Kannanotot

Ylivelkainen

Näissä kannanotoissa syyllistetään jatkuvasti ihmisiä holtittomasta luotonotosta, mutta kukaan ei syyllistä niitä jotka syytävät rahaa selvittämättä asiakkaan maksukykyä. Kukaan ei puhu luotonantajan vastuusta. Miksi?

Oletteko koskaan miettineet ketkä nämä maksamatta jääneet velat lopulta maksaa? Veronmaksajat. Olisi varmaa aika lakata syyllistämästä niitä jotka ottavat lainaa kun sitä saa helposti, ja käydä niiden kimppuun jotka jakavat rahaa holtittomasti.

Pitää muistaa, että monella ihmisellä on uskonto 10, mutta matematiikka 4. Ei kaikki pahoja ole.

17

1247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kriittinen

      ...sinä edustat sitä näkemystä, että ylivelkaiset ovat typeryksiä, jotka eivät pysty omilla aivoillaan ajattelemaan? Toisaalta, osittain olet oikeassa, ja sillä juuri tuo aiempi ketjuavaukseni, jossa ehdotin että kouluissa 9. luokalla puolen vuoden ajan tentattaisiin tunti viikossa ihmisten päähän perustuntia lainoista.

      Kuitenkin, kyllä se on velallisen tehtävä pitää huoli siitä, että maksukyky riittää velkojen hoitoon. Luoton myöntävä taho on tietenkin edustamalleen yhtiölleen vastuussa siitä, että se pyrkii välttämään luottotappioita mm. karsimalla pahimmat tyhjätaskut lainansaajista veks.

      • Ylivelkainen

        rahaa sellaiselle joka ei sitä pysty maksamaan takaisin? Jos et niin miksi et anna? Toisekseen, en tietääkseni ole nimittänyt ketään tyhmäksi. Lue ennen kuin kommentoit.


      • kriittinen
        Ylivelkainen kirjoitti:

        rahaa sellaiselle joka ei sitä pysty maksamaan takaisin? Jos et niin miksi et anna? Toisekseen, en tietääkseni ole nimittänyt ketään tyhmäksi. Lue ennen kuin kommentoit.

        "rahaa sellaiselle joka ei sitä pysty maksamaan takaisin? Jos et niin miksi et anna?"

        Minä en ole mikään luottolaitos, joten kysymys oli väärälle taholle osoitettu. Pikkuvippejä voin kavereille antaa, kunhan määrittelevät itse maksupäivän. Jos eräpäivään mennessä ei maksua omaehtoisesti ole tullut, vaan lainaamiaan rahojaan saa alkaa itse ruinaamaan, niin toiste en lainaa.

        Luottolaitoksien kohdalla kyse on siitäkin, että eivät ne voi tietää asiakkaan maksukykyä niin hyvin kuin asiakas itse. Jos asiakas esim. tekee uusia osamaksukauppoja, vähentää se hänen maksukykyään huomattavasti. Tai vähentäät työmääräänsä. Tai eroaa. Ja niin edelleen.

        "Toisekseen, en tietääkseni ole nimittänyt ketään tyhmäksi. Lue ennen kuin kommentoit."

        Jos mielestäsi vastuu lainoista pitäisi velallisen sijasta pistää suuremmassa määrin luotonantajalle, niin eikö tämä silloin tarkoita sitä, että velalliset eivät ymmärrä lainaehtoja, kulueriä, korkomuutoksia etc. Siis tyhmiä ovat, jos sitoutuvat sopimuksiin, joka voi vaikuttaa heidän jokaiseen päiväänsä elämässä, ja joiden sisältöä eivät kuitenkaan ymmärrä. Järkevät ihmiset ymmärtävät mihin nimensä pistävät ja mihin sopimukset velvoittavat.

        Myös ihan järkeviä ihmisiä on velkahelvettiin joutunut. Ennenkaikkea lama-ajan yrittäjät. Mutta ne jotka velkaantuvat kulutusluotoilla, osamaksukaupoilla tai sataprosenttisesti lainoitetuilla asunnoilla, ovat ihan tyhmyyttään tilanteeseensa ajautuneet. Vastuu on heidän.

        Ps. Nimimerkki "ylivelkainen", mistä sinun ylivelkaantumisesi on syntynyt?


    • minä juon teetä

      Jos ostat paketin kahvia, keität siitä pannullisen, juot sen ja poltat suus/saat ripulin koska et kestä kahvia/läikytät housuilles/vedät överit ja valvot aamuun, niin moka on sun eikä kauppiaan jolta kahvin ostit.

      Ja jos kahvi sattui olemaan erikoistarjouksessa, niin turha sun on ens viikolla mennä rutiseen kahvia samaan hintaan jos tarjous meni ohitse.

      Ja jos kahvi maksoi aivan helkatisti niin ei kukaan sua pakottanu sitä ostamaan.

      Kukin tehköön kahvillaan mitä tykkää, kunhan siivoaa sotkunsa. Ja kauppias myyköön sillä hinnalla kahviaan kun joku vielä suostuu sitä ostamaan. Kauppiaan tehtävä ei ole kysyä asiakkaaltaan että meneekö nyt viimeset pennit juhlamokkaan ja osaatko varmasti keittäää sen itse vai tarvitsetko kenties nokkamukin ettei läiky ja tajuuthan sä että kiehuva vesi on kuumaa...

      Jokainen velan ottajan tietää allekirjoittaessaan että homma voi kusta kintuille, onko matti kukkarossa vai ei, ja jos on jotakin pantiksi antanut niin sen voi menettää. Ja jokainen velan antaja on paperiin isommalla tai pienemmällä präntillä kirjannut mitä tapahtuu jos velkaa ei makseta.

    • HintaHäirikkö

      Okei voitaisiin sopia noin. Seuraus olisi se, että lainakorot (lähinnä pankin perimä marginaali) pomppaisivat taivaisiin. Vastaisi luottokorttejakin kalliimpaa rahaa. Silloin minulla ei olisi alunperinkään ollut varaa lähteä omistusasumisen polulle. Pitkähampainen kiitos sinulle siitä "Ylivelkainen"! Haluaisitko kenties tehdä lisää karhunpalveluksia minulle?

      • Ylivelkainen

        miten asuntojen hintojen kävisi, jos korot nousevat. Hinnat laskee. Mieti tilannettasi nyt. Maksat helkutinmoista korkoa ylikorkean hinnan muodossa.

        Kumpi parempi? Uskoisin, että korkeammat korot ja realistisemmat ja vakaammat asuntojen hinnat.


      • Kansantalouttatunteva
        Ylivelkainen kirjoitti:

        miten asuntojen hintojen kävisi, jos korot nousevat. Hinnat laskee. Mieti tilannettasi nyt. Maksat helkutinmoista korkoa ylikorkean hinnan muodossa.

        Kumpi parempi? Uskoisin, että korkeammat korot ja realistisemmat ja vakaammat asuntojen hinnat.

        Moi Ylivelkainen.

        Toivottavasti ajattelisit asiaa vähän laajemmin kuin noin yksioikoisesti.

        Halpa raha (=alhainen korkokanta)luo mahdollisuuksia investoinneille teollisuudessa ja tuotannossa yleensä. Ja sitä kautta lisää työllisyyttä yms.

        Minä ainakin toivon halpaa rahaa ja nousevia asuntojen hintoja.


      • kriittinen
        Kansantalouttatunteva kirjoitti:

        Moi Ylivelkainen.

        Toivottavasti ajattelisit asiaa vähän laajemmin kuin noin yksioikoisesti.

        Halpa raha (=alhainen korkokanta)luo mahdollisuuksia investoinneille teollisuudessa ja tuotannossa yleensä. Ja sitä kautta lisää työllisyyttä yms.

        Minä ainakin toivon halpaa rahaa ja nousevia asuntojen hintoja.

        ...noilta "ylivelkaisilta" tuo kansantalouden tuntemus puuttuu tyystin. He eivät ymmärrä talouden mekanismeja ja juuri siksi ovatkin ylivelkaisia.

        Halpa lainaraha on sekä kuluttajien että teollisuuden etu. Mutta silti, liia heikoilla jäillä ei pitäisi tallustella näinäkään aikoina, vaan varautua korkojen nousuun. Ja useimmat ovat varautuneet.


    • kisa

      Eivät kaikki olekaan pahoja, ja kaikilla ei oikeasti ole taitoa/kokemusta/kykyä käsitellä rahaa. Ehkä siksi, että sitä ei ole ollut tai vain ei ole käsitystä menoista/tuloista. Ja tässäkin asiassa yleistäminen on pahasta. On varmasti elämäntilanteita, joihin on mahdotonta etukäteen valmistautua: sairastuminen, avioero, kuolema jne.
      Näitä on vaikka kuinka. Tai vaikkapa kallis taloyhtiön remontti, joka voi eläkeläismummon pistää ihan liriin.
      Mutta ns. kevytkenkäinen ylivelkaantuminen ei myöskään ole puolusteltavissa, sillä vaihtoehtoja
      sitä ennen on. Ja jos ei itse osaa, täytyy ainakin voittaa itsensä ja hakea neuvoja ja apua.
      Mutta ei auton valmistaja voi olla syynä kuskin kaahailuun, vastuu on aina käyttäjällä.

      • kriittinen

        "On varmasti elämäntilanteita, joihin on mahdotonta etukäteen valmistautua: sairastuminen, avioero, kuolema jne."

        Tuo on totta. Mutta kun avauksessa haluttiin vastuuta vierittää luotonantajan niskaan... velallisella kai noistakin asioista pitäisi parempi käsitys olla kuin velanantajalla.

        "Näitä on vaikka kuinka. Tai vaikkapa kallis taloyhtiön remontti, joka voi eläkeläismummon pistää ihan liriin."

        Näihinkin pystyy varautumaan. Yhä harvemmin putkiremontit yms. suuret remontit tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Niihin varaudutaan (useimmiten) etukäteen. Ja ne maksetaan pienieräisinä rahoitusvastikkeina, joka muodostuu ylivoimaiseksi harvalla eläkeläisellekään.

        Nuo taloyhtiöremontit on muuten hyvä huomio. Nyt kun muotia ovat pienituloisten pitkäaikaiset lainat, niin moniko oikeasti on huomioinut tulevat rahoitusvastikkeet? Joku putkiremontti esim. tuo normaalikokoiseen asuntoon helposti 20-30 tuhannnen euron lisäkulut. Vaikka rahoitusvastikkeiden kuukausierät ovat kohtuulliset, niin mahdollisen asuntolainan koronnousun kanssa se voi olla se viimeinen isku, joka kaataa monen tiukan talouden.


      • Rivariin
        kriittinen kirjoitti:

        "On varmasti elämäntilanteita, joihin on mahdotonta etukäteen valmistautua: sairastuminen, avioero, kuolema jne."

        Tuo on totta. Mutta kun avauksessa haluttiin vastuuta vierittää luotonantajan niskaan... velallisella kai noistakin asioista pitäisi parempi käsitys olla kuin velanantajalla.

        "Näitä on vaikka kuinka. Tai vaikkapa kallis taloyhtiön remontti, joka voi eläkeläismummon pistää ihan liriin."

        Näihinkin pystyy varautumaan. Yhä harvemmin putkiremontit yms. suuret remontit tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Niihin varaudutaan (useimmiten) etukäteen. Ja ne maksetaan pienieräisinä rahoitusvastikkeina, joka muodostuu ylivoimaiseksi harvalla eläkeläisellekään.

        Nuo taloyhtiöremontit on muuten hyvä huomio. Nyt kun muotia ovat pienituloisten pitkäaikaiset lainat, niin moniko oikeasti on huomioinut tulevat rahoitusvastikkeet? Joku putkiremontti esim. tuo normaalikokoiseen asuntoon helposti 20-30 tuhannnen euron lisäkulut. Vaikka rahoitusvastikkeiden kuukausierät ovat kohtuulliset, niin mahdollisen asuntolainan koronnousun kanssa se voi olla se viimeinen isku, joka kaataa monen tiukan talouden.

        Mitä nuo kaikki vastikkeet muuten on:
        Yhtiövastike
        Hoitovastike
        Rahoitusvastike

        voiko omalla toiminnalla jotenkin päästä eroon noista joistakin?


      • Ylivelkainen

        mutta valmistajalla on vastuu siitä, että pystyy kurvailemaan. Tuotevastuulaki. Kaikilla on jokin vastuu jostakin, pankeillakin.


      • marella
        Rivariin kirjoitti:

        Mitä nuo kaikki vastikkeet muuten on:
        Yhtiövastike
        Hoitovastike
        Rahoitusvastike

        voiko omalla toiminnalla jotenkin päästä eroon noista joistakin?

        Hoitovastike > taloyhtiön juokseviin menoihin

        Rahoitusvastike > taloyhtiön teetettään esim putkiremontti, jota varten taloyhtiö ottaa lainan, jota osakas maksaa taloyhtiölle esim 200 e/kk


    • matilda

      Oon kanssa vähän ihmetelly,että nykyään lainaa saa ihan liian helpolla!Viidessä minuutissa saa satasen tilille ja sitä mainostetaan "äkkirikastumisena".Esim eräs firma mainostaa "onko puhelinlaskusi erääntynyt,ota lainaa tekstarilla!Eli lainalla maksetaan lainaa..Tosi fiksua.Kukaan ei tosiaan tarkasta onko asiakkaalla maksukykyä.Toisaalta,tuskinpa kukaan "maksukykyinen" ottaa pikavippiä,ne on selkeästi suunnattu esim.köyhälle opiskelijalle.

    • matilda

      Itsehän sen lainan kuitenkin ottaa,eihän kukaan siihen pakota..Pitäisi olla sen verran päätä tietty ettei ota.(minähän se oon paras puhumaan,ku itsekin ihan veloissa!)Mutta noista pikavipeistä vielä,että kun kohderyhmänä on niinkin nuoret,niin kyllä sitä mainostamista pitäisi vähän rajoittaa,tai edes kysyä palkka ym.tuloja.Ettei iham kelle tahansa peeaalle myönnettäis lainoja tuosta vaan ilman mitään takaajia.

      • Teukka

        Pikavippien isoin ongelma on liian helppo väärinkäytön mahdollisuus. Pelkällä toisen henkilötunnuksella voit saada lainaa, eli varastaa toiselta rahaa hänen henkilötunnuksellaan. Valheella on lyhyet jäljet, joten suurin osa väärinkäyttäjistä jää kiinni, mutta silti vierittäisin tältä osin vastuuta myyjälle. Hankalinta tässä tapauksessa on, että ensikädessä tappio menee kolmannelle osapuolelle (ei siis myyjälle tai varastajalle) Yleensä myyjällä on intresseissä ehkäistä varkauksia, koska hän tuntee tappiot omassa lompakossaan. Nyt pikavippifirmat voivat vain levitellä käsiään, ja sanoa: "ei noin kyllä saisi tehdä"

        Niinkuin ei saisikaan...


    • kauko

      Kyllä se on niin, että vastuu velanmaksusta on lainanottajalla eikä kenelläkään muulla.

      Pankkien bisnestä on lainata rahaa. Bisnekseen kuuluu käsite luottotappio eli aivan kaikkea lainattua ei kuvitellakaan saatavan takaisin vaan osa jää erinäisistä syistä maksamatta. Nämä luottotappiot pankki maksaa kylläkin normaalisti itse. Suuren laman aikana pankkeja joudutiin tukemaan, mutta se ei siis ole normaali tapa luottotappioiden käsittelyyn. Lainan marginaalissa näkyy lainanottajan "riskitaso" eli varman tuntuiset takaisin maksajat saavat lainansa halvemmalla kuin epävarmemmat.

      Eli pankki lainaaa rahaa, jos uskoo, että takaisinmaksamattomuuden riski on riittävän pieni. Sille pankki ei voi juurikaan mitään, jos lainanottajasta tehty riskiarvio menee pieleen.

      Pankkien syyttäminen tuntuu hiukan samalta kuin autokauppiasta syytettäsiin siitä, että myivät auton Peralle, joka oikeasti oli tosi huono kuski ja törmäsi siksi sillan tolppaan.

      Tälläkin palstalla esitetyt ajatukset lisätalouskoulutuksesta peruskouluissa olisivat varmasti hyödyllisiä monille. Miksei jopa jonkinlainen "taloustietokoe" ennen kuin saa taloudellisen oikeustoimikelpoisuuden. Tosin tällaiselle kokeelle voisi olla paljonkin vastustusta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe