halonen

Halonen oksettaa minua. Joka kerta kun näen sen sairaan, virnuilevan pellennaaman televisiossa, voin äärimmäisen huonosti. Halosen valheiden kuunteleminen saa minut vielä sairaammaksi, haluan oksentaa sen ja kaikkien muiden umpikierojen vasemmistolaispetturien päälle.

Rakas Suomenmaamme on juuri nyt sairas ja sen sairauden nimi on halonen ja hänen demarimafiansa, jotka yhdessä tuumin ajavat tätä upeaa maata kohti rappiota ja tuhoa. Mutta vielä on aikaa muuttaa kehityksen suuntaa, vielä on yksi tilaisuus evätä haloselta toinen kausi.

Jos halonen saa toisen kauden, ei Suomella todellakaan enää ole toivoa. Tammikuussa 2006 on aika tehdä valinta uhkaavan rappion ja paluun takaisin oikealla tielle välillä...
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...Niitä kannattaa miettiä.

Äänestä
  • Mielestäni presidentin pitäisi olla presidentillinen henkilö, josta pursuaa arvokkuutta ja johtajuutta. Asiahan on nyt niin, että Tarja Halosessa mitään arvokkuutta ei ole. Kaiken kukkuraksi Halosen politiikka kansalaisten etujen ajajana on totaalisesti epäonnistunut. Mitä merkittävää kansan keskuudessa liikkuva Halonen on saanut aikaiseksi? Halonenhan ei tee mitään vaikka voisi käyttää aikansa ja energiansa aivan toisella tavalla hyödyllisesti. Tarja Halonen on raskaasti epäonnistunut tehtävässään

    Äänestä

Kaikenlisäksi jotkut "edistykselliset" tahot kuten YLE ja hesari tekevät kaikkensa että saataisiin tuota pellenaamaa katsella seuraavat kuusi vuotta. Jos joku em. "objektiivisten" medioiden toimittajista saattuu lukemaan tämän niin eikös yhtään hävetä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeamielinen kirjoitti:

Halonen oksettaa minua. Joka kerta kun näen sen sairaan, virnuilevan pellennaaman televisiossa, voin äärimmäisen huonosti. Halosen valheiden kuunteleminen saa minut vielä sairaammaksi, haluan oksentaa sen ja kaikkien muiden umpikierojen vasemmistolaispetturien päälle.

Rakas Suomenmaamme on juuri nyt sairas ja sen sairauden nimi on halonen ja hänen demarimafiansa, jotka yhdessä tuumin ajavat tätä upeaa maata kohti rappiota ja tuhoa. Mutta vielä on aikaa muuttaa kehityksen suuntaa, vielä on yksi tilaisuus evätä haloselta toinen kausi.

Jos halonen saa toisen kauden, ei Suomella todellakaan enää ole toivoa. Tammikuussa 2006 on aika tehdä valinta uhkaavan rappion ja paluun takaisin oikealla tielle välillä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu