Mulla on teille hyvä esimerkki:
Otetaan tilanne jossa tuut ekana onnettomuustilanteeseen. Kolme loukkaantunutta joista yksi lapsi. Sä annat ensiapua. Laitat painesiteen omasta kaulaliinasta, rauhotat hysteeristä, soitat apua, käärit lapsen huopaan, viet kolmiot tielle jne. Toimit viileän rauhallisesti, tyynesti, otat tilanteen haltuun, komennat seuraavan paikalle tulijan tekemään jotain, ohjaat liikennettä. Luovutat aseman kun poliisi ja ensihoitajat saapuu. Menet vähän syrjemmälle istumaan. Yksi ensihoitaja käy taputtamassa olkapäälle, kehumassa että hyvin tehty. Poliisi käy ottamassa nimen ja osoitteen.
Istut siinä ja katsot puuhailevia ihmisiä. Sitten alkaa tulla tärinä. Vaikkei ole yhtään kylmä. Täriset siinä kuin horkassa ja alkaa itku. Itket pää käsissäsi, täriset ja itket, suuria kyyneleitä. Ensihoitajilta saatu huopa harteilla.
On tilanteita joissa tunne on pakko laittaa hyllylle vähäksi aikaa. Tällainen on hyvä esimerkki. Mutta koska tunteita ei voi siirtää kokonaan pois, on ne koettava sen jälkeen kun kylmää järkeä ei enää tarvita.
Tunteet ja järki - ikuinen taistelupari. Suuret päätökset tulisi aina tehdä tunteella eikä järjellä. Sillä tunne voittaa aina. Joka kerta.
Otetaan tilanne jossa tuut ekana onnettomuustilanteeseen. Kolme loukkaantunutta joista yksi lapsi. Sä annat ensiapua. Laitat painesiteen omasta kaulaliinasta, rauhotat hysteeristä, soitat apua, käärit lapsen huopaan, viet kolmiot tielle jne. Toimit viileän rauhallisesti, tyynesti, otat tilanteen haltuun, komennat seuraavan paikalle tulijan tekemään jotain, ohjaat liikennettä. Luovutat aseman kun poliisi ja ensihoitajat saapuu. Menet vähän syrjemmälle istumaan. Yksi ensihoitaja käy taputtamassa olkapäälle, kehumassa että hyvin tehty. Poliisi käy ottamassa nimen ja osoitteen.
Istut siinä ja katsot puuhailevia ihmisiä. Sitten alkaa tulla tärinä. Vaikkei ole yhtään kylmä. Täriset siinä kuin horkassa ja alkaa itku. Itket pää käsissäsi, täriset ja itket, suuria kyyneleitä. Ensihoitajilta saatu huopa harteilla.
On tilanteita joissa tunne on pakko laittaa hyllylle vähäksi aikaa. Tällainen on hyvä esimerkki. Mutta koska tunteita ei voi siirtää kokonaan pois, on ne koettava sen jälkeen kun kylmää järkeä ei enää tarvita.
Tunteet ja järki - ikuinen taistelupari. Suuret päätökset tulisi aina tehdä tunteella eikä järjellä. Sillä tunne voittaa aina. Joka kerta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Kunnioituksella"
todella hienoa...minä olin kolarissa pari vuotta sitten ja huomasin yhden suuren asian..en päässyt autosta ulos, koska auton ovi oli mennyt todella ryttyyn, ja minun jalkani oli poikki, luulin auton olevan tulessa , koska siellä oli outoa savua..yritin saada lastani ja ystävä lasta ulos autosta..ihmiset ajoivat ohitse ja vain katsivat, muistan aina ne katseet..yksi mies oli kuitenkin kaikki kaikessa, hän aukasi minulle oven ja kantoin miut ja lapseni pientareelle odottamaan sairasautoa..enkä edes muista kiitinkö tätä ihanaa miestä..
kuitenkin sinä hoidit tilanteen just niinkuin kuuluukin.ole onnellinen siitä että pelastit ne ihmiset nopeella käytökselläsi..kaikkea hyvää sinulle!!!
Esimerkissä toimittiin tismalleen niinkuin pitääkin!!!!
Mutta laitettiinko tunne tietoisesti sivuun??
Miksei tunnetta ja järkeä voi yhdistää???
Eikös se riipu ihmistyypistä miten toimia yllättävässä (kriisi)tilanteessa...
Vain pieni osa pystyy toimimaan esimerkin tavoin, osa menee paniikkiin (joka tässä tuli jälkeenpäin) eikä kykene tekemään mitään, osa yrittää tehdä jotain ja vain pieni osa siis osaa, uskaltaa tai ylipäätänsä osaa tehdä mitään...
Tarkoitukseni ei todellakaan vähätellä esimerkin toimintaa, päin vastoin..HYVÄ!!!
...jos tunne olis mukana ensiaputilanteessa, ihminen itkeskelee, hysterisoi ja hätääntyy eli ON VÄHEMMÄN TEHOKAS. Siksi tollasessa automaattisesti tunteet laitetaan syrjään. Ne menee itekseen. Ainakin jos on koulutusta ja osaamista siis. Jälkikäteen koettu tunnereaktio ei ole paniikki, vaan ihan puhtaasti jälkkärit, tilanteen tunnepuoli.
oikeastaan muuten kaikki on ihan ok mut sellaiset ihmiset jotka ovat jo kokeneet kovia aikaisemmin ovat tälläisissa tilanteissa rationaalisempia,ja heitä ei sen paremmin järki kylmetä kun tunteetkaan kuumenna,he tekevät sen mikä tehtävissä on ja hyväksyvät sen mille ei mitään ole voinut,usein myöskin tälläisten henkilöiden on vaikea ymmärtää kriisiavun toimia,koska ihminen automaattisesti sulkee liian isot asiat tajunnasta myöhempää käsittelyä varten,tällöin päällekäyvä kriisiapu on melkein samaa kuin kääntelisi veistä haavassa.
... mikä on hyvä asia!
Sehän on laskettu, että jopa noin 50% ihmisistä pystyy toimimaan tämän kaltaisessa onnettomuudessa edes jotenkin järkevästi siihen saakka, kunnes tulee ammattilaiset joille voi tilanteen sitten antaa. 25% menevät totaaliseen paniikkiin ja 25% eivät vain osaa tehdä mitään, koska lamautuvat.
Esimerkissä mainittu jälkeenpäin tullut tärinä yms. ei ole mikään "paniikkikohtaus" vaan normaali reaktio elimistöön pumppautuneesta ylimääräisestä adrenaliinista, joka purkautuu sitten, kun ei enää tarvitse olla skarppina eikä tarvitse "pitää itseään koossa".
Juuri oikein tehty. Itselläni on kokemusta myös onnettomuustilanteesta, paitsi uhri oli ystäväni ja minä näin koko tilanteen vierestä. Olimme lähdössä autolla toisen ystäväni kanssa ja samaan aikaan tämä onnettomuuteen joutunut ystäväni lähti pyörällä ajamaan kunnes hän kaatui katukivetyksen reunaan (oli korkeampi kuin normaalisti).
Ensin tuli sellainen "oho"-olo ja sitten ei tuntunut mitään vaan juoksin äkkiä tilanteeseen katsomaan, miten kävi.
Kun huomasin että ystäväni makaa maassa liikkumattomana naama asfalttia vasten suurentuvassa verilammikossa ja avainlenkki suuhun (nieluun) menneenä, niin silloin nousi kylmä hiki ja korvissa alkoi kuulua sydämen lyönnit.. luulin tosissani että hän on kuollut.
Alku meni hyvin, eli sain käännettyä hänet sivuttain tajuttomuusasentoon ja sain avainlenkin suusta pois ja kun huomasin hänen hengittävän, helpotus oli suuri.
Mutta voi sitä näkyä... naama oli aivan tohjona ja ei minkäänlaista reaktiota. Onneksi toinen ystäväni juoksi autosta apuun ja minä soitin ambulanssin paikalle.
Mutta kuinkas kävikään... en tiennyt osoitetta missä olimme ja kun vilkaisin uudestaan ystävääni niin tuli täysin epätodellinen olo. Hätäännyin totaalisesti, kun en osannutkaan antaa osoitetta onnettomuuspaikalle.
Hätäkeskuksessa oltiin erittäin ammattitaitoisia, sillä saivat minut rauhoitettua puhelimessa ja loppujen lopuksi selitin ajoreittiämme siihen paikalle missä olimme ja he nähtävästi seurasivat kartasta samaan aikaan. Ei mennyt kauaa kun ambulanssi tuli paikalle.
Ensimmäisen kerran siis menetin otteen täysin, kun luulin hänen kuolleen, sitten tuli kylmä järki kun huomasin hänen hengittävän. Toisen kerran meni ote kun en tiennyt osoitetta, mutta taas tuli rauhoituttua kun sain selitettyä paikan. Viimeiseksi tuli tärinä ja oksennus ja melkein lähti taju kun ambulanssi oli paikalla sekä sivusta seurasin ensiapua.
Olen siis erittäin tunteellinen ihminen ja olen ollut tilanteissa missä osaan käyttää pelkästään kylmää järkeä, mutta jotenkin nämä sekottuivat kun kyseessä oli ystävä... en osannut ottaa sitä tunteettomasti.
kiitos hienosta viestistä.minä todella toivon että "tunne voittaa aina.Joka kerta".
KIITOS!
..yleensä jälkeenpäin..siksi järki toimii ensin ja tunteet tulevat vasta perässä.
ihmismieli on kummallinen.
kyllä musta tuntuu et jokainen olis toiminu tossa tilanteessa noin... ja ite ainakin ajattelen kuitenkin aina järjellä ensisijaisesti