ja ellei tule, niin sitten on väärän henkilön kanssa! Onneksi tuo rakastumisen huuma tosiaan haihtuu melko pian, jolloin PITÄISI olla sitä rohkeutta jatkaa matkaa ELLEI tunnu hyvältä (lue: ole rakkautta mistä yllä kerroin mielipiteeni), eikä takertua toiseen vain sen vuoksi kun "meneehän se näinkin" ja "äitikin tykkää tuosta"...- näkökulma2
M36 kirjoitti:
Rakastuninen (ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa! No jatketaanpa tätä terminologiaa ... teini-iässä ihatuminen tunteena hyvin samanlainen kuin varttuneemmalla iällä rakastuminen ... noh, yhtäkaikki ... rakastua voi iästä katsomatta, ja tunne hyvinkin vahva (tästä ihan omakohtaista kokemusta), ellei jopa huumaava. Surullista ellei usko tai voi kokea rakastumista -- koska se on kuitenkin rakastamisen perusta.
Totta, rakastumisen "huuma" haihtuu ... niin sen kuuluukin. Tilalle tulee muuta, rakastaminen ... ja ellei tule, niin sitten on väärän henkilön kanssa! Onneksi tuo rakastumisen huuma tosiaan haihtuu melko pian, jolloin PITÄISI olla sitä rohkeutta jatkaa matkaa ELLEI tunnu hyvältä (lue: ole rakkautta mistä yllä kerroin mielipiteeni), eikä takertua toiseen vain sen vuoksi kun "meneehän se näinkin" ja "äitikin tykkää tuosta"...Jos on hyvä olla niin kaikki on hyvin. Liittoa ei kuitenkaan pysty pitämään kasassa vain toinen osapuoli. Jos kaikki sujuu uudessa liitossa ensihuuman jälkeenkin on kaikki todellakin loistavasti. Silloin on varmaankin löytänyt sen oikean tai ainakin yhden niistä. Voisi todeta että tässä nykyisessä tyytymättömyyden ajassa ymmärtävän ja rakastavan puolison löytäminen on todellakin lottovoitto.
Onnea Sinulle.
- minulla
Minulle on käynnyt samoin. Ajauduin avioliittoon ystäväni kanssa. Nyt vasta minulle on selvinnyt että ajatuminen johtui siitä, että vanhempani kuolivat kun olin lapsi. Kaipasin siis "isää" itselleni. Mieheni ei halua erota, vaikka välillä olen ottanut asian puheeksi. Nyt sitten 15 vuoden jälkeen olen törmännyt "oikeaan" ja pähkäilen itseni kanssa mitä tehdä. Pitäisikö erota ja antaa elämän viedä, vai jatkanko lapsien takia kumppanuutta. Eihän sen oikeankaan kanssa rakastuminen kestä ikuisesti, mutta parisuhdeterapiassa käsketään miettiä "mihin tuossa ihmisessä rakastuin" ja herättää sitä tunnetta uudestaan. Mutta entä kun sellaista ei ole? Onko tämä avioliitto kahden elämän hukkaan heittämistä, tapoihin kangistumista, vai kuuluuko tämä risti kantaa loppuun saakka, kun kerran mistään ISOSTA ongelmasta ei ole kyse?
- onkin
Se on just sillain tää elämä, että ne parit joista molemmat tai vain toinen ei ole koskaan tuntenut kummosempaa intohimoa puolisoaan kohtaan, vaan on suurimman osan ajasta aika ajoin säikkynyt valheellista ja valheellisiin alkutunteisiin perustuvaa muka-elämäänsä. Ei sellaisella ole menestystä. Siksipä melkein kuka tahansa vähän jeessimpi tyyppi saa ihon kananlihalle ja pettäminen voi alkaa. Eipä sen puoleen, vaikka jotain tunteenpoikasta ois matkanvarrella läikkynyt, kylläpä se enimmäkseen arjessa on kumppanuutta ja vähän nyhjöä se parisuhde.
- N32,2
Me päädyimme eroon kaveriliitosta. Lähipiiri olisi tarvinnut ja halunnut paremman syyn kuin erilleen kasvaminen. Väkivalta, pettäminen tai alkoholi olisivat hyviä syitä erota. Se, että tunteet ovat kuolleet ja ihmiset kaipaavat oikeaa parisuhdetta, ei ole riittävä peruste avioeroon kaikille. Itse olen ratkaisuun tyytyväinen, vaikkei se tehnyt erosta varmaan helpompaa. Omaa sisäistä ääntään kannattaa kuunnella. Minulla oli mahtavat kulissit ja elämä näytti kadehdittavalta ulospäin ja kaikki olikin suht ok. Sisimmässäni olin onneton ja niin oli miehenikin. Ne syyt, joiden vuoksi aikoinaan avioiduimme ja rakastuimme... ne eivät enää päteneet. Ihmiset muuttuvat, mutta meidän tarpeet ja arvot muuttuivat toiseen suuntaan. Pitää olla rehellinen edes itselleen ja sieltä se vastaus hiljalleen löytyy.
- ei rakkautta
En tiennyt että meitä on muitakin. Minäkin menin mieheni kanssa naimisiin jostain muista syistä kuin rakkaudesta. Luulin että miehen rakkaus riittää, tiedän että olen itsekäs. Ehkä hain myös isähahmoa, kun isäsuhteeni oli etäinen. No sain sen kainalon mihin käpertyä ja olen nyt suht onnellinen.
Meillä on pieniä lapsia ja seksikin sujuu. Joskus kyllä mietin, miten tässä näin kävi. Miksi ihmeessä menin naimisiin, vaikka en tuntenut rakkautta? Miestäni ei tuntunut häiritsevän, vaikka sanoin ettei rakkautta ole koskaan ollutkaan, syvää kiintymystä vain. Täytyihän sen se tietää kun seurustellessa olisin halunnut erota, että kaikki ei ole kunnossa.
Miestäni en alkaisi pettämään missään tilanteessa. Hän on minulle hyvä mies ja lapsille hyvä isä. Hän tuo rahan kotiin, minä puolestani teen kotityöt ja annan seksiä. Kuulostaa varmaan hullunkuriselta, mutta vähät siitä. Ei elämä mene aina niinkuin rakkausromaaneissa. Ei kaikkea voi saavuttaa.- parisuhde
Toivottavasti pärjäilet noin elämäsi loppuun asti. Tunneihmiset tuskin onnistuvat pääsemään hautaan ilman että tuollaisessa suhteessa tukahdutettuna ollut minuudenpuolikaskin pääsee esiin. Jossain vaiheessa tulee elämään Hän, joka kaivaa esiin ihmisen, jollainen oikeasti haluaa olla. Parhaan minän. Ja sitten se on menoa, jos homma on molemminpuolista.
- ei rakkautta
parisuhde kirjoitti:
Toivottavasti pärjäilet noin elämäsi loppuun asti. Tunneihmiset tuskin onnistuvat pääsemään hautaan ilman että tuollaisessa suhteessa tukahdutettuna ollut minuudenpuolikaskin pääsee esiin. Jossain vaiheessa tulee elämään Hän, joka kaivaa esiin ihmisen, jollainen oikeasti haluaa olla. Parhaan minän. Ja sitten se on menoa, jos homma on molemminpuolista.
Tai sitten ei tule koskaan. Ilman miestä, ilman lapsia hautaan asti. Tämä on kuitenkin toiseksi paras vaihtoehto. Täytyy nyt kuitenkin totuuden nimessä myöntää, että kaipaan joskus elämääni sitä suurta rakkautta, miestä tai naista. (olen bi)
- Miehen mallin kantaja
Onpa kuin meidän tarinaa, paljonkin. Samalla tapaa elämme hyvinä ystävinä, toisiamme kunnioittaen ja saman peitonkin alla yöpyen. Välittämistä, huolehtimista ja vastuuta yhteisistä asioista, lapsista ennen kaikkea.
Vaan syvyys, väkevyys ja "jokin" puuttuu edelleen. Se ahdistaa vielä yli kahdenkymmenen vuosen jälkeenkin, ja mietityttää että mitenkähän näin kävi. Vaimo tuli elämääni kertaheitolla, "vei" minut silloiselta tyttötstävältäni, jonka kanssa ei muutenkaan mennyt enää hyvin. Tässä sitä ollaan kelpo perheenisänä, ihmeissään. Kerran puhuin erosta, ja vaimo heti kysymään että onko joku toinen. Ei, mutta kun joku puuttuu ja pitäisi lähteä etsimään.
Elämä toki menettelee näinkin, mutta kunka kauan? Milloin kulissi kaatuu ja minä seison ilman sitä elämännäyttämöllä uudessa roolissani, itsenäni?
Pitäsi kai kaataa se itse ja huutaa, että nyt!- minulla
Miten sitä uskaltaisi repästä itsensä irti "välttävästä" elämästä? Olisiko se kamala shokki toiselle osapuolelle, jolle se kuitenkin tulisi jokseenkin yllätyksenä? Miten asian saisi tehtyä pehmeästä? Lapset on alle kouluikäisiä, joten ennen koulua olisi ehkä hyvä saada elämä järjestykseen? Tahtoisin kanssa huutaa, nyt POIKKI!
- Miehen mallin kantaja
minulla kirjoitti:
Miten sitä uskaltaisi repästä itsensä irti "välttävästä" elämästä? Olisiko se kamala shokki toiselle osapuolelle, jolle se kuitenkin tulisi jokseenkin yllätyksenä? Miten asian saisi tehtyä pehmeästä? Lapset on alle kouluikäisiä, joten ennen koulua olisi ehkä hyvä saada elämä järjestykseen? Tahtoisin kanssa huutaa, nyt POIKKI!
Katastrofihan tällainen poikkihuutaminen olisi ihan kaikille, itsellekin. Se pitäsi uskaltaa tehdä, kestää seuraukset ja sietää tulevan epävarmuus. Muuan ystäväni kysyi tätä pohtiessamme, että miksen uskalla elää. Elänhän minä, mutta...
Ennen vanhaan oli sellaisia sovittuja avioliittoja, järkiavioliittoja... Joskus tuntuu että itse on tullut mentyä sovinnaisuus- tai jopa talousavioliitoonn. Siitäkin on kaiketi tunnettava vastuunsa.
Pyöritystä, pyöritystä, kunnes pahoinvointia alkaa näkyä ja tuntua... ei, vaan on toimittava ajoissa? - Kirsikka
Miehen mallin kantaja kirjoitti:
Katastrofihan tällainen poikkihuutaminen olisi ihan kaikille, itsellekin. Se pitäsi uskaltaa tehdä, kestää seuraukset ja sietää tulevan epävarmuus. Muuan ystäväni kysyi tätä pohtiessamme, että miksen uskalla elää. Elänhän minä, mutta...
Ennen vanhaan oli sellaisia sovittuja avioliittoja, järkiavioliittoja... Joskus tuntuu että itse on tullut mentyä sovinnaisuus- tai jopa talousavioliitoonn. Siitäkin on kaiketi tunnettava vastuunsa.
Pyöritystä, pyöritystä, kunnes pahoinvointia alkaa näkyä ja tuntua... ei, vaan on toimittava ajoissa?Minullekin ystävätär pari päivää sitten tuumasi, että koskas minä oikein meinaan sen eron toteuttaa - kun jo vuosia olen sitä puntaroinut!!!
Tiedän että haluan sen tehdä, mutta silti on puuttunut se viimeinen rohkeus...
En pelkää sitä, että en pärjäisi, mutta pelkään vaan kai sitä kaikkea "sotkua" ja käytännön järjestelyjä - minkä tiedän kaatuvan yksin minun hoidettavakseni, kuten yleensäkin kaikki arjen käytännön toimet. - sama nainen
Kirsikka kirjoitti:
Minullekin ystävätär pari päivää sitten tuumasi, että koskas minä oikein meinaan sen eron toteuttaa - kun jo vuosia olen sitä puntaroinut!!!
Tiedän että haluan sen tehdä, mutta silti on puuttunut se viimeinen rohkeus...
En pelkää sitä, että en pärjäisi, mutta pelkään vaan kai sitä kaikkea "sotkua" ja käytännön järjestelyjä - minkä tiedän kaatuvan yksin minun hoidettavakseni, kuten yleensäkin kaikki arjen käytännön toimet.Kaikki selvittely jäi minulle erossamme, mutta paperi, virasto ja asia kerrallaan siitä selviää. Henkinen jaksaminen on loppujen lopuksi raskaampaa kuin käytännön asioiden järjestely. Sotku oli pienempää kuin ennustelin.
Nyt odotan ja toivon löytäväni uuden ihanan parisuhteen ja saavani vihdoinkin elää kaipaamassani parisuhteessa. Se toteutunee aikanaan. Salasuhteet ja muut systeemit eivät ole minua varten. Ne saavat kaipaamaan vain entistä enemmän kunnollista, omaa, laillista, päivänvalon kestävää suhdetta.
Olet miettinyt asiaa jo paljon. Uskon, että olet valmis toimimaan. Minä pelkäsin miehen romahtavan, mutta etenimme hiljalleen paperi kerrallaan ja se toimi hyvin. Lapset ja me itsekin saimme totutella rauhassa tulevaan eroon. Mies toipui yllättävän nopeasti. Minä yritin itse jarrutella välillä, mutta mies ei halunnut perua eroa. Vaikka olin miettinyt kaiken valmiiksi ja ero tuntui helpottavalta, niin voit varautua siihen, että heikkojakin hetkiä tulee. Silloin auttaa, että muistelee kaikkea miehen taholta kokemaansa paskaa ja taas jaksaa uskoa eron järkevyyteen.
Rohkeutta sinulle! Itse en osannut puhua asiasta kavereille etukäteen mitään. Jokainen tekee ratkaisunsa itse, mutta kavereiden tuki on hieno asia. Kerranhan täällä vain eletään. (seksi on tärkeä asia, vaikka eihän sitä saisi nainen myöntää) Kerro selitykseksi eroon joku klassinen... erilleen kasvaminen, arvomaailman muuttuminen tms. Mitäs se oikeastaan muille kuuluu!
- ...
Parisuhteet ovat erilaisia, ne solmitaan eri syistä ja niitä jatketaan myös eri syistä. Halu perustaa perhe, arjen mukava sujuminen, turvallisuus ja ystävyys ovat ihan yhtä hyviä syitä kuin palava intohimokin. Siinä mielessä "kulisseistasi" ei puutu mitään; avioliittosi ei ole yhtään huonompi, vähempiarvoisempi tai epäonnistuneempi kuin jonkun muunkaan. Joidenkin parisuhdeterapeuttien mukaan suhteen alkamistavalla, esimerkiksi rakastumisen tunteen määrällä, ei ole juurikaan tekemistä suhteen myöhemmän onnellisuuden kanssa.
Tärkeää on tietysti se, että olet rehellinen sekä itsellesi että puolisollesi. Näin annat hänellekin mahdollisuuden aikuisena ihmisenä valita, jäädäkö jatkamaan mukavuusavioliittoa vai ottaako riskin lähteä etsimään mahdollisesti tyydyttävämpää suhdetta jostain muualta. Avoimuudella voitte toivottavasti välttää katkeruuden ja sitoutua aidosti ratkaisuihinne, mitä ne sitten ikinä ovatkin. Vanhempina valinnat eivät koskaan ole helppoja, sillä niiden seuraukset vaikuttavat jotenkin myös lapsiin - yhtälailla ero kuin epätyydyttävässä suhteessa eläminenkin.- Heppunen
Samalla tavalla aikanaan ajattelin kun aikanaan valitsin avioliiton sinkkuilun sijaan. Ajattelin myös, että ystävyys voi muuttua "rakkaudeksi" ja päinvastoin; jos joskus johonkin on rakastunut niin ystävyys voi jäädä olemaan ikuisesti ja se riittää sitten. Vaan ei ihan niin mennytkään.
Jotain ihmistä ei kohtaa oikeasti elämänsä aikana, vaikka vierellä olisi koko ajan. Jonkin toisen tunnistaa "omakseen" silmänräpäyksessä.
Eron jälkeen - sitten kun siitä olin selvinnyt - jäi monia ystävyyden tunteita vaimoa kohtaan. Mutta paluuta takaisinkaan en halua. Tunnen muuttuneeni paljon. Olen onnellinen yksinäisyydessäni ja aavistan, että jonkin uuden kohtaaminen on lähellä, ellei jo tapahtunutkin. Ilman eroa en kokoisi tätäkään tunnetta nyt. - utopiaa
Tuo sama valinnan vapaus on olemassa myös ns. rakkaussuhteissa. Ketään ei koskaan eikä missään tapauksessa voi vangita, eikä keltään voi vaatia 'jäämistä'. Vaikka itsestä tuntuisi kuinka pahalta, niin jos toinen haluaa kaiken jälkeen mennä, ei häntä voi vaatia jäämään. Sori vaan, katkerat petetyt äidit, mutta näin on. Vaatimalla teette vain omasta elämästänne ikävämpää.
100% kirjoitustasi tukien ;)
- ..--..
Sullahan on asiat kaiken kaikkiaan hyvin. Kaikkea elämältä ei voi saada. Jos saa edes jotain, ja on tyytyväinen, mitä sitä ihmettelemään. Aina voi vapaasti havitella pilvilinnoja ja olla tyytymätön kun ei saa..... kukin tyylillään. Olet varmasti onnellisempi kuin moni elämäänsä valitteleva.
Missä siis on se kulissi ? Onko kellään oikeus 'olettaa' että jokainen avioliitto perustuu rakkauteen ? Voi olla oikeus, mutta avioliiton sisältö on ainoastaan puolisoiden välinen asia. Sitä ei tarvitse selitellä. Jos joku on eri mieltä, anna olla, se on vaan kateellinen. - rakkaus on ruma sana
Hmm.. kuinkahan moni tälläinen ystävyysliitto kestää kasassa siinä missä ns.rakkausliitot kaatuu rytinällä.
Kertoo jotain ajanhengestä: pettäminen sallitaan, muttei elämistä ilman suuria haihtuvia tunteita. En käsitä, mielestäni pettäminen on huomattavasti törkeämpää, ja vaatii välitöntä selvittelyä.
Ehkä tämä on paikka jossa kukkii vain yhdenlaiset kukat. Oikeaa elämää nähneet jo tietävät, että elämä on, vähän muutakin kuin mainos tai klisee. - Vastauksitta
Meidän avioliitto alkoi huikeasta rakastumisesta Yhdessä ollaan oltu 15 v, lapsia on ja ulospäin voisin kuvitella kaiken näyttävän olevan kohdallaan ja osin onkin. Mutta tunteet - minulla siis - ovat muuttuneet, mutta ne kai muuttuvat ajan myötä aina.
Arki sujuu hyvin, lapsilla on hieno isä joka osallistuu kohtalaisen hyvin lasten arkeen, päävastuu on minulla ja nautin lasten asioista ja elämässä mukana olosta.
Sänkyasiat eivät ole innostaneet minua useisiin vuosiin, toimin velvollisuudesta, mikä ei kai ole reilua miestäni kohtaan.
Erotako pitäisi? Ehkä - etenkin kun ajattelen miestäni, hän ansaitsisi aktiivisemman vaimon. Muusta hän ei ole (vielä) valittanut. Itse olisin täysin tyytyväinen jos sänkyhommat voisin siirtää elämästäni pois - ulkoistaa niin kuin työelämässäkin asioita ulkoistetaan. Pettänyt ene ole enkä haluaisikaan.
Ystävyytemme ja kunnioituksemme on vahvaa. Ja arki toimii todellakin, mikä mielestäni pienten lasten perheessä on ensarvoista.
Jos mieheni haluaisi eron, hän sen saisin - ymmrrän osin hänen tarpeensa. Mutta minun tarpeet eivät niitä kohtaa ja ovatkin suuntautuneet kumppanuuteen seksin sijaan. Ja kaipa tämä liitto kaatuu jossain vaiheessa - haluun ja haluttomuuteen.
Rakastanko? En tiedä, mutta kunnioitan. Voin elää näin jatkossakin, vaikkakaan en ole rehellinen miehelleni tunteistani. Kannattaako tämä? En tiedä, ei kai kukaan. Onko tämä reilua? Itse ajattelen että niin kauan kun perhe-elämä sujuu arkena hyvin ja lapsilla tuntuu asiat olevan kohdallaan, niin kauan jaksan ja jatkan.- patalappunen
Ylimainostettu ehkä, mutta toisaalta hyvä kun sekin asia pidetään mielessä. Seksi ei ole suhteen tärkein asia. Siit tulee ongelma jos tarpeet ja tarjonta ei vastaa toisiaan. Jos halut hiipuvat eikä tarjontaakaan ole ..etenkin iän myötä se fysiologisista syistä jää syrjään.. niin mistä sitten kiikastaa? Lehdet mainostavat että seksiä voi olla vielä eläkepäivilläkin ja jos ei seiso eikä kostu niin lääkkeet löytyy viimeistään lääkäriltä. Ja jos naapuritkin jaksavat, miksen minäkin!! Kuka tietää jaksaako naapurikaan oikeasti ?? Herran jestas. Elämässä on muutakin sisältöä. Sinulla taitaa kuitenkin olla ihan hyvä liitto kyseessä. Nauttikaa siitä sellaisenaan ja jos jompi kumpi alkaa olla tyytymätön niin sitten voi miettiä mikä piristäisi.
- Heppunen
patalappunen kirjoitti:
Ylimainostettu ehkä, mutta toisaalta hyvä kun sekin asia pidetään mielessä. Seksi ei ole suhteen tärkein asia. Siit tulee ongelma jos tarpeet ja tarjonta ei vastaa toisiaan. Jos halut hiipuvat eikä tarjontaakaan ole ..etenkin iän myötä se fysiologisista syistä jää syrjään.. niin mistä sitten kiikastaa? Lehdet mainostavat että seksiä voi olla vielä eläkepäivilläkin ja jos ei seiso eikä kostu niin lääkkeet löytyy viimeistään lääkäriltä. Ja jos naapuritkin jaksavat, miksen minäkin!! Kuka tietää jaksaako naapurikaan oikeasti ?? Herran jestas. Elämässä on muutakin sisältöä. Sinulla taitaa kuitenkin olla ihan hyvä liitto kyseessä. Nauttikaa siitä sellaisenaan ja jos jompi kumpi alkaa olla tyytymätön niin sitten voi miettiä mikä piristäisi.
Ainakin minun liitossani "se jokin" mikä puuttui oli juuri muuta kuin seksiä. Minusta alkuperäinen kirjoittajakin tarkoitti näin, vai mitä?
- ................
Heppunen kirjoitti:
Ainakin minun liitossani "se jokin" mikä puuttui oli juuri muuta kuin seksiä. Minusta alkuperäinen kirjoittajakin tarkoitti näin, vai mitä?
Hei,kun vihdoin tälle palstalle kerkesin,hämmästyin todella..paljon palautetta ja samankaltaisuutta,sain paljon miettimistä,kiitos siitä...heppuselle,ymmärsit jutun ytimen,näin tarkoitin juuri.
- patalappunen
Heppunen kirjoitti:
Ainakin minun liitossani "se jokin" mikä puuttui oli juuri muuta kuin seksiä. Minusta alkuperäinen kirjoittajakin tarkoitti näin, vai mitä?
Kirjoitukseni oli kohdistettu nimimerkille Vastauksitta, joka minun käsittääkseni pohti seksin merkitystä, sen puutteen vaikutuksia jne.
- Heppunen
patalappunen kirjoitti:
Kirjoitukseni oli kohdistettu nimimerkille Vastauksitta, joka minun käsittääkseni pohti seksin merkitystä, sen puutteen vaikutuksia jne.
Olen patalappusen kassa samaa mieltä siitä, että seksin merkitystä sinällään julkisesti ja näilläkin palstoilla jossain mielessä ylikorostetaan. Mutta minulle ainakin "sen jonkin" puuttuminen vaikutti seksiin liitossamme ja sitten taas päinvastoin - kierteenomaisesti.
Parhaimmillaan rakastelu on päämäärä ja keino yhtäaikaa; keino päästä lähelle ja päämääränä fyysinen ja henkinen läheisyys, yhteinen kokemus. Utopiaako? Ainakin silloin jos suhde on jotenkin vinossa, epätasapainossa niinkuin minä aikanani sen koin.
- ole mitään vikaa...
Minun mielestäni noin on ihan hyvä. Jos sinulla ei ole kaipuuta ja ikävää johonkin muualle, jos koet, että voit henkisesti hyvin. Ihmisten hellyyden tarve vaihtelee, olemme kaikki erilaisia. Jos koko ajan toisen vaatimuksesta joutuu tekemään itselleen henkistä väkivaltaa, jos ei voi olla se, mitä todella on...se syö ihmistä ja silloin on kai parasta erota.
Rakkaudesta näyttää tällä palstalla olevan paljon määritelmiä, sekoitetaan rakkaus ja rakastumisen tunne. Niin...mitä on rakkaus?- löytyy ylempää ketjusta
Katsopas, miten M36 sen määrittelee otsikon Ei nyt ihan noinkaan alla. Siinä on mielestäni kaikki, mitä parisuhteen rakkaudesta voi sanoa. Hieno teksti.
- Kirsikka
löytyy ylempää ketjusta kirjoitti:
Katsopas, miten M36 sen määrittelee otsikon Ei nyt ihan noinkaan alla. Siinä on mielestäni kaikki, mitä parisuhteen rakkaudesta voi sanoa. Hieno teksti.
Näinhän tuolla ylempänä kerrottiin:
... koska sen tunteen pitäsi jalostua rakkaudeksi (toisen kunnioittaminen, välittäminen, toveruus, "hauskuus yhdessä", edelleen seksi, yhteinen visio tulevaisuudesta, arkea, tukemista kun vaikeata, yms.) mikä vahvistuu ajan myötä, ja vaikeuksien voittamisen myötä.
Ja kun tuota luetteloa tutkin omalta kohdaltani, niin ainoastaan siinä oleva kohta "välittäminen" enää pitää paikkansa omassa liitossani.
Me emme kai koskaan ole olleet todellisia "kavereita", eikä meillä osata kunnioittaa toisiamme (lapsetkin pilkkaavat isäänsä ja toisinpäin), ei ole seksiä, ei yhteisiä tulevaisuudenhaaveita (nytkään ei tehdä mitään yhdessä) eikä toisesta ole juurikaan arjessa tukea silloin kun sitä tarvitsisi...
Minä ainakaan en saa tästä liitosta mitään ja uskon että miehellekin koti on vain paikka, jossa käy vähän aikaa oleilemassa. Hänelle kun riittää, että on paikka, missä muutaman tunnin nukkuu.
En minä pahaakaan kenellekään halua, mutta en voi väittää rakastavani miestäni - en kai ole koskaan rakastanutkaan.
- TaikaröNsy
..miten rakkauden voi määritellä..kemiallisesti on tiedettävissä mitä siinä tapahtuu kun kohtaa ihmisen,joka ns.vie jalat pois alta(klisee)..hikoilee,tykyttää,tukahduttaa,pyörryttää,melkain kaatuu ja ainakin änkyttää...jos se siitä lähtee kulkemaan,kun saa henkeä vedettyä,niin varmasti jokainen aikuinen tietää,ettei se kestä 10vuotta..mutta paha niin ois ollakin,aina ähkymäsä..en tiedä mitä se on,mutta jotain mikä liittyy hyväksymiseen,yhdessä yrittämiseen,huumorin samankaltaisuuteen,lepoon ja arkeen..juhliakin toki...eikö se rakkauden kaltainen tila,kun voi ja saa olla OMA ITSENSÄ,jos on itsensä löytänyt.Kaikkea ei voi saada..mutta arvojärjestykseen voi asiat laittaa..elämähän on täynnä seikkailua,muuallakin kuin vain miesten ja naisten välillä,INTOHIMONA eläämään..se kuulostaa kummalta,mutta niinkin voi olla...ja mikä ettei saa ihastua?..Mutta "kimalle" voi säihkyä unissa..EMME KAI VAIN KAIPAA RAKASTUMISTA RAKASTUMISEN TUNTEESEEN????
- TaikaröNsy
...ettei seksi miehesi kanssa tunnu seksiltä..oletko kokenut ennen avioliittoa niin muiden kanssa,vai ovatko puheet,lööpit ja ainaiset jankutukset" seksin sinne ja tänne ja sitä ja tätä kokemusta" saaneet sinut ajattelemaan,ettei tämä ole "sitä"?"Olet liian lähellä,siks en sua nähdä voi..olet liian lähellä,kuka arjestaan unelmoi?"...
- 30 ja risat
..ja periksi ei anneta, lainatakseni Paristo -komediasarjaa. Silti silmät turvoksissa, hysteerisesti vollottaen kun katsoin Hiljaiset sillat. Jotain kuitenkin puuttuu? katon varmaan liikaa telkkaria..
- TaikaröNsy
länkkärileffat auttaa tuohon..anna hiljaisten siltojen alla veden lipua.Kaikkea ei voi saada...."elämä on kaunis.kaunis,kaunis,elämä on kaunis".....ja siihen kuuluvat kyyneleet.
- ..................
TaikaröNsy kirjoitti:
länkkärileffat auttaa tuohon..anna hiljaisten siltojen alla veden lipua.Kaikkea ei voi saada...."elämä on kaunis.kaunis,kaunis,elämä on kaunis".....ja siihen kuuluvat kyyneleet.
Seksi tuntuu seksiltä,kun pelissä on intohimo rakkaudella höystettynä,olen kokenut sen ennen miestäni.
- TaikaröNsy
.................. kirjoitti:
Seksi tuntuu seksiltä,kun pelissä on intohimo rakkaudella höystettynä,olen kokenut sen ennen miestäni.
......ajattelinkin.....niinpä.....voiko sen sanoa toisin?Ei.
- Anonyymi
Jokohan se Kirsikka on päässyt eroon??? Liekkö oli narsisti ukkeli ja Kirsikka oli se kulissi. Jos meinas erota ja sai aina maanittelulla jatkamaan. Olisi mennyt ukolta maine niin sanotusti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1802045
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1611758Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461716- 1231483
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1561258Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia551175Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen581010- 70939
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P27922- 15909