Nyt kun Tarja Halonen on SDP:n presidenttiehdokkaana, on oikeasti aiheellista esittää hyvä kysymys, kuka Suomessa oikeastaan on ylityöllistetyn ja riistoverotetun työväen asialla. Politiikkaa äänestäjänä 1960 -luvulta asti seuranneena ja pian eläkkeelle jäävänä olen esittänyt tätä kysymystä itselleni jo jonkin aikaa.
Nykyään se, että presidentti tulee SDP:stä, ei enää takaa työväen etujen toteutumista. Minua on viimeisen kuuden vuoden ajan hämmästyttänyt se, että Koiviston jälkeen presidenttiemme mielenkiinto on kohdistunut ainoastaan ulkomaalaisten hyvinvoinnin kohentamiseen niin Suomessa kuin maailmallakin. Tänne otetaan kritiikittömästi vierasta väkeä, vaikka oman maan kansalaisten, erityisesti lasten ja vanhusten elämässä olisi valtavasti työtä ja kohentamista. Samoin riennetään rauhoittelemaan kulttuuri-imperialistisin tavoin länsimaista elämäntapaa tyrkyttäen kaikenlaisia bantuheimoja, joiden omat traditio ongelmien ratkaisemisessa on aivan toinen kuin meidän. Hokema hyvinvointivaltion säilyttämisestä on aika onttoa, kun työpaikkoja karkaa kiihtyvällä vauhdilla ulkomaille ja presidentti sanoo vain luottavansa siihen, että suomalainen osaaminen ja turvalliset olot Suomessa riittävät hyvinvointimme säilyttämiseen. Jokaisen luulisi ymmärtävän tuollaisen puheen olevan joko ongelmien vähättelyä tai täydellistä asioiden ymmärtämättömyyttä. Asiaa ei yhtään helpota se, että Haloselta näyttää puuttuvan käytöstavat samoin kuin se, että Halonen on omaksunut inhottavan ylimielisen tavoitteitaan korvillelyövän räyhäfeminismin.
Luonnollisesti kynnys äänestää jotain muuta kuin omaa puoluetta on korkea ja vaalitilaisuudet ovat vasta tulossa, mutta yhden kauden Halosen edesottamuksia seuranneena ja katsottuani pari Niinistön haastattelua, vakuutuin siitä, että toista kertaa en Halosta äänestä, ainakaan työväen presidenttinä, ellei siihen löydy todella painavaa syytä.
Nykyään se, että presidentti tulee SDP:stä, ei enää takaa työväen etujen toteutumista. Minua on viimeisen kuuden vuoden ajan hämmästyttänyt se, että Koiviston jälkeen presidenttiemme mielenkiinto on kohdistunut ainoastaan ulkomaalaisten hyvinvoinnin kohentamiseen niin Suomessa kuin maailmallakin. Tänne otetaan kritiikittömästi vierasta väkeä, vaikka oman maan kansalaisten, erityisesti lasten ja vanhusten elämässä olisi valtavasti työtä ja kohentamista. Samoin riennetään rauhoittelemaan kulttuuri-imperialistisin tavoin länsimaista elämäntapaa tyrkyttäen kaikenlaisia bantuheimoja, joiden omat traditio ongelmien ratkaisemisessa on aivan toinen kuin meidän. Hokema hyvinvointivaltion säilyttämisestä on aika onttoa, kun työpaikkoja karkaa kiihtyvällä vauhdilla ulkomaille ja presidentti sanoo vain luottavansa siihen, että suomalainen osaaminen ja turvalliset olot Suomessa riittävät hyvinvointimme säilyttämiseen. Jokaisen luulisi ymmärtävän tuollaisen puheen olevan joko ongelmien vähättelyä tai täydellistä asioiden ymmärtämättömyyttä. Asiaa ei yhtään helpota se, että Haloselta näyttää puuttuvan käytöstavat samoin kuin se, että Halonen on omaksunut inhottavan ylimielisen tavoitteitaan korvillelyövän räyhäfeminismin.
Luonnollisesti kynnys äänestää jotain muuta kuin omaa puoluetta on korkea ja vaalitilaisuudet ovat vasta tulossa, mutta yhden kauden Halosen edesottamuksia seuranneena ja katsottuani pari Niinistön haastattelua, vakuutuin siitä, että toista kertaa en Halosta äänestä, ainakaan työväen presidenttinä, ellei siihen löydy todella painavaa syytä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei,
Kiva, että älyät kolmannen kerran jälkeen edistyä asiassasi.