Olen akateeminen toimistotyöntekijä. Olen ollut ikäni valmistuttuani (6v.) saman työnantajan palveluksessa. Nyt kuulemma voitto oli liian pieni. Sijoittajat vaativat kymmenen prosentin tuottoa, tai enemmänkin, sijoituksilleen. Edessä olivat siis leikkaukset menopuolella.
Helpoin tapa tehdä leikkaukset on tietysti vähentää väkeä. Meitä lähtee 5-15 henkeä. Minä olen yksi noista, se kerrottiin heti "neuvottelujen" alussa: "Sinulla on sama toimenkuva kuin N.N.:llä ja M.M.:llä. Näistä N.N. on nuorempi ja motivoitunut uraohjus, M.M. puolestaan omaa vankkaa osaamista myös muilla toimialueilla."
Kysyisinkin Niinistön kannattajilta, miksi minä aina Kokoomusta äänestäneenä enää uskoisin porvarillisen ehdokkaan löpinöitä, että "vastakkainasettelujen aika on ohi"?
Olen aina ollut ja olen kai vieläkin sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä, mutta tämä tuntuu nyt henkilökohtaisesti kovin julmalta. Tuntuu tällä hetkellä vahvasti siltä, että turbokapitalismi ei sopinutkaan meikäläiselle. Näyttää, että "on vain suomalaista työtä" ei olekaan riittävän tarkka ilmaus, koska tällaisia erotteluja yhtiöni johdossa tehdään ja minä toimin joidenkin kollegoideni kanssa maksumiehenä.
Näyttää vahvasti siltä, että olen tähän asti sahannut oksaa altani äänestämällä markkinaoikeistoa. Onneksi kuuluin liittoon ja nyt pitää 500 päivässä löytää jokin uusi paikka.
Vastakkainasettelun siemen on kyllä minuun nyt kylvetty.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikäs tollo täällä oikein kertoo, että liitto maksaa 500 päivää ansiosidonnaista?
Jos on noin tyhmä, joutaa kortistoon.
...toisten ihmisten toimeentulosta ei kuulu yksilökeskeiseen markkinatalouteen jota kokoomuskin kannattaa. Heille ihminen on vain väline.
Voit olla vaikka kuinka hyödyllinen firmalle, mutta kun joku peruste irtisanomiselle keksitään sinut heitetään pihalle kuin risa toimistotuoli.
Hiljattain kuulin tapauksesta, jossa toimintoja ulkoistettiin, koska omistajan saama kate tehtyä työtuntia kohden oli "vain" 1,06 euroa. Nyt saneerausten jälkeen kate on kuulemma yli kaksi euroa työtunnilta, mutta koska omia työntekijöitä on vähemmän ei firman tuotto omistajille parantunut yhtään. Toimenpiteen suunnitellut konsultti kyllä rahasti mukavan tilin ja markkinatalous osoitti voimansa yksilöille...
Älä odottele 500 päivää. Aloita työnhaku heti. Jos osaat hommasi saat takuulla uuden työpaikan, kenties paremman kuin edellisesi. Näin toimii vapaa työmarkkinatalous, jota olet tähän saakka äänestänyt.
Lue Juha Siltalan kirja TYÖELÄMÄN HUONONTAMISEN HISTORIA.
Kirja tuo lohtua monelle kelkasta pudotetulle.Paljon kohtalotovereita.
Sopii vassareille ja oikeistolle oikein hyvin.
....hei, kokoomus ei antanut sinulle potkuja.
On erittäin ikävää saada potkut, mutta joku syyhän siihen täytyy olla.(myös henkillökohtainen kiusaaminen)
Äänestä ihmeessä vastakkainasettelun lopettamisen puolesta.
Mikäli olet kokenut vääryyksiä, onhan ammattiliitot tukenasi ja myös omaan oikeusprosessiin on mahdollisuus.
Toisaalta eikö akateemisen loppututkinnon suorittaneella ole edes jonkinlaiset työmarkkinat? en tiedä, olen siellä toimintaportaassa työssä...
Miten voin äänestää vastakkainasettelujen loppumisen puolesta, jos sijoittajat eivät ole samaa mieltä tuosta asiasta? Ei auta lopettaa vastakkainasettelua yksinään.
Miten Sale lopettaisi tuollaisen vastakkainasettelun, että voittoa tuottavat, mutta liian vähän voittoa tuottavat työntekijät saavat kenkää ja joutuvat elämään epävarmuudessa? Eikö Sale halua entistä "dynaamisemmat" markkinat ja dynaamisuus tarkoittaa toisinaan kenkää persuksille, toisinaan uutta ammattia. Minä arvosta pysyvyyttä ja ennustettavuutta asuntovelkoineni.