pirkkahallista lahteen

On se ihme juttu, että aina eksyn väärälle tielle kun lähden pirkkahallista. Olen monta kertaa huomannut ajavani hämeenlinnan kautta lahteen. Miksi Lahden opastekylttejä ei näy, vai olenko oikeasti sokea? Ja kaikki tiet ei voi viedä helsinkiin...
2386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lahden opastekyltti taitaapi näkyä ensimmäisen kerran vasta Alasjärven liittymässä, koska Tampereen itäinen ohikulkutie kohtaa Lahdentien (valtatie 12) vasta siellä. 12-tiehän kulkee virallisesti Nokialta Epilän, Paasikiventien, Kekkosentien ja Teiskontien kautta eteenpäin, kun taas ohikulkutie on osittain 3- ja osittain 9-tietä. Ja yleinen Suomen tapahan on se, että toisten teiden määränpäitä - jos ne ovat melko pieniä - ei kerrota vasta kuin liittymän kohdalla 1. kerran (sama juttu esim. valtatiellä 12 länteenpäin, Tampereella ei juuri mitään opasteita, että sitä pitkin pääsee suoraan Turkuun, koska numero muuttuu Huittisissa 41:ksi, jossa kohtaa vt 12 jatkuu Raumalle, eli Tampereella opastetaan vain Raumalle).

Mutta joo, siis asiaan, kun liityt sieltä Pirkkahallista ohitustielle, niin aja sitä suoraan
suuntana Jyväskylä, ja sitten Alasjärven liittymässä (5:s liittymä Helsingintien liittymän jälkeen, selkeä opaste Lahteen) otat suunnaksi Suomen Chigacon! Mutta älä vahingossakaan eksy Hellsinkiin (ei sinne kukaan halua), eli älä käänny siitä isosta Lakalaivan liittymähärdellistä mihinkään, vaan luota Jyväskylään!

Äänestä

eipä meinaa löytyä kylttejä poriinkaan päin, kun itä-treeltä mennään..eka löytyy kenties vasta nokian liittymien kohdalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eksynyt kirjoitti:

On se ihme juttu, että aina eksyn väärälle tielle kun lähden pirkkahallista. Olen monta kertaa huomannut ajavani hämeenlinnan kautta lahteen. Miksi Lahden opastekylttejä ei näy, vai olenko oikeasti sokea? Ja kaikki tiet ei voi viedä helsinkiin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu