Tiina menetti kyllä pisteitä

Kylläpä teki lapsellisesti toi Tiina, kun otti niin kovasti nokkiinsa siitä, ettei tullut valituksi. Ite aiheuttaa ensin toisille rangaistuksen ja sitten itkee kuin pikkuvauva ja murjottaa koko päivän. Kyllä nyt tais käydä niin, että Tiina lähtee seuraavaksi meneen.
5948
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sori, näin naisihmisenä pidän lojaalisuutta toiselle aika tärkeänä piirteenä ihmisessä ja mun mielestä Terhin olisi pitänyt valita Tiina juuri siitä syystä vastaanottamaan palkintoa. Jos minä olisin ollut Tiinan asemassa, olisin loukkaantunut myös. Lisäksi Terhi tiesi, että Tiinalla on vaikeaa ikävänsä vuoksi. Toki Tiina oli aiheuttanut muille ikävän rangaistuksen, mutta ei siinä Tiinalla paljon valinnanvaraa ollut. Jos hän olisi valinnut toisen vaihtoehdon, olisi yllätyspaketti peruttu ja hirvittävä rahasummakin kadonnut tuhkatuuleen. Minulla ei ole talossa ketään erityistä suosikkia, seuraan sarjaa ihan vaan mielenkiinnosta ihmisiä kohtaan. Välillä mua ärsyttää Tiina, välillä Terhi, välillä Antti yms. Eli seuraan sarjaa puolueettomana. Terhi siis puukotti Tiinaa selkään, vaikka hänen "bestiksensä" onkin. Tiedän: miehet ajattelevat asiasta täysin eri tavalla. Ja tiedän: tämä on peliä, jolloin ystävyyssuhteilla ei ole merkitystä. Mutta siltikin olisin Terhin asemassa valinnut Tiinan.

Äänestä
  • Tiina ei ole muuta kun nukkunut ja syönnyt talossa viimeiset 3vrk:tta. Kannattais annulinkin katsoa livenä mitä päivisin ja iltaisin tapahtuu. Tv:ssä on tiina ennen tätä päivää näytetty mukamas pirteänä. Onneksi torstaina näytettiin mikä tiina on Naisiaan.
    Pitäisikö tuollaiselle LAISKIAISELLE olla LOJAALI. EI TOD

    Äänestä

Terhi oli todella raukka, selkäänpuukottaja, kaksinaamainen, että kehtaa. Tiina sai rutkasti lisäpisteitä!
Oletpa kova ihminen!

Äänestä
  • ei siellä nyt tarvittu illanpilaajaa,ei ole mitään selkäänpuukottamista vaan pelaamista.oma nahka tärkein etkö ymmärrä tilannetta?kalastaa kaljulta pisteitä.

    Äänestä

  • kårppä kirjoitti:

    ei siellä nyt tarvittu illanpilaajaa,ei ole mitään selkäänpuukottamista vaan pelaamista.oma nahka tärkein etkö ymmärrä tilannetta?kalastaa kaljulta pisteitä.

    Todella pilata,Terhin illan jos olisi sen valinut.Kaikki ruoka ei olisi miellyttänyt tai
    viulunsoitto,kyllä olisi naama menny ruttuun kuin
    vanhassa mossesa. juuri sopiva sanonta Tiinasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


www kirjoitti:

Kylläpä teki lapsellisesti toi Tiina, kun otti niin kovasti nokkiinsa siitä, ettei tullut valituksi. Ite aiheuttaa ensin toisille rangaistuksen ja sitten itkee kuin pikkuvauva ja murjottaa koko päivän. Kyllä nyt tais käydä niin, että Tiina lähtee seuraavaksi meneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu