Kuluttajansuoja

Halonen perää presidentinvaaleihin kuluttajansuojaa. Siis standardoidaan työväen määritelmä ja tehdään siitä rekisteröity tavaramerkki:

-Työväki = Niiden henkilöiden kaarti, joiden mielestä työnantaja kuuluu pahan akseliin, hakee työntekijät väkisin kadulta ja sortaa heitä huvikseen. Tämän ryhmän tavoitteena on keskittyä järjestöjen avulla kuppaamaan rahaa niin paljon kuin mahdollista. Itse työntekoa tulee välttää, jos se suinkin on mahdollista (esim. luottamusmiesasemassa). Ihmiset ovat passiivisia, eivät pärjää ilman jatkuvaa holhousta, eli mitä suurempi veroprosentti ja julkinen sektori, ja mitä pienempi yksityinen sektori, sen parempi. Harmi, että esikuva naapurista romahti. Nokia pitäisi lailla kieltää, koska se harrastaa globalisaatiota. Ihannevuosikymmen -70-luku.

Työväki pitää erottaa virheellisestä termistä "työväki", jota jotkut pahan akselista ovat ryhtyneet hämäyttämästi käyttämään. Tämä "työväki" edustaa itse ajattelevia ihmisiä, jotka eivät pidä siitä, että muut pakottavat heidät tiettyyn muottiin. Tämä työväki näkee muka jonkin yhteyden oman aktiivisuuden, kouluttautumisen, ahkeruuden, kovan työnteon ja palkan välillä. Lisäksi nämä ihmiset elävät siinä harhakuvetelmassa, että he voisivat ottaa enemmän vastuuta omasta elämästään, ellei niin suurta osaa heidän palkastaan täytyisi kierrättää valtion kautta, eli sosialisoida ja sitten jakaa takaisin "hyvänä" sosiaalirahana.

Kuluttajansuoja koskee siis sitä, että vanhanaikainen kahtiajako on säilytettävä. Vasemmisto omistaa kaikki, jotka tekevät työtä. Oikeisto ei sitten oikeastaan omista ketään. Jopa Jorma Ollila tekee töitä, joten hän kuuluu vasemmiston etupiiriin.

http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id21745.html
2126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Halonen on työväen etuja ajanut. Sosialistivallan keulakuva on ollut ja sosialistieliitin etuja ajanut aina. Täysin vieraantunut työtätekevän ihmisen ja tavallisen suomalaisen arjesta.

Valitsemalla presidenttiristeiyynsä Tallinkin, joka käyttää virolaista halpatyövoimaa ja josta penniäkään ei tule Suomeen, Halonen osoitti, että suomalaisista ei piittaa vähääkään ja että sana työväki Halosen yhteydessä on mitä suurinta valhetta.

HALONEN EDUSTAA OKSETTAVAA PYSÄHTYNYTTÄ SOSIALISMIA, joka valheilla ja suurella vääryydellä manipuloi kansaa. Siis tämä on niin oksettavaa, että en löydä sanoja sille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaska L kirjoitti:

Halonen perää presidentinvaaleihin kuluttajansuojaa. Siis standardoidaan työväen määritelmä ja tehdään siitä rekisteröity tavaramerkki:

-Työväki = Niiden henkilöiden kaarti, joiden mielestä työnantaja kuuluu pahan akseliin, hakee työntekijät väkisin kadulta ja sortaa heitä huvikseen. Tämän ryhmän tavoitteena on keskittyä järjestöjen avulla kuppaamaan rahaa niin paljon kuin mahdollista. Itse työntekoa tulee välttää, jos se suinkin on mahdollista (esim. luottamusmiesasemassa). Ihmiset ovat passiivisia, eivät pärjää ilman jatkuvaa holhousta, eli mitä suurempi veroprosentti ja julkinen sektori, ja mitä pienempi yksityinen sektori, sen parempi. Harmi, että esikuva naapurista romahti. Nokia pitäisi lailla kieltää, koska se harrastaa globalisaatiota. Ihannevuosikymmen -70-luku.

Työväki pitää erottaa virheellisestä termistä "työväki", jota jotkut pahan akselista ovat ryhtyneet hämäyttämästi käyttämään. Tämä "työväki" edustaa itse ajattelevia ihmisiä, jotka eivät pidä siitä, että muut pakottavat heidät tiettyyn muottiin. Tämä työväki näkee muka jonkin yhteyden oman aktiivisuuden, kouluttautumisen, ahkeruuden, kovan työnteon ja palkan välillä. Lisäksi nämä ihmiset elävät siinä harhakuvetelmassa, että he voisivat ottaa enemmän vastuuta omasta elämästään, ellei niin suurta osaa heidän palkastaan täytyisi kierrättää valtion kautta, eli sosialisoida ja sitten jakaa takaisin "hyvänä" sosiaalirahana.

Kuluttajansuoja koskee siis sitä, että vanhanaikainen kahtiajako on säilytettävä. Vasemmisto omistaa kaikki, jotka tekevät työtä. Oikeisto ei sitten oikeastaan omista ketään. Jopa Jorma Ollila tekee töitä, joten hän kuuluu vasemmiston etupiiriin.

http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id21745.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu