Päivän paras uutinen! Metsähallitus voi painua hakkuineen pois täältä!
Metsähallitus keskeyttää Inarin hakkuut
Julkaistu 16.11.2005, klo 09.19 (päivitetty 16.11.2005, klo 15.36)
Nellimin alue Inarissa
Kuva: YLE24
Metsien hakkuut Inarin Nellimin alueella keskeytetään toistaiseksi. Samalla myös muiden alueelle suunniteltujen hakkuiden aloittamista siirretään, Metsähallitus kertoo.
YK:n ihmisoikeuskomitea on moittinut Suomea kiisteltyjen metsähakkuiden jatkamisesta Nellimin alueella Inarissa. Komitea edellyttää, että hakkuut lopetetaan. Valtiolla on puoli vuotta aikaa antaa asiasta oma vastineensa.
Metsähallitus pyrkii nyt löytämään Ylä-Lapista muita hakkuukohteita, mutta työn jatkuminen koko henkilöstölle on metsätalouden johtajan Hannu Jokisen mukaan epävarmaa.
- Metsähallitus kutsuu tässä tilanteessa koolle yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut, Jokinen sanoo.
Nellimin metsähakkuista valitti YK:n ihmisoikeuskomitealle kolme saamelaismiestä. Heidän mielestään Metsähallituksen hakkuut Nellimissä haittaavat saamelaisten poronhoitoa ja samalla heidän oikeutta nauttia omasta kulttuuristaan.
Poromiehet ja ympäristöjärjestö Greenpeace ovat vaatineet porojen tärkeimpien talvilaidunalueiden jättämistä hakkuiden ulkopuolelle.
Metsähallituksen mukaan poromiehet vaativat 27 000 hehtaarin rauhoittamista hakkuilta, mistä nyt hakkuissa ja lähiajan hakkuusuunnitelmissa on ollut noin tuhat hehtaaria.
YLE24
Metsähallitus hävisi
6
356
Vastaukset
- aslak
Tämän uutisen johdosta voin sanoa olevani erittäin positiivisesti yllättynyt. Sisukkaat poromiehet saivat (ainakin väliaikaisesti) suojeltua elinkeinonsa ja samalla mittaamattoman arvokasta metsäympäristöä.Ehkä meidän metsänsuojelijoidenkin täytyisi hakea useammin tueksemme vähän iskokenkäisempiä tukijoukkoja.
Onneksi olkoon metsäluonto ja poromiehet!!- Välirauha
Hakkuut on keskeytetty vain tutkinnan ajaksi,olkaahan hereillä 24 tuntia vuorokudssa,metsähallitus on ovella.....
- tietoo_on
Välirauha kirjoitti:
Hakkuut on keskeytetty vain tutkinnan ajaksi,olkaahan hereillä 24 tuntia vuorokudssa,metsähallitus on ovella.....
ratas on nyt tainnut pyörähtää kuin tiedätkään.
Se on nyt vain niin että yksi aikakausi on lopullisesti päättynyt. - kari
tietoo_on kirjoitti:
ratas on nyt tainnut pyörähtää kuin tiedätkään.
Se on nyt vain niin että yksi aikakausi on lopullisesti päättynyt.Niin varmaan,mutta ympäristöfasismikin on poistuva luonnonvara.
Poromiehiltäkin kyllä porot sekoittuvat vielä venäjän peuroihin,eihän ne kaljakuppilan nurkasta saa päissään lähteä peltipailakalla liikkeele,vai annetaanko heile eri oikeus,kuten tuo toisten pöydästä syöminen. - Varmaa on se...
kari kirjoitti:
Niin varmaan,mutta ympäristöfasismikin on poistuva luonnonvara.
Poromiehiltäkin kyllä porot sekoittuvat vielä venäjän peuroihin,eihän ne kaljakuppilan nurkasta saa päissään lähteä peltipailakalla liikkeele,vai annetaanko heile eri oikeus,kuten tuo toisten pöydästä syöminen.Että huomenna moottorisahat laulaa nellimössä!
Siihen ei vaikuta mikään yk ei gp....Sorry vaan!!!
Kuunnelkaahan huomena raatsioonia! - metsien mies
No nyt elävät poromiehet herroiksi ja myyvät kallista poron lihaa,mutta mitä tekevät metsurit odottelevat ja purevat kynsiään.onko tämä oikein ja eikö se olisi kohtuullista että poromiehet maksaisivat metsureille nyt palkan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475375Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612136Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181770Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 171505
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301437Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se207917