Olen kirjoittanut tutkielman verkostomarkkinnoinnista yleensä ja erityisesti Move Networks Oy:n yleisistä toimintaperiaatteista ja järjestelmästä. Tiedosto on yli 400 kt ja word.doc muodossa. Etusivulla on linkitetty hakemisto, joten voit lukea haluamasi kohdat, jos et heti innostu koko kirjoituksesta.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.doc
En ole vielä tarkistanut kirjoitustani. Siellä voi olla joitakin asiavirheitä, mutta korjaan tietysti kaiken, mikä ei pidä paikkaansa. Sitä varten voitte antaa palautetta, että korjaisin mahdolliset erehdykset.
Vastaan hitaasti esille tulleisiin kysymyksiin. Minulla on jäänyt muita asioita rästiin tämän työn vuoksi, joten pidän pienen tauon. Käyn välillä vastailemassa täällä esille tulleisiin kysymyksiin, mutta en roiku jatkuvasti palstalla.
Petteri Haipola
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.doc
En ole vielä tarkistanut kirjoitustani. Siellä voi olla joitakin asiavirheitä, mutta korjaan tietysti kaiken, mikä ei pidä paikkaansa. Sitä varten voitte antaa palautetta, että korjaisin mahdolliset erehdykset.
Vastaan hitaasti esille tulleisiin kysymyksiin. Minulla on jäänyt muita asioita rästiin tämän työn vuoksi, joten pidän pienen tauon. Käyn välillä vastailemassa täällä esille tulleisiin kysymyksiin, mutta en roiku jatkuvasti palstalla.
Petteri Haipola
Vastaukset 112
Vanhimmat
ja aloita alusta.
Helpompi kirjoittaa uudelleen kuin korjata vanhaa. Siinä on niin paljon "virheitä" (tahallisia harhaanjohtavia asioita) niitä voisi luonnehtia jopa valheiksi, tai ainakin vääriksi oletuksiksi.
"En ole vielä tarkistanut kirjoitustani. Siellä voi olla joitakin asiavirheitä..."
no, miksi sinä sitten julkkastat sen, jos tiedat että on virheitä!
"Minulla on jäänyt muita asioita rästiin tämän työn vuoksi, joten pidän pienen tauon (...) mutta en roiku jatkuvasti palstalla. "
Kiva kuulla että sinulla on OIKEIN elämä! Miten tiedetään että olit väärin ja koska korjat sun virheet? Muuten kaikki virheet voivat oyöri netissä ikuisesti, ja hyväät ihmiset voivat saada väärätietoa...
..älähtää, johon kalikka kalahtaa...
Tiedän, ettei Petteri pistä mitään sellaista tietoa liikenteeseen, joka olisi valetta.
Tunnustakaa vain tosi asiat älkääkä yrittälö puuttua tuollaisiin sivulauseisiin.. on se vaan niin vaikea hyväksyä (tunnustaa itselleen) se että on tullut huijatuksi! =)
Kyllä se vaan on niin että Haipola pistää niin paljon omiaan ettei ole tottakaan.
Valehtelee pelkästään siksi, että on sen verran fiksu jätkä, että tajuaa teidän kaikkien narustavedettävien uskovan kaiken mitä hän kirjoittaa.
Haipola kärytettiin eilen monesta valheesta.
Lainaus Phaipolan tekstistä: "En ole vielä tarkistanut kirjoitustani. Siellä voi olla joitakin asiavirheitä, mutta korjaan tietysti kaiken, mikä ei pidä paikkaansa. Sitä varten voitte antaa palautetta, että korjaisin mahdolliset erehdykset." - Lainaus päättyy.
Eli lopetit virkkeen lukemisen ennen sivulausetta, jossa Phaipola sanoo korjaavansa kaiken josta löytyy virheitä. Oletko lukenut myöskin tällä tavalla Moven edustajasopimuksen sopimusehdot??!??!
Toivopa vanhemmilta vaikka vanhaa kunnon Aapista joululahjaksi, ellei sitä ole Moven kautta mahdollista saada ostaa esim. aktivointiostoksena itselleen.
Lainaus nimim. todistaija - tekstistä:
"Miten tiedetään että olit väärin ja koska korjat sun virheet? Muuten kaikki virheet voivat oyöri netissä ikuisesti, ja hyväät ihmiset voivat saada väärätietoa..." - Lainaus päättyy.
Kuule todistaija, mä voin tuon lainauksen perusteella lähettää sulle ihan oman Aapisen ilmaiseksi ilman mitää aktivointimaksuja jos saan yhteystiedot sulta.
Kerrankin yksi luuseri joka tunnustaa olevansa täysi PEELO oikein isolla.
Ole todella vakuuttava paskajauhaja.. Menisit töihin.
Suomalainen on siitä helppo huijata, kun kukaan ei kehtaa tunnustaa tulleensa huijatuksi. Loppuun asti vain uskotellaan että pisnes on hyvä. Ja lopulta kun se on nurin niin itketään ettei kukaan kertonu tai ei voinu mistään tietää näin käyvän...
niistä keskusteluista jossa phaipola käräytettiin valheista? Mua kiinnostais tietää, että mitä se on valehdellut ja ennenkaikkea haluaisin tietää, että miten ne asiat sitte TODELLISUUDESSA on, mutta en jaksa etsiä niitä tekstejä. Tämä siksi, että niistä ei kuitenkaa löydy korjauksia Phaipolan "väärään tietoon"
Lainaus Työssäkäyvän tekstistä:
"Valehtelee pelkästään siksi, että on sen verran fiksu jätkä, että tajuaa teidän kaikkien narustavedettävien uskovan kaiken mitä hän kirjoittaa." -Lainaus päättyy
Tuli tuosta kuvauksesta mieleen muutama Moven ylälinjan tyyppi paljon nopeammin kuin Phaipola. Phaipolalla ei ole kuitenkaan euroakaan kiinni meidän "alalinjalaisten" tekemisissä, kun taas movettajat tekevät tuota työkseeen rahasta. Kumpikohan osapuoli mahtaa puhua vilpittömästi?
Tämä nikki "oikeuttaa" kirjoittamaan sellaista tekstiä mikä menee kaikille "perille"
PS: Työaikanako sinäkin kirjoittelet?
PS2: Ei kannata kantaa huolta minun töissäkäymisestäni. En nosta mitään työttömyystukia, enkä ole milloinkaan nostanutkaan (paitsi n. 3kk sen jälkeen kun yo. lakin sain joskus vuonna kivi ja toinen kivi).
En ala ammattiani sinulle kuvailemaan, koska vaatimattomuus kaunistaa, ainakin täällä Suomessa. Sinä et uskoisi kuitenkaan mihin tällainen PEELO pystyy työelämässä (tai muuallakaan).
Olet sama tyyppi kuin tyo Työssäkäyvä.
Harmittaako sinua tosiaan, että minulla on pokkaa kirjoittaa kommenttejani tällaisella nikillä?
Itse et pysty edes kahta viestiä kirjoittamaan samalla nimimerkillä.
Niin kummalle nikille sen Aapisen lähetän?
movessa!!
Siksi että:
- etustaja saa rahat aloituspaketista (joka on minun tietaakseni laiton)
- sponsorionti on "pakotettu" (vain 2 alalinja), eli aivan varmasti se joka aloitti ensimmaisena tienaa enemmän kuin viimeiset. Se on epäreilu, ja täysin huijausta.
Mutta on VM-firmat jotka eivat toimi samalla periaatella, ja kuulu SSM liitoon.
Sinä itse tulevaksi miljonääriksi itseäsi luuleva biznismies voisit perustella väittyeesi minun työttömyydestä!
Taitaa vaa olla niin vaikea myöntää totuuksia? =)
vaatimattomuus kaunistaa,
MUTTA suuren maailman sikaria polttava BISNESMIES muistaa kaikille muistuttaa, että bisnes on suurta ja rahaa tulee =)
Omaa ammattiani en myöskään ala sen paremmin kuvailemaan, mainittakoon ettei ole sen kummempaa kuin ammattikorkeakoulututkinto ja vakituinen työsuhde.. =)
Armeijan ja opiskelujen aikana olen KELA:n rahoja käyttänyt, sen nöyränä tunnustan..
Luin petterin analyysin, ja varoitan siitä siltä osin, että se on erittäin subjektiivinen (tarkoitushakuisesti negatiivinen, eli EI MIKÄÄN "TUTKIMUS"). Harhaanjohtavuus on herättää liikaa totuudesta vääristettyjä mielikuvia, koska havaitaan ettei pelkkä raaka totuus kuulosta tarpeeksi pahalta/hyvältä.
Petteri ei siis osaa olla käyttämättä tuomitsemaansa menetelmää, koska kokee olevansa pyhän hengen johdatuksessa ristiretkellä.
Sanamuotoja kuten:
"Suurin osa edustajista jää tappiolle verkoston pyramidiluonteen vuoksi. Kun he havaitsevat tulleensa huijatuksi, ei se voi olla vahingoittamatta ihmissuhteita."
- muuten validi kommentti, mutta esiintyy jo firman toiminnan esittelyssä. Jos petterin pakonomainen tarve mustamaalata ei olisi näin akuutti, hän parantaisi uskottavuuttaan jättämällä syytökset VASTA kirjoituksen loppuun, eli johtopäätöksiin.
"On kuitenkin mahdollista, ettei yhtiötä tuomita rahankeräyslain rikkomisesta. Laki on riittämätön tarjoamaan kuluttajille suojan Moven kaltaisia petollisia pyramidi-järjestelmiä vastaan. "
- tämäkin seikka on vähän siitä kiinni, että oikeus ei tunne sanaa katkeruus, eikä anna sellaisen vaikuttaa tuomioon. Petteri tuntuu tuntevan tämän sanan luissa ja ytimissä asti vähän turhankin hyvin.
"Sitä ei olisi ostettu ilman harhaanjohtavaa markkinointia ja väärän kuvan antamista liiketoiminnan suomasta ”hyvästä mahdollisuudesta lisäansioihin”."
- Tämä ei päde läheskään kaikissa tapauksissa, mutta Petteri haluaa uskoa näin, ja haluaa myös kokemattoman lukijansa uskovan. Eli kun väritetään totuutta uskottavalla äänellä, kyse on harhaanjohtamisesta. Kop kop, petteri. On 100% totta että OSA alaa tekevistä toimii pelkällä hypetyksellä, mutta yllättävänkin monella on todella tasapainoinen näkemys riskistä lähtiessään mukaan. Tämä on sellainen seikka mikä ei sovi Petterille, koska on hänelle helppo demonisoida vain ylimmät tasot.
"Joitakin" asiavirheitä tosiaan kanssa on, mutta Petterille on tärkeämpää keinolla millä hyvänsä saada sotansa voitettua. Niinhän sitä sanotaan, että sodassa ensimmäinen uhri on totuus. Ironista että Petteri sanoo ettei totuus pala tulessakaan, mutta uskon vakaasti että hän uskoo vakaasti olevansa oikeassa. Hän on samalla varmuudella oikeassa kuin täysin hurahtanut verkostomarkkinoija.
Otan ihan pari asiavirhettä tapetille:
"yhtiön perustivat Seven –nimistä verkostopyramidia pyörittäneet nuoret yrittäjät Turun kaupungista, Olli Arpalahti ja Vesa Virtanen."
- Seven on käytännössä Norjasta johdettu, vaikka pääkonttori on Ruotsissa. Olli Arpalahti johti yhtä Sevenin Suomen organisaatiota. Virtasella ei ollut osaa eikä arpaa tuolloin.
"Yhtä uutta jäsentä kohden joutuu tekemään ehkä 40 - 60 kontaktia, pitämään 10 - 15 liiketoimintaesittelyä (LTE eli lyhkäri) ja maksamaan pari värväyskokousmaksua ehdokkaiden puolesta. Kuluja kertyy myös kahvituksista, lisääntyvästä puhelimen käytöstä, matkoista, motivointimateriaalista, markkinointimateriaalista, jne."
- LTE ei ole lyhkäri. LTE on liiketoimintaesittely, joka on jo koulutusta. Lyhytesitelmä on "lyhkäri", ja siitä käytetään lyhennettä LE. Uusille "värväyskokous" eli liiketoimintaesittely on ilmainen, eli mitää kokousmaksuja ei niiden puolesta edustaja maksa. Omat kahvit edustaja tietysti maksaa, harvemmin kaikkien kahvit. Puhelimen käyttö ja matkat ovat validi seikka, niihin menee rahaa. Kaikki luettu materiaali mitä ostetaan, on yleensä rahallisesti arvokkaampaa informaatiota myös myöhempää elämää varten, joten vaikka joku asennekirja ei tuota heti Moven bisneksessä rahaa, se ei tarkoita että sijoitus meni hukkaan.
Kerran luin Teemu Mäntysen pyramidisivuilta, että "oliko se kaikki materiaali niin erityistä, että siitä oikeasti kannatti maksaa?". Nauroin ääneen, koska olin jo tuossa vaiheessa lukenut - paljon. Teemu mäntysen kaltaiset eivät sitä vain koskaan tule tajuamaan. Petteristä en tosin tiedä, mutta veikkaan että asenne on ihan yhtä epäkypsä ja mies kokolailla kirjojen todellisesta arvosta tietämätön.
Täytynee jatkaa töitä, tuo Petterin paatos on niin pitkä ja pahanmakuinen etten jaksa kommentoida sitä pitemmälle.
Arvostelen sitä erityisesti sen takia, että Petteri olisi voinut tuon valtavan työn tehdä eri lailla. Nyt se on liian fanaattinen ja kielteinen, että sitä uskaltaa oikein hyväksyä.
.. esilletuomistasi virheistä.
Seven-osiota ehdin jo muokata ennen kuin toit sen kohdan esille.
LTE ja lyhkäri-sanojen merkityseroa en ole tiennyt. Ei vaikuta pyramidin luonteeseen ja toiminnan moraaliin.
Neuvon lukijoita tutkimaan itse analyysia ja lukemaan sen kokonaan. Nämä vm-huijarit valitsevat sieltä tekstiä siten, että saavat kaiken kääntymään päälaelleen.
Korjaan ne virheet, mitkä ovat oikeita virheitä, kun ehdin. Minulla ei ole kiire. Kiire on niillä, joiden pitää saada alalinjaansa lisää edustajia.
Voisivatko muut kertoa, miten nämä asiat ovat?
Onko LE sama kuin lyhkäri ja LTE sama kuin värväyskokous?
Mitä mieltä olette vieraiden kahvituksesta värväyskokouksessa? Maksatteko siitä eli sisältyykö se mielestänne siihen maksuun, jonka joudutte maksamaan? Käyttekö värväyskokouksessa koskaan, ellei teillä ole vierasta mukana? (siis ehdokasta)
Siellä tämä järjestelmä selviää eikä täällä keskustelufoorumilla. Kävisit sinäkin niin ei tarvitsisi oletuksia kirjoittaa. Voisit kirjoittaa asiantuntijana tästä aiheesta.
Tein pieniä korjauksia ja täsmennyksiä tuoreeltaan.
Laskin mm., että volyymi-bonus on 5,1-10,5 % myynnistä, tasosta riippuen.
Palkkakatolla ei ole merkitystä, vaikka sitä noudatettaisiin, koska yhden viikon aikana kertyneet pisteet maksetaan jälkikäteen pankkisäännön perusteella.
Suosittelen sitä, että avaatte kotisivultani joka kerta uudestaan tuon tiedoston, niin voitte lukea aina viimeisimmän korjatun ja parannellun version. En tosin aio tehdä jatkuvasti työtä tiedoston muokkaamiseksi, mutta jos jotakin nousee mieleen, niin käyn muokkaamassa tiedostoa. Olen tehnyt melko huolellista työtä, joten suuria virheitä ei pitäisi olla.
Muistutan teitä siitä, että kannattaa lukea aina päivitetystä versiosta, mitä olen kirjoittanut. Korjaan esilletulevia virheitä hiljalleen, kunhan ehdin. Mitään suuria asiavirheitä ei ole ilmennyt.
Lainaan tekstiäni: (avaa tiedosto, jotta näet taulukot ja lue sieltä - tämä on niitä laiskoja varten tähän lainattu, jotka eivät avaa tiedostoa vaan kuuntelevat ylälinjan ääntä)
Mahdottomat kasvuluvut
Jotta jokainen Moven edustaja voisi saada passiivisia tuloja organisaatiostaan, tulisi hänellä olla kaksi edustajaa alalinjassaan ja viisi pitkäaikaista asiakasta, jotta olisi aktiivinen ja oikeutettu palkkioihin. Jos jokainen olisi yhtä hyvä työntekijä ja huhkisi hullun lailla töitä, niin jokainen tietysti onnistuisi tässä tavoitteessaan – vai onnistuisiko? Verkostomarkkinoinnin ammattilaisten mukaan se on kiinni yksin ihmisestä itsestään, menestyykö toiminnassa vai ei. Onko väite totta vai syyllistetäänkö sen avulla aiheettomasti niitä, jotka tekevät kaikkensa menestyäkseen, mutta jäävät silti tappiolle?
Katsotaan, miten verkoston edustajien määrä ja asiakkaiden määrä kasvaisi kuudessa vuodessa. Oletetaan, että Movella olisi vuonna 2005 tuhat franchise-edustajaa.
(Taulukko 1: alapuolella mahdottomat kasvuluvut)
(Avaa tiedosto, jotta näet taulukon)
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkino inti/tyypillinen/move.doc
Vuonna 2010 olisi Suomessa 32,000 Moven edustajaa ja heidän pitäisi saada alalinjaansa vuoden aikana saman verran lisää, jotta jokaiselle olisi mahdollista menestyä liiketoiminnassa. Edustajia pitäisi siten olla 64,000 vuoden 2011 jälkeen. Asiakkaita olisi tuossa vaiheessa 160,000 ja heitä pitäisi olla vuoden päästä 320,000. Tietysti tuollaiset kasvuluvut ovat mahdottomia eikä menestyminen ole kaikille mahdollista. Onko syy järjestelmän pyramidirakenteessa vai edustajissa? Syy on päivän selvästi järjestelmässä. Se on suunniteltu tuottamaan enemmän häviäjiä kuin voittajia. Tässä kohden on turha puhua niistä, jotka eivät halua kasvattaa organisaatiotaan vaan ainoastaan ostaa tuotteita tai myydä niitä loppukäyttäjille, verkoston ulkopuolisille asiakkaille. Tällaisia jälleenmyyjiä on vain vähän eikä se muuta paljoakaan järjestelmän luonnetta. Kaikki verkostofirmat ovat samankaltaisia pyramideja, joissa palkkiot jakautuvat epäoikeudenmukaisesti. Alatasot tekevät suurimman osan liikevaihdosta eli myyntityöstä, mutta ylätasot saavat valtaosan palkkioista.
On syvästi moraalitonta syyllistää rehellisiä ja työtä pelkäämättömiä ihmisiä, jotka tekevät kaiken juuri annettujen ohjeiden mukaan. Nämä kasvuluvut osoittavat, että suurimman osan edustajista täytyy jäädä tappiolle liiketoiminnassa, koska voitot perustuvat alalinjan liikevaihtoon eikä henkilökohtaiseen myyntityöhön ja siitä saataviin palkkioihin. Verkostomarkkinointi tulisi kieltää tämän moraalittoman ja epärehellisen palkkioiden jakautumisen vuoksi lailla. Mikään muu ei estä niiden aiheuttamia vahinkoja kansalle. Nykyiset lait ja asetukset eivät suojaa kuluttajia riittävällä tavalla näin ovelalta huijaukselta, joka etenee henkilökohtaisen luottamuksen turvin suvun ja kaveripiirin sisällä.
Kiitos Petteri!
Olen aika väsynyt ja pidän taukoa palstalla. Tutkin palautteen myöhemmin koskien kirjoitustani. Mursis lähettikin jo kommenttinsa, mutta puran sen tulevina viikkoina. Käyn kirjoitukseni kokonaan uudestaan lävitse ja korjaan esille tulleet virheet.
Palautetta voi lähettää suoraan osoitteeseen:
petteri piste haipola at kolumbus.fi
Toivottavasti rahansa hävinneet saavat jotakin kautta oikeutta...
Kiitos Petteri, olet tehnyt jälleen uskomattoman paljon työtä huiputuksen paljastamiseksi sellaisena kuin se on!
Ei tekstiäsi tarvitse oikeastaan ollenkaan muuttaa, vaan sellaisenaan se on täysin riittävä ja kattava esitys siitä, miten Move toimii. Samoin täällä palstoilla kyllä taitaa kaikille paikalle tuleville tulla selväksi, mikä Move oikein on (sivustolinkkiesi ja hyvien keskustelujen perusteella), vaikka et aina paikalla olisikaan.
Hyvää taukoa! :)
Suosittelisin jakamaan tota pdf:nä.
Mitä maksaa doben sivunteko-ohjelma? Eikö se ole niin, että vain lukuohjelma on ilmatteinen...?
Hankin sen ehkä myöhemmin talvella, kun käännän Robert L Fitzpatrickin tiedostoja suomeksi...
Html:ksi en viitsi tuota muokata, kun taulukkojen tekemiseen ja linkittämiseen sekä kuvien lisäämiseen ja muuhun koodaukseen menee paljon aikaa. Toisaalta en tiedä, minkä näköinen siitä tulisi, jos tallentais Wordiltä suoraan web-sivun muodossa. Taidanpa kokeilla... mitä mieltä muut on semmoisesta muodosta?
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm
Tuli taas nukuttua aamupäivä 11 asti, joten ei tuu uni silmään, niin päätin lukea, mitä tänne kuuluu...
Kokeile vaikka :
http://www.openoffice.org/
Ohjelma osaa avata Microsoftin tiedostomuotoja (excel, word, powerpoint) ja säilyttää suurimman osan muotoiluistakin.
Openofficesta taas puolestaan voit tallentaa tiedostot "Export as PDF..." -toiminnolla näppärästi PDF:ksi.
Kiitokset mursikselle myös näin julkisesti hyvästä palautteesta, jonka avulla sain karsittua muutamia virheitä tutkielmastani!
Tutkielman päivitetty versio on osoitteessa:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm
Voiko tuollaista olla edes olemassakaan? Ihmettelin siskoni puheita aikanaan, kun hän oli ACN:n paperit lukenut ja kieltänyt poikaansa osallistumasta koko toimintaan. Silloin en tarkemmin kysellyt, kun itsekin olin tajunnut tuollaisen äkkirikastumisen olevan mahdotonta. Luotin tosin myös sisareeni tilitoimiston johtajana, sekä hänen nopeaan analyysiinsä tuollaisen busineksen toimivuudesta.
Onko tuo palkkiojärjestelmä todellakin tuollainen, että itse myymistä tuotteista ei saa vähintään 10% provisiota, siis itselleen? Tuon verran saa ihan varmaan sovittua vaikka paikallisen Veikon Koneen kanssa, jos omalla toiminimellä "suosittelumarkkinointia" alkaisi touhuta. Veikko todennäköisesti maksaisi kahvit ja puhelutkin.
Kerro Petteri lisää, kun alkaa kuulostaa todella hurjalta kusetukselta koko touhu...
Haipola tuossa samassa viestissä tunnusti että se on oletus jota hän on kirjoittanut. Ja sitä se todella on.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000011932531
Haipla ei ole lähellekään "tutkinut" mitä kaikkea Move sisältää.
Siinä on palkkakatto, joka leikkaa suurimpia tuloja ja siirtää niitä alalinjaan. Haipola laskee pelkästään niitä kampanjatuoteprovikoita ja nekin ainoastaan kahdeksaan tasoon ja loput niputtaa sine johtajille. Ei se kitenkaan näin mene.
Poolista Haiåpola meluaa aikalailla. Se on kuitenkin se rahasto josta se tasaus tehdään. Kun tutustut tähän järjestelmään siellä on tiettyjä palkkioita tietyn tason saavuttaneille. Ensimmäinen palkko tulee siitä että tulee neljä kumpaankin linjaan. Tämä raha tulee sieltä poolista. Tarkoittaa sitä että ensimmäisen kuukauden aikana saa ensimmäisen "poolirahan". Kun tulee 3000 3000 pistettä linjoille tulee toinen pooliraha, eli maksimipalkkio. (muutin pisteiksi koska se ei välttämättä ole verkostoon liittyjien määrästä riippuva. Pisteitä saa muualtakin, mm. myynnistä)
"Haipola tuossa samassa viestissä tunnusti että se on oletus jota hän on kirjoittanut. Ja sitä se todella on.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=5000000 00000003&conference=4500000000000561&posting=2200000001 1932531"
Missähän ihmeen paikassa olen "tunnustanut", että "se on oletus"? Tutkielmani perustuu Moven palkkiojärjestelmään. Mitähän tuo linkkikin oikein tuossa meinasi: siellä ei ollut mitään minun kirjoittamaani.
"Haipla ei ole lähellekään "tutkinut" mitä kaikkea Move sisältää."
Alalinja ei tiedä, mitä kaikkea Move sisältää. Kannattaisi lukea tutkielmani, niin saisivat lopultakin tietää, miksi keskimääräinen edustaja värvää lopulta vain yhden edustajan per vuosi. Valtava kasvuvauhti vai mitä?
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm
"Siinä on palkkakatto, joka leikkaa suurimpia tuloja ja siirtää niitä alalinjaan."
Onko ylälinja sanonut sinulle, että palkkakatto leikkaa suurimpia tuloja ja siirtää niitä alalinjaan? Pyydäpä heitä selittämään, miten se oikein tapahtuu? Ymmärrätkö sinä? Selitä meille, miten palkkakatto leikkaa suurimpia tuloja ja siirtää niitä alalinjaan!
Palkkakatolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin että kertyneet pisteet maksetaan myöhemmin, jos sitä noudatetaan. Jos saan tällä viikkolla alalinjaani 40 uutta jäsentä saan siitä 2 EXE-tiliä. Yksi exe-tili tekee 2100 euroa, joten toinen jää pankkiin ja toinen maksetaan heti. Seuraavalla viikolla en saa yhtään uutta jäsentä alalinjaani. Mitä tapahtuu? Siirtyykö minun pankissani olevat pisteet alalinjaan, jotta en tienaisi liikaa? Ei: ne maksetaan minulle rahana seuraavalla viikolla. Yhtään pistettä ei siirtynyt alalinjaan eikä minun tuloni pienentyneet lainkaan: sain kaikki 4200 euroa, mitä alalinjani uusista jäsenistä maksuun tulee.
"Haipola laskee pelkästään niitä kampanjatuoteprovikoita ja nekin ainoastaan kahdeksaan tasoon ja loput niputtaa sine johtajille. Ei se kitenkaan näin mene."
En ole laskenut ainoastaan kampanjatuoteprovikoita ja niitäkin ainoastaan kahdekaan tasoon ja niputtanut loppuja sinne johtajille. Lue tutkielmani niin näet, miten palkkiot muodostuvat. Olen huomioinut sekä kampanjaostot että aktivointiostot erikseen ja laskenut suoraan palkkiojärjestelmästä, että aktivointiostoista menee 5 % ylimmille tasoille, mutta suurin osa alimpien tasojen edustajista ei saa niitä koskaan rahana, sillä alalinjassa täytyy tehdä 20 ostoa, ennen kuin se muuntuu rahaksi. (minimipalkkio 60 euroa) Kampanjatuotteista "palautetaan" kahdelle uuden edustajan ylälinjassa olevalle yhteensä 200 euroa helper- ja sponsor-bonuksina. Lisäksi hänestä lähtee 300 pistettä ylälinjaan, joka tuloutuu jalkojen tasapainossa. Alimmille tasoille palautuu kampanjatuotteen myynnistä arvion mukaan noin 10 % , maksimisssaan noin 16 %. Ylimmille tasoille niistä menee 10 % poolin kautta ja lisäksi 5,1-10,5 % Bonusjärjestelmän kautta. Eli kampanjaostoista palautuu kolmelle ylimmälle tasolle noin 15-20,5% ja alimmille tasoille 10-15 %, mikä käytännössä tippuu 10 % tietämiin pätevöitymisen sääntöjen vuoksi. Ne 300 pistettä tulevat harvemmin alatasoille maksuun kuin ylätasoille.
Edelleen muistutan siitä, etteivät pisteet ole rahaa. Niillä ei voi ostaa kaupasta mitään, ei maksaa vuokraa, kulutusluoton tai opintolainan korkoja, ostaa bensaa jne. Uuden edustajan tulot loppuvat kuin seinään sen jälkeen, kun värväämisesetä saatavat helper- ja sponsor-bonukset on saatu. Aktivointiostoista saa 45 euron viikkotulot, jos jokainen alalinjassa ostaa aktivointioston ja alalinjassa on 60 edustajaa jalkojen tasapainossa. Eikö ole valtavat passiiviset tulot? 180 euroa miinus alv kuukaudessa, jos saat 60 hengen alalinjan.
Miksi muuten alalinja ostaisi aktivointituotteet, jos sillä itsellään ei ole tuottavaa alalinjaa? Ei niitä tuotteita ihan aikuisten oikeasti tarvita.
"Poolista Haiåpola meluaa aikalailla. Se on kuitenkin se rahasto josta se tasaus tehdään."
Kuunnelkaa, mitä tämä henkilö kirjoittaa! Onko ylälinja sanonut sinulle kaiken ylösalaisin, päinvastoin, miten se oikeasti menee ja sinä olet uskonut?! Pool jaetaan suoraan niiden kesken, jotka ovat diamond ecexutive tasolla tai ylemmällä tasolla. Siitä ei palauteta mitään alalinjaan. Tämä lukee palkkiojärjestelmätaulukossa selvällä suomenkielellä. Etkö sinä ole lukenut palkkiojärjestelmätaulukkoa, vaikka olet mukana toiminnassa? Missäs ne sinun suuret palkkiot ovat? Aiotko tehdä työtä vuoden pari niin kuin ylälinja neuvoo, jotta saisit homman kannattamaan? Aiotko ostaa joka kuukausi aktivointioston, vaikka sinulla ei ole kunnon alalinjaa? Mitä jos olet "keskimääräinen" edustaja, joka saa alalinjaan yhden uuden edustajan per vuosi? Kasvaako alalinjasi sillä tavalla? Ei tietenkään, koska se yksi eroaa sinun alalinjastasi per vuosi ja joudut värväämään joka vuosi hänen tilalleen yhden uuden jäsenen. Tällä tavalla jäsenten määrä pysyy samana sen jälkeen, kun Move on saanut sen markkinaosuuden, mikä kysynnän ja tarjonnan lain mukaan on mahdollista saada. Vekrosto ei voi kasvaa joka vuosi siten, että edustajien jäsenmäärä tuplautuu. Ajattele, jos se tekisi sen, niin sinäkin saisit vain kaksi edustajaa omaan alalinjaasi. Silläkö aiot tienata paljon niitä passiivisia tuloja? Etkö tajua, että passiiviset tulot ovat mahdollisia vain jatkuvalla värväämiselä?
Katso mahdottomat kasvuluvut täältä:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#kasvu
"Kun tutustut tähän järjestelmään siellä on tiettyjä palkkioita tietyn tason saavuttaneille. Ensimmäinen palkko tulee siitä että tulee neljä kumpaankin linjaan. Tämä raha tulee sieltä poolista. Tarkoittaa sitä että ensimmäisen kuukauden aikana saa ensimmäisen "poolirahan"."
Oletko itse pähkäillyt nämä "viisaudet" vai onko ylälinja kertonut tämän sinulle? Neljästä ensimmäisestä jäsenestä saa Volyymibonuksen, joka on 200 €. Lisäksi heistä saa pisteiden kautta 240 €, jos ovat sijoittuneet tasan molempiin jalkoihin. Katso kuitenkin, miten jäsenet oikeasti alkavat sijoittua alalinjaasi: he eivät sijoitu tasaisesti eikä jalkojen tasapainoa myöhemminkään voi saavuttaa kuin alle 1 % edustajista, sillä jos saavuttaisi, kasvaisi edustajien määrä pian yli maapallon väestön.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#kuva1
Pool-bonukseen menee 10 % kaikesta provisioliikevaihdosta ja se maksetaan DEX-tason tai ylempien kesken joka viikko. Poolista ei palaudu mitään alemmille tasoille: sehän sen poolin idea juuuri on, että rahat menee sen kautta niiden tilille, jotka ovat "tehneet eniten työtä"... eikun ovat liittyneet ensimmäisinä verkostoon ja muut ovat tehneet sen työn, mistä pooliin osalliset palkitaan... kun ovat motivoineet teitä alalinjaa...
"Kun tulee 3000+3000 pistettä linjoille tulee toinen pooliraha, eli maksimipalkkio. (muutin pisteiksi koska se ei välttämättä ole verkostoon liittyjien määrästä riippuva. Pisteitä saa muualtakin, mm. myynnistä)"
Oletko myynyt paljonkin? Myynnistä ei saa muuten pisteitä muut kuin ylälinja, jos myydään verkoston ulkopuolelle. Siitä saa sitten kuitenkin itselle sen rahapalkkion, joka on kertapalkkio. Kannattaisikin myydä pelkästään verkoston ulkopuolelle ja jättää aktivointiostot tekemättä, jos haluaa saada omasta myynnistään palkkioita rahana. Kokeilepa muutama viikko ja kerro, miten myyntityö edistyy!
Sinun kannattaa ehdottomasti lukea se tutkielmani, jos olet alalinjaan kuuluva movettaja. Kirjoitin niin selvästi, että ymmärrät riittävän paljon, jotta näet, miten palkkiot jakaantuvat ja mistä hommassa on kysymys.
"En ole vielä tarkistanut kirjoitustani. Siellä voi olla joitakin asiavirheitä, mutta korjaan tietysti kaiken, mikä ei pidä paikkaansa. Sitä varten voitte antaa palautetta, että korjaisin mahdolliset erehdykset. "
niin on faktaa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000011932288
"Ne 300 pistettä tulevat harvemmin alatasoille maksuun kuin ylätasoille. "
Tämä tulee läpi linjan alimmasta ylimpään.
Tässä se tasua tapahtuu. 300 pisteen provikka maksetaan koko linjaan (vaikka oisi 300 tasoa) vaikka siitä yhdestä maksusta ei riittäisi rahaa, mutta palkkakatto 2100 euroa viikko takaa sen että rahaa riittää koko linjaan. Tulee vielä kaikille samansuuruisena.
Petteri parka. Tulisit nyt jo kerrankin kuulemaan mitä oikein tapahtuu ja miten kaikki menee.
Max Banking on 3000 p/leg. Max mahdollisuus tienata organisaatioprovisiota on 3000p/leg. Jos sinulla on sellainen viikko, että molemmilta puolilta tulee 3000p saman viikon aikana, niin sinulle maksetaan palkkakatto eli 2100€. Ja silloin sinulla ei ole sen jälkeen bankingissa pistettäkään, vaan pisteitä täytyy taas kertyä seuraavalla viikolla.
Jos 3000p/jalka ei ole noussut saman viikon aikana, niin et ole oikeutettu saamaan moveBonusta. Eli jos sinulle tulee jollain viikolla täyteen 3000p/leg, mutta osa on kertynyt bankingista, niin silloin saat vain 1100€ organisaatioprovikkaa ja bankingiin ei jää pistettäkään.
Toivottavasti tämä asia tuli nyt selväksi.
Olet meinaan muutaman viikon väittänyt tuntevasi järjestelmän, joka on varmasti yksinkertaisin mitä löytyy ja silti et oikeasti sitä käsitä. Tästä syystä on aina parasta nähdä kasvokkain, silloin voi käydä asiat läpi juurta jaksain.
"...järjestelmän, joka on varmasti yksinkertaisin mitä löytyy..."
Ei millään pahalla, mutta repesin kyllä täysin tuohon komenttiin! =D
Jos Moven järjestelmä on yksinkertainen, niin veikkaanpa, että suomikin on pullollaan täysiä älykääpiöitä, jotka eivät sitä täysin ymmärrä.
No hyvä että huvitti. Voin kuitenkin kertoa että 1/3-2/3 osaa systeemit ovat paljon hankalammat.
Jotta se 300 pts tulisi jokaiselle maksuun, pitäisi jokaisen saada alalinjaansa kaksi edustajaa. Pelkästään 20 edustajaa ylälinjasa tarkoittaisi sitä, että verkostossa olisi miljoona edustajaa. Et kai tosissasi usko, että kaikki saavat sen 300 pts rahana?
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#taulukko3
Tuossa on kuva, miten verkosto kasvaa. (epätasoaisesti, yksijalkaisia linjoja pitkin) Se menee tiettyjä linjoja pitkin alaspäin, mutta väliin jää paljon passiivisia tulokeskuksia, jotka kuvaavat rahansa menettänyttä edustajaa.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#kuva3
Mahdottomat kasvuluvut on myös tuolla:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#taulukko1
Kirjoitit:
Max Banking on 3000 p/leg. Max mahdollisuus tienata organisaatioprovisiota on 3000p/leg. Jos sinulla on sellainen viikko, että molemmilta puolilta tulee 3000p saman viikon aikana, niin sinulle maksetaan palkkakatto eli 2100€. Ja silloin sinulla ei ole sen jälkeen bankingissa pistettäkään, vaan pisteitä täytyy taas kertyä seuraavalla viikolla.
Kysyn:
Jos saan yhden viikon aikana 40 asiakasta alalinjaani, 20 molempiin jalkoihin, niin miten palkkiot muodostuvat?
Yksi exe-tili tulee maksuun eli 600€ pisteistä ja 1500€ volyymi ja move-bonusta, yht. 2100€.
Eikö loput 3000 3000 pts siirry sitten seuraavalle viikolle? Eli niistä saisi sen mukaan vain 600€, mitä sanoit. Kaiketi siitä saa myös Volyymibonuksen eli 500€, jolloin palkkiot ovat 1100€.
"Jos 3000p/jalka ei ole noussut saman viikon aikana, niin et ole oikeutettu saamaan moveBonusta. Eli jos sinulle tulee jollain viikolla täyteen 3000p/leg, mutta osa on kertynyt bankingista, niin silloin saat vain 1100€ organisaatioprovikkaa ja bankingiin ei jää pistettäkään."
Kun nyt niin huonosti ymmärrän tätä teidän hienoa järjestelmää, niin voisitko kertoa, miten tämä Pool-järjestelmä ja Bonusjärjestelmä vaikuttaa, koska sen kerrottiin lisäävän palkkioita alalinjaan? Miten se sen tekee?
Mitä mieltä olet mahdottomista kasvuluvuista? Onko jokaisella mahdollisuus saada vuoden aikana kaksi edustajaa alalinjaan, loputtomasti?
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#taulukko1
Jos ei ole, niin missä on vika? Onko se edustajan vika vai järjestelmän vika, joka vaatii edustajalta mahdottomia kasvulukuja?
Teillä on varmasti hirveän paljon niitä "sivutoimisia" edustajia, jotka eivät alunalkaenkaan yritä ketään värvätä vaan myydä tuotteita... meinaan niiden reilun tuhannen FE:n joukossa. Miksi he muuten ovat alkaneet FE:ksi, koska asiakkaiden hankkimiseen ja tuotteiden myymiseen ei tarvitse olla FE? Jospa ne tuhat FE:Tä kuitenkin haluavat ne kaksi uutta jäsentä vuoden aikana alalinjaansa, niin että kerropa nyt kaikille, onko se mahdollista toteuttaa, loputtomasti, vuodesta toiseen?
edustajia 1000 hlöä vuonna 2005 ja siitä eteenpäin...
2000
4000
8000
16000
32000
vieläkö on mahdollista? No jos on, niin jatketaan tuosta vuoden 2010 tilanteesta eteenpäin - pitäähän sitä jokaisella olla se mahdollisuus, kun sitä mahdollisuutta jokaiselle mainostatte.
64000
128000
256000
512000
10240000
Vuonna 2015 olisi miljoona edustajaa. Kukaan ei tietystikään jätä leikkiä kesken, kun verkosto kasvaa niin hyvin... ja edustajien määrä sen kuin tuplaantuu vuosi vuodelta...
"Et kai tosissasi usko, että kaikki saavat sen 300 pts rahana?"
Olethan sinä käyttänyt sitä omaa asiantuntijuuttasi siihen tutkimukseen.
Sehän näkyy suoraan lyhkäristäkin. Ei siinä erotella eri tasoja. Ainakin minulla näkyy kolmenkymmentä tasoa alaspäin tulevat ostot samana pistemääränä ja saman provikkana. Kysyin ylälinjaltakin. Näkyy 60 tasossa.
Tämä on fiksumpi järjestelmä kuin voit kuvitellakaan.
"Eikö loput 3000 3000 pts siirry sitten seuraavalle viikolle? Eli niistä saisi sen mukaan vain 600€, mitä sanoit. Kaiketi siitä saa myös Volyymibonuksen eli 500€, jolloin palkkiot ovat 1100€. "
Tämän kun sinä tajuat sinä olet heti mukana tässä verkostossa. Tässä se hienous on. Se leikkuri joka mahdollistaa alalinjan tulot.
Yksittäisestä kampanjatuotteesta maksetaan enemmän bonusta kuin sen tuotto on yritykselle. Mutta kun tämä leikkuri otetaan mukaan siitä riittää siloin bonuksien maksuun.
Tämän minä lyhkärissä oivalsin ja sen vuoksi olen mukana.
Mulle kans valkeni kaikki kun kävin eilen lyhkärissä ja starttasin heti mukaan. Ei täällä saa todellista tietoa, kun kaikki yrittää vaan muuttaa aiheita ja johtaa koko ajan harhaan toisia.
!!!
Kaikki pohjoismaat, Viro ja Saksa
Ei ole mahdottomuus edes aikaisemmin kuin 2015.
Sanoisin tilanteen olevan vuoden 2009 tienoilla miljoonan rajan ylitys.
Lisäksi tässä voi olla mukana sellaisiakin jotka ovat muissakin verkostoissa koska tämä toimii toisella alalla kuin muut verkostot.
Uskotko tuohon ihan tosissasi?
Usko huviksesi se, että jos joku MOVEn tapainen mahtava firma olisi Euroopan markkinoille mennyt tuossa mittakaavassa, niin se olisi jo tapahtunut aikoja sitten. Vai mikä on se valtaisa liikeidea, moven etulyöntiasema, jolla sinne Euroopan markkinoille päästään?
Bonuksien jakautuminen on se pointti. Järjestelmän helppous.
Suomessa ei taida olla monta sellaista joka pystyy ja uskaltaa pistää verkostofirman pystyyn.
Tiedän toisenkin Suomalaisen mutta se toimii vielä pienessä mitassa. Ei haluakaan vielä kasvaa nopeasti.
markkinoida tuotteita.
Jos pyramidi on tasainen ja siinä on väittämäsi 60 tasoa, siinä olisi tuollaiset 1 100 000 000 000 000 000 ihmistä, eli tuollaista 100 000 kertaa enemmän kuin maapallon väkiluku on arviolta vuonna 2025 tai 2030.
Jos pyramidi on vähemmän epätasainen ja siinä on vaikka puolet vähemmän ihmisiä, en sitten tiedä, olisiko mahdollisempi tilanne - ei. Kovin ei-tasainen se ei voi olla, koska väität saavasi rahaa ulos ja että ylälinjasi saa myös.
Että jep jep.
logiikkaa.
Mikään firma ei voi edes teoriassa maksaa enempää palkkkioita myynnistä kuin mitä tuotteilla on myyntikatetta. Jos maksaa, menee firma konkurssiin. Tämä pitäisi jokaisen movettajan käsittää! "Leikkuri" ei siirrä mitään rahaa alaspäin. Alalinja ei saa latin latia niistä pisteistä, jotka ovat jääneet ylälinjassa bonusjärjestelmän ja palkkakaton mukaan maksamatta. Jokainen saa alalinjastaan vain ne pisteet, mitä omassa alalinjassa on. Ne muuntuvat sitten rahaksi, jos olet "pätevöitynyt" saamaan ne pisteet rahana. Eli sinun pitää olla jatkuvasti aktiivinen eli ostaa aktivointiostot neljän viikon välein ja sinulla pitää olla jatkuvasti viisi pitkäaikaista asiakasta. Jos ei ole, niin pisteet nollautuvat eikä ylälinjasta tule tilalle uusia pisteitä "leikkurin kautta". Tärkeitä sääntöjä rahapalkkion maksamiselle ovat myös jalkojen tasapaino ja maksujen portaittaisuus. Jotta jokainen saisi pisteensä ulos rahana, pitäisi esimerkiksi 20 edustajan ylälinjassani saada jokaisen alapuolelleen kaksi edustajaa, jos olen liittynyt verkostoon joukon jatkeeksi ja olen sijalla 20 siinä "jalassa", mihin liityn. Tällainen tasainen kasvu tarkoittaisi reilun miljoonan edustajan verkostoa. Onko se mahdollista? Ei tietenkään.
Katso sama kaavioista ja taulukoista: yksi klikkaus per linkki riittää. (ihminen uskoo yleensä sen, mitä näkee)
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#kuva3
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#taulukko3
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#kasvu
Kerrataan vielä sitä, miten Moven voitto muodostuu ja mihin kohti palkkiot sijoittuvat tuloslaskelmassa.
Myynti
- arvonlisävero
= Liikevaihto
- ostot (tuotteiden hankintahinta)
= Myyntikate
- rahapalkkiot (HUOM! EI pisteet!)
= Käyttökate
- Muut kiinteät kulut
- Rahoituskulut / rahoitustuotot
= Voitto ennen veroja ja satunnaisia eriä
Voit olla ihan varma, ettei Move tee tappiota vaan on maksanut kulloisenakin hetkenä vähemmän palkkioita kuin mitä myyntikate on ja niistä palkkioista suurin osa menee ylimmille tasoille Bonus-järjestelmän kautta.
Movettaja2 paljasti toisessa keskustelussa, että tarvitaan 240 hengen alalinja jalkojen tasapainossa, jotta voitaisiin ansaita jatkuvasti passiivisia tuloja 280 euroa/ viikko pelkillä aktivointiostoille. Lukaisepa se viesti ja vastaukseni siihen. Mieti sitten, onko hyvä mahdollisuus voittaa? Muista, että 60 hengen alalinjalla saat 180 euroa kuussa palkkioita. (45€/ vkko)
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#harhaan
Ja Movettaja2:n viesti
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000011962994
Vastaus:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000011979695
Lue myös mursiksen analyysi, miten Movella voi tehdä rahaa:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/esimerkki.htm
Aivopesun yksi konsti on sanoa systeemiä helpoksi. Kukaan ei kehtaa tunnustaa, ettei tajua sitä, koska paljastuisi tehtäväänsä sopimattomaksi ja tyhmäksi. Tämä on sitä aivopesua, kun saadaan ihmiset uskomaan valheita. Systeemi on vaikea ja monimutkainen: vain harvat ymmärtävät sitä. Muista faktat, kun olet alalinjassa: paljonko on rahaa tullut ja paljonko sitä on mennyt. Suorita laskutoimitus. Kun kulut ovat suuremmat kuin tulot, kutsutaan sitä tappioksi.
Lue mm. Keisarin uusista vaatteista:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/omatunto.htm
"Yksittäisestä kampanjatuotteesta maksetaan enemmän bonusta kuin sen tuotto on yritykselle."
Tämä väite on suomenkielellä seuraavanlainen.
Move maksaa palkkioita enemmän kuin sen Myyntikate on eli tekee tätä toimintaa jatkuvasti tappiolla.
Kuka uskoo tämän?
Myynti
- alv
= Liikevaihto
- ostot
= Myyntikate
- palkkiot
= Käyttökate
Eli Esim. Liikevaihto on 1000 euroa, ostot 200 euroa ja maksetut palkkiot 20,000 euroa. Tappiota tulee per myyty tuota hupaisat 19,200 euroa. Kuka uskoo, että Käyttökate on miinusmerkkinen eli maksetut palkkiot ovat suuremmat kuin Myyntikate? Sitä Movettajat yrittävät teille uskotella "leikkurien" avulla.
.. tai vaaralinen ylälinja?
Mikä mieltä olet tästä, pHaipola?
"Do you need a business coach?
If you answer ‘yes’ to ANY of these questions, you can benefit from working with a Business Coach.
•Are you getting the ultimate professional results you want?
•Is your management style working successfully for you and your organization?
•Has your business become your life?
•Are you doing what REALLY matters to you?
•Are you very successful but feel that 'something' is missing in your life?
•Is there a sense of struggle, incompleteness, dissatisfaction in your life?
•Have you given up your dreams in order to make a living?
•Are you spending more time working than living life?
•Do you question what you are doing professionally even if you are successful?
•Are you ready to make major changes?
•Are your relationships as cooperative, co-creative and satisfying as you would like?
•Are you sacrificing your present for your future?
•Are you working harder and enjoying it less?
•Do you have important projects that are having difficulty completing?
•Would you appreciate having a reserve of time for yourself?
•Would you like to have a more manageable, well-balanced life?"
kun olet niinviisas. Mutta laske oikein älä luule.
matemaattisella kaavalla.
Ainoa riski tekijä on se että verkosto ei laajene sen kaavan mukaan. Silloin käy yritykselle köpelösti. Mutta eihän se minun päänsärky ole. On se kaava kyllä rakennettu monenkymmenen vuoden verkostokokemuksella saatujen tietojen pohjalta.
Voitahan sinäkin laskea kuinka paljon ne palkkiot tekevät.
100 100 päältä pois. 30€ linjan jokaiselle jäsenelle ylös asti. Aktivointiosto 3€ linjan jokaiselle jäsenelle ylös asti.
Laske vaika kuinka paljon se tekee 100 kerroksisella verkostolla. Tämä on helppo tehtävä.
On laskettu että tietty määrä jää leikkurin vuoksi bonuksia tasaukseen josta siirretään täytettäväksi sinne bonuksiin.
on isommat kuin kulut sitä kutsutaan VOITOKSI.
Ymmärrätkö?
Tehokkain tapa markkinoida tuotetta on media. TV, lehdet, radio, internet. Vai osaatko sanoa minulle jonkun sellaisen maailmanlaajuisesti menestyneen verkostomarkkinointiyrityksen, joka toimii pelkästään suosittelupohjalla?
GNLD, Life-Plus,Natures,Move...
Tässäaluksi tunnetuimmat suomessa.
ei suurin osa kansalaisista tunnistaisi ollenkaan. Suurin osa ihmisistä "muistaa" nämä yritykset lehtien ja muun MEDIAN vuoksi. Ei suosittelun vuoksi.
Tilaa on. Työ on vieläkin ihan alussa ja täällä vaahdotaan jo markkinoiden kyllästymisestä.
Näin monta suosittelumarkkinointiyritystä ja niitä ei vieläedes tunneta. Toimineet jo yli 10 vuotta Suomessa.
Kovasti on vielä tienaamismahdollisuuksia tällä toimialalla.
kirjoittamaan! 1/3 ja 2/3 ei ole sama asia kuin 1/3 osaa tai 2/3 osaa... idiootti.
Idiootti??
Itse olet pihalla kuin lintulauta
Talletin word-tiedoston suoraan web-muodossa, joten asiakirja on nyt myös htm-muotoinen.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm
Pahoittelen, ettei ulkoasu ole kovin häävi...
Team Infinity koulutusorganisaation käyttämät termit koulutussysteemissä:
LE - Lyhytesitelmä eli lyhkäri
UT - Uusintatapaaminen
LTE - Liiketoimintaesittely (järj viikottain)
EK - Edustajakoulutus (viikottain)
BPS - Business Planning Session (kuukausittain)
EVENT - Eventti (3kk välein)
Ehdokkaiden puolesta ei myöskään joudu maksamaan värväyskokousmaksuja, vaan nämä ovat AINA ehdokkaille ILMAISIA.
Esittämäsi suhdeluvut starttaamisesta olivat myös hieman väärin, oikeat:
30 kontaktia, joista 10 tulee lyhkäriin, heistä noin 6-8 uusintatapaamiseen/liiketoimintaesittelyyn, ja heistä 2-3 starttaa heti.
Nämä suhdeluvut ovat osoittautuneet kokemuksen myötä suurinpiirtein oikeiksi. En ymmärrä että mistä sinä olet omasi taikonut?
"Markkinointikuluja ei Movella ole, sillä tiimin johtajat myyvät kaikki markkinoinnissa käytettävät tuotteet edustajille hyvällä voitolla"
Mistä perustettu väite?
Kaikki asiakassopimukset saa ILMAISEKSI LTE:stä tai tulostamalla netistä. Erillisiä tuote-esitteitä on jonkin verran, mutta nämäkin kuuluvat aloituspakettiin ja ne pystyy tulostamaan ILMAISEKSI netistä.
"Ehdokasta kielletään puhumasta tästä ”hyvästä mahdollisuudesta” kenellekään muulle, ennen kuin hän tekee päätöksen, liittyäkö vai ei. "
...tekeekö joku MOVEssa vielä näin? ..Sevenissä huomasin tuota sanottavan, mutta en MOVEssa, enkä itsekään luonnollisesti ole noin sanonut.
Voin muuten Petteri lähettää sinulle postitse tuollaisen MOVE-esitteen joka jaetaan lyhkärissä.
"Silmissä vilkkuvat myös ne suuret numerot, joita palkkiojärjestelmässä on viljelty runsaasti. Pienimmätkin palkkioita kuvaavat numerot ovat kymmeniä ja satoja euroja, osa jopa tuhansia euroja… ei kun pisteitä! Pisteet muuntuvat euroiksi kertoimella 0,1, mutta ehdokas ei osaa yhdistää sitä mielessään näkemiinsä lukuihin, koska kaikki tulee niin nopeasti. "
..hah hah! Pidätkö sinä ihmisiä jotenkin tyhminä vai? Sitäpaitsi jos olet viitsinyt tutkia sitä lyhytesitelmäpohjaa, niin tiedät että asia ei ole näinä kuin väität! Lyhkärissä piirretään vain EUROINA provisiot pohjan mukaan, pisteistä ei puhuta mitään...elä viiti siis puhua paskaa!
"Lyhkärissä ”unohdetaan” kertoa se, ettei kyse ole jatkuvasta viikoittaisesta tulosta vaan äärimmäisen harvinaisesta tilanteesta, jolloin alalinjaan liittyy uusia jäseniä yhden tietyn viikon aikana 20 henkilöä. "
Täysin oma oletuksesi!!! Miksi sinä kirjoitat tuollaista vai oletko ollu muka MOVEn lyhkärissä? LE:ssä ei todellakaan unohdeta kertoa että kyse on kertaluontoisesta viikkotulosta.
"Toinen tapa esittää lukuja harhaanjohtavasti on maininta, että 30 30 edustajan alalinjalla saa passiivisia tuloja 280 euroa/ viikko. "
Lyhkärissä EI mainita että 30 30ed alalinjalla pääsisi 280e viikkotuloihin! Vaan lyhkärissä mainitaan että kun 30 30ed samalla viikolla aktivoituu, nousee sinulle 280E/vko. Tämä käy myös selville sitä lyhkäripohjasta jonka sinulle lähetin, tämän takia se onkin parempi käydä kasvotusten suullisesti läpi. Eli tuohon 280e/vko tarvitaan siis yhteensä 120 120ed organisaatio.
On käynyt mielessä se, että kun aina vannotetaan, ettei kannata alkaa puhelimessa selittämään miten homma toimii, nämä 'keskustelut' vain vahvistavat sitä käsitystä.
Haipola, joka kuvittelee tuntevansa alan (onhan hän ollut mukana SkyBizissä pari päivää), ei käsitä miten homma toimii, koska hän on vain itse käynyt materiaaleja läpi. Siksi on äärimmäisen tärkeää nähdä ihmiset kasvokkain. Silloin saa mahdollisuuden esitää kysymyksiä ja käydä läpi asioita, joita ei heti ymmärrä.
Mutta oli miten oli. Haipola on monen mielestä totuuden torvi. Aivan yhtä lailla minä voisin alkaa totuuden torveksi jostain asiasta joka minua nyppii, mutten ala, koska en halua levittää valheita.
-- Siksi on äärimmäisen tärkeää nähdä ihmiset kasvokkain. Silloin saa mahdollisuuden esitää kysymyksiä ja käydä läpi asioita, joita ei heti ymmärrä. --lainaus päättyy
ai papereista ei selviä lukemalla faktat? kyllä se on kuule paperilla painettu se sopimus, jonka mukaan toimitaan. (TOIVOTTAVASTI)
Kumpaan itse luottaisit enemmän: Kevyen seksikkäällä äänellä asioita selittävään sliipattuun pukumieheen attaseasalkkuineen, joka puhuu "elämäsi tilaisuudesta" vai selvästi (muttei selkokielellä) kirjoitettuun sopimuspaperiin?
Itse en tee puku päällä ja en ole "sliipattu". En tosin verkkarit jalassakaan.
Suuri osa ihmisistä ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä. En itsekään saa selvää kaikista vakuutus jne sopimuksistani. Joten on paljon parempi että saa puhua asioista jonkun ihmisen kanssa.
Et ymmärrä lukemiasi papereita, joten olet kuulemiesi puheiden perusteelle bizniksissä, jotka voivat(!) tuottaa sinulle loppuelämän taloudellisen riippumattomuuden?!
--Suuri osa ihmisistä ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä. --
Suuri osa niistä, jotka ovat liiketoiminnassa mukana?=) ei herneitä..
--Lukihäiriö eli lukemis- ja kirjoittamishäiriö vaivaa jopa kymmenesosaa suomalaisista. Valtaosa heistä kärsii lievästä lukihäiriöistä eli he oppivat lukemaan ja kirjoittamaan, mutta oppiminen sujuu tavallista hitaammin. --lainaus artiikelistä, joka löytyy kokonaisuudessaan MTV3:n sivuilta:
http://www.mtv3.fi/poliklinikka/artikkelit.shtml/163175?Muut
Kyllä varmasti ymmärsit mitä tarkoitin, mutta nauti nyt nokkeluudestasi.
malliesimerkki. Hän ei ymmärrä yksinkertaisimpiakaan numeroita jota näkee.
Tai toisinpäin hän lukee kuin piru Raamattua.
"Team Infinity koulutusorganisaation käyttämät termit koulutussysteemissä:
LE - Lyhytesitelmä eli lyhkäri
UT - Uusintatapaaminen
LTE - Liiketoimintaesittely (järj viikottain)
EK - Edustajakoulutus (viikottain)
BPS - Business Planning Session (kuukausittain)
EVENT - Eventti (3kk välein)"
Paraniko Moven moraali ja järjestelmän luonne, kun erehdyin termistä?
Mitä mieltä olet mahdottomista kasvuluvuista? Onko kaikkien mahdollista saada 2 edustajaa alalinjaan per vuosi? Tai ehkä enemmänkin? Kuka nyt kahteen tyytyisi?
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#taulukko1
Korjasin muuten termit. Virheet pitää korjata, kun niitä huomaa. Ja muutenkin toimia rehellisesti.
Onko sinusta rehellistä tai moraalisesti oikein värvätä uusia ihmisiä järjestelmään, jota epäillään laittomaksi?
"Ehdokkaiden puolesta ei myöskään joudu maksamaan värväyskokousmaksuja, vaan nämä ovat AINA ehdokkaille ILMAISIA."
Eiköhän se sponsori maksa sen ehdokkaankin osuuden kahvista... vaikka menisi yhteisestä kassasta. Jokainen edustaja panee sinne tietyn summan ja sillä sitten maksetaan ehdokkaiden kahvit. Ei ole siis ILMAISTA.
Korjasin muuten tuonkin asian, vaikka sitä ei olisi tarvinnut korjata, sillä maksaahan se ehdokkaan kahvi ja sponsorit maksavat sen yhteisestä kassasta, johon panevat rahaa. Mitään virhettä ei siis ollut, mutta eikö ole hienoa, että joku korjaa tekemiään virheitä ja reilumman kera?
"Esittämäsi suhdeluvut starttaamisesta olivat myös hieman väärin, oikeat:"
Suhdeluvut ovat peräisin Amwaystä, USA:sta.http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/amway_mahdollisuus.htm#Step2
Enkä väittänyt mitään varmaa:
"Yhtä uutta jäsentä kohden joutuu tekemään ehkä 40 - 60 kontaktia, pitämään 10 - 15 lyhytesittelyä (LE eli lyhkäri) ja maksamaan muutamat kahvit ehdokkaiden puolesta. "
No, tuo 60 on arviota, ottaen huomioon Moven maineen ja poliisitutkinnan. Tällä hetkellä ei taida liittyä kovin monta edustajaa verkostoon ja itse asiassa on moraalitonta ketään edes värvätä.
Sinun lukuihisi ei voi luottaa: ovathan ne movettajien antamia lukuja. Movettajan luottamus on lähellä nollaa. En siis usko sinun lukujasi.
"Markkinointikuluja ei Movella ole, sillä tiimin johtajat myyvät kaikki markkinoinnissa käytettävät tuotteet edustajille hyvällä voitolla"
"Mistä perustettu väite?"
Yleinen alan käytäntö. Tiimit ovat taitavia mainosmateriaalin tuottajia ja myyjiä. He tekevät ison tilin myymällä markkinointi- ja mainosmateriaalia eikä muuta materiaali ole lupa käyttää kuin firman tuottamaa. Se lukee yleensä sopimusehdoissa, mitenkä Movella?
Kuka maksaa käyntikortit ja mistä ne hankitaan?
"Kaikki asiakassopimukset saa ILMAISEKSI LTE:stä tai tulostamalla netistä. Erillisiä tuote-esitteitä on jonkin verran, mutta nämäkin kuuluvat aloituspakettiin ja ne pystyy tulostamaan ILMAISEKSI netistä."
Juu, ei se aloituspaketti välttämättä pitkälle riitä. Sitäpaitsi eihän ne saisi mitään maksaakaan, jos ne kerran on Moven omaisuutta ja pitää palauttaa Movelle. Tai hinta ainakin pitää palauttaa niistä tuotteista, mitkä sitten palautetaan, kun rahat on muuten hävitty verkostoon ja lopetetaan. Kai niitä movettajiakin luopuu toiminnasta tappiollisuuden vuoksi? Oletko perillä siitä, kuinka moni on luopunut jo nyt?
"Ehdokasta kielletään puhumasta tästä ”hyvästä mahdollisuudesta” kenellekään muulle, ennen kuin hän tekee päätöksen, liittyäkö vai ei. "
"...tekeekö joku MOVEssa vielä näin?"
Kukapa sen tietää? Eihän sitä kukaan valvo tai pidä kirjaa asioista...
" ..Sevenissä huomasin tuota sanottavan, mutta en MOVEssa, enkä itsekään luonnollisesti ole noin sanonut. "
Joo, eihän Movessa ole mitään vikaa...
"Silmissä vilkkuvat myös ne suuret numerot, joita palkkiojärjestelmässä on viljelty runsaasti. Pienimmätkin palkkioita kuvaavat numerot ovat kymmeniä ja satoja euroja, osa jopa tuhansia euroja… ei kun pisteitä! Pisteet muuntuvat euroiksi kertoimella 0,1, mutta ehdokas ei osaa yhdistää sitä mielessään näkemiinsä lukuihin, koska kaikki tulee niin nopeasti. "
"..hah hah! Pidätkö sinä ihmisiä jotenkin tyhminä vai? Sitäpaitsi jos olet viitsinyt tutkia sitä lyhytesitelmäpohjaa, niin tiedät että asia ei ole näinä kuin väität! Lyhkärissä piirretään vain EUROINA provisiot pohjan mukaan, pisteistä ei puhuta mitään...elä viiti siis puhua paskaa!"
No, mutta Movettaja! Sinä itse olet esittänyt lyhkäripohjan, jossa on kauhean harhaanjohtavaa mainontaa! Lue tarkemmin tuolta:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#harhaan
"Lyhkärissä ”unohdetaan” kertoa se, ettei kyse ole jatkuvasta viikoittaisesta tulosta vaan äärimmäisen harvinaisesta tilanteesta, jolloin alalinjaan liittyy uusia jäseniä yhden tietyn viikon aikana 20 henkilöä. "
"Täysin oma oletuksesi!!! Miksi sinä kirjoitat tuollaista vai oletko ollu muka MOVEn lyhkärissä? LE:ssä ei todellakaan unohdeta kertoa että kyse on kertaluontoisesta viikkotulosta."
No, minä nyt vain oletan... ehdokkaatpa sen tietävät. Kai sitä nyt olettaa saa: et voi itsekään todistaa sitä, etteikö näin tapahtuisi, vai voitko?
"Toinen tapa esittää lukuja harhaanjohtavasti on maininta, että 30 30 edustajan alalinjalla saa passiivisia tuloja 280 euroa/ viikko. "
"Lyhkärissä EI mainita että 30 30ed alalinjalla pääsisi 280e viikkotuloihin! Vaan lyhkärissä mainitaan että kun 30 30ed samalla viikolla aktivoituu, nousee sinulle 280E/vko. Tämä käy myös selville sitä lyhkäripohjasta jonka sinulle lähetin, tämän takia se onkin parempi käydä kasvotusten suullisesti läpi. Eli tuohon 280e/vko tarvitaan siis yhteensä 120 120ed organisaatio."
En nyt viitsi tarkistaa, riittääkö 240 hengen organisaatio, mutta onko hyvätkin mahdollisuudet saada nuo 240 henkilöä alalinjaan? LOL Onko niitä tuhannen joukossa montakin, jotka ovat siinä onnistuneet? Jos vaikka kaikki tuhat haluaisivat sen määrän alalinjaansa, niin paljonko jäseniä on verkostossa? Olisko 240,000 vai laskinko väärin? Onko kaikilla siis hyvä mahdollisuus, kun saa peräti 280 euroa tuolla määrällä edustajia alalinjassaan? Mainostatko tätä "hyvänä mahdollisuutena"?
Mitenkä se moraali? Ja rehellisyys?
mutta per viikko.
"Mitä mieltä olet mahdottomista kasvuluvuista? Onko kaikkien mahdollista saada 2 edustajaa alalinjaan per vuosi? Tai ehkä enemmänkin? Kuka nyt kahteen tyytyisi? "
Kaksi on ainoa mahdollisuus koska enempää ei voi olla.
jotka säikähtävät propakandaasi.
Aiheutat ihmisille hyvin paljon hankaluuksia ja kärsimystä tällä toiminnallasi. Miksi teet tämän? Voitko tehdä tämän ilman omantunnon tuskia?
" Kai niitä movettajiakin luopuu toiminnasta tappiollisuuden vuoksi? Oletko perillä siitä, kuinka moni on luopunut jo nyt? "
M: "Lyhkärissä EI mainita että 30+30ed alalinjalla pääsisi 280e viikkotuloihin! Vaan lyhkärissä mainitaan että kun 30+30ed samalla viikolla aktivoituu, nousee sinulle 280E/vko. Tämä käy myös selville sitä lyhkäripohjasta jonka sinulle lähetin, tämän takia se onkin parempi käydä kasvotusten suullisesti läpi. Eli tuohon 280e/vko tarvitaan siis yhteensä 120+120ed organisaatio."
En nyt viitsi tarkistaa, riittääkö 240 hengen organisaatio, mutta onko hyvätkin mahdollisuudet saada nuo 240 henkilöä alalinjaan? LOL Onko niitä tuhannen joukossa montakin, jotka ovat siinä onnistuneet? Jos vaikka kaikki tuhat haluaisivat sen määrän alalinjaansa, niin paljonko jäseniä on verkostossa? Olisko 240,000 vai laskinko väärin? Onko kaikilla siis hyvä mahdollisuus, kun saa peräti 280 euroa tuolla määrällä edustajia alalinjassaan? Mainostatko tätä "hyvänä mahdollisuutena"?
Mitenkä se moraali? Ja rehellisyys?
Tapahtuuko sitä useinkin, että 60 ihmistä aktivoituu alalinjassa saman viikon aikana? ;-)
Jos ei tapahdu koskaan, niin miksi semmoinen esimerkki esitetään?
Sama juttu siinä, kun esitetään, että 20 edustajan alinja tuottaa uudelle ehdokkaalle 2100 euroa viikossa.
Kun Moven edustajien lyhkäriä kuuntelee ja seuraa yhtiön mainontaa, niin luulisi firman myyvän tuotteita lähes tappiolla, koska edustajat saavat niin valtavan paljon palkkioita. Palkkiojärjestelmä esitellään harhaanjohtavalla tavalla ja näytetään 20 edustajan alalinjalla viikkotuloksi 2100 euroa, mikä on tekaistu palkkakatto yksittäisen edustajan viikkotuloksi. Kun edustaja luulee, että hankkimalla alalinjaansa 20 edustajaa voi tienata jo noin paljon, niin toki se herättää mielenkiinnon. Eikä niitä uusia edustajia tarvitse värvätä kuin kaksi, niin he värväävät sitten molemmat kaksi lisää ja näin on tuossa tuokiossa 20 henkeä alalinjassa vieläpä jalkojen tasapainossa! Mahdollisuus kuulostaa todella hyvältä ja onhan sponsorina vielä oma sukulainen tai hyvä tuttu, joten mikäpä ettei kannattaisi liittyä? Riskitkin ovat kuuleman mukaan olemattomat eikä toiminnasta aiheudu mitään kuluja. Niin ehdokas saattaa liittyä verkostoon vuorokauden miettimisajan jälkeen, mutta katuu sitä päätöstään lopun ikäänsä.
Lyhkärissä ”unohdetaan” kertoa se, ettei kyse ole jatkuvasta viikoittaisesta tulosta vaan äärimmäisen harvinaisesta tilanteesta, jolloin alalinjaan liittyy uusia jäseniä yhden tietyn viikon aikana 20 henkilöä. Heistä on mahdollista saada helper- ja sponsori-bonusten sekä pisteprovisioiden muodossa kertapalkkiona 2100 euroa. Jotta uusi ehdokas voisi saada sen, pitäisi hänen onnistua tekemään se viikon kuluessa liittymisestään, sillä esimerkki kertoo nimenomaan sen, että alalinjassa on yhteensä 20 edustajaa. Jos jokainen edustaja onnistuisi tässä, niin se tarkoittaisi tuhannen edustajan verkostolla sitä, että edustajien määrä kasvaisi 20,000 hengellä per viikko. Uskotko, että se on mahdollista jokaiselle uudelle edustajalle? Uskotko, että se on mahdollista edes yhdelle? Kerron sinulle faktana sen, että alalla keskimääräinen edustaja onnistuu värväämään yhden tai kaksi edustajaa vuodessa alalinjaansa riippuen siitä, kuinka suuri osa alalinjasta vaihtuu vuodessa. (Amwayssä vaihtuu 50 % joka vuosi kaikkien edustajien määrästä ja 67 % uusista edustajista. Tiedot vuosilta 2002-2004: http://www.amquix.info/tr/amway_fn.html) Mitä tästä sanot? Tämä on totuus, sillä jos he värväisivät keskimäärin enemmän, niin maailma olisi täyttynyt jo aikoja sitten verkostomarkkinoijista, mutta ethän sinäkään ole törmännyt heihin kovin montaa kertaa elämässäsi?! ;-)
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#harhaan
Millainen on sinun moraalisi Movettaja2?
Oletko rehellinen mies?
Pidätkö itseäsi kaiken harhaanjohtamisesi jälkeen rehellisenä?
totuudessa?
"Lyhkärissä ”unohdetaan” kertoa se, ettei kyse ole jatkuvasta viikoittaisesta tulosta vaan äärimmäisen harvinaisesta tilanteesta, jolloin alalinjaan liittyy uusia jäseniä yhden tietyn viikon aikana 20 henkilöä. Heistä on mahdollista saada helper- ja"
Kun et ole lyhkärissä ollut älä kehtaa tällaista kertoa totuutena. Et sinä voi tietää mitä siellä kerrotaan.
Muuten onko Movesta oltu sinuun yhteydessä? Laitoin sivusi linkin sinne johtoprtaaseen tiedoksi. Voi odottaa vaikka poliisia vierailulle lähaikoina jos Moven johto sen haluaa.
Voin kyllä sanoa, että annettiin kyllä ymmärtää tulojen olevan viikottaisia. Kattotulojen saaminen saatiin kuulostamaan "varsin vaivattomalta". Onneksi tajusin kyllä heti perus rahastukseksi tämän touhun...
Ja niistä poliiseista Haipolan ovelle...ihanko tosissas oot? :D
Veikkaanpa, että Moven "päälliköt" eivät itsekään kehtaa olla yhteyksissä sinne suuntaan, sen verran asiaa on Haipolan kirjoituksissa.
"Lyhkärissä ”unohdetaan” kertoa se, ettei kyse ole jatkuvasta viikoittaisesta tulosta vaan äärimmäisen harvinaisesta tilanteesta, jolloin alalinjaan liittyy uusia jäseniä yhden tietyn viikon aikana 20 henkilöä."
Esitit TAAS saman väitteen. MISTÄ PERUSTAT TUON VÄITTEESI?!?!?!?!?!?!?
Ei lyhkärissä mitään unohdeta, vaan NIINKUIN SINULLE LÄHETTÄMISSÄNI LE-DOKUMENTEISSAKIN NÄKYY, kaikki tulot kerrotaan VIIKON AIKANA TAPAHTUVASTA LIIKEVAIHDOSTA!!
Joillekkin se on vaan niin v*tun vaikeata tajuta....
Taisi kolahtaa movettajaan aiemmat viestini...
Oletko kertonut ehdokkaille ja edustajille, että tarvitaan 240 edustajan alalinja, jotta saadaan 280 euroa passiivista tuloa?
Oletko kertonut, että 30 edustajan alalinjalla saa 45 euroa viikossa?
Molemmat vain ja jos jalat ovat tasapainossa.
Oletko kertonut, ettei 20 edustajan alalinjalla voi saada 2100 euroa kuin vain jos sen värvää yhden viikon aikana ja tulot loppuu sen jälkeen kuin seinään, ellei värvätä lisää? Oletko kertonut paljonko 20 hengen alalinja tuottaa aktivointiostoilla? (60€/kk) Oletko? Oletko kertonut, paljonko se on puhtaana käteen, kun alv otetaan pois? (49,18€) Oletko kertonut, mitä tapahtuu, jos jokainen nykyinen edustaja saisi 20 edustajan alalinjan viikossa?
vuonna 2005, marraskuun 18. päivänä: 1000 edustajaa yhteensä
tästä viikon kuluttua jne. joka viikko 20-kertainen määrä:
20,000
400,000
8,000,000
8 miljoonaa jäsentä 3 viikon yrittämisen jälkeen!! Vau!! Oletko kertonut tästä mahdollisuudesta, Movettaja2?
Mitä mieltä olet mahdottomista kasvuluvuista? Moven edustajille ei riitä, että värvätään kaksi jäsentä vuodessa vaan sen verran tulee värvätä jo muutamassa viikossa ja tarve on värvätä koko ajan isää.
Verkosto on rakentunut käytännössä siten, että pisteet muuntuvat rahaksi korkeintaan kahdeksalle edustajalle ylälinjassa. Pätevöitymisen säännöt estävät niiden muuttumisen rahaksi jokaiselle oston tehneen ylälinjassa olevalle. Jos pisteet muuntuisivat rahaksi jokaiselle ylälinjan edustajalle, pitäisi verkoston kasvaa tasaisesti siten, että jokainen saa alalinjaansa kaksi edustajaa ja pysyy aktiivisena kaiken aikaa. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos minä liityn mukaan 20. edustajana pyramidin ensimmäisen jäsenen johonkin alalinjan ”jalkaan”, täytyisi jokaisen ennen minua liittyneen saada organisaationsa kasvamaan ideaalilla tavalla ja samoin tulisi tehdä kaikkien firman myyntiedustajien, jotta kaikilla olisi tämä sama mahdollisuus. 20 tasoa tasaisesti kasvavaa verkostoa tarkoittaa käytännössä yli miljoonaa edustajaa.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#taulukko3
Kasvupaine ei lakkaa koskaan, sillä jokainen alimmalla tasolla oleva haluaa tietysti muiden tavoin kasvattaa alalinjaansa kahdella edustajalla. Edustajien määrän pitäisi tästä syystä tuplautua loputtomiin nopeammin kuin uusia ihmisiä syntyy maailmaan.
Moven edustajille ei riitä hiljainen tuplautumisen vauhti, sillä jokaisen tavoite on kasvattaa alalinjaansa nopeasti, muutaman viikon sisällä. Jos kaikki onnistuisivat saamaan alalinjaansa esimerkiksi kaksi edustajaa viikossa, tarkoittaisi se sitä, että edustajien määrä kasvaisi nopeasti yli maapallon väestön määrän. Vuodessa verkostoon tulisi 52 tasoa edustajia, mikä tekee 4 503 599 627 370 490 edustajaa. Edes enkelit eivät riittäisi, jotta verkosto voisi kasvaa 52 tasoa tasaisesti ja jokaisella olisi yhtäläinen mahdollisuus. Jos Moven verkosto kasvaisi tasaisesti esimerkiksi 11 tasoa, olisi siinä jo 2047 edustajaa eli enemmän kuin nyt on. mutta käytännössä verkosto kasvaa jatkuvasti epätasaisesti eli useimmat edustajat jäävät ilman alalinjaa tai heidän alalinjassaan on vain yksi jalka.
---
Mitä mieltä olet siitä, kun tässä keskustelussa on sanottu palkkakaton leikkaavan palkkioita niin, että siirtyvät alatasoille? Tämän ansiosta voidaan yhdestä ostosta maksaa loputtomiin palkkioita ylälinjaan, jopa 300 kertaa. Oletko samaa mieltä? Onko tämä ylälinjan ilmoittama asia?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000011969760
Oletko samaa mieltä tämän viestin kirjoittajan kanssa?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000011990388
Opettaako ylälinja ja Move sillä tavalla, että yhdestä ostosta maksetaan palkkiot lukemattomia kertoja ylälinjaan "rahana"? Kerro oma kantasi, Movettaja!
"Toinen tapa esittää lukuja harhaanjohtavasti on maininta, että 30 30 edustajan alalinjalla saa passiivisia tuloja 280 euroa/ viikko. "
"Lyhkärissä EI mainita että 30 30ed alalinjalla pääsisi 280e viikkotuloihin! Vaan lyhkärissä mainitaan että kun 30 30ed samalla viikolla aktivoituu, nousee sinulle 280E/vko. Tämä käy myös selville sitä lyhkäripohjasta jonka sinulle lähetin, tämän takia se onkin parempi käydä kasvotusten suullisesti läpi. Eli tuohon 280e/vko tarvitaan siis yhteensä 120 120ed organisaatio."
En nyt viitsi tarkistaa, riittääkö 240 hengen organisaatio, mutta onko hyvätkin mahdollisuudet saada nuo 240 henkilöä alalinjaan? LOL Onko niitä tuhannen joukossa montakin, jotka ovat siinä onnistuneet? Jos vaikka kaikki tuhat haluaisivat sen määrän alalinjaansa, niin paljonko jäseniä on verkostossa? Olisko 240,000 vai laskinko väärin? Onko kaikilla siis hyvä mahdollisuus, kun saa peräti 280 euroa tuolla määrällä edustajia alalinjassaan? Mainostatko tätä "hyvänä mahdollisuutena"?
Mitenkä se moraali? Ja rehellisyys?
En edes viitsi vastata sinulle , koska olet seonnut. Minä menen nukkumaan. Suosittelen samaa sinulle.
Ja sitten voisit alkaa kampanjoimaan jonkin oikeasti tärkeän asian puolesta ja antaa toisille työrauha. Ketään ei olla huijaamassa ja jos oltaisiin, niin sinun asia se ei ole.
tässä yhteydessä?
Siinä oli sinulle laskutehtävä, oletko suorittanut sen?
Tuossa laskuesimerkissä on hyvä se että siinä on syvyyttä seb verran että kaikki provikat tulee maksuun jotka järjestelmässä on luvattu. Se kahdeksan tason verkosto jota olet itse käyttänyt esimerkkinä kerää rahaa yrityksen tilile kadehdittavan määrän. (Varsinkin sinua itseäsi kadeduttavan).
Ai sinähän et laske, vaan kauhistelet verkoston kokoa. Unohdin aivan.
väärin.
"Toinen tapa esittää lukuja harhaanjohtavasti on maininta, että 30 30 edustajan alalinjalla saa passiivisia tuloja 280 euroa/ viikko. "
Lueppa oikein se lyhkäri paperi.
Kun 30 30 FR-edustajaa tekee Aktivointioston saman viikon aikana tulee siitä 280€/viikko.
Tästähän seuraa että jos tästä puolet tekee aktivointioston siitä tulee 140 euroa, lähes 800 mummonmarkkaa. Tai tästä puolet 70 €.
Suhteutetaan. Opiskelija saa opintotukea 120 euroa kuukausi. Jos tähän tulee lisää 70 euroa. Se tekee 280 euroa. Aikamoinen tulonlisäys, eikö vain?
Työmarkkinatuki on 490 euroa /4 viikkoa. Jos siihen saa 280 euroa lisää, työmarkkinatuki laskee samaan sikaan 400 euroon. Jää 680 euroa/ kuukausi. Taas huomattavasti lisää.
Jos taas suhteutetaan siihen sijoitettuun rahaan 999. 999/280=3,5 kuukautta ja on saanut pruttona takaisin sijoitetun päoman. Yhden lukuvuoden puolikkaan aikana saa näinkin pienelä tulolla takaisin sijoituksensa ja toinen lukkauden puolika on jo rahallisesti helpompi.
Tällaisista asioista lyhkäreissä puhutaan. Eli konkreettisesti uuden tilanteesta ja sen tilanteen taloudellisesta helpottamisesta.
Mutta sitten tulee kuvioon Haipola. Pistää huhun liikkeelle että tämä on kusetusta tutustumatta asiaan sen kumemmin. Tiedätkö mitä opiskelija tekee siinä vaiheessa? Jos opiskelija ei asiaan reagoi, reagoi opiskelijan vanhemmat- Kieltävät opiskelijaa osallistumasta tällaiseen ja sitten voi sanoa hyvästit sille tonnille ja opiskelija on entistä ahtaammalla.
Haipola mene PEILIN eteen ja laita käsi SYDÄELLE, kysy itseltäsi TÄLLAISTAKO sinä HALUAT? HALUATKO todella saattaa opiskelijoita ja työttömiä ENTISTÄ AHTAANPAAN TILANTEESEEN?
Todellisuus on se että tätä sinun kampanjasi on aiheuttanut. Kärsimystä ja tuskaa.
TOTTAKAI olen puhunut aina vain viikon aikana tehdystä liikevaihdosta, ja siitä tulevista OPP:stä ja bonuksista, ja että tuo 2100€ muodostuu 600€/OPP:t, 500€/volyymibonus, 1000€/MOVEbonus. Ja bonukset tulevat kun VIIKON AIKANA tapahtuu paljon liikevaihtoa!!
Tätä minä olen yrittänyt sinulle kaaliin takoa jo pidemmän aikaan, silti väität tekstissäsi ja kirjoituksissasi että lyhkärissä ei puhuta viikottaisesta tuloksesta, vaan siitä "unohdettaisiin puhua".
Miksi jauhat tälläistä paskaa?! Et kaiken kukkuraksi ole edes käynyt lyhkärissä, joten ainoa tietolähde sinulla on käytännössä minä ja muut movettajat ja lyhkärissä käyneet. Tosin itse olen nähnyt ja pitänyt huomattavasti enemmän lyhkäreitä ja tiedän sen sisällöstä huomatt. enemmän kuin joku joka on siinä kerran käynyt.
30 30 edustajaa aktivoituu viikon aikana = 280€ siltä viikolta. NÄIN ASIA KERROTAAN. Tästä pitäisi sitten omassa päässä tapahtua että jos sen aikoo saada pidemmän aikaa, pitää joka viikko aktivoitua 30 30ed. Niin tuosta lauseesta ainakin minulle aukeaa. Eikö sinullekin?
Tottakai olen kertonut että provisiot ovat alvillisia! Olen kertonut. Olen. (Täytyy varmaan itsekin ruveta vastailemaan jokaiseen kertaan kysymyksiisi...) Olen kertonut.
Mahdottomista kasvuluvuista olen sitä mieltä että onneksi verkosto ei kasva tuolla ideaalisella tavalla.
Tosi on että palkkakatto rajoittaa jonkin verran sitä miten palkkiot jakautuu. Kuvittele, jos sitä ei olisi tai se olisi kuten Sevenillä: 36000€/vko. Eli siis palkkakatto vaikuttaa sihen jonkun verran, myös siihen vaikuttaa jalkojen tasapainosääntö, 300 300pts alaraja vaikuttaa palkkioiden jakautumiseen vain vähän.
Mutta ei todellakaan kolahtanut aiemmat viestisi muuten kuin että, miksi toistat tuota samaa valhettasi koko ajan toistuvasti? VASTAA KYSYMYKSEEN! Miksi toistat tuota, miksi?
Onko sinulla jotain faktaa tuon väitteen takana?
...mutta en tarkasti tiedäkään että "kuinka syvään" noita OPP:tä maksetaan.
Mutta tosiaan OPP:nä maksetaan, jotka sitten muutetaan rahaksi.
Tällä hetkellä en ole piirtänyt lyhkäreitä pitkään aikaan epäilyjen takia, joten en mainosta.
Mainostin kokonaisuutena MOVEa hyvänä mahdollisuutena. Hyvä mahdollisuus tai mikään liikeidea EI TODELLAKAAN ollut se että kasvatat 240 ihmisen verkoston ja alat "nauttimaan" ainoastaan aktivointiostoksista tulevista rahoista. 1. Tarkoitus on aina ollut, ja on edelleen myydä tuotteita/palveluja verkoston ulkupuolelle ja lisäksi kasvattaa verkostoa OPP:t aktivoinneista.
240ed= 30 30=1.vko, 30 30=2.vko, 30 30=3.vko, 30 30=4.vko
Näin OPP:ita nousee 900 900/vko =180€ 100€ volyymibonus.
Mutta idea ei ole nauttia ainoastaan aktivoinneista, siinä sulle moraalia.
en tiedä onko kaikkien mahdollista saada kahta edustajaa värvättyä, tuskin. Johtuu suurilta osin varmaan tuosta, sekä siitä että toiset kuvittelevat vähän turhan suuria heti aluksi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000012048856
Riippuu niin paljon ihmisestä kuinka monta värväävät. Jos jotain täytyy vastata niin ei ole kaikkien mahdollista saada 2 edustajaa alalinjaansa.
"Onko sinusta rehellistä tai moraalisesti oikein värvätä uusia ihmisiä järjestelmään, jota epäillään laittomaksi? "
Ei ole, enkä siksi tätä teekään. Olen alalinjaanikin kehotttanut että kertovat aina uusille epäilyistä kun värväävät. Useat tekevätkin niin, mutta jotkut eivät sillä ylälinjani on onnistunut kääntämään heidät minua vastaan. (!!)
Eivät kun jaksa odottaa jutun loppumista kai...
"Eiköhän se sponsori maksa sen ehdokkaankin osuuden kahvista... vaikka menisi yhteisestä kassasta. Jokainen edustaja panee sinne tietyn summan ja sillä sitten maksetaan ehdokkaiden kahvit. Ei ole siis ILMAISTA."
...kyllä mutta voin kuitenkin tuoda vaikka 100 uutta vierasta LTE:hen samaan hintaan. Ja vaikka 100 uutta ilmaisille kahveille... (tosin joutuisi hiukan odottaa kahvin porisemista)
"Sinun lukuihisi ei voi luottaa: ovathan ne movettajien antamia lukuja. Movettajan luottamus on lähellä nollaa. En siis usko sinun lukujasi. "
Ne luvut joista puhutaan liiketoimintaesitteöyillä ovat vieläkin paremmat, nuo ovat lähinnä käytännön kautta todettuja.
HUOMAA että MOVE on houkuttavuudeltaan aivan eri luokkaa kuin Amway: suomalainen, LTE:t lähes joka kaupungin lähellä, tuotteiden/palvelujen alati kasvava kirjo, Eventit Suomessa...
"Joo, eihän Movessa ole mitään vikaa... "
...en ole noin väittänyt! Väitän vain että tässä asiassa MOVE on kunnostautunut.
"No, mutta Movettaja! Sinä itse olet esittänyt lyhkäripohjan, jossa on kauhean harhaanjohtavaa mainontaa! Lue tarkemmin tuolta:"
...AIVAN! Ja esittämässänikään lyhkäripohjassa ei puhuttu OLLENKAAN pisteistä! Eikä myöskään siinä "virallisessa" jonka sinulle lähetin! Joten väitteesi olivat puutaheinää!
"No, minä nyt vain oletan... ehdokkaatpa sen tietävät. Kai sitä nyt olettaa saa: et voi itsekään todistaa sitä, etteikö näin tapahtuisi, vai voitko? "
...syyttömäksi EI tarvitse todistaa, mutta syylliseksi tarvitsee! Sitäpaitsi sinä viljelet tuota "oletustasi" noiden faktojesi seassa aivan kuin sekin olisi yhtä totta!
JA VIELÄ TODISTUS SYYTTÖMÄKSI: Katso edelleen sen lyhkäripohjan muistiinpanoja jonka mailitse sinulle lähetin! Siinä puhutaan viikolla y ja viikolla x tapahtuvista liikevaihdoista, aktivoinneista ym ym...
"Mahdottomista kasvuluvuista olen sitä mieltä että onneksi verkosto ei kasva tuolla ideaalisella tavalla."
Tällä palstalla on osoitettu jo aika vakuuttavasti, että vain noin 10% movettajista tienaa jotain, jos verkosto on ideaalinen.
Jos verkosto ei ole ideaalinen, niin tienaavien osuus on luultavasti paljon pienempi jalkojen tasapainosäännön takia.
Sinun näyttämästäsi palkkioesimerkistä asian voi ymmärtää vain yhdellä tavalla. Siinä on mainittu alekkain tietty määrä edustajia ja alimpana 20 edustajaa verkostossa. Siitä saa sitten 2100 euroa. Mitä muuta voi ehdokas ajatella kuin että 20 edustajalla alalinjassa tienaa jo 2100 euroa?
Ihan sama, mitä täällä sanot: sinun sanoillasi on luottoarvoa vähemmän kuin...
Todista, että lyhkäreissä asia esitetään oikein ja sanotaan, millaisesta tapauksesta on kysymys ja kuinka "hyvä mahdollisuus" siihen on? Sehän on suurinpiirtein samanlainen mahdollisuus kuin saada 6+ lisänumero oikein lotossa yhdellä rivillä, joten tuollaisen palkkioesimerkin kertominen on pelkästään harhaanjohtavaa.
Oletko kertonut kuinka monelle on mahdollista, että tuollainen temppu onnistuu? Kerrot vain jonkin jampan ihmevärväyksestä ja herätät ylälinjan opettamalla tavalla turhia toiveita nopeista tuloista ehdokkaissa.
Käytännössä verkoston saa etenemään jalkojen tasapainossa 5. tasoon itsensä alapuolella erittäin harva edustaja eikä syy ole itsessä vaan idean mahdottomuudessa. Miten oikein kehtaatte syyllistää yhtä edustajaa, sillä eihän hänen tarvitse mainonnan mukaan värvätä kuin kaksi? Ne kaksi sitten värväävät kaksi lisää ja näin aina edelleen. Olette täysin moraalittomia ja paatuneita: ryöstätte opiskelijoiden ja työttömien rahat, mitkä on vielä lainarahoituksella hankittu. Sitten puolustelet täällä tätä rikollista toimintaa päivästä toiseen, etteivät tulot vaan loppuisi. Olet sinäkin...
Oletko kertonut, paljonko tyypillinen edustaja tienaa? Et tietenkään: ethän saisi ketään liittymään, jos tietäisivät, että alalla saa palkkioita noin 40 euroa keskimäärin kuussa ja Movella 20-40 euroa.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#tulos
Sinun palkkioesimerkkisi ovat äärimmäisen harhaanjohtavia. Jätät kertomatta kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta tarpeelliset seikat ja herätät hänessä toiveita palkkioiden tuomasta ostovoimasta. Tällaisesta markkinoinnista on oikeuden ennakkopäätös, että se on laitonta.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#tulos
Vähättelet tarkoituksella kuluja, et kerro mitään tarvittavia tietoja markkinoista, kilpailutilanteesta, odotuksia liikevaihdosta jne. Et edes kerro sitä, kuinka monta kilpailijaa ehdokkaalla sillä alueella ja koko maassa on, koska et tiedä sitä. Kun ehdokas liittyy 1000-jäseniseen pyramidiin, on hänellä silloin 999 kilpailijaa, ja määrä kasvaa koko ajan. Kaikki oman tiimisi edustajat sillä alueella, missä toimit, ovat kilpailijoitasi. Jätät siis kertomatta kaiken alalla vallitsevasta kilpailusta ja puolustat sitten toimintaasi, ettei se muka ole väärin.
Synergiaetuja ei ole, sillä negatiivinen informaatio tekee mahdottomaksi menestymisen samoin kuin se, ettei ole tarpeeksi ehdokkaita. Miksi menette värväämään ideaa ventovieraille, jos se kerran toimii niin kuin sanotaan? Eikö alalinjasi saakaan jäseniä lähipiiristä? Alalinjassasi on koko ajan porukkaa, jotka menettävät rahaa ja sinä vain movetat etkä välitä heistä lainkaan: sinähän elät huijaamalla heitä. On siinäkin ammatti... ja häpeää et pysty tuntemaan.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#yhteis
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#kyllpiste
Todista minulle, että lyhkäreissä "muistetaan" puhua erittäin harvinaisesta tapauksesta, joka ei ole mahdollista toteutua! Et itsekään kerro sitä kenellekään vaan kerrot aina vain siitä jampasta, joka teki sen. Johdatat ihmisiä harhaan ja huijaat heidän rahansa. Sitten puolustat ideaa, itseäsi ja ylälinjaa. Syytät alalinjaa niin kuin teit siinä yhdessä keskustelussa. Olet epärehellinen ja moraaliton ihminen, movettaja.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000011828276
"30+30 edustajaa aktivoituu viikon aikana = 280€ siltä viikolta. NÄIN ASIA KERROTAAN."
Joopa joo, niinpä tietenkin. Totuus on se, että 45 euroa tulee viikosta, jos kaikki alalinjassa ostavat aktivointioston. Koko idea perustuu värväämisestä saataviin palkkioihin. Pelkällä "tuotemyynnillä" eli edustajien aktivointiostoilla ei ylälinja elä.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#pass
"Tästä pitäisi sitten omassa päässä tapahtua että jos sen aikoo saada pidemmän aikaa, pitää joka viikko aktivoitua 30+30ed. Niin tuosta lauseesta ainakin minulle aukeaa. Eikö sinullekin?"
Ei tietenkään aukea. Eikä myöskään ehdokkaalle. Miksi yleensä kerrotte tuollaisen esimerkin, joka on toteutunut korkeintaan ylimmillä tasoilla oleville koko firman historian aikana? Keskimääräinen värväysvauhti on ollut 40 edustajaa viikossa, jos firmalla on ollut 1000 edustajaa lokakuun alussa, niin kuin Virtanen kertoi Turun sanomien mukaan. Edes huippuviikkoina ei tavallisella jullilla ole ollut mitään saumaa tuollaisiin värväyslukuihin alalinjassa. Miksi siis kerrotte sellaisia palkkioesimerkkejä, jotka eivät ole vähimmässäkään määrin toteutettavissa tai realsistia?
Te johdatte tahallaan ihmisiä harhaan.
"Mahdottomista kasvuluvuista olen sitä mieltä että onneksi verkosto ei kasva tuolla ideaalisella tavalla."
Miten niin onneksi? Etkö halua, että kaikki menestyisivät? Värväätkö tahallaan niitä, jotka häviävät? Tuohan on jokaisen tavoite, että verkosto etenee ideaalilla tavalla.
Moven verkoston edustajien määrä pysyy samana vain siten, että koko alalinja vaihtuu vuoden parin aikana. Kun teitä on esim. 1000 ja se on teidän markkinaosuutenne vm.alalla, niin joka vuosi eroaa esim. 600 edustajaa tappioiden vuoksi ja liittyy saman verran.
Koska asia on tuolla tavalla, niin nyt te syyllistätte nämä häviäjät, että on yksin heidän syy, kun häviävät. Miten niin on? Mitä jos kaikki paiskisivat töitä hullun lailla ja olisivat yhtä hyviä? Silloinhan mahdottomat kasvuluvut olisivat totta! Te värväätte siis tahallanne häviäjiä, koska tiedätte, ettei homma voi toimia edes teoriassa niin kuin esitetään. Sitten haukutte ja syyllistätte ne luuserit, On siinäkin meillä esimerkkejä "rehellisistä liikemiehistä". Kaltereiden taakse tulisi laittaa jokainen, sinusta lähtien.
Hanki itsellesi työpaikka sakkojen varalta.
Kasvuluvut uudestaan, jos jokainen haluaa menestyä, pitää värvätä ensialkuun 20 alalinjaan: muuten peli on menetetty.
1000
20,000
400,000
8 miljoonaa.
Jotta movettajalla ei ole nokan koputtamista, niin pannaan hieman pienemmät kasvuluvut.
1000
5000
25,000
125,000
625,000
3,125 miljoonaa
Jos jokainen haluaa saada edes osan omistaan takaisin, niin nuo kasvuluvut täytyy toteutua ja sama kasvupaine on koko ajan päällä. Edustaja häviää 800 euroa kampanjatuotteen hinnassa. Aktivointiostoja on mahdollisuus valita noin kolmesta eri vaihtoehdosta. Nyt on lähes jokaisella aktiivisella movettajalla, joka on tappiolla, nyrkkeilysäkki tai jompi kumpi Vibra Trainereista, jotka olivat tuoteluettelossa 18.8.2005. Nämä myytiin reiluun ylihintaan, arvelen. Tutkikaa itse, minkä arvoisia vastaavat vempaimet olisivat muualta ostettuina ja mitä niistä maksoitte. Voiko sitä säkkiä verrata mihinkään muuhun alalla olevaan tuotteeseen? Mitä tiedätte tuotteiden laadusta? Olisitteko ostaneet ne, ellei olisi tätä "mahdollisuutta"? Ostatte ihan turhia tuotteita vain "toivon" takia, joka on erittäin epätodennäköistä toteutua. Arpalahti ja kumppanit eivät ole saaneet unelmaansa toteutettua vaan tekevät töitä edelleen ja ovat ensimmäisenä verkostossa. Miten te luulette onnistuvanne, kun olette sijalla 500-1000 alalinjoilla ja kilpailijoita ovat kaikki muut paitsi te itse? Firmassa värvätään koko ajan lisää kilpailijoita teille.
Jos verkostossa on esimerkiksi 2047 edustajaa eli 11 tasoa, niin sinulla on 2046 kilpailijaa, jos liityt viimeisenä mukaan. Edelliselle tasolle liittyneenä ovat kaikki muut kilpailijoitasi paitsi ne kaksi alalinjassasi. Sinulla olisi siten 2044 kilpailijaa. Tiesitkö tätä?
"Tosi on että palkkakatto rajoittaa jonkin verran sitä miten palkkiot jakautuu."
Voisitko todistaa sen, miten ylälinjan pisteet siirtyvät alalinjaan? Palkkakatto rajoittaa vain sitä, ettei palkkioiden prosentuaalinen jakautuma ole vielä huonompi kuin mitä sen nyt on.
Näin Move huijaa
Kukaan ei myy tuotteita tappiolla
Kun sinulle tullaan esittelemään verkostomarkkinoinnin liikeideaa, niin muista tämä yksinkertainen asia: kukaan ei myy tuotteita tappiolla. Yhtiö palauttaa verkostoon aina vähemmän kuin liikevaihto on. Palkkioiden osuus myynnistä voi olla maksimissaan noin 20 – 30 % luokkaa. Tärkein palkkioiden perustana oleva luku ei ole kuitenkaan myynti tai liikevaihto vaan myyntikate. Se saadaan vähentämällä myynnistä arvonlisävero, ulkopuoliset palvelut ja tuotteen hankintakulut. Tästä summasta firmalla on vara maksaa tietty prosenttiosuus palautuksena verkostoon, luultavasti 40-60 %. Kun jaat nämä palkkiot tasan edustajien kesken, niin ymmärrät, etteivät kaikki voi elättää itseään toiminnalla tai saada edes lisätuloja.
Yksikään firma ei tee tahallaan tappiota vuodesta toiseen. Verkostomarkkinointiyritykset eivät tee tässä suhteessa poikkeusta. He palauttavat myynnistä ja liikevaihdosta sekä varsinkin myyntikatteesta vain tietyn prosenttiosuuden palkkioina verkostoon. Moven puolustajat ovat olleet esimerkiksi Suomi24 palstalla niin röyhkeitä, että ovat väittäneet firman palauttavan palkkioita edustajille enemmän kuin myyntikate on. Se tarkoittaisi käytännössä sitä, että Move toimisi jatkuvasti tappiolla! He ovat väittäneet sen olevan täysin mahdollista ilman, että firma menee konkurssiin, koska ”ylätasojen ”palkkakatto” leikkaa ylätasoille maksettavien palkkioiden määrää, niin että se siirtyy maksettaviksi alemmille tasoille.” Tämä on ihan järjetön väite.
Palkkakatto ei ”leikkaa” mitään palkkioita pois ylätasoilta maksettavaksi alatasoille. Päinvastoin! Bonusjärjestelmä NOSTAA PALKKIOT 600 eurosta kertarysäyksellä 2100 euroon, jos joku saa kuukaudessa alalinjastaan 6000 provisiopistettä jalkojen tasapainossa! Jos verkostoon ei liity tiettynä viikkona lainkaan uusia jäseniä, tarvitaan tämän palkkakaton saavuttamiseksi pelkillä aktivointiostoilla noin 800 jäsenen alalinja. Tuhannen edustajan verkostossa on palkkakaton saavuttavia edustajia kolme kappaletta pyramidin huipulla. Sama katto saavutetaan värväämällä alalinjaan viikon aikana 20 edustajaa jalkojen balanssissa. Kovin moni ei saavuta tätä tasaisella värväysvauhdilla, mutta kun yhdistetään värväyksestä nousevat pisteet ja aktivointipisteet, niin se on mahdollista bonusjärjestelmän avulla. Ilman volyymi- ja movebonuksia monelta ylätasojen edustajalta jäisi palkkakatto saavuttamatta. Palkkiojärjestelmä ei siis leikkaa mitään palkkioita alatasoille vaan parantaa ylätasojen mahdollisuutta saavuttaa palkkakatto.
Jokainen edustaja on oikeutettu saamaan palkkioita VAIN oman ALALINJANSA liikevaihdosta muodostuvista pisteistä. Ylälinjasta EI palauteta mitään pisteitä tai rahaa alatasoille. Ylätasojen edustajat saavat kaikista pisteistä organisaatioprovision, vaikka osa Move-bonuksista jäisi sesonkiaikana esimerkiksi eventtien yhteydessä palkkakaton vuoksi saamatta. Näin voi käydä, jos joku saa viikon aikana 12,000 pistettä jalkojen balanssissa. Yhdistämällä aktivointiostoista ja uusien jäsenten värväyksestä nousevat pisteet, on kaksinkertaisen executive-tiliin oikeuttavat pisteet mahdollista saada, mutta palkkakaton vuoksi maksetaan vain yksi Executive tili eli 2100 euroa. Loput pisteet menevät pankkiin seuraavaa viikkoa varten, mutta pankista kertyvillä pisteillä ei voi saada Move-bonusta vaan pelkät pisteiden mukaiset palkkiot ja volyymibonuksen. Yhdistämällä varastossa olevat pisteet kuluvan viikon pisteisiin saa 6000 pisteellä 1100 euroa. (600 €/6000 pts ja 500 €/ volyymibonus)
Organisaatiosta saatavat provisiopisteet eivät siirry koskaan alalinjaan. Palkkakatto estää vain sen, ettei ylätasoille makseta liiaksi palkkioita, jos jokin tapahtuma saa aikaan ”piikin” värväyksessä. Alatasojen palkkioiden määrään se ei vaikuta mitenkään.
---
Kaikki säännöt on tehty ensisijassa sen vuoksi, että niiden avulla "leikataan" alatasojen saamaa osuutta palkkioista. Sitähän se pätevöityminen tarkoittaa, etteivät kaikki saa pisteitä muuntumaan rahaksi, koska eivät ole päteviä. Firma ei yksinkertaisesti voi maksaa jokaisesta myyntitapahtumasta joka ikiselle ylälinjaan. Sen takia on erilaisia ehtoja, jotka estävät varsinkin alatasoja saamasta palkkioita. Vähintään kaksi ihmistä alalinjaan leikkaa suoraan palkkioiden mahdollisuuden 50 %. Jalkojen tasapaino tähän lisää, niin 75 % jää ilman palkkioita. Jne. Kaikki säännöt kun huomioidaan, niin reilusti yli 90 % jää ilman muita palkkioita paitsi helper- ja sponsorbonuksia. Ne eivät ole mitään oikeita palkkioita vaan alemmilta tasoilta palautettavaa rahaa niille ylälinjassa, jotka osallistuvat värväykseen.
Sitten on se naurettava väite, että kyse on muka tuotteiden myymisestä. Ette te mitään tuotteita myy vaan aina vain värväätte. Tämä on taivahan tosi.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move3.htm
"Mutta ei todellakaan kolahtanut aiemmat viestisi muuten kuin että, miksi toistat tuota samaa valhettasi koko ajan toistuvasti? VASTAA KYSYMYKSEEN! Miksi toistat tuota, miksi?"
Totuus voi pestä aivot puhtaaksi. Valhe saastuttaa sydämen ja pimentää aivot. Toistan mieluummin totuutta kuin levitän työkseni valheita ja olen mukana laittomassa pyramidissa.
Totuus on puolellani. Totuus.
Hommanne perustuu värväämiseen.
Eronneiden tilalle pitää värvätä aina vain uusia häviäjiä.
Jossakin kulkee raja, minkä jälkeen ylälinjaan kuuluva johtaa alalinjaan tarkoituksella harhaan eli huijaa. Missä se mahtaa kulkea.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#pass
On hyvä mahdollisuus, että Movessa on paljon ammattihuijareita. Sanoisin, että yli 99,9 % todennäköisyydellä niitä on.
oman alalinjasi.
Movettaja2:n alalinja: Mitä mieltä olette siitä, että tämä kaveri syyllistää teitä siitä, kun huijaa teiltä ylälinjan ohjeiden mukaan rahat ja ajan? Rahat, jotka olette saaneet kulutusluotolla ja opintolainasta?
Aiotteko poistua näyttämöltä samalla tapaa kuin lähes kaikki muut ennen teitä: häpeää ja syyllisyyttä tuntien, vaikka olette syyttömiä?
aikamoinen sutki.
Vääntelet asiat aivan nurinpäin.
Minun sanoillani vähemmän painoarvoa kuin... (??)
..olenko sinulle valehdellut vai mistä olet minuun luottamuksesi menettänyt?
Paljonkos sinun sanoillasi on painoarvoa...?
Lähetän lyhkäripohjan vielä kerran mailiisi tänään josta näät että kun 20 edustajaa hankintaan alapuolelle VIIKOSSA X niin siltä viikolta tulee 2100€.
Vastaan loppuihin myöhemmin...
Kiitos ja näkemiin.
Ei varmaan tyttöystävä anna. JA tuskin vaimokaan.
Panee se miehen kuin miehen kiukkuiseksi
lähettää.
Tiedän, että on mahdollista saada 2100 €/ vkko, jos alalinjaan värvätään jalkojen balanssissa 20 edustajaa viikossa. Niin ei kuitenkaan tapahdu kovinkaan monen kohdalla. Sellaisen palkkioesimerkin esittäminen on harhaanjohtavaa.
Sinä johdat harhaan alalinjaa ihan niin kuin ylälinjasi on sinua opettanut. Tuollaiset palkkioesimerkit ovat jo itsessään harhaanjohtavia, koska niitä on lähes mahdotonta toteuttaa. Sen sijaan puhutte "hyvästä mahdollisuudesta" ja vähättelette kuluja sekä riskiä.
On myös moraalitonta puolustaa ideaa, joka voi johtaa edustajat syytteeseen, tuomiolle ja menettämään rahat valtiolle sekä saamaan sakkoja tai ehdollista vankeutta.
Itsekin aioit erota järjestelmästä tämän vuoksi. Aiotko julkaista tämän tiedon?
Jätät kertomatta kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta tärkeitä tietoja.
Olet kertonut, ettei ole portaittaista palkkionmaksua. Se ei ole totta.
Olet pimittänyt pätevöitymisen sääntöjä. Meidän piti mursiksen kanssa ottaa itse selvää, ettei palkkioihin ole oikeutta, elleivät kaikki aktiivisuuden ym. ehdot ole yhtä aikaa täytetyt, ja mitä kaikkia pätevöitymisen ehtoja on olemassa, kun et suostunut niitä heti kertomaan. Valehtelit, ettei ole muuta sääntöä kuin ... olikohan se mikä, jalkojen balanssi ja aktiivisuus... siitä jäi puolet säännöistä silloin pois. (mm., että pitää olla 5 PITKÄKESTOISTA asiakkuutta JATKUVASTI JA SEN LISÄKSI pitää ostaa itselleen 30 pisteen edestä joka kuukausi: kaiken tämän esitit tällä palstalla erittäin epämääräisellä ja harhaanjohtavalla tavalla, niin että meidän piti itse selvittää, miten asiat oikein ovat.)
En ole niin lapsellinen että alkaisin kaivaa jokaisen menneiden viikon viestisi esiin, jotta voisin todistaa sinun levittäneen kaikkea tuota harhaanjohtavaa markkinointia. Tiedät, itsekin, mitä valheita ylälinjan opettamana täällä levität. Olet levittänyt myös valheellista tietoa syyteharkintaan liittyen, ylälinjan kertomaa. Sinä olet syyllinen siihen, ettet ota selvää asioista, ennen kuin levität niitä eteenpäin. Tällaiset perättömät huhut leviävät verkostossa nopeasti ja vahingoittavat edustajia. Kuinkahan moni saa syytteen ja tuomion rikoksista sen vuoksi, että on uskonut sinun levittämää tietoa?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000011891275
On täysin harhaanjohtavaa esittää palkkioesimerkki passiivisista tuloista 30 30 alalinjalla, josta saa 280 euroa. Jotta näin tapahtuisi, täytyisi alalinjassa olla 240 edustajaa. Kuinka monella on 240 edustajan alalinja? Miten hyvä mahdollisuus siihen on? Tasaisella kasvulla siihen ei päästä eikä myöskään eventtiviikonloppuna ole yhden alatason edustajan saada alalinjaansa niin paljon edustajia, että yltäisi tuohon lukumäärään. On täysi mahdottomuus, että 60 eri aikaan liittynyttä edustajaa tekee aktivointioston saman viikon aikana. Jokainen tekee sen neljän viikon välein ja keskimäärin 60 hengen alalinjasta saa siten vain 45 euroa, ei 280 euroa. Olet naurettava kakara, kun perustelet "mahdollisuutta" ja logiikkaa, miten edustajan tai ehdokkaan pitäisi ymmärtää tuosta esimerkistä, että siinä puhutaan 240 edustajan alalinjasta. Sinä olet valhettelija etkä kerro kenellekään ehdokkaalle tätä asiaa: et ole kertonut etkä tule kertomaan. Vieläkö jatkat movettamista? Toivottavasti joudut ehdolliseen vankeuteen: sen verran paljon pahaa sinä teet.
Sakot ovat liian lievä rangaistus kaltaisillesi huijauksen levittäjille. Teitpä sitä tahallaan tai tietämättäsi, niin toivon sydämestäni, että sinut tuomitaan rikollisena ehdolliseen vankeuteen ja tuntuviin sakkoihin.
Satutko tuntemaan yhtään sääliä niitä opiskelijoita ja työttömiä kohtaan, jotka ovat rahoittaneet tämän toiminnan lainarahalla? Tekisi mieli huutaa nimesi julki tällä palstalla, jotta alalinjasi tietäisi kuka olet!
Miettikää alalinja, kuka on saanut 17 helper- ja sponsorbonusta? Kuka opiskelee? (jos puhuu totta) Kenellä on yli 50 hengen alalinja? (jos puhuu totta) Kuka osti takin Movesta, kun ei saanut lenkkareita? (jos puhuu totta)
Miten suhtaudutte tähän Movettajaan, joka syyllistää teidät, kun on ensin huijannut ylälinjan ohjeiden mukaan teidän vähät rahanne ja työpanoksenne? Sehän on hänen mukaansa täysin teistä itsestänne kiinni, kun häviätte eikä järjestelmässä ole mitään vikaa.
Etsikää kaveri käsiinne ja vaatikaa hyvitys rahoillenne. Menkää siitä ylöspäin ylälinjaan ja vaatikaa rahat takaisin. Neuvot sopimuksen purkamiseen ovat tuolla:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/purku.htm
M.S. No hard feelings!
kun puhuin ehdoista jalkojen tasapaino ja aktiviisuus, niin aktiivisuudella tarkoitin juuri tuota että itse pitää ostaa kuukausittain ja 5 pitkäkestoista asiakasta.
Lisäksi olen jauhanut noista 5 asiakkaasta tällä palstalla varmaan siitä lähtien kun ensimmäisen kerran tänne eksyin...
240 edustajasta: Usko tai älä mutta en sitä itsekän tajunnut laskea kuinka monta niitä oikeasti tarvii kun lyhkäreitä piirsin. Eikä sitä kuka koskaan kysynytkään.
En ole movettanut aikoihin muuta kuin tekemällä asiakkaita. Epäilyjen tultua julki lopetin värväämisen ja suosittelin alalinjaanikin lopettamaan.
"Huomaa, että alatasoilla on aina niitä, joiden palkkioiden osuus on pyöreät nolla euroa eli ei mitään, koska heillä ei ole alalinjaa. Tämä tilanne ei muutu koskaan. Tänään on puolet ilman alalinjaa, samoin oli viikko sitten ja samoin on vuoden kuluttua"
...niinpä, ja HUOMAA myös että tuossa ne henkilöt jotka ovat ilman alalinjaa, ovat vaihtuneet JOS JA VAIN JOS ilman alalinjaa oleva edustaja on tehnyt työtä ja värvännyt mukaan lisää edustajia.
"Laitan tähän taulukon, josta näkee, että uusien edustajien maksamasta summasta palautuu noin 16 % maksimissaan takaisin verkostoon ja käytännössä paljon vähemmän eri pätevöitymisen sääntöjen vuoksi. "
Siis minkä pätevöitymisen sääntöjen mukaisesti? Etkös itsekin sanonut että ainoastaan OPP:t riippuvat näistä "pätevöitymisistä". Eli siis KÄYTÄNNÖSSÄ se ei olekaan niin PALJOA vähemmän, kun kerran vain OPP:den maksaminen riippuu "pätevöitymisistä".
"Tätä vauhtia voit riistää markkinaosuutta oman firmasi muilta organisaatioilta niin kuin kerroin aiemmin. Lopulta joudut siihen tilanteeseen, että saat firmasta kenkää, ellet ystävysty tiimin johdon ja Moven omistajien kanssa. He eivät voi suvaita sitä, että joku nousukas vie tasapainosäännön vuoksi heidän leipänsä. Ellet ystävysty heidän kanssaan ja pysty sopimaan palkkioiden jakamisesta, joudut etsimään itsellesi uuden työpaikan. Näin kovaa on bisnes verkostomarkkinoinnissa. "
TÄYTTÄ PASKAA!!! Mihin perustat tuollaiset syytöksesi?! Miksi MOVE tekisi näin? Toistat tuon väitteesi useaan kertaan tekstissäsi demonisoidaksesi ylälinjaa! Miksi teet niin, onko sinulla kenties edes jotain perusteita tuolle muuten katteettomalle väitteellesi?!
"Volyymi- ja Move-Bonuksiakaan ei luultavasti ole saanut ketkään muut kuin maksimissaan neljän ensimmäisen tason edustajat, joilla on yhteensä viisitoista edustajaa. "
Volyymibonuksenhan on saanut jo Team Trainer tasolla oleva edustaja provisiojärjestelmän mukaan, eli siis näitä edustajia on satoja, tämän voi todistaa kuka tahansa TAmpereen Eventillä ollut.
"Huomaa, että alatasoilla on aina niitä, joiden palkkioiden osuus on pyöreät nolla euroa eli ei mitään, koska heillä ei ole alalinjaa. Tämä tilanne ei muutu koskaan. Tänään on puolet ilman alalinjaa, samoin oli viikko sitten ja samoin on vuoden kuluttua"
...niinpä, ja HUOMAA myös että tuossa ne henkilöt jotka ovat ilman alalinjaa, ovat vaihtuneet JOS JA VAIN JOS ilman alalinjaa oleva edustaja on tehnyt työtä ja värvännyt mukaan lisää edustajia.
- Mitä oikein tarkoitat? Minusta tuo on ihan sekava virkekyhäelmä.
Oletko sitä mieltä, että jokainen voi työtä tekemällä saada alalinjaansa 2 tai enemmän edustajia eikä kenenkään tarvitse lopettaa sen vuoksi, että järjestelmässä on vikaa eli on mahdotonta, että kaikki saavat alalinjan?
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#kasvu
Kommentoi edes johonkin viestiini noita kasvulukuja, kun ne ovat niin tärkeät sen "mahdollisuuden" hyvyyden tai huonouden määrittämisen kannalta.
"Laitan tähän taulukon, josta näkee, että uusien edustajien maksamasta summasta palautuu noin 16 % maksimissaan takaisin verkostoon ja käytännössä paljon vähemmän eri pätevöitymisen sääntöjen vuoksi. "
M:Siis minkä pätevöitymisen sääntöjen mukaisesti? Etkös itsekin sanonut että ainoastaan OPP:t riippuvat näistä "pätevöitymisistä". Eli siis KÄYTÄNNÖSSÄ se ei olekaan niin PALJOA vähemmän, kun kerran vain OPP:den maksaminen riippuu "pätevöitymisistä".
Tuossa on ilmeisesti virhe. Täytyy korjata. Mitä mieltä olet mahdottomista kasvuluvuista?
En ole virheetön ja erehtymätön, mutta en myöskään mainosta harhaanjohtavasti mahdottomia kasvulukuja vähätellen.
Alatasojen kampanjatuotteiden myyntihinnasta palautuu 200 euroa yleensä alimmille tasoille uuden edustajan ylälinjaan, ja sen lisäksi 300 pistettä per aktiivinen edustaja ylälinjassa. Läheskään kaikki eivät tosin sitä 300 pistettä rahana saa, koska sehän edellyttäisi sitä, että verkosto kasvaa täydellisessä jalkojen tasapainossa jatkuvasti. Se taas on mahdotonta. Sitten oli ne muut pätevöitymisen syyt, mitkä estävät pisteiden muuntumisen rahaksi.
"Tätä vauhtia voit riistää markkinaosuutta oman firmasi muilta organisaatioilta niin kuin kerroin aiemmin. Lopulta joudut siihen tilanteeseen, että saat firmasta kenkää, ellet ystävysty tiimin johdon ja Moven omistajien kanssa. He eivät voi suvaita sitä, että joku nousukas vie tasapainosäännön vuoksi heidän leipänsä. Ellet ystävysty heidän kanssaan ja pysty sopimaan palkkioiden jakamisesta, joudut etsimään itsellesi uuden työpaikan. Näin kovaa on bisnes verkostomarkkinoinnissa. "
M:TÄYTTÄ PASKAA!!! Mihin perustat tuollaiset syytöksesi?! Miksi MOVE tekisi näin? Toistat tuon väitteesi useaan kertaan tekstissäsi demonisoidaksesi ylälinjaa! Miksi teet niin, onko sinulla kenties edes jotain perusteita tuolle muuten katteettomalle väitteellesi?!
P: Eikö tuo muka ole mahdollista? Jokainen ymmärtää sen verran sisälukua, että minä spekuloin. Te myytte "hyvää mahdollisuutta lisäansioihin", minä kirjoitan "hyvästä mahdollisuudesta" saada kenkää Movesta, jos ylälinjan tulot ovat vaarassa sen vuoksi, että kasvatan omaa organisaatiota liiaksi ja heidän toinen jalkansa kutistuu. Tämä on nimittäin ainoa keino saada itsensä "huipulle" sen jälkeen, kun Move on vallannut tietyn markkinaosuuden. Sen jälkeen on ainoa keino vallata markkinaosuus oman firman muilta organisaatioilta, jotka yllättäen kuule kilpailevat keskenään!
Mikä mahtoi olla sut värvänneen kaverin potkujen syy? Oikeasti. No: en usko, että hän oli vielä uhka ylälinjalle, mutta sellainenkin on kuule mahdollista. Miten luulet, että sulle käy, jos valtaat suurimman osan uusista jäsenistä, jotka tulee joka vuosi eroavien tilalle? Tunnustatko edes sitä, että myös Movesta eroaa jäseniä ja yli puolet vuosittain, koska kasvuluvut ovat mahdottomat, eikä kovin moni jää odottamaan yli vuotta, jotta saa kaksi alalinjaansa ja jalkojen tasapainoon?
"Volyymi- ja Move-Bonuksiakaan ei luultavasti ole saanut ketkään muut kuin maksimissaan neljän ensimmäisen tason edustajat, joilla on yhteensä viisitoista edustajaa. "
M:Volyymibonuksenhan on saanut jo Team Trainer tasolla oleva edustaja provisiojärjestelmän mukaan, eli siis näitä edustajia on satoja, tämän voi todistaa kuka tahansa TAmpereen Eventillä ollut. "
P: Pistät minut laskemaan... mutta se kannattaa, jotta nähdään, puhutko totta ja korjaatko väärät väitteesi.
Satoja, jotka ovat saaneet yhden viikon aikana alalinjaansa 4+4=8 uutta jäsentä. Huomaa: yhden viikon aikana.
Jos Moveen on liittynyt 1000 FE:tä, niin se tekee 25 viikon aikana keskimäärin 40/ vkko. (toukokuusta lokakuunloppuun) Elokuussa oli varmaankin myyntihuippu ja jatkui ehkä syyskuulle. Tärkeää on nyt kuitenkin se, että nähdään, ettei viikkoa kohden ole rajattomasti edustajia tullut.
Satoja edustajia, joiden alalinjaan on tullut yhden viikon aikana 8 uutta edustajaa jalkojen tasapainossa.
Otetaan vaikka 200 sellaista. Se tekee 1600 edustajaa. Laskinko oikein?
Jos 200 edustajaa on saanut yhden viikon aikana 8 edustajaa alalinjaansa, tekee se 1600 edustajaa eli enemmän kuin FE:edustjia on, vesa virtasen mukaan on 1000 FE-edustajaa.
Miten niitä voi sitten olla satoja, Movettaja?
Entä jos olisi 100? Siitähän tulee vain 800 edustajaa. Mutta jaapa ne viikoittain, niin tuskinpa kuule on yhden viikon aikana saanut 100 edustajaa Volyymibonusta? Eiköhän ne uudet jäsenet tule kuitenkin noin 40-100 edustajan viikkovauhdilla eikä siitä riitä kovin monelle 8 per oma ala-linja, kun verkosto on levällään, niin että on 510 kilpailevaa alalinjaa 9 tason pyramidissa.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#taulukko5
Vai tuliko tuossa jokin päättelyvirhe: niitä sattuu aina välillä...
jos haluaa.
"Oletko sitä mieltä, että jokainen voi työtä tekemällä saada alalinjaansa 2 tai enemmän edustajia eikä kenenkään tarvitse lopettaa sen vuoksi, että järjestelmässä on vikaa eli on mahdotonta, että kaikki saavat alalinjan? "
Aina on jonkun päivän alalinja ilman verkostoa koska harvoin käy niin kuin minulle että rakensin alalinjan samana päivänä. Tämähän kuuluu alan luonteeseen. Mutta jos jatkaa ainakin viikon on alalinjassakin verkostoa, jolla ei taa ole vähään aikaan verkostoa, mutta voi rakentaa.
"P: Eikö tuo muka ole mahdollista? Jokainen ymmärtää sen verran sisälukua, että minä spekuloin. Te myytte "hyvää mahdollisuutta lisäansioihin", minä kirjoitan "hyvästä mahdollisuudesta" saada kenkää Movesta, jos ylälinjan tulot ovat vaarassa sen vuoksi, että kasvatan omaa organisaatiota liiaksi ja heidän toinen jalkansa kutistuu. Tämä on nimittäin ainoa keino saada itsensä "huipulle" sen jälkeen, kun Move on vallannut tietyn markkinaosuuden. Sen jälkeen on ainoa keino vallata markkinaosuus oman firman muilta organisaatioilta, jotka yllättäen kuule kilpailevat keskenään!
Mikä mahtoi olla sut värvänneen kaverin potkujen syy? Oikeasti. No: en usko, että hän oli vielä uhka ylälinjalle, mutta sellainenkin on kuule mahdollista. Miten luulet, että sulle käy, jos valtaat suurimman osan uusista jäsenistä, jotka tulee joka vuosi eroavien tilalle? Tunnustatko edes sitä, että myös Movesta eroaa jäseniä ja yli puolet vuosittain, koska kasvuluvut ovat mahdottomat, eikä kovin moni jää odottamaan yli vuotta, jotta saa kaksi alalinjaansa ja jalkojen tasapainoon?"
Eikö sinulla pitänyt pitäytyä Faktoissa kun "tutkit" järjestelmää?
No aika vähän sinulla niitä faktoja on tässä kirjoitelmassasi. Tämä on lähinnä hyvän mielikuvituksen tuottama Romaani jonka olet kirjoittanut.
laskelmasi onttoouden.
Eventin aikana oli 2000 FE-edustajaa. Kirjoittelet pehmeitä.
"Jos 200 edustajaa on saanut yhden viikon aikana 8 edustajaa alalinjaansa, tekee se 1600 edustajaa eli enemmän kuin FE:edustjia on, vesa virtasen mukaan on 1000 FE-edustajaa. "
"Vai tuliko tuossa jokin päättelyvirhe: niitä sattuu aina välillä.."
Pysyisit faktoissa niin ei tarvitsisi päätellä.
2000 x 40€ ==> PAAAAALJON rahaa Team Infinityn pojille. Pääsevät kunnon Bahaman lomalle.
Joistakinhan 40€ siitä, että näkee ultimaalisen Moveplazan voi olla ihan kohtuu korvaus, jotenkin pidän sitä vain kovin maalaisjärjen vastaisena, että oman "firman" tilaisuuksiin joutuu maksamaan itsensä kipeäksi.
Vai sisältyikö hintaan kenties ruuat? Mahdolliset matkat? Yöpyminen?
ammuuuuuuuuuv!
"Mutta jos jatkaa ainakin viikon on alalinjassakin verkostoa..."
Aika uskomaton väite. Jos tulkitaan, että 'verkostoa' tarkoittaa vähintään kahta ihmistä, niin voidaan vähän laskeskella.
MOVEhan on ollut pystyssä noin puoli vuotta eli 26 viikkoa.
2^26 = 67 108 864
Toihan on aika paljon enemään kuin movessa on edustajia, joten väitteesi oli aivan paskapuhetta.
Pannaanpa vähän faktoja tähän. Movettajille ei riitä edes hidas kasvu, niin että kaksi jäsentä liittyy jokaisen edustajan alalinjaan "vuodessa". Tarvitaan nopeampi kasvu, jotta päästään osalliseksi passiivisista tuloista. Kahdenkymmenen hengen alalinja tuottaa passiivisia tuloja aktivointiostoilla 60 euroa kuukaudessa. Sehän riittääkin kattamaan oma aktivointiostos! Tarvitaan siis vähintään 20 jokaisen alalinjaan, jotta saadaan näitä passiivisia tuloja, jotka eivät ole edes mitään tuloja... Paljonko siis tarvitaan?
Mitä jos jokainen saa vuodessa 20 henkeä alalinjaansa? Paljonko se tekee lisää joka vuosi?
Nyt on 1000 movettajaa. Tästä eteenpäin vuosittain
20,000
400,000
8 miljoonaa.
Suomen ja Eestin väkiluku ylittyi 3 vuodessa, mutta onhan niitä ihmisiä maailmassa... on siinä värväämistä "yrittäjille"...
Turun Sanomien verkkouutisessa sanottiin, että "Virtasen mukaan yhtiön kolmestatuhannesta edustajasta kolmannes on franchise-edustajia."
Uutinen on päivätty 8.10.2005
http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:2:0:0,4:2:1:1:2005-10-08,4:331926,1:0:0:0:0:
Vaikka olisi 2000 edustajaa, niin väitätkö pokkana, että kaikki ovat liittyneet yhden viikon aikana, jotta satoja eri henkilöitä olisi saanut Volyymibonuksen? :-)
Vaikka viikottainen kasvu olisi 80 edustajaa per viikko, niin siitä ei riitä kuin maksimissa 10 edustajalle volyymibonusta, koska tarvitaan 8 alalinjaan ja vielä jalkojen tasapainossa, jotta volyymibonusta saa. Missä ovat siis ne sadat volyymibonusta saaneet, joita MOVETTAJA2 totuudenvastaisesti mainitsi olevan?
---
"laskelmasi onttoouden.
Eventin aikana oli 2000 FE-edustajaa. Kirjoittelet pehmeitä.
"Jos 200 edustajaa on saanut yhden viikon aikana 8 edustajaa alalinjaansa, tekee se 1600 edustajaa eli enemmän kuin FE:edustjia on, vesa virtasen mukaan on 1000 FE-edustajaa. "
Jos move kasvaisi niin kuin pitäisi, niin kasvu olisi esim. 20 edustajaa per alalinjaan per vuosi per edustaja tällainen:
nyt on 1000 movettajaa
sitten vuosittain
20,000
400,000
8 miljoonaa
Kumoa tuo fakta, jos pystyt.
Kumoa myös se, kun sanon, että 20 aktiivisen edustajan alalinjasta saa 60 euroa "passivista tuloa" kuukaudessa. Jos et osaa itse laskea, niin lasken sen puolestasi:
- 1 edustaja tuottaa 30 pts=3 euroa ylälinjaan
- 20 edustajaa tuottaa 60 euroa, koska 20*3=60
- aktivointiostot tehdään kerran viikossa neljän viikon välein, joten kaikkien ostot tuloutuvat rahaksi neljän viikon välein eli noin kuukaudessa.
Passiiviset tulo 20 hengen alalinjalla ovat siten 60 euroa ja siitä vähennetään alv, joten käteen jää 49,18 euroa. Sillä kannattaakin sitten ostella vähintään 60 euron aktivointiostoja... vai kannattaisiko värvätä lisää jäseniä? 20 per vuosi per edustaja tekee... katso ylhäälle viestin alkuun...
Et ole vastannut mitään mahdottomiin kasvulukuihin, Movettaja! Nehän ovat tärkeitä, kun puhutaan "hyvästä mahdollisuudesta lisäansioihin!"
Otan vielä yhden helpomman esimerkin, jotta ymmärrät järjettömät kasvuvaatimukset.
Jos yhden edustajan alalinjassa on 20 jäsentä jalkojen tasapainossa, niin siitä saa ”passiivisia tuloja” 60 euroa kuukaudessa. (aktivointiostot 20*30 pistettä jokaiselta alalinjan edustajalta 4 viikon aikana tekevät 600 pistettä, joka on rahana 600*0,1€ = 60€) Käteen tästä jää 49,18 euroa, kun arvonlisävero on vähennetty pois. Se ei riitä kattamaan edes edustajan omia aktivointiostoja, jotka maksavat vähintään 60 euroa kuukaudessa. Jokainen tarvitsee siitä syystä vähintään 20 edustajan alalinjan, jotta ei tulisi kovin hirveästi tappiota. Miten tämä vaikuttaisi verkoston kasvuun, jos tällä hetkellä olisi tuhat edustajaa?
Kuvitellaan, että yhdellä edustajalla menee keskimäärin vuosi aikaa 20 edustajan alalinjan rakentamiseen. Tämä on kohtuullinen kasvuvauhti. Vuonna 2006 olisi 20,000 edustajaa, seuraavana vuonna 400,000 edustajaa ja kolmen vuoden päästä 8 miljoonaa edustajaa. On siis selvää, ettei kaikkien ole mahdollista saada itselleen alalinjaan, joka tuottaa heille jatkuvaa ”passiivista tuloa”.
Alalinjan tuottavuus ei perustu tuotteiden myymiseen vaan jatkuvaan värväämiseen. Jos jollakin edustajalla on sadan hengen alalinja jalkojen balanssissa, tuottaa se aktivointiostojen kautta 300 euroa kuussa. (100*30 pts = 3000 pts/kk = 300€) Tästä otetaan alv päältä pois, joten käteen jää 246 euroa. Sillä ei vielä elä, kun menee itseltäkin se 60 euroa kuussa aktivointiostoihin ja lisää muihin kuluihin: puhelin, matkat, kokousmaksut, eventit jne. Jos alalinjasta vaihtuu vuosittain 60 %, muuttuu tilanne vähän paremmaksi.
60 uutta edustajaa vuodessa tuottaa ylimääräistä kampanjatuoteostoista saatavien provisioiden muodossa 1800 euroa vuodessa eli 150 euroa per kuukausi. (60*300 pts = 18,000 pts = 1,800 €) Aktivointiostot ja uudet edustajat tuottaisivat siten sadan hengen tasapainossa kasvaneesta alalinjasta bruttona 450 euroa/ kk. (150+300=450 €) Käteen jäisi alv-vähennyksen jälkeen 370 euroa. Tämä ei ole vielä lähelläkään päätoimista tuloa, mutta ihan hyvää lisäansiota kuitenkin.
Saadakseen lisäansioita 450 €/kk eli 5400 €/vuosi (miinus toiminnasta aiheutuneet kulut!) täytyy yhden edustajan alalinjassa olla siten jatkuvasti 100 edustajaa. Ensimmäisenä vuotena saa tietysti vähän enemmän, koska alalinjan ensimmäisten jäsenten henkilökohtaisesta värväämisestä saa yhteensä 600 euroa helper- ja sponsoribonusta. Ensimmäisen vuoden tulot olisivat siten 600 euroa suuremmat, mutta seuraavien vuosien ”passiiviset tulot” sen verran vähemmän. Eihän se nimittäin ole passiivista tuloa, jos joutuu itse koko ajan tekemään työtä ja värväämään uusia edustajia tai kouluttamaan alalinjaansa sekä motivoimaan heitä värväämään jatkuvasti lisää tappion kärsineiden ja eronneiden tilalle. Minusta tuo kuulostaa erittäin ”aktiiviselta tulolta” paitsi että on eri asia saada palkkio toisten tekemästä liikevaihdosta kuin kouluttamisesta ja motivoinnista. Verkostomarkkinoinnissa tämä on kuitenkin yksi ja sama asia: ylälinja saa palkkion siitä, kun kouluttaa ja motivoi alalinjaansa värväämään uusia edustajia tappion kärsineiden tilalle eli myymään kampanjatuotepaketteja.
---
Mitäpä sannoo Movettaja2?
Onko reilua markkinoida tätä ideaa "hyvänä mahdollisuutena lisäansioihin"?
TArkoitin tuota sillä epäselvällä virkekyhäelmälläni mitä äskeisen kirjoittaja "saa" kirjoitti.
...johtuu hyvin pitkälti siitä että monet lopettavat myöksin siitä syystä että he kokevat että heidät on ikäänkuin "myyty" liiketoimintaan mukaan. Puhuttu ympäri, huijatuksi harva tuntee tulleensa sillä samat kaverit auttavat sinua jälkeenkinpäin. Mutta moni kokee että heille on "myyty" liiketoiminta.
Ja tehokaasti myydäänkin...
Sitä tällä alalla oppii, nimittäin myyjän puheet. Ja vielä aika nopeasti. Väitän jopa että tämä ala opettaa myymään nopeammin ja tehokkaammin kuin mikään muu ala. (puhelinmyyjänä ja myyntiedustajana joskus kokeillut aiemmin)
Ilmeisesti puhe on edelleen siitä, että miksi ihmiset eivät saa alalinjaa.
Syitä voi olla paljon, mutta on yksi syy jolle ei kukaan voi mitään ja joka on yhteinen kaikille pyramideille.
Verkosto voi _jatkuvasti_ laajentua maksimissaan sillä nopeudella, kun uusia ihmisiä täyttää 18.
Tämä vauhti on tasainen.
Verkoston pitäisi kasvaa eksponentiaalisella nopeudella, jotta sen uusilla edustajilla olisi samanlaiset mahdollisuudet kuin aiemmilla.
Jos verkosto kokonaisuudessa joutuu tyytymään tasaiseen kasvuvauhtiin, niin jokaisen uuden edustajan värväystahti on puolet edellisen 'polven' tahdista.
Movettajat eivät edes yritä värvätä hitaasti, jotta markkinat eivät kyllästyisi. Jokainen haluaa mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman paljon alalinjaa. Tarvitaan vähintään 20 henkeä alalinjaan, jotta jotakin edes tienaisi.
Kasvuvauhti
1000
20,000
400,000
8 miljoonaa
Tämä pitäisi toteutua, jos jokaiselle olisi mahdollista edes teoriassa menestyä yhtä lailla kuin niillä, jotka ovat jo nyt siellä ylälinjassa.
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#menestyminen
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#pass
on hyvä kokeiluaika.
sinä aikana kyllä pystyy testaamaan onko tämä se "oma juttu".
Jos ei ole voi sopimuksen perua. Se on ilmainen kokeilu.
Lainaan tähän Hallituksen esitystä Eduskunnalle rahankeräyslaiksi sekä laeiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain ja rikoslain muuttamisesta
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2005/20050102
Monitasomarkkinointi
Monitasomarkkinointi (Multi-Level-Marketing, jatkossa MLM) on levinnyt laajalti erilaisten tuotteiden jakelumuotona erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. MLM perustuu tietynlaiseen pyramidirakenteeseen, mutta eroaa kuitenkin pyramidipeleistä varsinkin siinä, että järjestelyyn kuuluu tavaroiden tai palvelujen tosiasiallista kaupankäyntiä. MLM määritellään eri tasoisiksi rakennetuiksi jakelujärjestelmiksi, joissa erilaisten tuotteiden myyjä saa taloudellista hyötyä tuotemyynnistä ja alemmalle tasolle sijoittuvien uusien myyjien värväyksestä. Kuluttajansuojanäkökulmasta MLM-järjestelmiin liittyy tällaisten järjestelmien lumipallovaikutus ja mahdollinen pyramidivaikutus. Jakelujärjestelmä on rakennettu voimakkaan kasvun ajatukselle.
Ketjukirjeen tavoin pyramidipeleinä toimeenpannut rahankeräykset voidaan tulkita jo nykyisellään kielletyiksi. Olennaista näissä toimeenpanotavoissa on, vastaako uusien myyjien värväämisestä saatavaa palkkiota jakelutavalle luonnostaan kuuluva kustannushyöty vai maksavatko sen uudet myyjät. Sellainen maksu voi olla suorassa muodossa osanottaja-, ilmoittautumis- tai liittymismaksu tai vastaava.
---
Moven järjestelmässä palautetaan uuden edustajan maksamasta kampanjatuotteen hinnasta suoraan 200 euroa värväyspalkkioina niille henkilöille ylälinjassa, jotka ovat osallistuneet värväystapahtumaan. Tätä summaa ei voitane katsoa jakelutavalle ominaisesta kustannushyödystä johtuvaksi vaan sen maksavat uudet myyjät. Tältä osin Movea voidaan pitää laittomana pyramidipelinä ja toivon sydämestäni että se sellaisena myös tuomitaan.
Mitä vähemmän he saavat huijata ihmisiä, sen parempi.
yksinkertainen fakta on, että verkostoon tarvitaan tuloa myös verkoston ulkopuolelta ja kun sitä ei tule, niin rahaa riittää tasan perustajille, tosin niille ihan kivasti, mutta voi teitä muita poloisia..
Yksikään yritys ei toimisi, jos omat työntekijät olisivat ainoat asiakkaat...
Vaikka verkostoijat eivät perjaatteessa kuulukkaan Moveen vaan heillä on oma "firma", niin voi tämän silti näin yksinkertaistaa...
Ja Movettajien oma firma takaa itse Movelle sen, että kuinka paljon tahansa te häviättekin, niin se ei näy Moven tuloksessa...