"Mikä pakko lapsiperheen on asua hevon kuusessa? Sudet nimittäin ovat ison reviirin vaativia metsäeläimiä, ja se, että niitä tulee talojen nurkille antaa olettaa, että lähimpään naapuritaloon on kilometreissä mitattava matka metsän halki.
On naurettavaa, että maalaisväki vaatii valtiolta samoja palveluita ja turvallisuutta mitä kaupunkilaiset saavat, mutta kieltäytyvät itsepintaisesti asumasta tavalla joka helpottaisi sen toteuttamista. Enkä nyt tarkoita sitä, että maatalous pitäisi ajaa alas. Olen vain usein kummastellut matkatessani pitkin Suomea onko todellakin niin, että tämän maan ainoat viljelykelpoiset maapläntit sijaitsevat satunnaisina läiskinä metsässä useiden kilometrien päässä toisistaan?
Eikä metsä muutenkaan ole mikään kovin hyvä ympäristö jälkikasvulle. Lapset kun kasvavat nuoriksi ja alkavat kaivata hieman enemmän sosiaalista kanssakäymistä. Pienillä paikkakunnilla ajanviettovaihtoehdot rajoittuvatkin sitten lähimmän kylän K-kaupan nurkilla pyörimiseen ja kenties naapurikuntien nuorison kanssa tappelemiseen.
Sen sijaan, että ruvetaan vaatimaan hukkien päitä keihään nokkaan olisi minusta aiheellista kysyä miksi susirajan takana on aivan pakko asua? "

Vastaukset 1
Vanhimmat
Melkoisen ministerikyydin vauhdissa sinäkin höppänä olet ! Voi meitä? Kaikkea se maa päällään kantaa kun sinunlaisiaki höperöitä tolvanoita!