Pöly ja nastat

Mahtaako olla kulunut aihe kun ei kirvoittanut kielenkantoja, kirjoittelin samasta aiheesta toisen threadin päähän. Itse hämmästyin havainnosta niin paljon, että vieläkin pitää vaahdota.

Kaikki näkevät ovat varmaan huomanneet kuinka tiet taas pölyävät nastojen myötä. Netistä löytämieni tietojen perusteella laskeskelin, että pelkästään Länsiväylästä nastat irroittavat yhdessä vuorokaudessa 5-8 tonnia tomua. Aikas paljon sanoisin.

Kaikille kitkat ei ehkä sovi, mutta toisaalta en tunne ketään kuka niillä ei pärjäisi. Pölyä nielevät eniten autoilijat, joten luulisi kiinnostavan. Jos joku luulee auton suodattimen olevan turman turva niin väärässä on. Autojen suodattimet ovat suodatinteknologian vitsi, halvinta mahdollista kökköä, mitä nyt juuri ja juuri suodattimelta näyttää.
10619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hienoa. Kerrankin asioista puhutaan niiden oikealla nimellä! Tämä nastapöly on todella kiusallinen ongelma. Talven ja kevään kuivilla ilmoilla todellinen terveysriski! Kuntoilin eilen kehäykkösen vierellä ja ei voi muuta sanoa kuin että kivipöly tuntuu silmissä ja hampaissa. Paljonko sitä joutuu keuhkoihin?

Nastat pitäisi kieltää lailla. Rikkovat tiet ja pölyttävät kaupungin. Tästä haitasta kun päästäisiin eroon, voisi kyllä sietää muutaman kolarin enemmän. Ja vielä parempaa olisi ajotyylien rauhoittuminen.

Äänestä
  • nastathan pilaa maailman.....=)=) hankkikaa elämä=)

    Äänestä

Kitkoilla olen pärjännyt hyvin pääkaupunkiseudulla ja samaten mökkimatkat länsisuomeen.

Ps. Lapissa on upea ajella, kun EI ole SUOLAA

Äänestä

takia hiekoittaminen sillä pölyhiekallako ei sitten aiheuta mitään....?
Aika kova laskennossa olet kun olet tuollaisiin arvoihin tullut. Ei siinä montaa päivää asfaltti paikoillaan kestä vaikka matka olisikin pitkä....
Paras lääke olisi että Espoon "perheenisät" jotka eivät välttämättä autoaan tarvitse siirtyisivät metroon... Ai niin nehän pihistelivät ja eivät sitä halunneet....

Äänestä
  • On hiekastakin toki haittaa, mutta tällä hetkellä pölyää vain nastojen hiertämä asfaltti. Mitä laskelmiin tulee niin uskoisin lähteiden olevan kunnossa. Nastojen asfaltinkulutus vaihtelee 2-9 gramman välillä/ kilometri. Länsiväylällä kulkee vuorokaudessa mittauspaikasta riippuen 23 000 - 45 000 autoa tai jotain sinne päin se oli. Siitä sitten ajomatkaa arvioimalla voi laskeskellä paljonko sitä asfalttia kuluu... Oli sitten todellinen luku ylä- tai alakanttiin niin joka tapauksessa pääkaupunkiseudulla nastat jauhaa tietä tonnikaupalla joka ikinen päivä. Oikeastaan suurin muuttuja pölyn lopulliseen määrään on sää, jos sataa niin vähempi jne. Siitä tomusta se kuitenkin lähtee.

    Nyt siirryn sitten arvailun puolelle kun suhteutan tuon kulumisen Länsiväylän asfaltointiin. 20 km pitkä, sanotaan keskimäärin 50 m. leveä ja asfaltin paksuus 5 cm. Ominaispaino 2,64 t/m3. Tällöin 5000 kilon kuluminen on 0,004% eli 1000 talvirengaspäivässä (kaikki autot) siitä kuluisi vasta 4%. Ei se tie sieltä mihinkään häviä, mutta pölyä tulee paljon.

    Autosta en halua enkä voi luopua, siksi haluan herättää keskustelua siitä kuinka sitä voi käyttää mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Töiden takia ajelin useamman vuoden 20 000 km talvessa ja aina kitkoilla. Vaikka kuinka yritän muistella niin en saa mieleen olosuhteita, joissa olisi joutunut ajamaan esim. hitaammin kuin muu liikenne. Saattoi niitä yksi tai kaksi kertaa olla, mutta ei ole jäänyt mieleen. Siinä olet kyllä oikeassa, että parhaiten se pöly loppuisi jos autot vähenesivät. Metro olisi kyllä kiva sekin.

    Äänestä

  • Perheenisä kirjoitti:

    On hiekastakin toki haittaa, mutta tällä hetkellä pölyää vain nastojen hiertämä asfaltti. Mitä laskelmiin tulee niin uskoisin lähteiden olevan kunnossa. Nastojen asfaltinkulutus vaihtelee 2-9 gramman välillä/ kilometri. Länsiväylällä kulkee vuorokaudessa mittauspaikasta riippuen 23 000 - 45 000 autoa tai jotain sinne päin se oli. Siitä sitten ajomatkaa arvioimalla voi laskeskellä paljonko sitä asfalttia kuluu... Oli sitten todellinen luku ylä- tai alakanttiin niin joka tapauksessa pääkaupunkiseudulla nastat jauhaa tietä tonnikaupalla joka ikinen päivä. Oikeastaan suurin muuttuja pölyn lopulliseen määrään on sää, jos sataa niin vähempi jne. Siitä tomusta se kuitenkin lähtee.

    Nyt siirryn sitten arvailun puolelle kun suhteutan tuon kulumisen Länsiväylän asfaltointiin. 20 km pitkä, sanotaan keskimäärin 50 m. leveä ja asfaltin paksuus 5 cm. Ominaispaino 2,64 t/m3. Tällöin 5000 kilon kuluminen on 0,004% eli 1000 talvirengaspäivässä (kaikki autot) siitä kuluisi vasta 4%. Ei se tie sieltä mihinkään häviä, mutta pölyä tulee paljon.

    Autosta en halua enkä voi luopua, siksi haluan herättää keskustelua siitä kuinka sitä voi käyttää mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Töiden takia ajelin useamman vuoden 20 000 km talvessa ja aina kitkoilla. Vaikka kuinka yritän muistella niin en saa mieleen olosuhteita, joissa olisi joutunut ajamaan esim. hitaammin kuin muu liikenne. Saattoi niitä yksi tai kaksi kertaa olla, mutta ei ole jäänyt mieleen. Siinä olet kyllä oikeassa, että parhaiten se pöly loppuisi jos autot vähenesivät. Metro olisi kyllä kiva sekin.

    Oletkos laskenut vastaavasti kitkarenkaista irtoavan kumipölyn määrää? Siitäkin on olemassa tutkimuksia, jotka osoittavat myös kitkarenkaiden kumipölyn aiheuttavan ympäristöhaittoja.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Oletkos laskenut vastaavasti kitkarenkaista irtoavan kumipölyn määrää? Siitäkin on olemassa tutkimuksia, jotka osoittavat myös kitkarenkaiden kumipölyn aiheuttavan ympäristöhaittoja.

    kuinka paljon myös nastarenkaista irtoaa kumia ja metallia sen asfaltin lisäksi.

    Äänestä

  • laskenut kirjoitti:

    kuinka paljon myös nastarenkaista irtoaa kumia ja metallia sen asfaltin lisäksi.

    Esitin vain kysymyksen viisaammille, jotka tuntuvat osaavan laskea.

    Äänestä

Aihe on edelleen ajankohtanen.

Äänestä
  • Sinulla on tänään vuosia vanhojen keskustelujen esiinkaivamispäivä??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perheenisä kirjoitti:

Mahtaako olla kulunut aihe kun ei kirvoittanut kielenkantoja, kirjoittelin samasta aiheesta toisen threadin päähän. Itse hämmästyin havainnosta niin paljon, että vieläkin pitää vaahdota.

Kaikki näkevät ovat varmaan huomanneet kuinka tiet taas pölyävät nastojen myötä. Netistä löytämieni tietojen perusteella laskeskelin, että pelkästään Länsiväylästä nastat irroittavat yhdessä vuorokaudessa 5-8 tonnia tomua. Aikas paljon sanoisin.

Kaikille kitkat ei ehkä sovi, mutta toisaalta en tunne ketään kuka niillä ei pärjäisi. Pölyä nielevät eniten autoilijat, joten luulisi kiinnostavan. Jos joku luulee auton suodattimen olevan turman turva niin väärässä on. Autojen suodattimet ovat suodatinteknologian vitsi, halvinta mahdollista kökköä, mitä nyt juuri ja juuri suodattimelta näyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu