Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kengät

Kengät näyttelee meillä melkoista osaa seksijutuissa, ja tarkoitan tällä kauniita kenkiä.
Ei siis mitään kumpparijuttuja, vaan kengissä pitää olla sitä jotain, siis ei niiden tarvitse olla välttämättä korkeilla koroilla olevia. Vuosien saatossa on mieltymykset muuttuneet, eli on muitakin malleja, kuten tuollaiset paksupohjaiset mallit. Vaimo pitää kyllä enemmän sirommista malleista, ja kuitenkin hän on suvainnut asian jo reilusti yli 10v. Jopa sen että myös itse pidän naisten malleja päivittäisessä käytössä, tosin mallit pitää valita siten ettei aiheuta kenellekään mitään "kohtausta"!! Mutta aika vähän ovat kiinnittäneet asiaan huomiota, vaikka maksimikorkeudet ovat olleet 10 cm:n luokkaa, tai ainakaan kukaan ei ole huomauttanut. On joitakin tapauksia ollut et on kyllä huomattu, mutta ei sen ihmeempää. Että tällaista meillä, ja kivasti on mennyt.
41261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

isoja kokoja?

Äänestä
  • Kyllä niitä "isoja" kokoja löytyy mistä tahansa kenkäkaupasta,itse kuitenkin hankin kenkäni kirppareilta/huutonetistä.Tällä hetkellä olen aivan hulluna uusimpaan hankintaani :reisisaappaisiin 4 cm plattari ja 16 cm korko, ihan mielettömät...

    Äänestä

Muutamia TV: juontajia esiintyy todella hyväl-
lä maulla valituissa kengissä , tietenkin on
kiinitetty huomiota joihinkin kuvakulmiin. Ehkäpä
se johtuukin ohjaajasta saattaa olla miesten
kuvakulmia. Mutta kivasti naisellinen kenkä
mukavasti esille tuotuna lähentelee melkein
taidetta.

Äänestä
  • So true, so true ! mikä olisikaan eroottisempaa / kaunista katseltavaa ,kuin nainen korkkareissaan !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Spiked heels kirjoitti:

Kengät näyttelee meillä melkoista osaa seksijutuissa, ja tarkoitan tällä kauniita kenkiä.
Ei siis mitään kumpparijuttuja, vaan kengissä pitää olla sitä jotain, siis ei niiden tarvitse olla välttämättä korkeilla koroilla olevia. Vuosien saatossa on mieltymykset muuttuneet, eli on muitakin malleja, kuten tuollaiset paksupohjaiset mallit. Vaimo pitää kyllä enemmän sirommista malleista, ja kuitenkin hän on suvainnut asian jo reilusti yli 10v. Jopa sen että myös itse pidän naisten malleja päivittäisessä käytössä, tosin mallit pitää valita siten ettei aiheuta kenellekään mitään "kohtausta"!! Mutta aika vähän ovat kiinnittäneet asiaan huomiota, vaikka maksimikorkeudet ovat olleet 10 cm:n luokkaa, tai ainakaan kukaan ei ole huomauttanut. On joitakin tapauksia ollut et on kyllä huomattu, mutta ei sen ihmeempää. Että tällaista meillä, ja kivasti on mennyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu