Tapasimme ostaa Vapon pellettejä "kissanhiekaksi", mutta sitten ne loppuivat kesken ja piti ostaa yhtä toista merkkiä. Tämän merkin raekoko on selvästi pienempi ja tuntuu että meillä on jatkuvasti paskiaski pelkkää sahanpurua täynnä. Puru myös kulkeutuu kaikkialle asuntoon, vaikka meillä on vessan ovella auton kolokumimatto. Aiempi pelletti ei tällä tavalla levinnyt, sillä koska rakeet olivat suurempia, ne ikäänkuin imivät pissaa itseensä aikalailla ennenkuin hajosivat.
Nyt kun haimme Vapolta pellettisäkkiä, pakkaus oli aivan erilainen ja raekokokin näyttää pienentyneen, on jotain 0.80 cm vissiin. Noinkohan sitten yhtä paskaa kuin tuo aiempi välivaiheen merkki.
Säkkiä käsitellessä nenänpieleni alkoivat kutista. Tällä "välivaiheenkin" pelletillä silmäni ovat jatkuvasti tuntuneet ärtyneiltä. En tiedä mistä puusta pellettinsä tekevät; lepälle ja koivulle olen allerginen.
Noinkohan Vapon pelletit vielä palaavat alkuperäiseen kookkaaseen kokoonsa, vai ovatko niitä polttavat vaatineet että raekoko pitää olla tämä minimaalinen...?
Pitäisiköhän tässä ryhtyä jotain siiviläsysteemiä virittämään laariin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kokeillut pellexiä ja rautakaupan lämmityspellettejä ja nyt on kokeilussa ökö-pelletit jotka paakkuuntuvat.Rautakaupan pelletit toimi isommalla kissalla mutta ei toinen kissani niistä pitänyt,aika isoja ovat.Ökö on pientä ja hiekan näköistä ja pissa paakkuuntuu aika hyvin hiukan voi hajota nostaessa paakkua pois.Luulen että kaikki pelletit sotkee ja kulkeutuu asuntoon,ei voi mitään.
Vapo kuulemma on vaihtanut niihin sinivalkoisiin pikkupusseihin ruåtsinviennin taki. Kuulemma samaa tavaraa ja tehdään suomessa, pussi vain muutettu. Vähän kyllä epäilyttää. Rae on meillä ollut tummempaa ja vähän pienempää, en kyllä mitään ratkaisevaa huononemista ole muuten huomannut. Biovatti on ainakin suomalaista, mutta siinä raekoko on pienempi ja pölyä on pussissa jonkunverran mukana. Voipi olla ettei vanhaa kunnon vapoa enää saada...
Miksei eläinkaupoissa ole ritilävessoja, vai onko joku löytänyt? Vanhassa kunnon vapossa tällaista ei tosin tarvinnut.