Ehdotus bussiyhtiöille

Ehdottaisin bussinkuljettajille ja bussiyhtiöille näiden lukuisten bussionnettomuuksien johdosta seuraavaa.Bussinkuljettajille pidettäisiiin päivittäin ns. rentoutus/kriisinhalinta palaveri joka olisi noin tunnin mittainen.Kaikki työvuoronsa päättäneet kuljettajat tulisivat pakolliseen palaveri muotoiseen rentoutus ohjelmaan jossa olisi myös ammatti psykologi mukana keskustelua johdattelemassa.Palaverissa käytäisiin läpi kaikki päivän/viikon mieltä painavat tapahtumat kukin kuljettaja vuorollaan esittäisi oman näkökulmansa työnsä varjopuolista,ja kun kun kaikki bussikuljettajat olisivat saaneet levollisen henkisen olotilan palaveri päättyisi siltä päivältä ja voisi lähteä kotiin.Kaikki palaverit pidettäisiin työajan ulkopuolella joten taloudellista rasitetta ei tulisi bussiyhtiölle kuin psykologin palkasta korkeintaan.Je voitaisiinhan käyttää esim. vuotuiset työajan lyhennys vapaat myös tähän tarkoitukseen.Näin säästäisimme yhteiskunnassa kymmenien jos ei satojen ikävien liikenneonnettomuuksien tuomat valtavat yhteiskunnalliset ja henkiset menetykset.
8537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mistä näitä kukkahattutätejä sikiää...
Eikös kannattaisi palkata jokaiselle kuskille oma
psykologi koko työpäiväksi...? Kuljettaja voisi sitten purkaa pahaa mieltään ja päivän traumaattisia tapahtumia tuoreeltaan...

Äänestä

sun varmaa kannattas käydä ite siellä tohtorin/psygologin luona purkautumassa noista ongelmistas!!!

Äänestä

Kyllä Somerolta tulee fiksua porukkaa. Ei ainoastaan Badding ja M.A. Numminen vaan myös eräs Anja.

Äänestä
  • mulla plis ongelma, aina kun lopetan duunin, musta tuntuu että mua varjostetaan taivaalta, josko kuussa olisi vakoilukamera joka taltioi ajatukseni ja kuntulen tänne niin mua haukutan kuskina.....mitä teen kun en saa lisää liksaakaa ?????APUUUUUUUUVA, nyt me tohtoria tarvitaan......

    Äänestä

  • kalamies69 kirjoitti:

    mulla plis ongelma, aina kun lopetan duunin, musta tuntuu että mua varjostetaan taivaalta, josko kuussa olisi vakoilukamera joka taltioi ajatukseni ja kuntulen tänne niin mua haukutan kuskina.....mitä teen kun en saa lisää liksaakaa ?????APUUUUUUUUVA, nyt me tohtoria tarvitaan......

    Hanna suo varjoastaa
    (salaista tietoa)

    Äänestä

sano minulle anja,montako ihmistä l-a kuskit ovat tappaneet?nyt leimasit kaikki kuskit täysin hulluiksi.ei he niin psykopaatteja ole kun sinä ajattelet. mutta monen matkustajan pitäisi saada jotain hoitoa.

Äänestä

Niin perkeleesti... suomessa kun on satoja tilausliikenteen kuljettajiakin.. Mistä löydän ajaessani tuon rentoutusharjoituksen pitäjän keskellä yötä Riikasta, Prahasta, Vilnasta, Lapin lomakeskuksista, keskeltä ei mitään...

On iso joukko kuljettajia jotka eivät tuo ajokkiaan joka yö nukkumaan kotitalleille...

Äänestä
  • Voi voi kun on vaikeaa bussikuskilla....aaseja vain ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anja Somerolta ent. kansane... kirjoitti:

Ehdottaisin bussinkuljettajille ja bussiyhtiöille näiden lukuisten bussionnettomuuksien johdosta seuraavaa.Bussinkuljettajille pidettäisiiin päivittäin ns. rentoutus/kriisinhalinta palaveri joka olisi noin tunnin mittainen.Kaikki työvuoronsa päättäneet kuljettajat tulisivat pakolliseen palaveri muotoiseen rentoutus ohjelmaan jossa olisi myös ammatti psykologi mukana keskustelua johdattelemassa.Palaverissa käytäisiin läpi kaikki päivän/viikon mieltä painavat tapahtumat kukin kuljettaja vuorollaan esittäisi oman näkökulmansa työnsä varjopuolista,ja kun kun kaikki bussikuljettajat olisivat saaneet levollisen henkisen olotilan palaveri päättyisi siltä päivältä ja voisi lähteä kotiin.Kaikki palaverit pidettäisiin työajan ulkopuolella joten taloudellista rasitetta ei tulisi bussiyhtiölle kuin psykologin palkasta korkeintaan.Je voitaisiinhan käyttää esim. vuotuiset työajan lyhennys vapaat myös tähän tarkoitukseen.Näin säästäisimme yhteiskunnassa kymmenien jos ei satojen ikävien liikenneonnettomuuksien tuomat valtavat yhteiskunnalliset ja henkiset menetykset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu