Wgi:stä

Hovioikeus ei keskeytä WGI-tuomittujen sakonmaksua

Kouvolan hovioikeus ei antanut armoa sakkojen maksussa kansainvälisen World Games Inc. -nettipeliorganisaation tuomituille jäsenille. Hovioikeus antoi tiistaina jutussa osapäätöksen, joka koski ainoastaan sakkojen ja rikoshyödyn maksamista. Rahankeräysrikoksen varsinainen käsittely jatkuu edelleen.
Lahden käräjäoikeus tuomitsi elokuun lopussa 19 WGI-pelaajalle rahankeräysrikoksesta sakkoja ja osalle myös ehdollisia vankeusrangaistuksia. Lisäksi heidät määrättiin korvaamaan pyramidipelissä saamaansa rikoshyötyä valtiolle yhteensä lähes 260 000 euroa.
Tuomiosta hovioikeuteen valittaneet pelaajat vaativat, että sakkojen ja rikoshyödyn periminen keskeytettäisiin siihen asti, kunnes hovi antaa ratkaisunsa koko jutusta. He perustelivat vaatimukstaan sillä, että käräjäoikeus on arvioinut määrät väärin ja ne ovat kohtuuttoman suuria.
Hovioikeus hylkäsi hakemukset täytäntöönpanon keskeyttämisestä.

15.11.2005 19:50

Lähde: http://www.ess.fi/Article.jsp?article=67615&main=21

------
Voipi alkaa Moven ylälinja vapisemaan pikkuhiljaa.
9774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei hyvältä vaikuta WGI-läisille. Kovin kohtuuttomana ei Lahden käräjäoikeuden tuomiota näytä hovi pitävän. Syyttäjähän hakee vielä nyt hovissa lisätuomiota arpajaisrikoksesta.

Kaikkien movettajien kannattaisi ihan tuomioiden varalta kenties hyvinkin tarkkaan tiliotteista laskea, paljonko rahaa on tullut Movesta. Sitten yksinkertaisesti kertoa tuo määrä kahdella, jotta saadaan valtiolle palautettava summa ja sakon osuus yhteensä. Tuo rahasumma kannattaa pitää tallessa.

Jos summa on alle 10 000 euroa (ja harvallapa se on enemmän), ei vankeutta ole varmaankaan tulossa. Jos menee yli, kannattaa ottaa tapit pois paikoista ja irtisanoutua ennen kuin lisää pääsee tulemaan.

No, kuuroille (vaiko sitten tapitetuille?) korvillehan tässä puhutaan. Eihän koko tutkintaa ja tulevaa syyteharkintaa ole edes olemassa ja kommunisti-Laiho vain kiusaa rehellisiä yrityksiä päivätyökseen.

Äänestä
  • Turha tulla jälkeenpäin valittamaan ettei ole varoitettu tai että uskoi vain ylälinjaa. Siinä vaiheessa kun istutte käräjäoikeudessa rivissä ylälinjasta on aika vähän apua.

    Äänestä

  • -Bart kirjoitti:

    Turha tulla jälkeenpäin valittamaan ettei ole varoitettu tai että uskoi vain ylälinjaa. Siinä vaiheessa kun istutte käräjäoikeudessa rivissä ylälinjasta on aika vähän apua.

    Huijaa ja tule huijatuksi! salainen ylälinjan motto, jonka alkuosaa soveltavat itseensä ja loppu osaa muihin!

    Äänestä

  • nettijulli kirjoitti:

    Huijaa ja tule huijatuksi! salainen ylälinjan motto, jonka alkuosaa soveltavat itseensä ja loppu osaa muihin!

    Teillä ei kellään tunnu olevan duunia, kun päivät pitkät ehditte forumeilla olemaan.

    Olette niin itseänne täynnä ja neuvomassa ihmisiä, kuinka hoitaa bisneksiään. Silti itse työttöminä paskaset verkkarit jalassa istutte koneen ääressä tienaamatte itse mitään, vaan elätte toisten ihmisten elätteinä.

    Taitaa olla niin että nettiyhteytennekin maksaa sosiaalitoimisto.

    Äänestä

  • OIkeasti kirjoitti:

    ajatelleeksi, että joku voi TEHDÄ TYÖTÄ kotonaan omalla koneellaan (niinkuin minä). Koska työ ei ole työaikaan sidottu (voi vaikka keskellä yötä tehdä jos aikataulut sallii ja huvittaa), niin miksei voisi välillä käydä katsomassa teidän onnettomien aivopestyjen ruikutuksia.

    Äänestä

  • Etätyötä kirjoitti:

    Minä teen puolestani keskeytymätöntä kolmivuorotyötä, joten minulla on usein päivät aikaa tappaa aikaa. Töissäkin tosin on mahdollisuus surffailla netissä, mutta harvemmin siellä tulee kirjoiteltua mitään. Nyt tosin olen ollut sairaslomalla 2 viikkoa ja vielä olisi puolitoista viikkoa jäljellä. Minulla ei ole mitään vakio nimimerkkiä.

    Äänestä

  • OIkeasti kirjoitti:

    Teillä ei kellään tunnu olevan duunia, kun päivät pitkät ehditte forumeilla olemaan.

    Olette niin itseänne täynnä ja neuvomassa ihmisiä, kuinka hoitaa bisneksiään. Silti itse työttöminä paskaset verkkarit jalassa istutte koneen ääressä tienaamatte itse mitään, vaan elätte toisten ihmisten elätteinä.

    Taitaa olla niin että nettiyhteytennekin maksaa sosiaalitoimisto.

    verkostomarkkinointiin niin on aikaa..

    JA RAHAA

    Äänestä

  • nettijulli

    OIkeasti kirjoitti:

    Teillä ei kellään tunnu olevan duunia, kun päivät pitkät ehditte forumeilla olemaan.

    Olette niin itseänne täynnä ja neuvomassa ihmisiä, kuinka hoitaa bisneksiään. Silti itse työttöminä paskaset verkkarit jalassa istutte koneen ääressä tienaamatte itse mitään, vaan elätte toisten ihmisten elätteinä.

    Taitaa olla niin että nettiyhteytennekin maksaa sosiaalitoimisto.

    Äänestä

  • OIkeasti kirjoitti:

    Teillä ei kellään tunnu olevan duunia, kun päivät pitkät ehditte forumeilla olemaan.

    Olette niin itseänne täynnä ja neuvomassa ihmisiä, kuinka hoitaa bisneksiään. Silti itse työttöminä paskaset verkkarit jalassa istutte koneen ääressä tienaamatte itse mitään, vaan elätte toisten ihmisten elätteinä.

    Taitaa olla niin että nettiyhteytennekin maksaa sosiaalitoimisto.

    ollaan ja kirjoitellaan silloin kun ei työ suju tai haluaa pitää taukoa. Ei ketään kiinnosta, että vähän kirjoittelee työaikanaan, kunhan hoitaa työnsä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poro kirjoitti:

Hovioikeus ei keskeytä WGI-tuomittujen sakonmaksua

Kouvolan hovioikeus ei antanut armoa sakkojen maksussa kansainvälisen World Games Inc. -nettipeliorganisaation tuomituille jäsenille. Hovioikeus antoi tiistaina jutussa osapäätöksen, joka koski ainoastaan sakkojen ja rikoshyödyn maksamista. Rahankeräysrikoksen varsinainen käsittely jatkuu edelleen.
Lahden käräjäoikeus tuomitsi elokuun lopussa 19 WGI-pelaajalle rahankeräysrikoksesta sakkoja ja osalle myös ehdollisia vankeusrangaistuksia. Lisäksi heidät määrättiin korvaamaan pyramidipelissä saamaansa rikoshyötyä valtiolle yhteensä lähes 260 000 euroa.
Tuomiosta hovioikeuteen valittaneet pelaajat vaativat, että sakkojen ja rikoshyödyn periminen keskeytettäisiin siihen asti, kunnes hovi antaa ratkaisunsa koko jutusta. He perustelivat vaatimukstaan sillä, että käräjäoikeus on arvioinut määrät väärin ja ne ovat kohtuuttoman suuria.
Hovioikeus hylkäsi hakemukset täytäntöönpanon keskeyttämisestä.

15.11.2005 19:50

Lähde: http://www.ess.fi/Article.jsp?article=67615&main=21

------
Voipi alkaa Moven ylälinja vapisemaan pikkuhiljaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu