Olen nyt 14, mutta olen ajatellut viimeaikoina paljon tulevaisuutta. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, missä on surkea lukio. samoin on naapurikuntien kanssa. Minulla on hyvä keskiarvo,ja tiedän, että taidoillani voisin päästä johonkin hieman parempaan lukioon (haaveena mediapainotteinen) Ongelma on, että lähin sellainen on sen verran kaukana, että kotona asuminen olisi hankalaa. Perheeni ei voi vanhenpie työpaikkojen vuoksi muuttaa mihinkään, eli olisi muutettava yksin asumaan. mutta minulla ei säästöjä ole kuin reilu 300 euroa, eli oikeastaan ei mitään. Porukat ei ole niin rikkaita, että pystyisivät rahallisesti kunnolla avustamaan, mutta sen verran kuitenkin, että ne jotkut avustukset ei olisi mahdottoman suuret. Eli nyt kaipaisin neuvoja, omia kokemuksia, työpaikkavinkkejä, ihan mitä vaan
Yksin asumaan alaikäisenä, ilman rahaa ja kokemusta??
10
2294
Vastaukset
- Nubbis
Muutin viime syksynä pois kotoa. Olen nyt 16.
Opiskelu olisi kyllä toiminut kotoa käydestä. Halusin kuitenkin jo itsenäistyä ja päätin muuttaa.
Koulullani oli onnekseni ilmainen asuntola. Ammattikoulu kun tämä on. Rahaa en tarvitse paljon. Riippuu haluanko herkutella vai en. Pystyn kyllä elämään hernekeitolla ja maksalaatikolla viikon.
Elikkä. Nykyäänhän on mahdollista käydä lukio ja ammattikoulu samassa. On kolmois ja kaksois tutkintoja. Kolmoistutkinnossa käydään kaikki lukion kurssit ja kirjoitukset. Kaksoistutkinnossa käydään vain ne kurssit mitkä meinaa kirjoitta. Näin minä olen ymmärtänyt.
Elikkä, jos sua jokin ammatti jo nyt kiinnostaa, ni ammattilukio olisi hyvä vaihtoehto sinulle.
En ole koskaan kuullut että lukoilla olisi ilmaisia asuntoja opiskelijoille. Siksipä ammattikoulu voisi olla sinun kannalta viisasta.
Jos tietty joku ammatti kiinnostaa. Turhaan sinne ei kannata mennä. Ammattikoulu on kaukana siitä mitä ne ammarit (jätkät, tyyliin verkkareissa) antaa ymmärtää. Ammattikoulu on siinä missä lukiokin. Pääseehän siinä suoraan ammattiin, toisin kuin lukiosta.- lukioboy
että siellä on amiksia. Eli niitä jätkiä, tyyliin verkkareissa. Semmoisten kanssa kun joutuu hengailemaan 3 vuotta, niin sitä helposti huomaa itsekin pukeutuvansa verkkareihin ja ajavansa 80-luvun toyotaa 18" vanteilla.
Jos on todella vahva persoona, eikä ota muista helposti huonoja vaikutteita, saattaa ammattikouluun uskaltaa mennä. Jotkut ihmiset ovat tarpeeksi kypsiä tarpeeksi nuorina, eli heti yläasteen jälkeen.
Ammattikoulun opetus ja sieltä saatavat taidot ovat erittäin arvokkaita. Jos siis keskittyy siihen kouluun, eikä toyotan tunaamiseen.
- frequently asked question
Et ole ensimmäinen joka kyselee moisia. Ihmettelenkin, että eivätkö yläasteet enää anna opinto-ohjausta tulevaisuutta varten?
No kuitenkin, tässä pikkuisen tietoa:
Lukioon voi lähteä toiselle paikkakunnalle, kunhan vanhemmat suostuvat. Lukio-opintoihin (ja ammattikouluunkin) saa opintotukea, mikäli vanhempien tulot eivät ylitä sallittua rajaa. Opintotuen maksaa KELA (www.kela.fi), sieltä sivuilta saa luettua lisäohjeita.
Homma toimii niin, että sovit porukoiden kanssa asian etukäteen, ettei ne sitten yhtäkkiä kiellä sinua lähtemästä. Sovitte mihin lukioon/lukioihin haet opiskelemaan yläasteen päätyttyä. Muista selvittää hakumenettelyt kyseisistä kouluista hyvissä ajoin. Haet niihin kouluihin siten kuin säännöissään kertovat.
Kun saat kesän aikana tiedon opiskelemaan pääsystäsi, alat etsimään opiskelija-asuntoa siltä paikkakunnalta, johon pääsit opiskelemaan. Jokaiselta paikkakunnalta, jossa on ammattikorkeakoulu tai isompi ammattioppilaitos, löytyy opiskelija-asuntoyhtiö. Koulusi, johon pääsit, osaa varmaan myös kertoa vihjeitä, mistä asuntoa voi kysellä.
Kun saat asunnon, menet KELAn toimistoon, mukanasi todistus opiskelijaksi hyväksymisestä, vuokrasopimus ja kaikki muut paperit, mitä he vaativat (saattaa olla pitkä lista, muttei mahdoton), ja täytät opintotukihakemuksen, jossa haet opintotukea ja asumislisää.
Kun olet tehnyt kaiken tämän, menee oikein täytetyn hakemuksen käsittelyssä hetki (1vk-1kk) jonka jälkeen saat opintotukipäätöksen ja raha alkaa saapumaan tilillesi joka kuun 4. päivä.
Vanhempiasi tarvitset allekirjoittamaan papereita ainakin vuokra-asuntoasioissa, ja ehkä myös tulevassa koulussasi.
Onnea opintoihin. - media-assistentti 85
vähän off topic, mutta pakko kommentoida tuohon amis-juttuun. :D tottakai jos menet johonkin pikkukaupungin autopuolelle niin sieltä löytyy juuri näitä "amiksia", mutta esim. viestinnällä missä itse opiskelin niin joukku oli niin tarkoin valittua että porukka oli todella fiksua. pakko myös todeta, että eikös ne ole ihan samoja poikia lukiossa ja amiksessa, 16-18 vuotiaita (suurin osa) että kokemuksen mukaan ei teissä paljon eroa ole. :)
pointtisi oli kyllä aivan totta, itse olen pitkälti samaa mieltä, silti yleistämättä.- Sydän<333
Minäkin olen ammattilukota harkinnut, vaatetusompelija puolelle, niin että tuskin sielä verkkareissa hillutaan.
- kuoleva ammati..
Sydän<333 kirjoitti:
Minäkin olen ammattilukota harkinnut, vaatetusompelija puolelle, niin että tuskin sielä verkkareissa hillutaan.
verkkareiissa mutta kun ompelijahommat nykyää siirretään ulkomaille jollet ole huomannut.
- Nainen 30w
Wanhana ja Wiisaana kolmekymppisenä sanoisin, että älä hyvä ihminen tuhlaa lahjojasi johonkin mediapainotteiseen alaan. Joo ymmärrän kyllä että se kuulostaa hienolta ja ihanalta, mutta aikuisena tarvitset myös rahaa. Media-alalta työllistyy todella todella harva, ja työtä saaneistakin suurin osa kitkuttelee pienellä palkalla määräaikaisissa töissä. Sinun iässäsi toki kaikki palkat kuulostavat isoilta, mutta sitten 20-30 vuotiaana kun pitäisi ostaa asunto, auto, vaatteita, ehkä hankkia lapsia... Silloin sillä todellakin on väliä oletko hyväpalkkaisessa vakityössä vai työttömänä tai enintään pätkätöissä jollain tonnin-parin palkalla.
Harmillista, ettei koulujen opintojenohjauksessa ilmeisesti vieläkään kerrota eri alojen palkkauksista ja työmahdollisuuksista juuri mitään. Kannattaa miettiä siis itse näitä asioita, ja jättää mediahommat ja muut "tosi kivat jutut" (joista kukaan ei kuitenkaan maksa mitään) harrastukseksi, ja hankkia elantonsa jostain vähän varmemmasta lähteestä.- 18+13=31
Eiköhän tuon aloittajankin urasuunnitelmat ole vuodesta 2005 joko selkiytyneet tai toteutuneet. Vanha ketju oli kaivettu esille.
- mmeamea
Eli ite oon asunu nyt vuoden itekseni ja kotia matkaa abt 130km, ikää tällä hetkellä 17. Muutin siis lukioon toiseen paikkakunnalle, kun entinen alko tympiä. Säästöjä ei ollu teoriassa yhtään, ainoat meni kämpän takuuvuokraan. Vanhemmilta saan elatusavut (yht 250e/kk) ja kelalta asumistukea (200e/kk), ennen sain lapsilisää sen satasen kuussa, 16v. olin ku muutin, mutta nyt se vaihtu opintotukeen (200e/kk, tosin korotettu ku vanhempien tuloihin sidonnainen ja eipä nuo tienaa). Mulla ainaki riittää tuo 650e/kk aivan hyvin, yksiössä asun ja vuokraan menee noin puolet. Ainoa ongelma on kesällä, kun mistään ei saa mtn tukia, niin jos ei kesätyötä saa, on aika kusessa.
Mutta siis normaalisti kouluaikana hyvin pärjää kelan rahoilla etc., hengissä pysyy ja oon itseasiassa lihonu siitä ku muutin kotoa, eli ei taia ruuasta puute olla. ;)) Suosittelen, toki vaan jos pää kestää noin nuorena. - asdaas
vie iso pahvilaatikko roskiksen viereen ja muuta sinne =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171035124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102488Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2192034Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231853- 721110
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491084Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59919Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?76918En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43862Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä88843