Mä en tiedä mitä tehdä.Olen seurustellut poikakaverini kans vuoden ja menimme vuosipäivänä kihloihin. Han asuu parin sadan km:n päässä joten näemme vain viikonloppuisin. Siitä huolimatta suhteemme kukoistaa... Silti en pääse eroon tästä ongelmastani; minulla on koko ajan pelko että hän katselee muita naisia "sillä silmällä" ja jo pelkkä ajatuskin tavallisesta katsomisesta sattuu. Mua vaivaa myöskin muut asiat...Pelkään että hän näkee jossain kauniimman tai ihanamman naisen ja haikailee sitten sellaisen perään.Tämä voi johtua siitä että saamme vain olla niin vähän aikaa yhdessä, mutta eikö kihloissa olemisenkin pitäisi sivuuttaa nuo asiat?Rakastan häntä todella paljon enkä millään luopuisi hänestä, mutta silti silloin tällöin nämä ko. ajatukset viiltävät mieltäni, varsinkin kun olen yksin. Itse en ole laiha, enkä lihava, vaan naisellisen pyöreä, ja tahtoisinkin olla kuten mallit, esimerkiksi. Taustalla varmasti seisoo huono itsevarmuuskin. Haluaisin saada apua ongelmaani. Myönnän olevani mustasukkainen, koska minua esim. sattuu se että kun hän masturboi, hän ajattelee muita naisia. Vaikka se ei merkkaakkaan mitn, minua haittaa se. Pelkään että ne muut ovat minua parempia koska niistähän hän unelmoi sillä aikaa, ei minusta. Auttakaa mua pääsemään eroon tästä, en halua kuolettaa tätä suhdetta mun ongelmaan. Pyydän apua... Miten voin sisäistää sen että olen vain hänen ja hänen mielessään ei ole muita.
Miksi tää jatkuu...?
minnie_
101493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Et sinä sitä voi kontrolloida, mitä toisen ihmisen mielessä liikkuu, ja mitä hän ympärillään katselee kun olet poissa. Eikä niin ole suhteessa tarkoituskaan. Sinun kanssasi sulhosi kuitenkin on mennyt kihloihin, joten voit hyvällä syyllä olettaa, että sinun kanssasi hän haluaa viettää elämäänsä ja olla sinulle uskollinen. Tulevaisuudesta ei tietenkään koskaan voi täysin tietää, mutta se kuuluu tähän olemassaoloon.
Olet vain hiukan epävarma. Luota itseesi äläkä pelkää elää, sellaisena ihminen on viehättävimmillään. Voin kertoa, että suhteenne ei kaadu ainakaan sen vuoksi, että jollain mallilla on lättänämpi vatsa kuin sinulla. Mallien, filmitähtien ja muiden kiiltokuvaihmisten viehätys perustuu siihen, että he näyttävät hyviltä kuvissa, eikä heitä tarvitse tuntea eikä ajatella sitä, että hekin käyvät vessassa ja ovat ahdistuneita sunnuntaisin.
Sinut kihlattusi haluaa tuntea ja tahtoo tietää, mitä sinä ajattelet ja tunnet, ja onko sinun hyvä olla hänen kanssaan.
Tiedan ihan tarkalleen milta tuollainen mustasukkaisuus tuntuu (sikali mikali sellaistakin on erilaista). Ja valitettavasti voin sanoa ettei se rajoitu pelkastaan kaukosuhteisiin, tai muihin selityksiin, vaan se vaan ON, eika mene pois. Itse oon seurustellut noin miljoona kertaa, ja aina pohtinut miksi talla kertaa tuntuu nain vaikealta mustasukkasuuden kanssa, mutta pikkuhiljaa oon alkanut luopumaan (nainkin nuorena, alle kolmekymppisena)ajatuksesta etta voisin ikina seurustella normaalisti. Siis aivan mahdoton ajatus, ja joka kerta kun tapaan jonkun kivan, surettaa hemmetisti oma tyhmyys. Ekat pari kuukautta menee normaalisti, mutta sitten alkaa se ianikuinen mielen kaiverrus kaikennakoisista asioista liittyen juuri paremmannakoisiin naisiin, pornoon ja mahdollisiin naisihanteisiin. Paassani suorastaan muhii nama ajatukset, ne villiintyy ja lopulta olen ihan poikki. Tassa vaiheessa olen alkanut ihmettelemaan, miksi miehet yleensa seurustelee jonkun tietyn kanssa, kun ne kuvitelmissaan on kuitenkin aina jonkun "paremman" kanssa, siis sangyssa. Faktahan siis on, etta ne miehet joka tapauksessa katselee naita muita naisia, ja ties mita muuta ajatuksissaan, ja ovat kai biologisesti suunniteltujakin olemaan mahdollisimman monen naisen kanssa. Itelleni valitettavasti on aarimmaisen vaikeaa hyvaksya se samaan aikaan kun pitaisi ymmartaa ikuinen rakkaus ja kumppanuus sen yhden tietyn kanssa.
Monen mielesta kuulostan todella lapselliselta, enka ymmarra taman asian laitaa oikein, mutta siinapa se, haluaisin ymmartaa ja paasta VIHDOIN eroon tasta ainaisesta alyttomyydesta. Tottakai haluan itsekin olla onnellinen ja loytaa ihanan kumppanin. Talla hetkella moinen loytyisi vain ja ainoastaan maan parhaiden psykiatrien listalta. Nnama ajatukset on jalleen ajankohtaisia, silla tapailen erasta tyyppia, ja ongelmani on taas enemman kun esilla. Varsinkin kun tama henkilo jaksaa mainita aina kauniiden naisten olemmassaolosta. Vaikka sanookin minua myos kauniiksi, se ei paljoa lohduta, eihan. Se ihminen joka taman sairauden voi parantaa, ansaitsee vahintaankin mitalin...
Tuo kirjoitus oli kuin suoraan minun päästäni. Olen myös tullut siihen tulokseen, että minun on paras olla ilman kumppania. Olo helpottuu heti. Mieluummin suren ja olen yksin kuin olen miehen kanssa ja tunnen itseni riittämättömäksi, pelkään että hän pitää muita minua parempina. :(
Väsynyt matkustaja... olet JUURI oikeassa. Ajatukset on mulla ihan samat. Pisätähn mailia kun pahalta tuntuu niin jaetaan surumme :)
[email protected]
Ootteko miettineet että ehkä olette olleet väärien ihmisten kanssa? Jo pelkissä ystävyyssuhteissa on havaittavissa sellanen ilmiö, että jonkun tietyn ystävän lähellä on parmpi olla ku jonku toisen. Koulussakin/töissä joku tietty henkilö saa toisen motivoitumaan suuresti ja kokemaan itsensä juuri oikeaksi ja pystyväksi yms. Sama logiikka seurustelusuhteessa.
Kyllä ihmiset toisiaan katsoo, mutta on eri asia, MITEN. Esim. jos mä nään jonku todella kauniin taideteoksen niin kyllä mä sen noteeraan! Jos nään kauniin ihmisen, miehen tai naisen, katson sitä. Mutta en katso niin että voi kunpa saisin tollasen, jos seurustelen. Muutenkaan seurustelusuhteeseen ei kannata lähteä silleen että pidämpä tässä kuitenkin silmät auki jos parempi vaihtoehto tulis kehiin. Ihannetilanne olis että molemmat osapuolet tuntis nöyryyttä ja syvää kiitollisuutta siitä, että juuri tuo kaunis/komea/ihana haluaa rakastaa minua. Sillon sitä ei vilkuile "sillä silmällä" muualle, koska tällaseen ei ole tarvetta.
Ja sillon se toinen saa sut myös ajattelemaan, että sä olet ihana bonus sen elämässä ja tarvitsee juuri sua. Ja päinvastoin. Ei kannata tyytyä muuhun. Älkää kiusatko itseänne ihmisten kanssa, jotka herättävät epäluuloa...
Tietty jotkut on kroonisen mustasukkasia mutta siitä voi parantua. Jos ootte uskollisii itellenne (teette sen mikä tuntuu hyvältä ja oikeelta) ni ei oo mitää menetettävää. Jos suhde sit kariutuu nii ei tartte ainakaan syyttää itseään. Toivottavasti löydätte kumppanin joka ajattelee siten kuin te itse.Moni itku ja epäröinti ja pelko unohtuis...
Jips, ajatuksesi on ihan totta ja jarkeenkaypia. Nain ajattelee varmasti kaikki ns. "normaalit" ihmiset ja pariskunnat suhteista. On aivan totta etta ihailemme kauniita ihmisia, maisemia, autoja jne. ilman etta kiihottuu seksuaalisesti tai haluaisi itselleen silmaa hivelevan luomuksen ilman sisaltoa. Olenhan itsekin todistellut samoja asioita paassani uudestaan ja uudestaan, aina kun on tuntunut pahalta, mutta ongelma piileekin jossain syvemmalla, ulottumattomissa logiikalta.
Seurustelu kumppanini on vaihdellut vuosien mittaan taysin laidasta laitaan, ikaan, nakoon, kulttuuriin ja kaikkeen mahdolliseen nahden, ja voisin sanoa etta yksi mies oli sellainen joka oli niin hienotunteinen, ettei ikina saanut minua tuntemaan itseani huonommaksi kun joku toinen nainen. Siis han ei saanut, mutta mina itse kylla sain. Tassakin suhteessa mielikuvitukseni laukkasi hullun lailla ja yritin valttaa paikkoja/tilanteita missa kumppanini voisi edes nahda hyvannakoisen naisen (tietysti mahdotonta pitkalla tahtaimella :). Tama tarkoittaa myos televisiota, jos vaikka sattui hanen lempinayttelija olemaan paaosassa... On hassua, miten kyseinen riesa muuttuu kuin kokopaivaiseksi tyoksi tuolla paakopassa. Se tunne siita, etta mieheni parhaillaan ihailee jonkun toisen vartaloa, oli sitten kuvassa tai luonnossa, on niin jarkyttavan kamala jopa fyysisesti, etta sita on vaikea ymmartaa. Onhan selvaa, etta vaikka olisin itse maailman kaunein ihminen, silti mieheni katsoisi jotain ehka hieman eritavalla seksikasta ja kaunista naista, riippuen tilanteesta ja tuulesta. Kun on kyse painvastaisesta tilanteesta; komeasta miehesta esilla, tilanne on aivan normaali ja tunnen yha rakastavani miestani, en halua toisen kanssa sankyyn tai naimisiin ja kaikki ok. Miksi sitten toisinpain asia kaantyy paalaelleen? Saalittavinta kaikesta on se, etta kun mies on loukannut minua syvasti ihailemalla toista naista, tunnen omaavani oikeuden kostaa pahan olon, ja saatan keksia jotain todella mukavaa saadakseni miehen tuntemaan mustasukkaisuutta myos. Tassa vaiheessa mies ei hyvin luultavasti edes muista koko upeaa naista, mutta on saanut kolauksen, ja tuntee ehka olevansa oikeutettu samaiseen kaytokseen = noidankeha! Ikina en ole kehdannut puhua kunnolla tasta ongelmastani, yrityksia ja vihjailuja on ollut. Mutta on kerrassaan suuri HAPEA tuntea tallaista mustasukkaisuutta, enka halua etta kumppani tuntee olonsa vaivautuneeksi sitten joka tilanteessa kun on muita naisia.
Yksi "itsenihoitomenetelmistani" (niista monista) on ajatella, etta kumppaninihan nimenomaan haluaa olla minun kanssani, koska olen kiinnostava persoonallisuus, olemme samalla aallonpituudella ja on minua kutsuttu "elamani rakkaudeksikin". Taman kaiken uskonkin mielessani, mutta eikos parhaat kaveritkin tunne samoin keskenaan? Ymmarran toki, etta voin olla myos seksikas ja haluttava, mutta mitas sitten kun kuukaudet vierii ja huuma haipyy vieden mukanaan myos suurimman intohimon suhteesta? Itsellani ainakin hormonitaso vahenee ajan myota sen oman kullan kanssa, ja taman on todennut varmasti moni avioutunutkin. Silti on mukavaa olla yhdessa, kuherrella ja tehda asioita, siis naisen nakokulmasta. Miehista en sitten tieda, ollen kuitenkin totta etta seksi on niin tarkea osa heidan elamaa. Kaiken kaikkiaan tama asia on hyvin ristiriitainen; haluan olla se mieheni ainut ajatus seksista; en kuitenkaan itse pysy yhta kiinnostuneena seksiin ja kuvittelen etta mieheni siis haaveilee jostain pamelasta ja olen riittamaton.
Mita tulee suhteeseen itsessaan, olen koittanut myos etaytya miehesta ja ajatella etta en valita, elan omaakin elamaa ja muutun sita myota kylmaksi. Tamakin on sita ns. kostamista: "minuahan et saa omaksesi kun kerran aiheutat pahaa oloa" Toisin sanoen en pysty kun olemaan todella tiiviisti jonkun kanssa, omistautua taysin, tai sitten ei olla ollenkaan. Tama on osasyy miksi on niin vaikea surustella, oma elama muuttuukin toisen elamaksi. Suhteessa olen tuskin koskaan onnellinen...
Tata juttua voisi jatkaa loputtomiin, niin monta vuotta olen pohtinut pahkaillyt ja yrittanyt. Olen yllattynyt etta en olekaa ainut nainen taman ongelman kanssa. Miehia tuskin loytyy samalta sivulta, mutta on mahtavaa voida kirjottaa nain tietaen etta joku voi lukea ja ymmartaa. Silla vain saman ongelman omaava voi ymmartaa. Valitettavaa on ettei ne jarkeenkaypat ajatukset toimi ja muuta asioita paremmiksi. Luulen myos etta ajanmyota asia voi vaan paheta, surullista. Haluaisin tietaa onko tama siis lahtoisin itsetunnosta, nuoruuden tapahtumista, possessiivisuudesta, "kemiallisista" tekijoista vai mita(??). Itsellani ongelma ilmeni ainakin ensimmaisen kerran 13v. ekassa suhteessa. Kavereistani en ole mustis, ja kateus toisiin naisiin olematonta ollessani sinkku. Ihailenhan minakin kauniita asioita. Ehka kyse on vaan siita ettei minua ole tarkoitettu sitoutumaan, helpompi niin.
mies on kuin eläin.Aina vainuamassa uusia hedelmällisiä naaraita.Ette te voi luonnon lakia uudestaan kirjoittaa,vaikka kuinka mieli tekisi.
Varmaan parempi olisi jos miehet saisivat olla yksinäisiä "metsästäjiä" ja haluta ketä milloinkin. MIES=ELÄIN. Naiset ovat tämän kaiken yläpuolella, he voisivat saada keskenään hyvinkin kestäviä suhteita, joissa ei tarvitsisi sietää naisia tiirailevia miehiä :)
sama ongelma täälläkin päin...en luota poikaystävääni vaikka syytä olla luottamatta ei olekaan...ahdistaa että hän haluaa muita vaikka pitääkin minusta kiinni...pelkään että hän eksyy baarista vieraaseen sänkyyn vaikka usein tuleekin luokseni taksilla...olen myös etsinyt ongelmaan ratkaisua,sitä löytämättä...mutta tänää luin artikkelin jossa käskettiin ajattelemaan että mitä sitten vaikka oma poikaystävä katselee muita,sinun kanssasi hän seurustelee.mies etsii itselleen naisen jonkakaltaisesta pitää.sen ei tarvitse olla täydellinen...sopiva riittää...ei kukaan pakota miestä olemaan kanssasi,hän on kanssasi koska haluaa olla.miksi hän sitten haluaa? no ei ainakaan siksi että saisi loukata sinua metsästämällä muita naisia. poikaystäväni aina sanoo minua kauniiksi ja parhaaksi mitä hanelle on tapahtunut...ja hänkin tekeepaljon töitä sen eteen että saisi minut luottamaan..siksi olenkin täällä lukemassa miten muilla menee jos vaikka itsekin saisin opittua jotain lisää. uskon että tästä ongelmasta voi päästä eroon!!!
Jos tosiaan voisi luottaa siihen etta tasta ongelmasta paasee eroon. Hyvia faktoja lukemassasi artikkelissa, muttei lohduta. Sen voisi myos lukea: miehesi on kanssasi talla hetkella koska ei saa muita tai ole sattumalta tavannut jotain muuta. Siis en nyt tarkoita ulkonaollisesti pelkastaan, vaan olen huomannut etta on niin helppo ihastua toiseen ja tuntea taas se hekuma vaikka onkin varattu. Mihin siis on havinnyt ne tarut sielunkumppanuudesta ja elamani miehesta. Mulla ainakin alkaa uskot karisemaan samaan tapaan tosirakkauteen (kestavaan) kun aikoinaan joulupukkiin.