Korot ekp:n toimesta vahvaan nousuun

valmistellaan vahvasti:

EKP valmis koronnostoon - Trichet

Perjantai 18.11.2005 klo 16:17 Kauppalehti Online

SERGIO SIENO

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet sanoi perjantaina EKP:n olevan valmis nostamaan euroalueen ohjauskorkoa. Trichet perusteli koronnostovalmiuttaan inflaation torjunnalla.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Trichet sanoi suoraan, että EKP voi nostaa ohjauskorkoa nykyisestä kahden prosentin tasosta. Hän vihjasi myös, että keskuspankki tekee ratkaisuja seuraavassa korkokokouksessaan 1. joulukuuta.

Edellisen kerran EKP nosti ohjauskorkoa lokakuussa 2000.

Kauppalehti Online, Bloomberg
4901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuulipuvut vikisevät kuin pienet possut, joita viedää tauraalle. Luojalle kiitos että en ole juuri ostanut.

Äänestä
  • mikä taura on niin voi syyttää biologianopettajaa huonosta opetuksesta.!

    Putte tule tänne, skriiiiih!

    Äänestä

Lisäksi artikkelissa todettiin, että nousu jää pieneksi ja siten koronnousu vain ja ainostaan syö pois asuntojen hintojen nousupaineet. Hinnat eivät ole laskemassa tällä korkojen nousumäärällä.

Artikelissa oli myös lukemia ihmisten ottamista lainamääräistä ja vain jollain 6% oli lainaa yli 150 ke. Yli 100ke laina taisi olla jollain 20%. Tuollaisella 100ke lainalla nousu tiesi n. 360e/vuodessa lisämenoja. Tämäkö on se summa jolla "henkilökohtainen talous kaatuu", "asunto on pakko myydä", "ihmisillä ei ole rahaa ostaa" jne jne jne...

Asiantunteavasti artikelissa povattiin laskua vasta sitten kun lama tulee (vrt edellinen pudotus). Tässä siis lyhyt viesti tuhnuttelijoille: Te kyllä teette tilin ostovaiheessa, mutta siihen ostovaiheeseen on vielä aika monta vuotta. Toivottavasti että tällä välillä maksa liikaa vuokraa, sillä muuten voi jäädä tili aika pieneksi :(

Ps itse toivon että hinnat tippuisi, sillä väliraha pienenisi seuraavaan asuntoon. Ikävä kyllä huonolta näyttää :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koronnostoa kirjoitti:

valmistellaan vahvasti:

EKP valmis koronnostoon - Trichet

Perjantai 18.11.2005 klo 16:17 Kauppalehti Online

SERGIO SIENO

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet sanoi perjantaina EKP:n olevan valmis nostamaan euroalueen ohjauskorkoa. Trichet perusteli koronnostovalmiuttaan inflaation torjunnalla.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Trichet sanoi suoraan, että EKP voi nostaa ohjauskorkoa nykyisestä kahden prosentin tasosta. Hän vihjasi myös, että keskuspankki tekee ratkaisuja seuraavassa korkokokouksessaan 1. joulukuuta.

Edellisen kerran EKP nosti ohjauskorkoa lokakuussa 2000.

Kauppalehti Online, Bloomberg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu