http://www.iltalehti.fi/osastot/kolumnistit/200511173737295_ko.shtml
-------------------------------------------------
Presidentinvaalit ovat elähdyttävää seurattavaa.
Ehdokkaat seisovat loskaisilla kaduilla ja ankeissa ostoskeskuksissa ja yrittävät näyttää siltä kuin juuri tämä - tavallisten ihmisten tapaaminen, heidän huoliensa kuunteleminen - olisi syy, miksi politiikkaan ryhdyttiin ja politiikassa pysyttiin.
Ei se niin ole. Jokainen presidenttiehdokas istuisi mieluummin syömässä Sammon Björn Wahlroosin kanssa kuin vastaisi hämärästi artikuloituihin kysymyksiin siitä, mikä on oma kanta hedelmöityshoitoihin ja miksi meidän mökin kaivossa ei ole aina vettä.
Kun poliitikko aloittaa lauseensa sanalla "kentällä", seuraavaksi on tulossa valhe, ellei lause lopu sanoihin "on sairaan rasittavaa, mutta valitettavasti edustuksellinen demokratia vaatii sen pelleilyn".
Heidi Hautala, Sauli Niinistö ja Matti Vanhanen pitävät verkkosivuillaan päiväkirjoja, jossa valhe jatkuu. Päiväkirjat antavat presidenttiehdokkaista epäinhimillisen kuvan, josta tulee mieleen vain, että lääkärit määräävät nykyään mielialalääkkeitä aika höllällä kädellä.
Totuus tulee esiin niissä päiväkirjoissa, joita ei kirjoiteta verkkoon. Iltalehti palvelee presidentinvaalikampanjan aikana lukijoitaan julkaisemalla salaisia kiertuepäiväkirjoja. Ensimmäisenä esittelyssä Sauli Niinistön kiertuepäiväkirja.
Maanantai 7.11.
En enää halua kuulla sanaakaan Kymenlaaksosta. En viitsi edes tähän kirjoittaa, millä nimellä kutsun Kymenlaaksoa pääni sisällä.
Onneksi se etappi on nyt loppu, ja pääsen takaisin Helsinkiin.
Toivottavasti ne eivät raahaa minua Café Niinistöön jatkamaan tätä kättely- ja rupatteluhelvettiä, josta ei ole hyötyä kuin 5-vuotiaalle kurahousulle, joka saa päiväkodissa kertoa kätelleensä "Niinustoa".
Ja siltäkin kurahousulta kysytään, ketä ihmeen Niinustoa.
Jep, jep. "Kuka ihmeen Niinusto?" Se on kysymys, jota itsekin toistelen.
Tiistai 8.11.
Kuka helvetti tällaista elämää haluaisi?
Yhden päivän aikana Lahti, Hämeenlinna, Hattula, Riihimäki ja Hyvinkää.
Lahdessa juutun sentään hetkeksi vialliseen sairaalan hissiin.
Viallinen sairaalan hissi - en osaa päättää, onko siinä metafora tälle maalle vai kampanjalle.
Keskiviikko 9.11.
Ovat tehneet virheen ja saan pysyä Helsingissä koko päivän.
Pesen pyykkiä ja yritän laskea, kuinka monta vuorokautta elämästäni kuluu mustien sukkien lajitteluun. Pitäisi varmaan lajittelun helpottamiseksi hankkia sukat, joissa lukee Left ja Right, mutta tieto siitäkin kulkeutuisi julkisuuteen, ja loppukampanja menisi, kun saisi vastata tärkeilevälle medialle, että kyllä, tiedän, kumpi on vasen ja kumpi oikea, en vain jaksa lajitella sukkiani.
Vaalitiimin palaverissa joku pullukkapoika kertoo, että meidän pitää hioa "game planiamme". Mikä helvetin "game plan"? Jos puhuisit suomea, sinulla ei olisi mitään sanottavaa, ja miten olisi omana "game planina" laihduttaminen?
Ja mikä tämä "Café Niinistö" oikein on? Miksei kutsuta asioita niiden oikeilla nimillä. Miten olisi Café We Don't Have a Life?
Torstai 10.11.
Pirkanmaa on täynnä mykkiä pölvästejä, ja kun ne avaavat suunsa, jokin mielessäni repeää. "Mitä sää aijot tehrä nääs veroille?" Opettele ensin puhumaan ja seuraavaksi presidentin valtaoikeudet ja avaa sitten vasta suusi.
Jollekin lehdelle kerroin, että hemmetti on yleisimmin käyttämäni kirosana. Katselen Pirkanmaata ja ajattelen: Vitut se mikään hemmetti ole.
Perjantai 11.11.
Café Niinistön palaverissa keskustelemme mainoskampanjastani. Kuten olen jo oppinut, pidän ajatukseni omana tietonani.
Englannissa on käytössä termi "koiranpillikampanja". Sillä tarkoitetaan kampanjaa, joka menee suurelta osalta yleisöstä ohi, mutta osuu juuri niihin, joihin sen on tarkoitettu osuvan.
Oma kampanjani alkaa vaikuttaa koiranpillikampanjalta. Sääli vain, että kampanjan täsmäkohteeksi on valittu kampanjan luoneen mainostoimiston tulevat asiakkaat.
Lauantai 12.11.
No juuri tätä sitä tässä iässä haluaakin. 24 tunnin juopporisteilyn 1 600 kokoomuslaisen hullun seassa.
Risteilyn kohokohta on, kun kaksi kokoomusurpoa vetelee toisiaan turpiin.
Muualla laivassa kokoomusnuoret tappelevat keskenään pahvisista Sauli-hahmoista. Pitäisi varmaan sanoa, että näissä nuorissa on tulevaisuus, ja niin ehkä onkin, jos sillä tarkoitetaan avohoidon tulevaisuutta.
Hytissä yritän kirjoittaa hiljaisuudesta kertovaa haikurunoa.
Runosta tulee tynkä, mutta se rauhoittaa mieltä
-------------------------------------------------
Presidentinvaalit ovat elähdyttävää seurattavaa.
Ehdokkaat seisovat loskaisilla kaduilla ja ankeissa ostoskeskuksissa ja yrittävät näyttää siltä kuin juuri tämä - tavallisten ihmisten tapaaminen, heidän huoliensa kuunteleminen - olisi syy, miksi politiikkaan ryhdyttiin ja politiikassa pysyttiin.
Ei se niin ole. Jokainen presidenttiehdokas istuisi mieluummin syömässä Sammon Björn Wahlroosin kanssa kuin vastaisi hämärästi artikuloituihin kysymyksiin siitä, mikä on oma kanta hedelmöityshoitoihin ja miksi meidän mökin kaivossa ei ole aina vettä.
Kun poliitikko aloittaa lauseensa sanalla "kentällä", seuraavaksi on tulossa valhe, ellei lause lopu sanoihin "on sairaan rasittavaa, mutta valitettavasti edustuksellinen demokratia vaatii sen pelleilyn".
Heidi Hautala, Sauli Niinistö ja Matti Vanhanen pitävät verkkosivuillaan päiväkirjoja, jossa valhe jatkuu. Päiväkirjat antavat presidenttiehdokkaista epäinhimillisen kuvan, josta tulee mieleen vain, että lääkärit määräävät nykyään mielialalääkkeitä aika höllällä kädellä.
Totuus tulee esiin niissä päiväkirjoissa, joita ei kirjoiteta verkkoon. Iltalehti palvelee presidentinvaalikampanjan aikana lukijoitaan julkaisemalla salaisia kiertuepäiväkirjoja. Ensimmäisenä esittelyssä Sauli Niinistön kiertuepäiväkirja.
Maanantai 7.11.
En enää halua kuulla sanaakaan Kymenlaaksosta. En viitsi edes tähän kirjoittaa, millä nimellä kutsun Kymenlaaksoa pääni sisällä.
Onneksi se etappi on nyt loppu, ja pääsen takaisin Helsinkiin.
Toivottavasti ne eivät raahaa minua Café Niinistöön jatkamaan tätä kättely- ja rupatteluhelvettiä, josta ei ole hyötyä kuin 5-vuotiaalle kurahousulle, joka saa päiväkodissa kertoa kätelleensä "Niinustoa".
Ja siltäkin kurahousulta kysytään, ketä ihmeen Niinustoa.
Jep, jep. "Kuka ihmeen Niinusto?" Se on kysymys, jota itsekin toistelen.
Tiistai 8.11.
Kuka helvetti tällaista elämää haluaisi?
Yhden päivän aikana Lahti, Hämeenlinna, Hattula, Riihimäki ja Hyvinkää.
Lahdessa juutun sentään hetkeksi vialliseen sairaalan hissiin.
Viallinen sairaalan hissi - en osaa päättää, onko siinä metafora tälle maalle vai kampanjalle.
Keskiviikko 9.11.
Ovat tehneet virheen ja saan pysyä Helsingissä koko päivän.
Pesen pyykkiä ja yritän laskea, kuinka monta vuorokautta elämästäni kuluu mustien sukkien lajitteluun. Pitäisi varmaan lajittelun helpottamiseksi hankkia sukat, joissa lukee Left ja Right, mutta tieto siitäkin kulkeutuisi julkisuuteen, ja loppukampanja menisi, kun saisi vastata tärkeilevälle medialle, että kyllä, tiedän, kumpi on vasen ja kumpi oikea, en vain jaksa lajitella sukkiani.
Vaalitiimin palaverissa joku pullukkapoika kertoo, että meidän pitää hioa "game planiamme". Mikä helvetin "game plan"? Jos puhuisit suomea, sinulla ei olisi mitään sanottavaa, ja miten olisi omana "game planina" laihduttaminen?
Ja mikä tämä "Café Niinistö" oikein on? Miksei kutsuta asioita niiden oikeilla nimillä. Miten olisi Café We Don't Have a Life?
Torstai 10.11.
Pirkanmaa on täynnä mykkiä pölvästejä, ja kun ne avaavat suunsa, jokin mielessäni repeää. "Mitä sää aijot tehrä nääs veroille?" Opettele ensin puhumaan ja seuraavaksi presidentin valtaoikeudet ja avaa sitten vasta suusi.
Jollekin lehdelle kerroin, että hemmetti on yleisimmin käyttämäni kirosana. Katselen Pirkanmaata ja ajattelen: Vitut se mikään hemmetti ole.
Perjantai 11.11.
Café Niinistön palaverissa keskustelemme mainoskampanjastani. Kuten olen jo oppinut, pidän ajatukseni omana tietonani.
Englannissa on käytössä termi "koiranpillikampanja". Sillä tarkoitetaan kampanjaa, joka menee suurelta osalta yleisöstä ohi, mutta osuu juuri niihin, joihin sen on tarkoitettu osuvan.
Oma kampanjani alkaa vaikuttaa koiranpillikampanjalta. Sääli vain, että kampanjan täsmäkohteeksi on valittu kampanjan luoneen mainostoimiston tulevat asiakkaat.
Lauantai 12.11.
No juuri tätä sitä tässä iässä haluaakin. 24 tunnin juopporisteilyn 1 600 kokoomuslaisen hullun seassa.
Risteilyn kohokohta on, kun kaksi kokoomusurpoa vetelee toisiaan turpiin.
Muualla laivassa kokoomusnuoret tappelevat keskenään pahvisista Sauli-hahmoista. Pitäisi varmaan sanoa, että näissä nuorissa on tulevaisuus, ja niin ehkä onkin, jos sillä tarkoitetaan avohoidon tulevaisuutta.
Hytissä yritän kirjoittaa hiljaisuudesta kertovaa haikurunoa.
Runosta tulee tynkä, mutta se rauhoittaa mieltä
Vastaukset 4
Vanhimmat
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=81809
Miistähän Lehtola mahtaa tietää mitä Niinistö ajattelee.?
Onko Lehtolalla kenties pahakin persoonallisuushäiriö, kun hän kuvittelee olevansa Niinistö?
Onko Lehtolasta kauan tuntunut siltä, että hän osaa lukea muiden ajatuksia?
Taitaa olla niin, että Lehtola itse on mielialalääkityksen tarpeessa. Vai mikä selittää sen, että Lehtola menee muuttamaan toisen päiväkirjamerkintöjä vastaamaan Lehtolan omaa sisäistä todellisuutta?
Odottelemme tässä suurella mielenkiinnolla Lehtolan kolumnia Tarja halosen päänsisäisestä todellisuudesta. No niin Lehtola, anna palaa. Älä unohda lesboja ja DDRää ja alaisten solvaamista!
Lehtola on erikoistunut paljastamaan julkimoiden ja poliitikkojen salattuja ajatuksia ja tavoitteita. Hän näkee läpi, kuka on feikki ja miltä keisarilta puuttuvat vaatteet. Kolumnistina hyvä, koska on kynästään niin paha.
Ikävintä kohteen kannalta on, että Lehtola perustelee oman mielipiteensä aina tämän omien tekojen ja sanojen pohjalta.
Vasemmistotorvi?
Odottelen vieläkin milloin tämän "totuuden torven" kohteena on Tarja Halonen. Suurin osa kansasta kun tietää jo, että Haloskeisarilla ei ole niitä vaatteita.
Ei vaan taida tulla sitä aikaa.