Eilen Esson baarin asiantuntijaraati koki pienen herätyksen. Huomasimme, että olemme syksyn aikana aktiivisesti keskustelleet ainoastaan autoista, viinasta ja naisista, mutta päivänpolitiikka on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Niinpä porukassa päätimme järjestää Essolla esivaalit, jotta saisimme hieman osviittaa siitä, mitä varsinaisissa presidentinvaaleissa tulee tapahtumaan. Tilasimme kaikki ensin yhdet keskarit, jotta sopivan ehdokkaan miettiminen olisi helpompaa.
Noin varttitunnin mietiskelimme hiljaa itseksemme sopivaa ehdokasta, ja sen jälkeen suoritettiin varsinaianen äänestys. Äänestyksen jälkeen pidimme vielä kokouksen, jossa jokainen sai perustella sen, miksi oli päätynyt valintaansa.
Yllättävän yksimielinen Esson baarin väki oli parhaasta ehdokkaasta. Kaikki 8 paikalla ollutta jäsentämme pitivät parhaana ehdokkaana Timo Soinia. Kokouspöytäkirjaan kirjattiin perusteluiksi mm. seuraavia ominaisuuksia, joiden perusteella hän on muihin ehdokkaisiin verrrattuna täysin ylivertainen ehdokas.
- " Soini täysin ylivertainen esiintyjä kaikissa TV-keskusteluissa. "
Jo vuosia sitten olen pannut merkille, että Timo Soini on huippuhyvä TV-esiintyjä. Hänellä on aina viisasta sanottavaa, ja hänen esitystapansa on rauhallinen ja selkeä. Hän ei koskaan käytä liian hienoja sanontoja, eikä jää änkyttämään, vaikka vastustajat yrittäisivätkin lyödä vyön alapuolelle. Kun Timo on vielä tiedoiltaankin täysin ylivertainen siinä joukossa, niin ei hänellä löydy voittajaa tässä lajissa.
- " Oikea suhtautuminen Euroopan Unioniin. "
Timo Soini on ainoa ehdokas, joka näkee ja uskaltaa sanoa ääneen sen, että EU-keisarilla ei ole laninkaan vaatteita ( Kaikki muutkin ehdokkaat sen näkevät, mutta eivät julkea kertoa). Muut ehdokkaat vakuuttavat sitä, että Suomen pitää välttämättä olla mukana sellaisessa seurassa, jossa ovat mm. Baltian maat ja Kreikka. Kalliit jäsenmaksut vievät meiltä hyvinvointia, koska joudumme rahoillamme tukemaan mm. kannattamatonta tupakanviljelyä Kreikan karuilla pelloilla.
Soinin mukaan olisi viisaampaa kaveerata sellaisten EU:n ulkopuolella olevien maiden, kuten Norjan, Sveitsin ja Islannin kanssa, koska nämä maat ovat erittäin rikkaita ja näyttävät pärjäävä joka suhteessa Suomea paremmin. Nämä maat eivät joudu maksamaan EU:lle kalliita jäsenmaksuja, ja tietysti se näkyy rivikansalaisten elintasossa.
- " Soini on siveellinen ja arvostaa perinteisiä perhearvoja. "
Soini on tosiaan ehdokkaista ainoa, joka uskaltaa sanoa asiat juuri niin, kuten 99 % Suomen kansasta ajattelee. Hän vastustaa sitä, että homo- ja lesboparit saisivat adoptoida lapsia, eikä hän salli lesboparien eikä itsekkäiden yksinäisten naisten keinohedelmöityshoitoja. Soini uskaltaa kertoa julki sen tosiasian, että näissä torsoissa perheissä kasvaa yleensä häiriintyneitä lapsia, joiden kasvuiässä saamien henkisten vammojen hoitaminen ( epänormaali kasvuympäristö) tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi.
Kaikki muut ehdokkaat yrittävät tässäkin jutussa hyssytellä ja mielistellä sitä pientä vähemmistöä, jota homo- ja lesboparit sekä muuta epänormaalia seksikäyttäytymistä ihannoivat ihmiset edustavat.
- " Timo Soini on turvallinen vaihtoehto. "
Timo Soini on ehdokkaista ainoa, joka ajattelee tavallisen köyhän maaseudulla asuvan ihmisen asiaa. Hän ei kannata sitä, että maaseutu kokonaan ajetaan alas, vaan haluaa nykyisen monipuolisen ja moniarvoisen elämäntyylin jatkuvan. Jos Soinista tulee presidentti, niin Esson baarikin jatkaa todennäköisesti toimintaansa, ja silloin raatimme jäsenetkin voivat turvallisin mielin pitää viikkokokouksiaan siellä.
Esivaalitilaisuuden lopuksi tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että Suomessa ei ole tarpeeksi kaltaisiamme viisaita miehiä, joten Halosesta taitaa tulla seuraava presidentti. SAK:n ja sossujen omistama punainen aivopesukone on toiminut niin tehokkaasti, että suuri osa pääkaupunkiseudulla asuvista kokoomusta kannattavista ja epäsiveellisiä elämäntapoja ihannoivista sinkkunaisista äänestää jo ensimmäisellä kierroksella Halosta, ja niin kansalaisemme saavat taas arvoisensa presidentin.
PS. Asiantuntijaraatimme sihteeri, Suhina L, ei ollut paikalla esivaalitilaisuudessa, joten hänen valinnastaan meillä ei ole tietoa.
Erikoiset esivaalit Essolla!
Yleismies
2
216
Vastaukset
- Uunon mainostama
Veijo Esson bari? :D
- Marisanna Aaltonen
Todella fiksu analyysi. Ihmekös tuo, ettei vastaväitteitä ole kuulunut. Allekirjoitan ja äänestän Timoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342027Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291091- 69889
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262774Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65761- 15747
- 83696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.214683- 26674