Halosen profiili ja saavutukset pähkinänkuoressa:
Ulkoministerinä ei mittää.
Presidenttinä ei mittää.
Kun useat ovat jopa ihan julkisesti kysyneet Tarjan laiminlyöntien perään Suomen johtajana, Tarja on ottanut itseensä, synkistynyt ja on suorastaan kiukkuinen.
Julkisuudessa on vahva virallinen epäily siitä, että Tarja päätti ryhtyä kostoksi uudestaan ehdokkaaksi, jotta hän voi näyttää epäileville, että hän kyllä pystyy tekemään töitäkin eli johtamaan Suomea.
Kunnioitettava myönnytys Haloselta, kun hän noin julkisesti myöntää sen, eipä tullut noita hommia hoidettua. Mutta ollaan me suomalaiset melkoisia luupäitä, kun me annetaan tuollaisen tyhjäntoimittajan olla virassa eikä potkita sitä pellolle. Jossain muuallapäin maailmaa Halosen kaltainen oman edun ja uran rakentaja olisi karkoitettu maasta tai pistetty elinkautiseen.
Miten mahtaa SAK selitellä sen, miksi Tarja saa liiton vaatimukset merimiesten palkkakohtelusta pistää kissanhiekkaan. Kommentoiko Tarja itse vai pistääkö jonkun sijaiskärsijäksi, kuten sossuilla on tapana. Ihalaisen vastine olisi myös mielenkiintoista kuulla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
tyhjänjankkaajia ja paskanpuhujia ovat punikit!
Tuomioja on samaa maata.
Valta on tässä maassa annettu vähälahjaisille, joiden ainoa ansio on punainen jäsenkirja.
Voinut sanoa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!