Onko taitoja tarvittu?

harrastajakk

MIelenkiinnosta haluaisin kysyä että onko kukaan joutunut oikeaan tilanteeseen eli joutunut puolustamaan itseään esim. kuristusta, veitseä vastaan tai ihan vain vapaaseen tappelutilanteeseen? Miten on käynyt ja millainen tilanne on ollut? Itse kun en ole taitojani "päässyt" käyttämään.

2

1162

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      Olen joutunut.Pari vuotta ehdin harjoitella kun jouduin puolustamaan itseäni ja naapuria huumehullulta jolla oli veitsi.Yritti lyödä kunnolla veitsellä naapuriani joka sai väistettyä jolloin pääsin väliin poistamaan veitsen.Munille en potkaissut, mutta veitsen riisto oli suoraan reeneistä opittua.Hieman pystypainia ja sain kaverin judo-opeilla maahan ja sidontaan josta sain pyöräytettyä sitten polliisiotteeseen ja spollikoulutuksen opeilla sitten sain pidettyä siellä vaikka tiukkaa teki.Ihmettelin kyllä jälkeenpäin että näinkin hyvin pystyin toimimaan kun muuten olen suht arka ryhtymään näihin tilanteisiin ja mielellään vetäydyn ja annan aukoa päätä.adrenaliinit tuli jälkikäteen jolloin hyvä ettei itku päässyt.Luulen että magassa opitut perustaidot ja henkiset ominaisuudet pelastivat minut saamasta puukosta ja toimimasta kutren toimin.Poliisitkin sanoivat että ei olisi paremmin voinut toimia.että näin.Toiv.ensimmäinen ja viimenen kerta! Magaan ei enää varaa, mutta kun vakinaisen asuinpaikan ja työt ja perheet on kunnossa alan taas harrastamaan.Tällä hetkellä harrastan halvempaa vaihtoehtoa elikkäs judoa.

      • Hinnanpuolesta

        Elämä on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1168
    2. 69
      1071
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      838
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      761
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      741
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      694
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      633
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      618
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      38
      518
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      487
    Aihe