Eikö tässä

sitä että toimintaa jatkettaisiin toisella nimella ja omistuspohjalla suomessa. Hyvät koneet ja osaava henkilöstö sekä laadukkaat tuotteet !?

Uutinen Sauanlahdesta tänään

> Leafin tuotantoa Tanskaan, Slovakiaan ja Tshekkiin

Turussa suljettavan Leafin makeistehtaan tuotantoa siirretään Tanskaan, Slovakiaan ja Tshekkiin. Lakritsituotteita tehdään tulevaisuudessa Leafin Internationalin omalla tehtaalla Tanskassa. Slovakiaan on valmistumassa uusi tehdas, jossa aletaan valmistaa Mynthon- ja Läkerol-pastilleja.

Tuotantolinjojen siirto tapahtuu vaiheittain ensi vuoden loppuun mennessä, kertoo toimitusjohtaja David Nuutinen.

Jo viime viikolla yhtiö ilmoitti ulkoistavansa lakritsipiippujen valmistuksen Tshekissä toimivalle Candy Plus -yritykselle. Viimeiset piiput Turussa valmistuvat joulukuussa.

Neuvottelut Tupla-suklaan ja Jenkki-purukumin tulevasta valmistuspaikasta ovat Nuutisen mukaan vielä kesken.

Leaf Internationalin johto ilmoitti toukokuussa tuotannon lakkauttamisesta Turussa. Tehtaan myötä kaupungista katoaa 460 työpaikkaa.

(STT)
1148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voitaisiin kyllä, mutta meillähän ylläpidetään työttömyyttä. Jos nämä henkilöt, jotka osaavat, aloittavat toiminnan, sitä ei voi tehdä pienimuotoisena, vaan heidän olisi sijoitettava suuret määrät ja otettava suuret riskit.

Ja kaiken tämän päälle yhteiskunta lätkäisee 20 000 - 400 000 sanktiot jokaiselle, jotka lankeavat maksettavaksi jos toiminta ei elätä kaikkia.

Tietenkään kyseinen yrityskään ei halua, että sen reviirille tulee kilpailija, joten sekin tekee kaikkensa tämän mahdollisuuden estämiseksi.

Suomessahan ei olisi työttömyyttä ja kaikilla olisi tuplasti parempi ostovoima ellei hallituksemme ylläpitäisi työttömyyttä.

Koska nykyisistä puolueista yksikään ei halua sallia työttömyyden vähenemistä, niin olemmekin nyt perustamassa uutta puoluetta, joka sopii kaikille kansalaisille, sillä se ajaa kaikkien kansalaisten etuja. Tarkemmin seuraavasta linkistä.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000011899753

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voisi soveltaa kirjoitti:

sitä että toimintaa jatkettaisiin toisella nimella ja omistuspohjalla suomessa. Hyvät koneet ja osaava henkilöstö sekä laadukkaat tuotteet !?

Uutinen Sauanlahdesta tänään

> Leafin tuotantoa Tanskaan, Slovakiaan ja Tshekkiin

Turussa suljettavan Leafin makeistehtaan tuotantoa siirretään Tanskaan, Slovakiaan ja Tshekkiin. Lakritsituotteita tehdään tulevaisuudessa Leafin Internationalin omalla tehtaalla Tanskassa. Slovakiaan on valmistumassa uusi tehdas, jossa aletaan valmistaa Mynthon- ja Läkerol-pastilleja.

Tuotantolinjojen siirto tapahtuu vaiheittain ensi vuoden loppuun mennessä, kertoo toimitusjohtaja David Nuutinen.

Jo viime viikolla yhtiö ilmoitti ulkoistavansa lakritsipiippujen valmistuksen Tshekissä toimivalle Candy Plus -yritykselle. Viimeiset piiput Turussa valmistuvat joulukuussa.

Neuvottelut Tupla-suklaan ja Jenkki-purukumin tulevasta valmistuspaikasta ovat Nuutisen mukaan vielä kesken.

Leaf Internationalin johto ilmoitti toukokuussa tuotannon lakkauttamisesta Turussa. Tehtaan myötä kaupungista katoaa 460 työpaikkaa.

(STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu