TARJAN EVÄÄT ON

SDP valitsi tänään virallisesti tyhjäntoimittajapopulisti Halosen omaksi ehdokkaakseen.

Halonen kiitti.

Sitten hän oli todennut radiouutisetn mukaan, että ulkopolitiikka on presidentin tärkein tehtävä ja hän aikoo pitää kiinni hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteesta.

Halosen presidenttikausi on OSOITTANUT, että hän ei pysty hoitamaan ulkopolitiikkaa yhtään heikkotasoista kyläilyä enempää.

Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen tai edistämisen eteen hän ei tehnyt kuuden vuoden aikana yhtään mitään. Ei suomalaiset ole Halosen eläkeviran etsimisen kannalta tärkeitä.

Mahtaa sosialisteja ottaa hirvittävästi lanttuun, kun ne joutuvat hyysäämään täysin todistettavasti onnetonta tunaria uudelle kaudelle. Voi sitä VALEHTELUN määrää, jota Suomen kansa joutuu kestämään, jotta Halosilluusio ei romahtaisi. Mutta eiköhän niitä sokeita, kuuroja ja tyhmiä tarpeeksi löydy, jotta Halonen pääsee linnaan.
6365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Halosta surkeampaa sönköttäjää ei Suomen presidenttinä ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan.

Äänestä

Uhreille Halosella ei ollut mitään sanottavaa uudenvuodenpuheessaan. Kymmeniä tuhansia turhaan tehtyjä konkursseja satojatuhansia työttömiä ja 13500 itsemurhaa, ei se mitään huomiota tarvitse, onhan valtiolla vielä hieman jäljellä omaisuutta jota voi myydä pankkikriisin velkojen korkojen katteeksi...
Pääomat maksetaan sitten joskus, kunhan uhrien velat vanhenenee tai ne on haudassa jokaikinen!?
Kaikenlaisia "presidenttejä" ... Tulee Kekkosta ikävä, siinä tosi mies ISOILLA kirjaimilla.
Kekkosta kunnioitettiin ja pelättiin idässä ja lännessä, mitähän ukko seuraavaksi keksii..
Etykilläkin puolivahingossa hajoitti Neuvostoliiton vai oliko se Urkin tosiovela juoni!?

Äänestä
  • ei niitä kiinnosta.

    Jippiiltä luin riipaisevan tarinan eräästä laman aikana konkurssiin ajetusta yrittäjästä, jolle jäi 800 000 euron velat. Suvi-Anne Siimes järjesti niin, että omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin myytiin pilkkahinnalla perintätoimistoille ja perintätoimistot kiskovat lamavelallisten veloista 9%:n korkoa.

    Tämä entinen yrittäjä sai 350 euron veronpalautuksen ja se olisi ollut se summa, jolla hän olis voinut järjestää perheelleen, lapsilleen ja lapsenlapsilleen joulun, mutta perintätoimisto ulosmittasi koko summan, vaikka se oli promillen luokkaa koko velan määrästä.

    En tiedä, jos minulla olisi tuollaiset velat eikä olisi mitään menetettävää, olisin jo käynyt tappamassa jonkun vasemmistopoliitikon, enkä itseäni.

    Äänestä

Suomen kansan silmät on avautuneet.

"Gallupit" ovat vasemmistomedian tehtailemaa valhetta, tämän saman median, joka tukee, rahoittaa ja liputtaa Halosta.

Viimeksi Halonen sai vain 51,6% äänistä ja vain siksi, että haluttiin naispresidentti. Nyt ei enää haluta naispresidenttiä vaan OIKEA Suomen ja suomalaisten asiaa ajava presidentti. Tarpeeksi moni viime kerralla Halosta äänestäneistä on tullut järkiinsä.

Älä aliarvioi tätä kansaa, demareiden Fortumrahat ja Tallinkin risteily olivat monille viimeinen naula arkkuun.

Halosta äänestää etupäässä homot ja lesbot, kuten tukijalistastakin huomaa.

Äänestä

"valtakunnan vihtori" Pentti jo osoittaa kuinka huono arvostelukyky Tarjalla on, ei muuta.

Äänestä

niitä eväitä paljon ollutkaan, taisi Pentti ne syödä.... tai sitten ne jäivät SETA:n kokoukseen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SYÖTY ! kirjoitti:

SDP valitsi tänään virallisesti tyhjäntoimittajapopulisti Halosen omaksi ehdokkaakseen.

Halonen kiitti.

Sitten hän oli todennut radiouutisetn mukaan, että ulkopolitiikka on presidentin tärkein tehtävä ja hän aikoo pitää kiinni hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteesta.

Halosen presidenttikausi on OSOITTANUT, että hän ei pysty hoitamaan ulkopolitiikkaa yhtään heikkotasoista kyläilyä enempää.

Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen tai edistämisen eteen hän ei tehnyt kuuden vuoden aikana yhtään mitään. Ei suomalaiset ole Halosen eläkeviran etsimisen kannalta tärkeitä.

Mahtaa sosialisteja ottaa hirvittävästi lanttuun, kun ne joutuvat hyysäämään täysin todistettavasti onnetonta tunaria uudelle kaudelle. Voi sitä VALEHTELUN määrää, jota Suomen kansa joutuu kestämään, jotta Halosilluusio ei romahtaisi. Mutta eiköhän niitä sokeita, kuuroja ja tyhmiä tarpeeksi löydy, jotta Halonen pääsee linnaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu