Aapo Toivanen

Toivanen!Ole hyvä ja jatka luutuneitten mielipiteitten pöllyttämistä.
Elä hellittä.
Jos olisimme Kalle,emme koskaan olisi tulleet puusta alas.

Tästä viikon keikasta näyttäisi parasta olevan Herra Yksilönvapaus.Kuulostaa pässiltä,maistuu pässiltä ja jos niin on,niin onhan se pässi.

Se ahvenresepti? Herra Yksilönvapaus,teillä on tilaisuus pakittaa vaikka vähän.Periaatteita en tarkoita ,mutta edes vähän.
Ehdotan keskustelua ilman vittuilua,
10643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

keskustelu ilman vittuilua. joskus, harvoin harvoin täältä löytyy kommunisti tai viherpipertäjä, jolla on arvot kunnossa ja pää poissa pilvistä. tälläisten kanssa on ilo rupatella ja kuunnella mielipiteitänsä. yksi sai minut jopa ryhtymään tällä palstalla reilun kaupan kahvin ostajaksi. pienistä puroista ne isot virrat syntyvät tai sinnepäin.

enkä minä koskaan heittele vittuilua ihan silmittömästi; sille on yleensä syy. ja aapo toivasen suhteen minä mielestäni olen ollut aikas kärsivällinen, koska työmies tarvitsee puolustajia. mutta millainen sen puolustajan pitäisi olla? viime aikoina olen huomannut, että aaposta ei siihen ainakaan vielä ole. hän taitaa olla liian vihainen nuori mies tähän puuhaan. kovasti uhoa tulee, kuinka aapo on siirtotyöläinen oikein isolla ässällä. mutta siihen se jää; uhoon. kaikki muu on jotain aivan muuta jäätelön puristamisineen ja reikien porailemisineen. eikä runoilukaan ole paha asia mutta siinäkin voisi edes kertaalleen tarkistaa tekstinsä ennensen ulossuoltamista. kai oikeatkin runonväsääjät näin tekevät.

aapolla on oma aatemaailmansa eikä se ole paha asia mutta pienemmällä äänellä voisi julistaa näitä työmiesjuttuja. minä olen hänen arvomaailmastaan löytänyt vihreän sellaisen ja eilettäin vielä kristillisenkin liiton viinan hinnan korottamiseen mutta en vielä viitteitä työmiehen puolesta. ei siihen riitä se, että julistaudutaan työmiehen edunajajaksi kun ei tiedetä mitä työmies laskee edukseen. ei suomalaiselle työmiehelle kannata tulla sanomaan päin naamaa mitä tämä tarvitsee, eikä ainakaan tulla sanomaan, että maksaa ilomielin veronsa ja kannattaa viinan hinnan nostoa siinä sivussa. tämähän on ihan puppua eikä liity mitenkään työmieheen.

minä muuten saan paljon huomiota tällä palstalla; tänään olen vain pässi, huomenna jotain muuta mutta kuitenkin; aina sitä vaan tulee. johtuisikohan se siitä, että alitajuisesti te tiedätte minun jutuistani löytyvän aina se totuuden siemen. vaikka kiusallinen totuus olisikin.

Äänestä
  • Huomenta,pitää ns. kolistealaista.Tarkistelen tässä mitä tuli eilen sanotuksi,en ehkä toistaisi ihan kaikkea tänään.

    Pilkka on arvostelun tehokkain muoto.Toisilta se tulee luonnostaan,jotkut tekevät sen eteen ihan töitä.Pidän tuosta viimemainitusta enempi.Hyvää vittuilua on ilo kuunnella.

    Meillä ihmisillä on pyrkimys saavuttaa pätemättömyyden taso.Tehdä sitä,mitä ei enää osaa.
    Sillä rajoilla tässä heilun itsekin.

    Runon tekeminen riimiin ei ole kovin helppoa,aina joutuu oikomaan ja tekemään aasinsiltoja.Puolessa tunnissa tehdyt on mitä on,se pilkkahan niissä on pääasia.Tavuttelen niitä joskus jälkeenpäin uudestaan opettelumielessä ja harmittelen,kuinka en tuota silloin huomannut.Yhtäkaikki,Nobel ei tässä ole tavoitteenakaan.Kertakäyttökamaa.
    Koetappa muuten tuohon viimeiseen viisuun sovitella Rovaniemen markkinoita,joskus se on aukeaminen kiinni lukijastakin.

    Äänestä

  • Wäinä kirjoitti:

    Huomenta,pitää ns. kolistealaista.Tarkistelen tässä mitä tuli eilen sanotuksi,en ehkä toistaisi ihan kaikkea tänään.

    Pilkka on arvostelun tehokkain muoto.Toisilta se tulee luonnostaan,jotkut tekevät sen eteen ihan töitä.Pidän tuosta viimemainitusta enempi.Hyvää vittuilua on ilo kuunnella.

    Meillä ihmisillä on pyrkimys saavuttaa pätemättömyyden taso.Tehdä sitä,mitä ei enää osaa.
    Sillä rajoilla tässä heilun itsekin.

    Runon tekeminen riimiin ei ole kovin helppoa,aina joutuu oikomaan ja tekemään aasinsiltoja.Puolessa tunnissa tehdyt on mitä on,se pilkkahan niissä on pääasia.Tavuttelen niitä joskus jälkeenpäin uudestaan opettelumielessä ja harmittelen,kuinka en tuota silloin huomannut.Yhtäkaikki,Nobel ei tässä ole tavoitteenakaan.Kertakäyttökamaa.
    Koetappa muuten tuohon viimeiseen viisuun sovitella Rovaniemen markkinoita,joskus se on aukeaminen kiinni lukijastakin.

    kuten itse totesit; asiansaosaavaa vittuilua on ilo kuunnella. minä pidin riimeistäsi ja mieltä lämmitti aina kun löysin itseni sieltä. minä ja Kalle ollaan siinä mielessä kieltämättä aika samanlaisia, että silloin kun kommunistit meihin hermostuvat, molemmat tunnemme voittaneemme. älä hermostu, ihmisiä tässä mekin vain olemme.

    ei, tämä runoriimittely oli tarkoitettu aapolle; se runo M.A:sta ja paavosta kun ei sanonut mitään. ei se ihmisille antanut kuin kuvan mielikuvituksettomasta tuhrustelijasta, joka ei enää tiedä mitä tekee. kyllä sanansäilän käyttelijän pitäisi olla muutakin kuin vain vihainen ja ampua räkäpäitä huti kuin poika ensimmäisellä saatillaan. työmies vielä muka eikä tuon enempää mieti. minä muistin heti M.A:n olevan vanha, omalaatuisensa kommunisti, joka tuskin arvostaa aapon runoilua. ollaan lipposesta mitä mieltä tahansa, työväestöön hän kuitenkin liittyy aikas läheisesti. edes vähän tyyliä on mies ansainnut omaan pilkkakirveeseensä.

    mutta minä karkaan kokoajan aiheesta, paha tapani; en minä eilen halunnut pilkata aapoa enkä edes vittuilla hänelle. eilen vaan alkoi oikein ottaa päähän tuo julistamisensa työmiehestä. mikä ihmeen jeesus aapo toivanen on julistamaan, mitä työmies kaipaa ja mitä tekee? ilomielin tai surullisena.

    ei aapo tunne työmiestä mutta esiintyy työmiehen ainoana tukijana ja ymmärtäjänä. se tässä alkoi ottaa päähän ja sain taas lisää perusteluja tälle; huomasitko tuossa yläpuolella aapon vitsinurkan? millainen työmies pilkkaa Mannerheimia? isänmaalliset paatokset sivuun mutta mieti sinäkin. luuletko suomalaisen työläisen haluavan kuulla pilkkaa Mannerheimista? vanhanen on hänelle yhdentekevä mutta Mannerheim...? ihan ilman, että työmiehellä olisi mitään tekemistä suojeluskuntien ym. kanssa. ihan vaan perusduunari; mitä mieltä hän on valkokenraalista. tämä "vitsi" osoitti taas kerran minulle sen, että aapolla ei ole hajuakaan miten työmies ajattelee. ehkä aapon piireissä näin on mutta eihän SKP:n rauman osasto vielä ole suomen työtätekevä väestönosa. eikä edes suomen työttömät.

    Äänestä

  • herra yksilön vapaus kirjoitti:

    Kun sanon tämän,minut on tunnistettu.Pientä pieteettiä sitten jätkät,pyydän.

    Siis kun sanon tämän,olen koira,joka tarvittaessa räksyttää minkä tahansa väristä oravaa.

    Kalle tuossa lainaili Vankileirien Saaristoa.Uskon,että kovinkaan monelle se ei ole tuttu.Suomen Kuvalehti julkaisi 60-luvun taitteessa Sohlzenitsynin(litterointi epävarma) Ivan Denisovitshin päivän jatkona.Luin sen silloin,olin kahdeksanvuotias,enkä väitä ymmärtäneeni.Seitsemäntoistavuotiaana haittasi se testosteroni,uskon ymmärtäneeni kirjan vasta luettuani myöhemmällä iällä Syöpäosaston.
    Parasta Solhzenitskyä.

    Meillä on hyvä kirjastolaitos,siitä suomalaisen näkee arvostavan lukemista.Lukeminen ja lukutapahtuma ovat eri asioita.Voihan sitä lukea Gottoneitakin ja sanoa lukeneensa.

    Solthsenitsyn oli toisinajattelija,piikki valtaapitävien lihassa.Hänen Nobelinsa oli poliittinen kannanotto,samoin kuin puolalaisen paavin valinta.Reaalipolitiikkaa.
    Kävi kuitenkin niin,että S:n luomistyö tyrehtyi lännessä,maanpaossa.Jos lukee sitä S:iä tai tekstejä Venäjälle paluun jälkeen,niillä ei ole asiaa Nobel-pöytään.
    Kun S palasi Venäjälle,poissaolon jälkeen ei ollutkaan sijaa.Se vastustaja oli poissa.Nyt Solthzenitsyn häärää Venäjän äärimmäisen oikeiston tukijoukoissa.Annappa sakilaisille äly...

    Vertaa Saharovia ja Sohtzenitskya,johdonmukainen ajattelu ja kapina ovat eri asioita.Ja jos muistat.pelattiinhan sitä shakkiakin,missäpä Ficher?

    Ja tämän vitun pitkän alustuksen jälkeen päästään asiaan.

    Venäjä historia on yhtä kuin Romanovien historia alkaen 1300-luvulta Iivana Julmasta ja päättyen Nikolaihin.Isovenäläisyys,panslavismi, ei päättynyt Nikolaihin,se jatkui toisessa muodossa vuoteen 92,ja jatkuu edelleen.Katso vastakohtakaksosia,toinen on kuin toinen,yhdistävä tekijä on panslavismi,pyrkimys suurvaltaan.Kaikki me olemme Tolstoimme lukeneet,jotkut tietävät Puolastakin muuta,kuin että siellä ovat maailman parhaat huorat.Puolalaisilta meidän pitää kysyä isovenäläisistä.Panslavismismista.

    Mullistukset ruokkivat äärimmäisiä menettelytapoja.Venäjällä sivistyneistön osa on asettunut sen poliittisen kartan oikeaan laitaan.
    On olemassa historiasta juontava yhteinen tavoite,samanlainen esimerkki meillä on olemassa 30-luvun Saksasta.Emmeet ovat olemassa,aika näyttää miten käy.Maailma polarisoituu,jenkit varautuvat.
    mieti mihin?

    Jotenkin tuntuu,että näissä kuvioissa kommunistit tässä maassa eivät ole uhaksi kaksille pöksyille, oikeudelle piiskata mattoja perjantaisin kello 5 kun akka käskee.

    Minulta kysyttiin 80-luvulla,että minkäs helvetin lajin kommunisti sinä olet,kun sanoin Neuvotoliitolla olevan yhtä vähän tekemistä Afganistanissa kuin jenkeillä Chilessä.
    Olen yhä samaa mieltä,ja mielestäni jenkeillä ei ole tänäänkään mitään helvetin tekemistä vaikkapa Irakissa.Millä imperialismia voisi puolustaa,nykyajan orjakauppaa.(siitä kahvista kysyn myöhemmin).

    Aika vähän meillä suomalaisilla on sijaa maailmanhistoriaa kirjoitettaessa.Meillä AIV,Sillanpää,Talvisota ja yksi jääkiekon maailmanmestaruus.
    Voi paska,elämöidään niillä.

    sinut jo sillä hetkellä kun tulit palstalle. kun se toinen lähti ja toinen tuli tilalle. voinen olla väärässäkin.

    ja vittuilusta; minulla on ollut vähän huono omatunto siitä lapsenlapsestasi ja mitä sanoin hänestä ja sinusta mutta silloin viikko sitten tulin väsyneenä iltavuorosta, korkkasin oluen ja koneen avattuani paska alkoi hyppiä silmille joten sanoin ehkä vähän pahasti. sanoin sen vain siksi, että se oli niin helppoa. en siksi, että tarkoittaisin sitä.

    enkä nyt viitsi tarttua kirjoituksesi pääpiirteisiin kun en oikein mitään niistä ymmärrä mutta yhden kohdan ymmärsin; johdonmukainen kapina ja ajattelu ovat eri asioita. näinhän se on ja missä meidän tulevaisuutemme olisi ellei nuorissa? olen niin monta kertaa sanonut, etten ole mikään maailmanparantaja ja näin onkin mutta ei se vielä tarkoita ettenkö haluaisi maailmaa parannettavan. minä olen Kallen kera karkoittanut monen monet kommunistit palstalta; on leksoja ja anneleita, on arveja ja kaikenmaailman väripäitä. niitä on niin paljon ja kaikki haisivat samalta ja yhteinen tekijäkin heistä löytyi; kaikki ovat olleet heikkoja ja kaikki ovat menettäneet malttinsa. ovat ansainneet pois potkimisensa. ei aatteensa ole kestänyt lähempää tarkastelua puhumattakaan vastoinkäymisistä joten menkööt.

    aaposta minä odotin vähän enemmän; hänessä tuntui olevan ryhtiä ja aatteen paloa. tänään ei kuitenkaan tunnu olevan enää kuin se polte silmissä. ryhti ja terve järki ovat haihtuneet kuin pieru saharaan. ei se ole enää edes kapinallisuutta. se on fanaatikon tyhmyyttä.

    aaposta tuskin tulee politiikkoa. tai voihan hänestä tulla politiikko muttei hyvää sellaista. voin kertoa sinulle hyvän jutun ja toivon ettet leimaa minua narsistiksi sen tähden; minä monen mutkan tähden olen jo vuosia saanut joulutervehdyksiä eduskunnasta. niitä tulee parilta sinullekin hyvin tutulta edustajalta ja joulu joulun jälkeen kortit ovat näyttäviä. niissä on aina eri kuva eduskunnasta; on kuusensa, on aulansa ja on muuta. no, eihän tässä mitään. mieltäylentäväähän se on kortti arkadianmäeltä saada kun osoitteessakin lukee aina "toveri yksilön vapaus". on eduskunnan ikioman postilaitoksen leima merkin päällä. kyllä hienoa on. mutta tässä ennen viime vaaleja sain toistelta "toveriltani" myöskin kortin. vanha juoppo, nykyinen urheilumies lähetti minulle ystävänpäivän kortin. silloin meni usko politiikkoihin; ennen ne oli vaan "tovereita", nyt yrittää ängetä ystäväksikin. ja tarinan opetus oli; minä vaadin paljon, että hyväksyn ihmisen. niin ystäväksi kuin politiikoksikin. ja minun vaatimiseni voi jollekin olla kova pala. sen voi joku ottaa jopa vittuiluna mutta silti minä olen vain minä. omasta mielestäni annan aina ihmiselle mahdollisuuden. jos sen munaa, niin pitkävihaisuus on kyllä kieltämättä aina minulle luettu miinukseksi.mutta minä haluaisin, että löytyisi hyvä politiikko. sellainen, joka ymmärtäisi... ei mitään yhden aatteen miehiä tai naisia vaan sellainen... osaava ihminen. mutta ovat kovin vähissä.

    aapoon minä en enää luota mutta eihän se tarkoita, etteikö hyviä ja oikeudenmukaisia, osaavia ihmisiä maailmassa olisi. katso vaikka nimimerkki k.o.m maria; en minä sano, että samaa mieltä olisin mutta on pakko arvostaa sitä uskoa omaan asiaan ja vaatimatonta, ketään suututtamatonta tyyliä esittää se. ja vaikken nyt häntä ihan eduskunnassa pystykään sieluni silmillä näkemään, voipihan sieltä itsensä löytää joku samantyylinen.

    eihän tässä jutussa tolkkua ollut mutta en minä kyllä paljoa sinunkaan puheistasi kostunut.

    Kaikissa puolueissa homma pelaa suurin piirtein samoin.Saadakseen eduskuntaan yltävän kannatuksen,ehdokkaalla on oltava takanaan tukiryhmä.Monesti se on perusosasto tai niitten yhtymä.Tarkoitan siis käytännön vaalityötä.

    Noin teimme joskus.Tuuppasimme maakuntaan 30 000 läpyskää,järjestimme 28 puhetilaisuutta.Homma toimi.
    Sain Eduskunnasta aina joulukortin.Vuosien jälkeen sitten sainkin yhtenä jouluna kaksi korttia yhdeltä edustajalta.
    En ole sen jälkeen koskaan äänestänyt istuvaa kansanedustajaa.

    Tuosta tunnistamisesta,en koskaan aiemmin ole ollut näillä sivuilla.Tuolla kalastuspuolella on kyllä väännetty jonkin verran.
    Kas,kun aika ei oikein suosi,vanhat komukat pilkkii.

    tuosta tunnistamisesta. ei sinulla veljeä ole? täällä palstalla vaikutti nimittäin esiintulemiseesi asti vanhempi kommunisti, jolla oli suhtsamanlainen kirjoitustyyli, ajatusmaailma ja vieläpä kirjamaku. taisi olla vielä sama päivä; kun sinä tulit, hän lähti.

    tässä täytyy taas kerran todeta, että "mikäs pahan tappaisi?" kun yhden karkoittaa, toinen kömpii esiin. tämä ei sitten ollut pahalla sanottu.

    Markkinatalous toimii tilauksesta.Kai se on rako,joka pitää täyttää.

    Mutta aiemmasta. Espanjan sisällissota oli alkunäytös isoon savottaan.Barcelona,baskialueet.köyhä Katalonia olivat paikat,jossa ihmiset tappelivat ennemmin kuin kuolivat nälkään.

    Ranskassa,Afrikan naapurissa kuohuu.Mitä,jos se tapahtuu Venäjällä?

    Me emme enää olekaan leikkimökissämme,onnen auvolassa vaan keskipisteessä.

    Mitä sitten,jos he eivät pyydä vaan vaativat?

    Ghanan presidentti Jerry Rowligs sanoi YK:n puhujanpöhtöstä 87,meidän ihmisemme eivät juo kaakaota eivätkä tarvitse sisalkuitua.98% prosenttia viennistmme on niitä.Kansainvälisessä kaupassa,jota säätelevät Maailamnpankki ja konglomeraatit,meiltä ei kysytä.Perusasia on,saavatko meidän ihmisemme 4000 kilolla kaakaopapuja traktorin,vai pitääkö heidän tehdä kuusi tonnia.Rowlings oli hyvin koulutettu britti,hänen äitinsä oli afrikkalainen.

    Askel oikeaan suuntaan on otettu vaikkapa juomalla reilu kaupan kahvia.

    Kuten sanoit,joet syntyvät puroista.

    juuri tuon tähden minä äänestänkin demareita ja kilistelen maljoja kokoomuslaisten kanssa.

    vaikka elävässä elämässä kenties paremmin tulenkin toimeen kommunistien kanssa ja vaikka yöni mieluummin punkkarityttöjen kanssa vietänkin, maanantaina kun höyryt ovat päästä haihtuneet, realismi sinne taas tunkee; NATO, se pienen ihmisen turva.

    maailma on paska paikka ja paskassa rämpiessään on parempi olla edes sen vahvemman puolella. ja kommunistit eivät vahvuutta ja voimaa voi tarjota.

    Äänestä

Useimmat voitot otetaan väsyttämäällä.Elä väsy.

Kiinalaiset rakensivat 14 000 kilometriä muuria osoittaakseen rajat.
Mitempä nyt?
Kai Kiinassakin oli joku,joka sanoi,ettei muurin rakentaminen ole viisasta.

Ja sitten tämä työläistausta,mihin vittuun dynastian Keisari laittoi kolme miljoonaa muuraria,kun muuri oli valmis?
Mihin laitetaan meidän muurarit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Wäinä kirjoitti:

Toivanen!Ole hyvä ja jatka luutuneitten mielipiteitten pöllyttämistä.
Elä hellittä.
Jos olisimme Kalle,emme koskaan olisi tulleet puusta alas.

Tästä viikon keikasta näyttäisi parasta olevan Herra Yksilönvapaus.Kuulostaa pässiltä,maistuu pässiltä ja jos niin on,niin onhan se pässi.

Se ahvenresepti? Herra Yksilönvapaus,teillä on tilaisuus pakittaa vaikka vähän.Periaatteita en tarkoita ,mutta edes vähän.
Ehdotan keskustelua ilman vittuilua,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu