Tervetuloa Niinistön tueksi

jess

Keskiviikko 16.11. - Kylmyydestä lämmöllä
Uutisissa kerrotaan, että kuluva vuosi on toistaiseksi ollut mitatun historian lämpimin. Siis koko maapallolla.

Lämmin on kivaa, ellei kylmästä tykkää. Mutta tämä muutos ei lämmitä mieltä.

Nämä sukupolvet, me, jotka nyt olemme, saatamme jäädä historiaan. Meitä saatetaan muistaa joukkona, joka ei alkuunkaan hallinnut fossiilisia polttoaineita - käyttivät ne kaikki ja pilasivat vielä luonnonjärjestyksen.

Olen joutunut muuttamaan ajatuksiani. Talouden vauhdikas meno ei voi ottaa ennakkoa ympäristön kustannuksella. On löydettävä tasapainoinen kehitys, eikä meno ole sitä ollut. Se vaan on tunnustettava.

Mitä sitten pitäisi tapahtua? Olisi kait ymmärrettävä, että energia on paljon arvokkaampaa, kuin mitä olemme maansisuksia tyhjennettäessä ymmärtäneet. Olisi ymmärrettävä, että vain uusiutuva energia takaa elämän jatkuvuuden.

Työssäni pankissa olen voinut vaikuttaa. Mielestäni yleishyödyllinen eurooppalaispankki voisi ottaa koviakin riskejä ja rahoittaa sitä innovatiivisuutta, joka aiheeseen liittyy. Olisi rahoitettava ratkaisuja, jotka liittyvät sekä uusien energialähteiden kehittämiseen että päästöjen estämiseen. Ydinvoiman lisärakentaminen on nousemassa taas keskusteluun. Mielestäni pitäisi ymmärtää, että sekin on vain väliaikaisratkaisu.

Olen siinä määrin tohkeissani, että jätän päivän muuta tapahtumat kirjaamatta. Parvekkeelle mennessä tulee hassun naiivi ajatus: ilma kylmenee, alkaa pakastaa, hyvä juttu että luonnoton lämpimyys väistyy.

4

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tieto?

      Ei ole tietoa vielä, kun satelliittikin jolla oltaisiin tutkittu jääalueita, epäonnistui nousu, ja tipahti jäämereen

      Nyt jo jotkut tietää ennen tutkimistakin, olisiko satelliitin lähetys sitten ihan turha

      Ei riitä vielä tieto, jos taas toinen tietämätön niin sanonut, jos tätä ketjua alkaaa kyseleen, niin eipä siellä olekkaan mitään, ainoastaan joku oman edeun tavoittelija voi olla laittanut huhun liikkeelle, saa sitten enemmän jäsentuloja, vrt. Greenpeace, Vihreät, ja tämmöiset, uskomuksiin perustuvat järjestöt

      • tietoo...

        on tutkittu kaikuluotaamalla, satelliiteista ja ihan poraamalla jo vuosikymmenet. Tietoa on pikemminkin liikaa kuin liian vähän.

        Lämpötiloja on mittailtu 1800 luvulta asti, ja esim Tornionjoen jäätilannetta on tallennettu aikakirjoihin vielä kauemmin.

        Siksihän tuo ilmastomuutos on niin paljon framilla kun tiedemaailman viimeisetkin epäilevät tuomaat ovat joutuneet kääntämään kelkkansa, syistä vielä jonkin verran kiistellään, ei itse ilmiöstä.


      • järjestys
        tietoo... kirjoitti:

        on tutkittu kaikuluotaamalla, satelliiteista ja ihan poraamalla jo vuosikymmenet. Tietoa on pikemminkin liikaa kuin liian vähän.

        Lämpötiloja on mittailtu 1800 luvulta asti, ja esim Tornionjoen jäätilannetta on tallennettu aikakirjoihin vielä kauemmin.

        Siksihän tuo ilmastomuutos on niin paljon framilla kun tiedemaailman viimeisetkin epäilevät tuomaat ovat joutuneet kääntämään kelkkansa, syistä vielä jonkin verran kiistellään, ei itse ilmiöstä.

        Yleensähän pitää olla muutos näkyvissä, nyt ei mitään muutosta havaittavissa suomessa

        Talvi tulee kuten aiemminkin, ja lähtee samoin, ilmat muuttelee tuulien mukaan, ei siinäkään mitään muutosta

        Jos muutosta hakisi, olisiko uskon alueella, ihmisillä kaipuu uskomuksiin, eli saarnamiehiä kaivataan


      • sääsammakko
        järjestys kirjoitti:

        Yleensähän pitää olla muutos näkyvissä, nyt ei mitään muutosta havaittavissa suomessa

        Talvi tulee kuten aiemminkin, ja lähtee samoin, ilmat muuttelee tuulien mukaan, ei siinäkään mitään muutosta

        Jos muutosta hakisi, olisiko uskon alueella, ihmisillä kaipuu uskomuksiin, eli saarnamiehiä kaivataan

        nyt ollutkaan takana lämpimin jakso kuin mitä nyt sataan vuoteen ja lumen tulokin venyi kuukaudella normaalista - mutta ei niistä mitään vielä voi päätellä, vaihtelua on aina. Päätelmät tulevat ihan muista lähteistä. Hakusanalla "Global warming" löytyy valtavat massat kovaa tutkimustietoa netistä, ei niitä ole järkeä ruveta tänne linkkailemaan.

        Ei siinä ilmiössä todellakaan ole kyse mistään viherhurahtaneiden propakandasta ja salaliitosta vaan kivikovista puolueettomista mittauksista ja numeroista joita eri maiden säähavaintolaitteet sun muut sondit ovat rekisteröineet jo hyvinkin pitkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe