Tällaiselta kuvalta ei voi välttyä demarimedian
tekemien / julkaisemien galluppien kysymysten asettelusta.
Ilmeisesti demariäänestäjät ovat niin umpiluupäitä
etteivät edes yritä pienellä kapasiteetillaan
ymmärtää, mitä gallupissa oikein kysyttiin.
Esimerkkejä:
-Yrittäjien mielestä Tarja Halonen on TOISEKSI
paras ehdokas presidentiksi gallupissa jossa
kysyttiin PARASTA ehdokasta.
Tällä tölväistiin pöndellä (=kehä III
ulkopuolella) asuvaa nurmijärveläistä ehdokasta.
-"Kansan" mielestä presidentin tulee olla
oikeudenmukainen ja luotettava (anteeksi
käänteinen sanajärjestys demarimedian kanssa).
Vähiten kuulemma vaikuttaa ehdokkaan sukupuoli,
kristilliset arvot ja puoluekanta.
->>Sen verran tilastomatematiikkaa lukeneena voin
sanoa että TOTTA KAI kansan mielestä luotettavuus
on tärkeämpää kuin sukupuoli. Tällä gallupilla
vain yritetään pönkittää istuvan presidentin egoa
ettei muka sukupuolella (nainen) ja kristillisillä
arvoilla (ateisti) olisi mitään vaikutusta.
Olen aina hieman hymyillyt kiihkodemareiden
"koko kansan" -puheista vaalien alla koska heidän
mielestään koko kansa koskee vain 10% kansasta
(peräpiäkaupunkiseutu) ja murto-osaa Suomen
pinta-alasta.
Sehän on jo moneen kertaan todettu, että
oopperatalot sun muut ovat demarit
peräpiäkaupunkiseudulle kupanneet "koko kansan"
-demareiden avulla suomalaisia veronmaksajia
silmään kusten.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja kuten näiden sossujen vastauksistakin voi päätellä ei siellä paljon aivoriepua käytetä. Esim. stasi- ddr- ja setasta ei ole heiltä kommentteja, miksiköhän. Ovatko he tosiaan itsekin noin tuuliajolla, että muutosvastarinta heidän oppimiskyvyssään on ilmeistä.