"Valtion on huolehdittava siitä, ettei korostunut taloudellinen tai etujärjestövalta vääristä yhteiskuntaa vahvimpien eduksi."
Edellinen virke on Keskustan periaateohjelmaluonnoksesta. MTK ajaa tunnetusti myös ökyviljelijöiden, kartanonherrojen ja monikansallisten sekä kotimaisten elintarvikejättien ja -yritysten etuja. Nämä vievät leijonanosan maataloustuista ja keskittynyt, kartellisoituneeksikin väitetty jalostus- ja kauppaporras rahastaa kuluttajilta vielä suuremman osan. Maatalousyrittäjien väheneminen ei ole tapahtunut ökyisäntäpäässä, vaan pienet perheviljelmät ovat näiden kuristusotteessa joutuneet väistymään. Näin ökytilojen suhteellinen merkitys MTK:n edunvalvonnassa vain kasvaa koko ajan.
Jäämme siis seuraamaan, miten Keskusta mahdollisesti hyväksyessään tämän periaateohjelmakohdan ryhtyy sitä toteuttamaan.
Kepuperiaatteet kuin riisutut vaatteet
12
477
Vastaukset
- odottelemaan
No niin. Jäädäänpäs sitten odottelemaan. Lupaatko olla sen aikaa kirjoittelematta maataloudesta puppua?
Lupaan ilomielin olla jatkossakaan kirjoittamasta maataloudesta puppua. Koetan siis edelleen kuten tähänkin asti pysyä vain totuudessa. Varoituksen sanasi ja huolenpitosi ovat siis turhia, mutta kiitos siitä, että arvostat minua kirjoittajana toivoessasi, etten vaan pilaa mainettani minään pupun kirjoittajana. En aioi alkaa myöskään sen jälkeen, kun Kepu alkaa toteuttamaan ohjelmaansa, kirjoittaa maataloudesta muuta kuin täyttä asiaa.
Tällainen tunnustus, minkä annoit, lämmittää aina mieltä.- valta.
Mielipidepankki kirjoitti:
Lupaan ilomielin olla jatkossakaan kirjoittamasta maataloudesta puppua. Koetan siis edelleen kuten tähänkin asti pysyä vain totuudessa. Varoituksen sanasi ja huolenpitosi ovat siis turhia, mutta kiitos siitä, että arvostat minua kirjoittajana toivoessasi, etten vaan pilaa mainettani minään pupun kirjoittajana. En aioi alkaa myöskään sen jälkeen, kun Kepu alkaa toteuttamaan ohjelmaansa, kirjoittaa maataloudesta muuta kuin täyttä asiaa.
Tällainen tunnustus, minkä annoit, lämmittää aina mieltä."Lupaan ilomielin olla jatkossakaan kirjoittamasta maataloudesta puppua."
No mikä onkaan totuus MTK:n vallasta.
Onko sillä sitä päätösvaltaa maatalousasioissa?
Olet näköjään lisännyt vanhaan juttuusi myös-sanan.
Suomessa elintarvike jättejä? mikä yritys?
- onks jännää?
varo ettei tule tuoliin ruskeita viivoja.
- Björn
Kun tietopohja on noin alhaisella tasolla, nimim. Mielipidepankin on parempi keskustalla toisten samanlaisten ja -mielisten kanssa SDP:n palstalla ja jättää tämä Suomen kaikkien aikojen suosituin palsta tietävämmille keskustelijoille ja kiinnostaville aiheille.
miellusti palstan tietävimmille ja osaavimmille, kun näitä alkaa vain ilmaantua tänne. Keskustan palstalla nyt luulisi Keskustan periaateohjelmassa kerrotun olevan mitä kiinnostavin aihe.
Voisitko kertoa, missä tietopohjani brakasi? Jos uskot, että siteerasin väärin Kepun periaateohjelmaluonnosta, voit koska tahansa käväistä Kepun sivuilla tarkistamassa asian ja oikaista sitten väärät väitteet, niin saadaan sitä oikiaa tietoa. Mutta siihen asti olisi kyllä ehkä parempi olla ruikkimista kepusontaa joka nurkalle.- Outsider
Mikäs Mielipidepankin jutussa oli väärin? Wahlrooskin saa maataloustukea, vaikka julkisuudessa vastustaa kaikenlaisia tukia. Onko MTK ärähtänyt varakkaiden sivubisnesviljelijöiden saamista tuista? En ole huomannut.
- Jo vain
Vanhanen antoi tupo-sirkukselle enemmän valtaa kuin Niinistö ikinä ja Vanhanen antoi laittomien lakkojen haitata koko kansantaloutta, kun ei halunnut sekaantua etujärjestöjen valtataisteluihin.
Keskusta on antanut kaiken vallan etujärjestöille. Tuloksena on parla,mentarismin tappio ja etujärjestöjenj kohtuuton valta joka todella vääristää yhteiskuntaa vahvojen eduksi.
Vanhanen on pettänyt oman puolueensa ja sen kaikkein vähäosaisimmat kannattajat. Ei pidä ihmetellä, jos kaksi kolmasosaa keskustalaisista äänestääkin Halosta.- ei sentään!
Olisiko Vanhasen esimerkiksi pitänyt lähteä hullujen kanssa hippasille paperin lakko- ja työsulkuasiassa?
- kysytty
ei sentään! kirjoitti:
Olisiko Vanhasen esimerkiksi pitänyt lähteä hullujen kanssa hippasille paperin lakko- ja työsulkuasiassa?
Vanhasen odotetaan toteuttavan keskustan periaateohjelmaa. Se kenen kanssa hän on hippasilla on eri asia.
- valta.
Anteeksi vain mutta tänäpäivänä MTK:lla ei ole mitään sellaista valtaa että sen kanssa pitää päästä sopimukseen vs. esim. SAK
Ja muuten suuret tilat ovat yleensä kokoomusta äänestävien, poikkeuksia tosin on.
Lopuksi todista väitteesi esitä lähteet.
Ennen huomisia kahta samantyylistä avausta jotka aiot kuitenkin tehdä.
Nim. toivo on turha
Nim.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492- 49487