Aamu aurinko paistaa ja lämmittää,
kirpeä pakkas ilma poskipäitäni nipistää.
Ihanaa on ulkona vaeltaa,
kun raitista ilmaa saan pitkästä aikaa.
Vesi sateessa viihtynyt en,
sade piiskasi ikkunoihin ropisten.
Luistimet kohta jalkaani saan,
sitten jäälle menen kompuroimaan.
Siinä hyvä ole en,
mut aika ajoin harjoittelen.
Pysyy pääni tää mun virkeänä,
kun päivisin ulkoilen lämpimänä.
Kohtauksia enään pelkää mä en,
niitä tuskin edes ajattelen.
Missä ovat Epi ystävät,
tää palsta niin tyhjä on päivät pitkät ?
Tässä olis teille piristystä,
ja toivon kirjoituksia kuka laittais ja mistä ?
Mietin tässä ja pohdiskelen,
mutta uutta aihetta aikaiseksi saa mä en.
Pääni on tyhjä,
siks runo tämä.
Jos et tästä pidä,
niin lukematta jätä.
Epiläisille piristystä
39
1409
Vastaukset
- Hugo
Vaikea oli jättää lukematta, kun oli jo lukenut:). Hieno oli ja olisi saanut ollut synkempi, mutta kuten sanoit... kirjallinen tuotantosi on tuota positiivista.
Tosiaan tänne ei pahemmin ihmiset kirjoittele. Itsekin mietin jo syytä ja suoraan sanoen onhan sitä oltava muutakin tekemistä. Yksi hyvä puoli kuitenkin, että jos tänne jättää kirjoittamatta ihmiset, niin ei tule asiattomia viestejäkään. *Väkisillä etsii positiivisia puolia nyt*.
Joo, älä mene luistemaan, vaan katso lastesi harjoittelua, sillä jos et osaa luistella loukkaat vielä itsesi. Ota ainakin jääkiekkomaila tueksesi:).
Täälläkin paistoi eilen aurinko!- sauvatar
on usein samoin myös lapset. Harjoittelen kovasti ja tykkään luistella kehitän tuota tasapainoani paremmaksi. Vai synkempi olisi saanut olla mun runoni, ehkä ensi kerralla sitten ? Sehän se tarkoitus olikin, että luet ensin ja onneksi sain sut kiinni. Iselläni ei mitään asiaa halusin vain herätellä teitä kirjoittamaan. Asutaan aika lähekkäin "Kallion mies", joten meillä on samat ilmat aina.
- Hugo
sauvatar kirjoitti:

Vai on maila mukana? Hyvä.
En tajunnutkaan, että voitaisiin olla "naapureita" ja toivottavasti en asu täällä pitkään, vaan saan uuden asunnon nopeaan. Asuntojen hinnat vaan ovat aivan hirvittävän, että alkaa tuntumaan, että elämä on valitettavasti liian kallista, jos ei ole töissä. Kuolema on halpaa, ei tarvitse edes syödä:).
Niin tietenkin teet positiivisia runoja! Kamalaa, jos kaikki olisi yhtä synkkiä kuin minä. Tai kamalaa, jos ihmiset olisi samanlaisia. Tämä ei tarkoita, että vastustaisin geeniteknologian kehittymistä, sillä mielestäni siinä on ratkaisu moneen sairauteen. En ollenkaan pelkään mm. ihmisjalostusta. - tarjasusanna
Hugo kirjoitti:
Vai on maila mukana? Hyvä.
En tajunnutkaan, että voitaisiin olla "naapureita" ja toivottavasti en asu täällä pitkään, vaan saan uuden asunnon nopeaan. Asuntojen hinnat vaan ovat aivan hirvittävän, että alkaa tuntumaan, että elämä on valitettavasti liian kallista, jos ei ole töissä. Kuolema on halpaa, ei tarvitse edes syödä:).
Niin tietenkin teet positiivisia runoja! Kamalaa, jos kaikki olisi yhtä synkkiä kuin minä. Tai kamalaa, jos ihmiset olisi samanlaisia. Tämä ei tarkoita, että vastustaisin geeniteknologian kehittymistä, sillä mielestäni siinä on ratkaisu moneen sairauteen. En ollenkaan pelkään mm. ihmisjalostusta.vaikka se ei olekaan enää oma murhe...
kaikesta täytyy maksaa ne.. - Hugo
tarjasusanna kirjoitti:
vaikka se ei olekaan enää oma murhe...
kaikesta täytyy maksaa ne..Jos et ole enää olemassa ja sinut haudataan vaikka joukkohautaan. Se on kertaluontoinen meno ja sen saa vähentää vielä verotuksessa. Jos tekee polttohautauksen, niin ei tule haudanhoitomaksuja.
Jos haluaa järjestää isot kekkerit hautajaisiin, niin saahan siihen rahaa menemään.
Ein nyt ehkä kuitenkaan ole sopivaa puhua kuolemasta, jost tulee paha mieli. Anteeksi. - sauvatar
Hugo kirjoitti:
Vai on maila mukana? Hyvä.
En tajunnutkaan, että voitaisiin olla "naapureita" ja toivottavasti en asu täällä pitkään, vaan saan uuden asunnon nopeaan. Asuntojen hinnat vaan ovat aivan hirvittävän, että alkaa tuntumaan, että elämä on valitettavasti liian kallista, jos ei ole töissä. Kuolema on halpaa, ei tarvitse edes syödä:).
Niin tietenkin teet positiivisia runoja! Kamalaa, jos kaikki olisi yhtä synkkiä kuin minä. Tai kamalaa, jos ihmiset olisi samanlaisia. Tämä ei tarkoita, että vastustaisin geeniteknologian kehittymistä, sillä mielestäni siinä on ratkaisu moneen sairauteen. En ollenkaan pelkään mm. ihmisjalostusta.asunnon saamiseksi. DNA:n mainos: Elämä on kallista ( DNA halpa ). Nyt ei runosuoneni syki, mut fiilis on sellainen et tulisi ja synkkää sellaista. Tosta asunnosta vielä ei toi sun asuinpaikkasikaan halvemmasta päästä ole, sillä mitä lähempänä asut keskustaa sen kalliimpia asuntojen hinnat on. Jos olet kamalan kranttu asuinpaikastasi niin saat kyllä maksaa jatkossakin, mut jos kelpaa lähiö kuin lähiö niin hinnoilla on eroa. Yleensä muistetaan pahimmat huumehäriköt ym... kaupungissa kun asuu niin joka lähiössä on omat ongelmansa. Ei täällä missään siistiä ja ongelmatonta lähiötä ole.
- sauvatar
Lunta sataa peittyy maa,
se mieleni piristymään saa.
Märkää, loskaa, kuraa kotiin jokainen jaloissaan kantaa,
ei haittaa, kun lumi valkea maassa hohtaa.
Pakkasta lisää saisi tulla,
paremmin pysyisi lumi ulkona tuolla.
Pakko tätäkään lukea ei ole,
mut Hugo, Pärre, Tammetar, Ana2 ja kaikki muutkin ette tätä,
lukematta jätä;) ;)- Hugo
Näköjään on hieman tosiaan lunta. Kamala loska keli taitaa olla, kun nollassa on. Hauskoja nuo Sinun runosi:).
- tammetar
Toivon todella, että lunta sataisi. Tulisi hieman valoisampaa. Räntää kyllä satoi, mutta sekin vaihtui vedeksi tänään.
Sinä jaksat piristää päiviämme:)
Sinulla todella on taitoa kirjoittaa runoja toivottavasti olet kirjoittanut niitä muistiin:) - Pärre
pitkien yöunien (3h) jälkeen silmät ristissä lueskelin.
Iloinen runo :) - sauvatar
Pärre kirjoitti:
pitkien yöunien (3h) jälkeen silmät ristissä lueskelin.
Iloinen runo :)kiusottelen, mut oikeasti olen aina tykkännyt jonkinlaisia runoja väsätä. Kiitos kaikille lukijoille ja erilaisille mielipiteille ;) Ihana aamu, kun tuota lunta on. Miehet koittakaa öisin nukkuakin, täällä "äiti" muistuttelee yöunen tärkeydestä....
- Pärre
sauvatar kirjoitti:
kiusottelen, mut oikeasti olen aina tykkännyt jonkinlaisia runoja väsätä. Kiitos kaikille lukijoille ja erilaisille mielipiteille ;) Ihana aamu, kun tuota lunta on. Miehet koittakaa öisin nukkuakin, täällä "äiti" muistuttelee yöunen tärkeydestä....
kovastikkin, mutta selän pahus, kun ei anna unirauhaa.
- sauvatar
Pärre kirjoitti:
kovastikkin, mutta selän pahus, kun ei anna unirauhaa.
tehoaa mun selkään ja entä sun patjan kunto ? Ostin vuosi sitten uuden sängyn ja nukkunut olen paljon paremmin, kun tämä uusi patja on kovempi edellisestä.
- Pärre
sauvatar kirjoitti:
tehoaa mun selkään ja entä sun patjan kunto ? Ostin vuosi sitten uuden sängyn ja nukkunut olen paljon paremmin, kun tämä uusi patja on kovempi edellisestä.
Mobilat auta, koska selästäni murtui L1- nikama reilu viisi vuotta sitten ja siitä on jäänyt krooninen kiputila päälle.
Todennäköisesti hermo on jossakin puristuksissa tai murtuman ollessa pirstaleinen, niin saattaa niitä pienen pieniä luunpalasia olla missä tahansa.
Sänky on erinomainen ja tukee hyvin selkää. - Hugo
sauvatar kirjoitti:
kiusottelen, mut oikeasti olen aina tykkännyt jonkinlaisia runoja väsätä. Kiitos kaikille lukijoille ja erilaisille mielipiteille ;) Ihana aamu, kun tuota lunta on. Miehet koittakaa öisin nukkuakin, täällä "äiti" muistuttelee yöunen tärkeydestä....
Valvoin taas yön, joten ei ole ällisestä unirytmistä tietoakaan. Voi naapuri parat:). Kiva, että yrität jankuttaa asiasta, mutta me miehet varmaan olla kunnon äijiä ja toimitaan, kuten parhaiten sopii.
Rakkaanikin hieman väsyi siihen, että valvoin yöt ja nukuin päivät. Näki jopa painajaisia niistä, että topuutti lastaan olemaan hiljaa. "Hugo" nukkuu... älä vielä laula.
En tiedä, mutta kun uni ei tule niin helposti ja aamulla taasen nukuttaa, niin kai se menee sitten yövalvomiseksi, kun vielä yöllä voi lukea ilman meteliä. I like it... eriasia, että onko se edes mielenterveydelle järkevää, että just ja just kerkeää ruokapaikkaan, vaikka se menee kello 23.00 kiinni:). Tämä on siis opiskelijaelämää.
Tuli tässä mieleen, että voitaisiinko tehdä jotain sellaista, että mistä saa rahaa? Täällä meitä kirjoittajia tuntuu olevan ja lainasin Suomalaisen kirjallisuuden kerhon kirjastosta kirjan, johon epilepsiaa kirjoittaneet olivat kirjoittaneet kertomuksiaa. On muuten todella koskettavia tarinoita. Kirjan oli julkaissut epilepsialitto, joten tuskin kirjoittajat olivat rahaa saaneet.
Tämä idea tuli vaan mieleen. Kun kirjoitetaa näin hienosti, niin eikö tästä voisi saada rahaakin joltain kirjayhtiöltä? Ja suoraan sanoen, jos tästä ei saisi edes rahaa, niin oisihan tuo hienoa saada tarinoita kansiin, vaikka epilepsialiiton tukemana ja sitten ainakin kirjastot saisivat ostaa ne.
Idea tuli itseasiassa vasta nyt. Tuskin meistä kukaan on turhan rikas? vaikka eihän kukaan varmaan hirveän rikkaaksi halua varsinaisesti tullakaan, mutta ei se pieni raha tee koskaan pahaa. Minä esim. suosittelisin Sauvattarelle hemmottelulomaa kylpylässä. Ärsyttää tuo, että ei ole lääkkeitä, jotka todella purevat epilepsiaasi. - Hugo
Pärre kirjoitti:
Mobilat auta, koska selästäni murtui L1- nikama reilu viisi vuotta sitten ja siitä on jäänyt krooninen kiputila päälle.
Todennäköisesti hermo on jossakin puristuksissa tai murtuman ollessa pirstaleinen, niin saattaa niitä pienen pieniä luunpalasia olla missä tahansa.
Sänky on erinomainen ja tukee hyvin selkää.Onko sitä harkittu? Varmaankin on. Kipuhan on varmaan valtava selässä ja vaikuttaa kävelemiseen?
Itse tiedän monta tapausta, jossa selkä on onnistuneesti leikattu ja silloin on kyllä ollut pakko leikatakin. - Hugo
Pärre kirjoitti:
kovastikkin, mutta selän pahus, kun ei anna unirauhaa.
Pystytkö harjoittamaan vatsa ja selkälihaksiasi edes vähääkään? Lihasten kunto auttaa kipua lievittävästi. Sua on hieman vaikea neuvoa, kun varmati tiedät kaiken jo paremmin. Silti jos sattumalta tulee uusia ideoita, niin hyvä.
*Kokemusta solisluunkivusta 4 vuotta ja olihan se yhtä helvettiä, kunnes leikattiin taas ja hermopinne hävisi*. Kipu helpottui 90 %:sti ja punnertamalla ja puntteja nostelemalla kipu pysyykin poissa häiritsemästä. - Hugo
sauvatar kirjoitti:
tehoaa mun selkään ja entä sun patjan kunto ? Ostin vuosi sitten uuden sängyn ja nukkunut olen paljon paremmin, kun tämä uusi patja on kovempi edellisestä.
Mobilat haisi vaan pahalle ja ei ainakaan minua auttanut, tuskin siis Pärreäkään. Erinomaista, että auttaa Sinua!
Itse olen huomannut, että kova patja on oikeasti parempi kuin pehmeä. Tosin Futon-patja on ehkä jopa liian kova
Pärre taitaa tietää, joten ihmettelen, että miksi selkää ei leikata. Siihen on varmasti syynsä. - Pärre
Hugo kirjoitti:
Onko sitä harkittu? Varmaankin on. Kipuhan on varmaan valtava selässä ja vaikuttaa kävelemiseen?
Itse tiedän monta tapausta, jossa selkä on onnistuneesti leikattu ja silloin on kyllä ollut pakko leikatakin.tutkimukset on tehty ja ikävä kyllä selästä ei löydy mitään leikattavaa.
Pirstaleetkin ovat ilmeisesti niin pieniä ettei niitä havaita kuvauksissa vaikka kuvat on otettu kaikilla mahdollisilla laitteilla.
Todellakin vaikuttaa kävelemiseen, sillä klinkkaan koko ajan vasenta jalkaa ja se saattaa pettää alta koska tahansa.
Penkillä testattu jalkojen voima erot vasen 30 kg/ oikea reilusti yli 100kg.
Juuri tuon jalassa olevan ongelman takia ei talven tulo oikein meikäläistä innosta.
Syynä on se, että kävellessä jännitän liukkauden takia lähes jokaista lihasta, jolloin kipu yltyy > lisää univelkaa > stressiä > pinna tiukalla > mahdollisuus epikohtaukseen kasvaa.
Siitä olen tyytyväinen etten saanut epikohtausta silloin, kun oli raudat selässä tukemassa murtunutta nikamaa.
Kumpikohan olisi kouristuksen aikana pettänyt nikama/selkäranka vai ~6 mm paksut rosteritangot? - Hugo
Pärre kirjoitti:
tutkimukset on tehty ja ikävä kyllä selästä ei löydy mitään leikattavaa.
Pirstaleetkin ovat ilmeisesti niin pieniä ettei niitä havaita kuvauksissa vaikka kuvat on otettu kaikilla mahdollisilla laitteilla.
Todellakin vaikuttaa kävelemiseen, sillä klinkkaan koko ajan vasenta jalkaa ja se saattaa pettää alta koska tahansa.
Penkillä testattu jalkojen voima erot vasen 30 kg/ oikea reilusti yli 100kg.
Juuri tuon jalassa olevan ongelman takia ei talven tulo oikein meikäläistä innosta.
Syynä on se, että kävellessä jännitän liukkauden takia lähes jokaista lihasta, jolloin kipu yltyy > lisää univelkaa > stressiä > pinna tiukalla > mahdollisuus epikohtaukseen kasvaa.
Siitä olen tyytyväinen etten saanut epikohtausta silloin, kun oli raudat selässä tukemassa murtunutta nikamaa.
Kumpikohan olisi kouristuksen aikana pettänyt nikama/selkäranka vai ~6 mm paksut rosteritangot?Tiedän jotain tosta kivusta. Selkä pahempi paikka kuin solisluu, mutta solisluussani tehtiin monta leikkausta ja juuri nyköiden takia kai kaikki petti. Terästikut tulivat ihosta ulos ja porattu teräslaatta tipahti ja piti poistaa. Tosin röntgenkuvien mukaan, kirurgi ei ollut edes toista puolta teräslaatasta kiinnittänyt luuhun vaan lihakseen, mutta kaipa oli yrittänyt parhaansa.
Onnelisena olin kun solisluu meni uudestaan poikki ja yksityisellä puolella se laitettiin helposti kuntoo tekemällä luunsiirto... sellaista pätevyyttä ei julkisella puolella ollut. Voi olla, että ei ollut haluakaan. Raha ratkaisee aika pitkälti.
Tuli vain mieleen aivan "ufo"juttu, että eikös sitä ole jotain säteilyainetta, joka poistaisi ne luutpalaset, joita ei näy verenkiertoon? Liuotinta tai jotain. EN OLE LÄÄKÄRI ja käytän mielikuvitustani. Varmaan on todellakin kaikki tehty ja ideani ei auta. Ongelma ideassa voi olla, että jos luunpaloja ei näy, niin riski muun luun hajoamiseen on suuri? Olis erinomaista, että selkäsi tulisi kuntoon... toi kävely on juuri keljua liukkaalla. Itse olen monesti meinannut liikennevaloissa jäädä auton alle.
Saatko muuten ilmaiset matkat, että voit liikkua? Koska kävely on Sinulle hankalaa, niin siihen sinulla on kyllä oikeus ja kunta järjestää Sinulle melkein ilmaisen kuljetuksen ja pääset liikkumaan helpommin ja etenkin edullisesti jopa taksia vastaavaan tasoon. Tosin Helsingissä ei oikein kuljetuspalvelu aina toimi, mutta parempi sekin kuin ei mitään. - Pärre
Hugo kirjoitti:
Tiedän jotain tosta kivusta. Selkä pahempi paikka kuin solisluu, mutta solisluussani tehtiin monta leikkausta ja juuri nyköiden takia kai kaikki petti. Terästikut tulivat ihosta ulos ja porattu teräslaatta tipahti ja piti poistaa. Tosin röntgenkuvien mukaan, kirurgi ei ollut edes toista puolta teräslaatasta kiinnittänyt luuhun vaan lihakseen, mutta kaipa oli yrittänyt parhaansa.
Onnelisena olin kun solisluu meni uudestaan poikki ja yksityisellä puolella se laitettiin helposti kuntoo tekemällä luunsiirto... sellaista pätevyyttä ei julkisella puolella ollut. Voi olla, että ei ollut haluakaan. Raha ratkaisee aika pitkälti.
Tuli vain mieleen aivan "ufo"juttu, että eikös sitä ole jotain säteilyainetta, joka poistaisi ne luutpalaset, joita ei näy verenkiertoon? Liuotinta tai jotain. EN OLE LÄÄKÄRI ja käytän mielikuvitustani. Varmaan on todellakin kaikki tehty ja ideani ei auta. Ongelma ideassa voi olla, että jos luunpaloja ei näy, niin riski muun luun hajoamiseen on suuri? Olis erinomaista, että selkäsi tulisi kuntoon... toi kävely on juuri keljua liukkaalla. Itse olen monesti meinannut liikennevaloissa jäädä auton alle.
Saatko muuten ilmaiset matkat, että voit liikkua? Koska kävely on Sinulle hankalaa, niin siihen sinulla on kyllä oikeus ja kunta järjestää Sinulle melkein ilmaisen kuljetuksen ja pääset liikkumaan helpommin ja etenkin edullisesti jopa taksia vastaavaan tasoon. Tosin Helsingissä ei oikein kuljetuspalvelu aina toimi, mutta parempi sekin kuin ei mitään.En ole edes anonut sitä vielä, koska odotan vak.yhtiöltä vastausta tulevaisuudestani.
Heti päästyäni virallisesti tapaturmaeläkkeelle, niin laitan hakemuksen Vantaan sosiaalipuolelle.
Tällä hetkellä olen siis toistaiseksi tapaturmaeläkkeellä (kukakohan tuon nimihirviön on keksinyt).
Uskoisin saavani tuon taksikortin, koska perusteluina on jalan pettäminen ja mahdollisesta kaatumisesta aiheutuva päähän kohdistuva isku > epikohtaus.
Liitteeksi on tietenkin laitettava edellisten kohtausten lääkärinlausunnot, joissa tuodaan esille niiden voimakkuus eli hengitys- ja sydänpysähdykset. - Hugo
Pärre kirjoitti:
En ole edes anonut sitä vielä, koska odotan vak.yhtiöltä vastausta tulevaisuudestani.
Heti päästyäni virallisesti tapaturmaeläkkeelle, niin laitan hakemuksen Vantaan sosiaalipuolelle.
Tällä hetkellä olen siis toistaiseksi tapaturmaeläkkeellä (kukakohan tuon nimihirviön on keksinyt).
Uskoisin saavani tuon taksikortin, koska perusteluina on jalan pettäminen ja mahdollisesta kaatumisesta aiheutuva päähän kohdistuva isku > epikohtaus.
Liitteeksi on tietenkin laitettava edellisten kohtausten lääkärinlausunnot, joissa tuodaan esille niiden voimakkuus eli hengitys- ja sydänpysähdykset.Itselläni kävi niin, että kukaan sosiaalitoimen eli oikeasti vammaispalvelun toimihenkilö ei osannut juttuani ratkaista ja jouduin soittamaan monta kertaa ja lopuksi johtaja otti yhteyttä ja pyysi käymään. Asia tuli kuntoon 15 minuutissa sen jälkeen.
Muista pyytää tarvittava määrä vapaa-ajanmatkoja. Helsingissä ei ole enää taksiseteleitä, vaan sellainen kortti, jonka kanssa kyllä on sekaannuksia, mutta helvetin hyvä, että pääsee kämpästään välillä jonnekin vaikka kahville tai syömään.
Tuon "tapaturmaeläkkeen" saaminen ensin ei ole mielestäni tarpeen, koska sinulla on tarve kuljetuksille jo nyt riippumatta eläkkeestäsi. Outoa, että en ole tosta eläkkeestä edes kuullut, vaikka olin eläkeneuvojana 3 vuotta:). Tosin tuo eläke voi sitten olla uuden lain mukainen eläke tai sitten yksityisen puolen eläke, joka ei ole yksi yhteen julkisen puolen eläkkeiden kanssa. Ennenhän oli julkisellakin puolella kyse määräaikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä ja sitten siirryttiin puhumaan kuntoutuksesta... kuntoutusrahasta.
Jotain hämärää mielikuvaa minulla on kyllä, että tapaturmaeläke tulee jonkinlaisena lisänä ja saattaa olla täten isompi. Oletko kysynyt kuntoutuksen mahdollisuutta? Se on tavallinen eläke ja siihen saa 33 % korotuksen, kun esim. on työharjoittelussa tai sitten opiskelee jotain. Opiskelupaikkoja ainakin löytyy nykyisin.
Voimia kivun keskelle ja yritä treena lihaksia, jos se ei pahenna kipua. - Pärre
Hugo kirjoitti:
Itselläni kävi niin, että kukaan sosiaalitoimen eli oikeasti vammaispalvelun toimihenkilö ei osannut juttuani ratkaista ja jouduin soittamaan monta kertaa ja lopuksi johtaja otti yhteyttä ja pyysi käymään. Asia tuli kuntoon 15 minuutissa sen jälkeen.
Muista pyytää tarvittava määrä vapaa-ajanmatkoja. Helsingissä ei ole enää taksiseteleitä, vaan sellainen kortti, jonka kanssa kyllä on sekaannuksia, mutta helvetin hyvä, että pääsee kämpästään välillä jonnekin vaikka kahville tai syömään.
Tuon "tapaturmaeläkkeen" saaminen ensin ei ole mielestäni tarpeen, koska sinulla on tarve kuljetuksille jo nyt riippumatta eläkkeestäsi. Outoa, että en ole tosta eläkkeestä edes kuullut, vaikka olin eläkeneuvojana 3 vuotta:). Tosin tuo eläke voi sitten olla uuden lain mukainen eläke tai sitten yksityisen puolen eläke, joka ei ole yksi yhteen julkisen puolen eläkkeiden kanssa. Ennenhän oli julkisellakin puolella kyse määräaikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä ja sitten siirryttiin puhumaan kuntoutuksesta... kuntoutusrahasta.
Jotain hämärää mielikuvaa minulla on kyllä, että tapaturmaeläke tulee jonkinlaisena lisänä ja saattaa olla täten isompi. Oletko kysynyt kuntoutuksen mahdollisuutta? Se on tavallinen eläke ja siihen saa 33 % korotuksen, kun esim. on työharjoittelussa tai sitten opiskelee jotain. Opiskelupaikkoja ainakin löytyy nykyisin.
Voimia kivun keskelle ja yritä treena lihaksia, jos se ei pahenna kipua.maksetaan sen hetken ansion ja menikö vielä pari vuotta taaksepäin kta:n mukaan.
Nyt jos oikein muistan, niin kuntoutuksen ja koulutuksen ajalta maksetaan "täytenä" ja eläkkeelle pääsyn jälkeen 85% kta-ansioista.
Haluan ensin vak.yhtiön vastauksen haitta-asteineen, koska sen jälkeen asioiden käsittely on kuulemma joutuisampaa ja asiallisempaa.
Kuntoutuksessa olen ollut ja saanut sieltä erittäin hyviä ohjeita sekä neuvoja lihasten ylläpitoon, jotteivät aivan jalasta surkastuisi. - sauvatar
Hugo kirjoitti:
Valvoin taas yön, joten ei ole ällisestä unirytmistä tietoakaan. Voi naapuri parat:). Kiva, että yrität jankuttaa asiasta, mutta me miehet varmaan olla kunnon äijiä ja toimitaan, kuten parhaiten sopii.
Rakkaanikin hieman väsyi siihen, että valvoin yöt ja nukuin päivät. Näki jopa painajaisia niistä, että topuutti lastaan olemaan hiljaa. "Hugo" nukkuu... älä vielä laula.
En tiedä, mutta kun uni ei tule niin helposti ja aamulla taasen nukuttaa, niin kai se menee sitten yövalvomiseksi, kun vielä yöllä voi lukea ilman meteliä. I like it... eriasia, että onko se edes mielenterveydelle järkevää, että just ja just kerkeää ruokapaikkaan, vaikka se menee kello 23.00 kiinni:). Tämä on siis opiskelijaelämää.
Tuli tässä mieleen, että voitaisiinko tehdä jotain sellaista, että mistä saa rahaa? Täällä meitä kirjoittajia tuntuu olevan ja lainasin Suomalaisen kirjallisuuden kerhon kirjastosta kirjan, johon epilepsiaa kirjoittaneet olivat kirjoittaneet kertomuksiaa. On muuten todella koskettavia tarinoita. Kirjan oli julkaissut epilepsialitto, joten tuskin kirjoittajat olivat rahaa saaneet.
Tämä idea tuli vaan mieleen. Kun kirjoitetaa näin hienosti, niin eikö tästä voisi saada rahaakin joltain kirjayhtiöltä? Ja suoraan sanoen, jos tästä ei saisi edes rahaa, niin oisihan tuo hienoa saada tarinoita kansiin, vaikka epilepsialiiton tukemana ja sitten ainakin kirjastot saisivat ostaa ne.
Idea tuli itseasiassa vasta nyt. Tuskin meistä kukaan on turhan rikas? vaikka eihän kukaan varmaan hirveän rikkaaksi halua varsinaisesti tullakaan, mutta ei se pieni raha tee koskaan pahaa. Minä esim. suosittelisin Sauvattarelle hemmottelulomaa kylpylässä. Ärsyttää tuo, että ei ole lääkkeitä, jotka todella purevat epilepsiaasi.Olet kyllä IHANA MIES ;) Ikävä kyllä en taitaisi pitää kylpylöistä, kun en uskaltaisi mennä uimaan, näin arka sitten joidenkin asioiden suhteen olen. Hyvä ehdotus tuo kirjoittaminen ja mä ainakin ryhtyisin siihen vaikka tää mun oikeinkirjoitus ei aina kohdallaan olekkaan. Mulla on sellaiset annokset lääkkeitä, että kun sänkyyn menen ja laitan silmät kiinni niin yleensä nukun kuin tukki. Harvoin valvon ja hyörin ja pyörin kyllä lääkkeet tehtävänsä tekee. Jos juon iltapäivällä kahvia niin se piristää liikaa ja tulee levoton yö, siksi iltaisin on mehu tai teelinja.
- sauvatar
Pärre kirjoitti:
tutkimukset on tehty ja ikävä kyllä selästä ei löydy mitään leikattavaa.
Pirstaleetkin ovat ilmeisesti niin pieniä ettei niitä havaita kuvauksissa vaikka kuvat on otettu kaikilla mahdollisilla laitteilla.
Todellakin vaikuttaa kävelemiseen, sillä klinkkaan koko ajan vasenta jalkaa ja se saattaa pettää alta koska tahansa.
Penkillä testattu jalkojen voima erot vasen 30 kg/ oikea reilusti yli 100kg.
Juuri tuon jalassa olevan ongelman takia ei talven tulo oikein meikäläistä innosta.
Syynä on se, että kävellessä jännitän liukkauden takia lähes jokaista lihasta, jolloin kipu yltyy > lisää univelkaa > stressiä > pinna tiukalla > mahdollisuus epikohtaukseen kasvaa.
Siitä olen tyytyväinen etten saanut epikohtausta silloin, kun oli raudat selässä tukemassa murtunutta nikamaa.
Kumpikohan olisi kouristuksen aikana pettänyt nikama/selkäranka vai ~6 mm paksut rosteritangot?töissä ja sain onneksi fysioterapian ansiosta sen kuntoon. Viimeisellä käynnillä sanoin sille, että mun jalat ei ihan kunnossa ole. Se kysyi saanko laittaa akupunktioneuloja ? Sanoin, et laita ja tee ihan mitä vaan. Se laittoi ja lähdin sieltä huoneesta kuin uusin jaloin. Nyt aina välillä selkää särkee ja pirusti, mutta mulla se Mobilat vie säryn muutamaksi tunniksi pois. Tietty siinäkin on se riski, kun kivun puuduttaa pois, selkää ei niin varo enään. Naisilla varsinkin, kun on nää naistenjutut kerran kuussa niin silloin se vasta vihlookin. Toivottavasti saat selkäsi kuntoon ja jos sitä kuntoon ei saa niin ainakin särkyjä lievemmäksi. Tiedän, että yhtä helvettiä on selkäsärkyisenä olla.
- Pärre
sauvatar kirjoitti:
töissä ja sain onneksi fysioterapian ansiosta sen kuntoon. Viimeisellä käynnillä sanoin sille, että mun jalat ei ihan kunnossa ole. Se kysyi saanko laittaa akupunktioneuloja ? Sanoin, et laita ja tee ihan mitä vaan. Se laittoi ja lähdin sieltä huoneesta kuin uusin jaloin. Nyt aina välillä selkää särkee ja pirusti, mutta mulla se Mobilat vie säryn muutamaksi tunniksi pois. Tietty siinäkin on se riski, kun kivun puuduttaa pois, selkää ei niin varo enään. Naisilla varsinkin, kun on nää naistenjutut kerran kuussa niin silloin se vasta vihlookin. Toivottavasti saat selkäsi kuntoon ja jos sitä kuntoon ei saa niin ainakin särkyjä lievemmäksi. Tiedän, että yhtä helvettiä on selkäsärkyisenä olla.
pari kertaa akupunktiota.
Mukavan lämpöisen olon siitä sai ja vähäsen helpotti siinä maatessa, mutta vaikutus oli ohi noustessani ylös.
Taisi tästä selästä tulla loppuelämän vaiva, koska joka paikassa on kädet niin sanotusti nostettu ilmaan eli ei apua saatavissa kuntoutuksella tai lääkityksellä.
Olen terveyspalstalla käynyt lukemassa eri sairauksista ja niiden hoidosta sekä huomioinut yhden yhteisen tekijän.
Yhteisenä tekijänä on valitukset saadusta huonosta terveydenhoidosta.
Onko rakkaassa Isänmaassamme tosiaan noin huono hoitotaso, kun annetaan ymmärtää????
Ettei kysymys vain ole siitä suomalaisesta tavasta, että saadaan suu auki vasta kotona, kun olisi jo lääkärille pitänyt sanoa.
Itse olen ollut tyytyväinen saamaani hoitoon, niin tapaturman kuin muittenkin sairauksien johdosta.
Tapaturmassa saamani vamman suhteen on tehty kaikki mahdollinen mitä tällä hetkellä on mahdollista, lääketiede kehittyy jatkuvasti uusilla lääkkeillä sekä hoidoilla joten ehkä minulle vielä löytyy helpotusta.
Itse olen sellainen piru lääkäreille, että uskallan suuni avata vastaanotolla -joskus liiankin herkästi.
Minun kohdallani on ainakin kannattanut suorapuheisuuteni -eihän ne lekurit mitään jumalia ole, vaan vähän enemmän lukeneita erehtyväisiä ihmisiä. - Hugo
sauvatar kirjoitti:
Olet kyllä IHANA MIES ;) Ikävä kyllä en taitaisi pitää kylpylöistä, kun en uskaltaisi mennä uimaan, näin arka sitten joidenkin asioiden suhteen olen. Hyvä ehdotus tuo kirjoittaminen ja mä ainakin ryhtyisin siihen vaikka tää mun oikeinkirjoitus ei aina kohdallaan olekkaan. Mulla on sellaiset annokset lääkkeitä, että kun sänkyyn menen ja laitan silmät kiinni niin yleensä nukun kuin tukki. Harvoin valvon ja hyörin ja pyörin kyllä lääkkeet tehtävänsä tekee. Jos juon iltapäivällä kahvia niin se piristää liikaa ja tulee levoton yö, siksi iltaisin on mehu tai teelinja.
Sitä varmaan tarkoititkin:).
Harmi, että et pidä kylpylöistä ja siellä muuten on matalavesi... vaikka voihan sitä rantaveteenkin hukkua, vaikka on uppovesistä selvinnyt. *Lainattu 3 v. sanomasta.*.
Niin jotenkin olisi kiva koota jotain tarinaakin ja oikeinkirjoituksessasi ei todellakaan ole Sauvatar mitään häikkää. Eiköhän siitä kaikki saa selvää.
Jos oikeasti tarkoitit, että olen IHANA mies, niin voisit kyllä etsiä minulle ihanan naisen. Tammetar kyllä on ihana nainen ja vielä älykäs. Tosin eihän nuoret naiset katsokaan enää vanhoja äijiä.
Jos väsyt noin pahasti lääkkeistä niin... tosin itse nukun niin kamalasti, niin eihän sitä unta saa. Lapset pitävät valveilla ja tiedän, että se saa Sinut pitämään rytmin järkevänä.
Tarkista muuten se ergonomia tietokoneellasi ja jos tosiaan on se tietokoneen näyttö jotenkin ärsyttävä, niin laita edes himmeämmälle, ettei käy silmiin. Et saa sitten niin paljon ärsykkeitä näytöstä ja ehkä ei pää kipeydy. - tammetar
Pärre kirjoitti:
pari kertaa akupunktiota.
Mukavan lämpöisen olon siitä sai ja vähäsen helpotti siinä maatessa, mutta vaikutus oli ohi noustessani ylös.
Taisi tästä selästä tulla loppuelämän vaiva, koska joka paikassa on kädet niin sanotusti nostettu ilmaan eli ei apua saatavissa kuntoutuksella tai lääkityksellä.
Olen terveyspalstalla käynyt lukemassa eri sairauksista ja niiden hoidosta sekä huomioinut yhden yhteisen tekijän.
Yhteisenä tekijänä on valitukset saadusta huonosta terveydenhoidosta.
Onko rakkaassa Isänmaassamme tosiaan noin huono hoitotaso, kun annetaan ymmärtää????
Ettei kysymys vain ole siitä suomalaisesta tavasta, että saadaan suu auki vasta kotona, kun olisi jo lääkärille pitänyt sanoa.
Itse olen ollut tyytyväinen saamaani hoitoon, niin tapaturman kuin muittenkin sairauksien johdosta.
Tapaturmassa saamani vamman suhteen on tehty kaikki mahdollinen mitä tällä hetkellä on mahdollista, lääketiede kehittyy jatkuvasti uusilla lääkkeillä sekä hoidoilla joten ehkä minulle vielä löytyy helpotusta.
Itse olen sellainen piru lääkäreille, että uskallan suuni avata vastaanotolla -joskus liiankin herkästi.
Minun kohdallani on ainakin kannattanut suorapuheisuuteni -eihän ne lekurit mitään jumalia ole, vaan vähän enemmän lukeneita erehtyväisiä ihmisiä.kyllä, että syy valittamiseen on juuri suomalaisessa tavassa.
Itse kysyn suoraan lääkäriltä asiat joita mieleen tulee tuntui ne sitten miten typeriltä tahansa.
Mielestäni on paras aukaista suunsa lääkärille kuin valittaa siitä sitten kotona. Minua meinaan ärsyttää sellainen valittaminen.
Jotkut lääketieteelliset termit saattavat olla lääkäreille päivittäisiä, joten eivät he välttämättä huomaa edes käyttävänsä niitä ja ajattele, ettei potilas välttämättä tiedä mitä ne tarkoittaa. Minä olen kysynyt termien selityksiä useamman kerran esim. lääkeresistentti, joka minulla on todella vahva valitettavasti. - tammetar
Hugo kirjoitti:
Valvoin taas yön, joten ei ole ällisestä unirytmistä tietoakaan. Voi naapuri parat:). Kiva, että yrität jankuttaa asiasta, mutta me miehet varmaan olla kunnon äijiä ja toimitaan, kuten parhaiten sopii.
Rakkaanikin hieman väsyi siihen, että valvoin yöt ja nukuin päivät. Näki jopa painajaisia niistä, että topuutti lastaan olemaan hiljaa. "Hugo" nukkuu... älä vielä laula.
En tiedä, mutta kun uni ei tule niin helposti ja aamulla taasen nukuttaa, niin kai se menee sitten yövalvomiseksi, kun vielä yöllä voi lukea ilman meteliä. I like it... eriasia, että onko se edes mielenterveydelle järkevää, että just ja just kerkeää ruokapaikkaan, vaikka se menee kello 23.00 kiinni:). Tämä on siis opiskelijaelämää.
Tuli tässä mieleen, että voitaisiinko tehdä jotain sellaista, että mistä saa rahaa? Täällä meitä kirjoittajia tuntuu olevan ja lainasin Suomalaisen kirjallisuuden kerhon kirjastosta kirjan, johon epilepsiaa kirjoittaneet olivat kirjoittaneet kertomuksiaa. On muuten todella koskettavia tarinoita. Kirjan oli julkaissut epilepsialitto, joten tuskin kirjoittajat olivat rahaa saaneet.
Tämä idea tuli vaan mieleen. Kun kirjoitetaa näin hienosti, niin eikö tästä voisi saada rahaakin joltain kirjayhtiöltä? Ja suoraan sanoen, jos tästä ei saisi edes rahaa, niin oisihan tuo hienoa saada tarinoita kansiin, vaikka epilepsialiiton tukemana ja sitten ainakin kirjastot saisivat ostaa ne.
Idea tuli itseasiassa vasta nyt. Tuskin meistä kukaan on turhan rikas? vaikka eihän kukaan varmaan hirveän rikkaaksi halua varsinaisesti tullakaan, mutta ei se pieni raha tee koskaan pahaa. Minä esim. suosittelisin Sauvattarelle hemmottelulomaa kylpylässä. Ärsyttää tuo, että ei ole lääkkeitä, jotka todella purevat epilepsiaasi.Sinulla on hyviä ideoita millä voisi todella saada hieman rahaakin. Tosin epäilen omaa kirjoitus taitoani.(Tiedän, ettet pidä adjektiiveistani, jos ne koskee minua:))
Nyt kun luntakin satoi ja olen pähkäillyt koko päivän erästä katetuotto laskelmaa. Haluaisin pitkästä aikaan ratsastamaan;) Siitä on pari vuotta kun viimeksi ratsastin. - Hugo
tammetar kirjoitti:
Sinulla on hyviä ideoita millä voisi todella saada hieman rahaakin. Tosin epäilen omaa kirjoitus taitoani.(Tiedän, ettet pidä adjektiiveistani, jos ne koskee minua:))
Nyt kun luntakin satoi ja olen pähkäillyt koko päivän erästä katetuotto laskelmaa. Haluaisin pitkästä aikaan ratsastamaan;) Siitä on pari vuotta kun viimeksi ratsastin.Toivottavasti en ole noin sanonut, että en pitäisi kirjoituksestasi. Asia on kyllä aivan toisin. Jos adjektiiveja olet laittanut, joissa vähättelet itseäsi, niin niistä olen saattanut huomauttaa, mutta en usko muuten. En voi sitä paitsi esittää kuin toivomuksia, että et ainakan itseäsi haukkuisi. Noh, ehkä etenkin itselläni tapana esittää asioita "pahimmassa" valossa.
Ehdottamasti kirjoita... adjektiivi, substantiiviveja, verbejä, adverbiaaleja yms.:).
Saisit potkia minua hieman kans yhtä ahkeraksi kuin sinä:). *Laiska, tyhmä ja saamaton*. Jos jaksaisi aina herätä tähän aikaan ja tehdä töitä, kuten sinä voisi saada jotain ehkä aikaiseksi.
Hyvää viikonalkua Tammetar! - Pärre
tammetar kirjoitti:
kyllä, että syy valittamiseen on juuri suomalaisessa tavassa.
Itse kysyn suoraan lääkäriltä asiat joita mieleen tulee tuntui ne sitten miten typeriltä tahansa.
Mielestäni on paras aukaista suunsa lääkärille kuin valittaa siitä sitten kotona. Minua meinaan ärsyttää sellainen valittaminen.
Jotkut lääketieteelliset termit saattavat olla lääkäreille päivittäisiä, joten eivät he välttämättä huomaa edes käyttävänsä niitä ja ajattele, ettei potilas välttämättä tiedä mitä ne tarkoittaa. Minä olen kysynyt termien selityksiä useamman kerran esim. lääkeresistentti, joka minulla on todella vahva valitettavasti.Mikä ihme on "lääkeresistentti"??
- tammetar
Hugo kirjoitti:
Toivottavasti en ole noin sanonut, että en pitäisi kirjoituksestasi. Asia on kyllä aivan toisin. Jos adjektiiveja olet laittanut, joissa vähättelet itseäsi, niin niistä olen saattanut huomauttaa, mutta en usko muuten. En voi sitä paitsi esittää kuin toivomuksia, että et ainakan itseäsi haukkuisi. Noh, ehkä etenkin itselläni tapana esittää asioita "pahimmassa" valossa.
Ehdottamasti kirjoita... adjektiivi, substantiiviveja, verbejä, adverbiaaleja yms.:).
Saisit potkia minua hieman kans yhtä ahkeraksi kuin sinä:). *Laiska, tyhmä ja saamaton*. Jos jaksaisi aina herätä tähän aikaan ja tehdä töitä, kuten sinä voisi saada jotain ehkä aikaiseksi.
Hyvää viikonalkua Tammetar!Et Sinä minun kirjoituksiani ole arvostellukaan, vaan huomautitpa vain minua kerran itseni aliarvioinnista. Ne adjektiivit joilla kuvaat minua menee kyllä yli, valitan.
Älä aliarvioi itseäsi, sillä luettelemasi adjektiivit eivät todellakaan kuvaa Sinua. Et olisi oikeustieteellisessä, jos asiat olisivat noin.
Miten sinua voi potkia ahkerammaksi,jos aliarvioit itseäsi? Sinä saat kyllä ajalliseksi paljonkin, kun vain luotat ja uskot itseesi, sekä arvostaisit itseäsi enemmän:)
Hyvää viikonalkua Sinulle Hugo myös! - Hugo
Pärre kirjoitti:
Mikä ihme on "lääkeresistentti"??
Googlaammalla varmaan löytyy parempi selitys, mutta omassa päässäni se on, että jo vastustuskykyinen lääkkeille. Resistanssi tarkoittaa vastustuskykyä ja tässä tapauksessa siis se tarkoittaa mielestäni aika yksinkertaisesti sanoen, että lääke ei auta tai se ei tehoa.
Jos ei mennyt täysin oikein, ainakin oikeansuuntaisesti. - tammetar
Hugo kirjoitti:
Googlaammalla varmaan löytyy parempi selitys, mutta omassa päässäni se on, että jo vastustuskykyinen lääkkeille. Resistanssi tarkoittaa vastustuskykyä ja tässä tapauksessa siis se tarkoittaa mielestäni aika yksinkertaisesti sanoen, että lääke ei auta tai se ei tehoa.
Jos ei mennyt täysin oikein, ainakin oikeansuuntaisesti.jo sanan lääkeresistenssi. Kiitos!
Juuri niin Liian vastustuskykyinen lääkkeille joten tehoa ei löydy kuin hetkeksi:) - Pärre
Hugo kirjoitti:
Googlaammalla varmaan löytyy parempi selitys, mutta omassa päässäni se on, että jo vastustuskykyinen lääkkeille. Resistanssi tarkoittaa vastustuskykyä ja tässä tapauksessa siis se tarkoittaa mielestäni aika yksinkertaisesti sanoen, että lääke ei auta tai se ei tehoa.
Jos ei mennyt täysin oikein, ainakin oikeansuuntaisesti.Jälleen sitä oppi uutta tietoa kunhan vain uskaltaa kysyä.
- tammetar
Pärre kirjoitti:
Jälleen sitä oppi uutta tietoa kunhan vain uskaltaa kysyä.
kun vain uskaltaa avata suunsa:) Sitä vaan harva vaivautuu tekemään.
- Hugo
tammetar kirjoitti:
kun vain uskaltaa avata suunsa:) Sitä vaan harva vaivautuu tekemään.
Hurja energiapakkaus olet. Ehdinkö kerrankin ensin johonkin? *Nopea lintu madon nappaa*:) Ja Pärre kysele todellakin kaikkea mahdolista! Minä itse kyselen välillä mahdottomiakin.
- sauvatar
Hugo kirjoitti:
Sitä varmaan tarkoititkin:).
Harmi, että et pidä kylpylöistä ja siellä muuten on matalavesi... vaikka voihan sitä rantaveteenkin hukkua, vaikka on uppovesistä selvinnyt. *Lainattu 3 v. sanomasta.*.
Niin jotenkin olisi kiva koota jotain tarinaakin ja oikeinkirjoituksessasi ei todellakaan ole Sauvatar mitään häikkää. Eiköhän siitä kaikki saa selvää.
Jos oikeasti tarkoitit, että olen IHANA mies, niin voisit kyllä etsiä minulle ihanan naisen. Tammetar kyllä on ihana nainen ja vielä älykäs. Tosin eihän nuoret naiset katsokaan enää vanhoja äijiä.
Jos väsyt noin pahasti lääkkeistä niin... tosin itse nukun niin kamalasti, niin eihän sitä unta saa. Lapset pitävät valveilla ja tiedän, että se saa Sinut pitämään rytmin järkevänä.
Tarkista muuten se ergonomia tietokoneellasi ja jos tosiaan on se tietokoneen näyttö jotenkin ärsyttävä, niin laita edes himmeämmälle, ettei käy silmiin. Et saa sitten niin paljon ärsykkeitä näytöstä ja ehkä ei pää kipeydy.kyllä miettiä naisehdokkeja, mutta vapaina on vain mun sisko. Teeppäs nyt se kuvaus itsestäsi niin nähdään minkä ikäinen olet ym...Tammetar on fiksu ja muutenkin mukavan oloinen, mutta kun kerran kirjoitit naisepiläisistä niin ymmärsin, että haluaisit terveen naisen ja silloin olisi mahdollisuus saada niitä terveitä lapsiakin. Jotenkin näin se meni. Älkää nyt ymmärtäkö väärin.
- tammetar
Hugo kirjoitti:
Hurja energiapakkaus olet. Ehdinkö kerrankin ensin johonkin? *Nopea lintu madon nappaa*:) Ja Pärre kysele todellakin kaikkea mahdolista! Minä itse kyselen välillä mahdottomiakin.
todellakin vastaamaan ensin:) Ja oikein vastasitkin. Mitä energiapakkaukseen tulee niin no joo olkoon tälläkertaa. (lasken yhä samaista katetuottolaskelmaa. onneksi loppusuoralla)
On vain hyvä, kun kysyy oli ne sitten mahdollisia tai mahdottomia kysymyksiä. Ei jää ainakaan hampaankoloon vaivaamaan. Sattumoisin olen valittamista kuullut turhan paljon aina jäkikäteen.
Se tosin on ihan markkinallinen totuus, että jätetään valittamatta, mutta siitä sitten kerrotaan todella monelle eteenpäin. Valittais/kysyis silloin, kun siihen on vielä hyvä mahdollisuus ja asioihin voidaan vaikkuttaa parhaiten.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342027Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291091- 69889
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262774Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65761- 15747
- 83696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.214683- 26674