hei olen nyt 16-vuotias poika, ja olen ala asteelta asti kärsinyt paniikki häiriöstä. Ala-asteella se oli semmoista pelkoa että pelkäsin vain että mitä tämä on ja koska tulee uusi kohtaus, mutta pääsin oireista yli kun sain tietää että sairastan paniikkihäiriötä.
No yläaste meni hyvin ja paniikki kohtausta ei oikeastaan koskaan tullut, tosin välillä tuli tilanteita jossa pelotti että kohta se tulee, mutta ei sitten tullutkaan...
Nyt olen siirtynyt ammatti kouluun ja käyn myös lukiota samalla(kaksoistutkinto)ja olen taas alkanut kärsimään paniikista.
Kaikki alkoi pari viikkoa ennen kesäloman alkua, Kun olimme matkalla Bulgariassa ja siellä sitten yht äkkiä tuli kauhea paniikki kohtaus semmoisessa tilataksissa. No se meni ohi heti kun pääsin pois taksista.
No sen jälkeen noin viikko pari sen jälkeen olin nukkunut huonosti ja yht äkkiä tuli semmoinen pelko että sekoan, mutta sitten minulta tuli oksennus ja luulin että olen vain jossain vatsataudissa, joten oireet helpottuivat heti sen jälkeen kun olin päästänyt sapuskat pihalle.
No tämä sama toistui vähän myöhemmin koulussa, kun olimme käyneet syömässä, tosin sapuska ei oikeen uponnut kun oli taas semmoinen outo olo.
No tuli taas oksennus ja olo helpottui, mutta sitten aloin epäilemään että tämä ei kyllä enää ole normaalia.
No käväisin yleilääkärillä ja minulta otettiin kaikki verikokeet sun muut, mutta mitään epänormaalia ei löytynyt.
Sitten myöhemmin rupesin ajattelemaan että oireeni johtuvat ahdistuksesta tai jostain, mutta kun kunnon syytä ei oikein ollut.
Nyt olen alkanut ajattelemaan, että minua ahdistaa tyttöystäväni, jonka kanssa olen jo seurustellut vuoden, ja jotenkin on alkanut tuntua että haluaisin erota hänestä, vaikka mitään kunnon syytä ei oikeastaan ole... Joten tuntuu kuin päässäni olisi ristiriiitaisia ajatuksia että en tiedä haluanko jatkaa vai en, ja se aiheuttaa aina kauhean ahdistuneisuuden... Mutta tuntuu kuin että olisin vain keksinyt tämän tekosyyksi oireilleni??
Sitten minua on myös alkanut pelottaa aikuistuminen, tuntuu kuin nyt jo pitäisi päättää että haluanko elää tyttöystäväni kanssa loppuelämän ja että kohta pitää jo muuttaa pois kotoa ja kaikkea muuta.Nämä myös ovat ruvenneet stressaamaan minua, vaikka eihän täsä mitään kiireitä pitäisi olla...
Sitten olen myös alkanut pelkäämään, että sairastunskitsofreniaan tai johonkin muuhun sairauteen kaikkien näiden stressaavien ajatusteni takia... joten varsinaista paniikki kohtausta en pelkää, mutta tuntuu että semmoinen olisi vähän koko ajan päällä, aina kun ei ole mitään muuta tekemistä.
Joten minua mietityttää että, onko tämä vain paniikki häiriötä, jolle yritän keksiä selityksiä ja sen takia minu ahdistaa koko ajan, vai aiheuttaako minulle oikeasti ahdistusta kaikki vanheminen, tyttöystävä sun muut??
Onko kellään samanlaisia tuntemuksia?? nyt olen viikon verran syönyt rauhoittavia että yö uneni paranisivat, ja eilen käväsin psykiatrilla, jolle selitin vaivojani ja hän määräsi minulle lääkkeeksi jotain masennus lääkettä tai vastaavaa... Nyt minua vain alkaa pelottamaan että jos oireeni eivät menekkään ohi ja oikeasti joku ruuvi pettää??
Vai onko tämä paniikkihäiriötä, joka on vain muuttanut muotoaan erilaiseksi?? koska enään ei tule sitä semmoista 15 minuuttista kohtausta vaan se on aina päällä kun saan mieleeni jotain uusia ajatuksia
No yläaste meni hyvin ja paniikki kohtausta ei oikeastaan koskaan tullut, tosin välillä tuli tilanteita jossa pelotti että kohta se tulee, mutta ei sitten tullutkaan...
Nyt olen siirtynyt ammatti kouluun ja käyn myös lukiota samalla(kaksoistutkinto)ja olen taas alkanut kärsimään paniikista.
Kaikki alkoi pari viikkoa ennen kesäloman alkua, Kun olimme matkalla Bulgariassa ja siellä sitten yht äkkiä tuli kauhea paniikki kohtaus semmoisessa tilataksissa. No se meni ohi heti kun pääsin pois taksista.
No sen jälkeen noin viikko pari sen jälkeen olin nukkunut huonosti ja yht äkkiä tuli semmoinen pelko että sekoan, mutta sitten minulta tuli oksennus ja luulin että olen vain jossain vatsataudissa, joten oireet helpottuivat heti sen jälkeen kun olin päästänyt sapuskat pihalle.
No tämä sama toistui vähän myöhemmin koulussa, kun olimme käyneet syömässä, tosin sapuska ei oikeen uponnut kun oli taas semmoinen outo olo.
No tuli taas oksennus ja olo helpottui, mutta sitten aloin epäilemään että tämä ei kyllä enää ole normaalia.
No käväisin yleilääkärillä ja minulta otettiin kaikki verikokeet sun muut, mutta mitään epänormaalia ei löytynyt.
Sitten myöhemmin rupesin ajattelemaan että oireeni johtuvat ahdistuksesta tai jostain, mutta kun kunnon syytä ei oikein ollut.
Nyt olen alkanut ajattelemaan, että minua ahdistaa tyttöystäväni, jonka kanssa olen jo seurustellut vuoden, ja jotenkin on alkanut tuntua että haluaisin erota hänestä, vaikka mitään kunnon syytä ei oikeastaan ole... Joten tuntuu kuin päässäni olisi ristiriiitaisia ajatuksia että en tiedä haluanko jatkaa vai en, ja se aiheuttaa aina kauhean ahdistuneisuuden... Mutta tuntuu kuin että olisin vain keksinyt tämän tekosyyksi oireilleni??
Sitten minua on myös alkanut pelottaa aikuistuminen, tuntuu kuin nyt jo pitäisi päättää että haluanko elää tyttöystäväni kanssa loppuelämän ja että kohta pitää jo muuttaa pois kotoa ja kaikkea muuta.Nämä myös ovat ruvenneet stressaamaan minua, vaikka eihän täsä mitään kiireitä pitäisi olla...
Sitten olen myös alkanut pelkäämään, että sairastunskitsofreniaan tai johonkin muuhun sairauteen kaikkien näiden stressaavien ajatusteni takia... joten varsinaista paniikki kohtausta en pelkää, mutta tuntuu että semmoinen olisi vähän koko ajan päällä, aina kun ei ole mitään muuta tekemistä.
Joten minua mietityttää että, onko tämä vain paniikki häiriötä, jolle yritän keksiä selityksiä ja sen takia minu ahdistaa koko ajan, vai aiheuttaako minulle oikeasti ahdistusta kaikki vanheminen, tyttöystävä sun muut??
Onko kellään samanlaisia tuntemuksia?? nyt olen viikon verran syönyt rauhoittavia että yö uneni paranisivat, ja eilen käväsin psykiatrilla, jolle selitin vaivojani ja hän määräsi minulle lääkkeeksi jotain masennus lääkettä tai vastaavaa... Nyt minua vain alkaa pelottamaan että jos oireeni eivät menekkään ohi ja oikeasti joku ruuvi pettää??
Vai onko tämä paniikkihäiriötä, joka on vain muuttanut muotoaan erilaiseksi?? koska enään ei tule sitä semmoista 15 minuuttista kohtausta vaan se on aina päällä kun saan mieleeni jotain uusia ajatuksia
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuvailemasi tuntemukset kuulostavat ennemmin ahdistukselta kuin paniikilta. Kärsin itse samasta vaivasta; tekemisen puutteessa kaikki pienetkin asiat tuntuvat aiheuttavan kohtuutonta stressiä ja kuristavaa huolta ilman mitään selkeää syytä.
Kannattaa hakeutua psykoterapiaan! Lääkkeet yksinään ovat harvoin hyvä vaihtoehto. Muistathan myös, että rauhoittavat poistavat pahan olon vain tilapäisesti, ahdistusta itsessään ne eivät paranna.
Voimia jaksamiseen! :)
..paniikki-ja ahdistushäiriö yhtä aikaa, niinkun mulla.
Hyvä, että menit psykiatrille ja sait lääkkeen. Monet mielialalääkkeet auttavat noihin molempiin em. oireisiin. Toivottavasti voit jatkaa psykolla käyntiä.
Nyt kun oot hoidossa, ei tarvitse pelätä, että joku ruuvi irtoaisi. Tuskin irtoaisi muutenkaan. Lääke ei vaikuta heti vaan joskus vasta 2-3viikon kuluttua, voi mennä kauemminkin, joten älä nyt heti mitään ihmeitä odota.
Toivoisin myös, että voisit lopettaa sen oksentelun, se ei ole "terveellistä" todellakaan. Yritä päästä siitä.
Äläkä nyt vielä ajattele noita koko loppuelämän asioita, kotoa muuttoa sun muuta. Ne tapahtuu ajallaan, ei kannata stressata tulevaisuudella.
Elä tätä päivää. Luulen, että kaikki kääntyy hyväksi, anna ajan ja lääkkeen tasoittaa mieltäsi.
joo... kiitos vastauksista. Joo tota toi oksentelu on menneen talven lumia, eikä sitä käyny ku muutaman kerran... nykyään oireina on enemmänkin hermoilua, sekavuutta, ja epätodellista oloa sekä kaikkea muuta mukavaa... No joo toivottavasti näist lääkkeis on apua, nimittäin alkaa olee jo niiin väsynyt tähän, ettei ees sängystä meinaa uskaltaa nousta...
varmaan kaikilla on joku hyvä hetki joskus jonka voi palauttaa mieleen ku vituttaa/ ahistaa. tää panikointi on jotain mikä pahenee jos ei tajua oman elämänsä arvoa. oon itte panikoinu 13 vuotiaasta lähtien ja "taistellu " oman paikkani maailmassa vaikka se taistelu on ollu mun omasssa päässä suurimmaks osaks. ei myöskään helpota suuret suunnitelmat. stressi ja kaikki turha hätiköinti saa pään sekasi. selitän tätä ittelleni. haluaisin tosiaan saada rauhan ja keskittyä perusasioihin.