mix tämmönen nimi puolueella Perussuomalainen,mikä on p-suomalainen kaikki suomalaisethan on mutta tämmöstä politiikkaahan ei harrasta kuin hyviv hyvin pieni ryhmä,joka ei saa aikaan yhtikäs mitään.kun näkee edustajien kuvat niin kyllä ymmärtää.
perus suomalainen
kahoha sie
3190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattiko tulla kertomaan, jos ei joo muuta sanomista.
sanottu siellä takana
Koska suomalaiset ovat melkein kaikki perussuomalaisia siis tavallisia ihmisiä, silloin olisi hyvä juuri äänestää perussuomalaisten presidenttiehdokas uudeksi Presidentiksi.
Mielestämme tarvitsemme jo Presidentin, joka ottaa kantaa
asioihin oikeudenmukaisesti. Välillä jyrähtää. Sitä me tarvitsemme. Pitää pienen ihmisen puolta eli Suomen kansan.
Onhan se jo nähty mitä nämä hurmaavasti esiintyvät, hymyilevät, kauniita sanoja viljelevät, pienen ihmisen hyväksi hyvää lupailevat tekevät. Itsekin olen alkanyt ihmettelemään miten meidät saadaan aina niin yksinkertaisesti puhuttua ympäri. Hurmaannumme noista läpinäkyvistä illuusioista...niinistö työväen presindettinä kalastelee ääniä>malli Ruotsista, nykyinen presidentti auttaa tapaturmien uhria ja huono-osaisia, niin on antanut ymmärtää. Mitään ei ole tapahtunut.
Ottakaamme suomalaiset huomioon, että mikään tässä maailmassa ei ole helpompaa kuin olla ja esiintyä kilttinä, hymyilevänä, mukavana...semmoinen ihminen EI ota vastuuta.
Hymyilee vaan! Ja kansa tykkää.
Niin se on muutenkin elämässä. Ne ihmiset, jotka ovat kilttejä ja hymyilevät heistä pidetään. He eivät aiheuta hämminkiä, mutta eivät he myöskään tee mitään eivätkä uskalla ottaa kantaa mihinkään.
Miksi ei? Sen vuoksi, kun he pelkäävät, että sen jälkeen heistä ei enää pidetä.
Ne, jotka todella tässä maailmassa tekevät töitä, taistelevat paremman hyvinvoinnin puolesta, uskaltavat oikaista asioita silloin, kun tarve vaatii oikeaan suuntaan,
he sanovat mielipiteensä ääneen, suurellakin ja ikävälläkin äänellä. Mutta tämmöinen toiminta tuottaa aina tuloksen.
Tosin oikeuden mukainen tuloksen tekijä aina haukutaan.
Kyllä se on vaikea luonne...mutta sitten kun työ on valmis
ja asiat kunnossa ollaan tyytyväisiä, mutta ei sitä öykkäriä
kyllä kehuta...Sehän on vaikea luonne. Kuka semmoisesta tykkää.
Niin onhan toki paljon mukavempaa tuudittautua leppoisaan olotilaan ja vain hymyillä ja olla mukava.
Vaarallinen olotila!
Hoituuko sillä asiat? Hymyllä ja hurmaavalla olemuksella?
Mutta nämä "öykkärit" kas kummaa juuri nämä ihmiset vievät maailmaa eteenpäin...yrittävät pitää yllä moraalia, oikeudenmukaisuutta ja ovat henkisesti ryhdikkäitä ja näin sanovat miten asiat ovat pienen ihmisen puolesta, ja
TOIMIVAT...!
Itse seuraan ja tutkin ja jopa testaan välillä näitä kansan hurmaajia, pitävätkö sanansa, kun ovat päässeet päämääräänsä.
Eivät pidä! Nyt on joka puolue testattu...kauniit sanat vain
korvissa soi...onhan niitä mukava kuunnella...Siinä se!
Kauniit sanat sopivat runoihin, mutta politiikassa puhuvat
teot! Katsokaa niitä!!! Mikä on nyky Suomi...
Nyt mietin omassa päässäni mitä tässä todella kannattaa äänestää, olisiko annettava perussuomalaisen yrittää!
Olen kyllästynyt hurmaaviin ja tyhjiin sanahelinöihin:(
Se on kumma, kun meidät ihmiset saadaa manipuloitua medialla!
Miten me tämmöisiä ollaan. Ei tässä nähdäkseni mitään tilastoja tarvita kuka tällä hetkellä johtaa. Ne on vain tilastoja, niin kuin työttömyystilastotkin, näin minä ajattelen omassa pienessä päässäni. Ja en kyllä anna median tilastojen enää vaikuttaa ajatusmaailmaani...sabotoida ja antaa ohjailla minua täysijärkistä ketä äänestän. Nyt mietin itse tarkkaan, kuka olisi tavallisen kansan parasta ajatellen paras Presidentti.
Minä kokeilen nyt uutta vaihtoehtoa...toivon erilaista Suomea missä nyt asumme...suurin osa on työttömänä, tapaturmauhrit heitteillä, samoin eläkeläiset ja ne jotka töissä voi, voi..useimmalla pätkätyö ja asuntovelan vankeina...ja miten sitten suu pannaan kun korot lähtee nousuun.
Siis mihin meidät on nyt johdatettu >velkarahalla luotu illuusio hyvinvointi valtiosta.
Miettikää tekin jokainen omassa mielessänne!
Älkää antako median tilastojen vaikuttaa ja saattaa teitä hurmostilaan. Miettikää itse itseksenne...mikä on paras!
Katsokaa muiden maiden presidenttejä kuinka ne tuolla huitoo mielipiteitään...jyrähtelevät.
Suomi uinuu....se ei ole hyvän merkki.