Saulin kannattajana mun mielipiteeni heitti häränpyllyä. Ihana mies ja viisaskin eikä läträä viinan ja tupakin kanssa.
Siinä esikuvaa nuorillekkin. Jess!!!
Siinä esikuvaa nuorillekkin. Jess!!!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta väärä puolue. Puolueella ei sinänsä pitäisi olla merkitystä presidenttiä valittaessa, mutta kyllä se jotain kertoo ihmisestä, että idenfioituu tietyn puolueen arvoihin.
Keskustan likainen menneisyys (mm. Kekkosen nauttima Neuvostoliiton salaisen poliisin rahallinen tuki, Väyrysen kontaktit N-Liittoon) ja maalaismaisuus eivät oikein vaikuta. Jokainen puolue on toki harrastanut ja harrastaa edelleen kaikkea likaista, mutta mielestäni Keskustan NL-sokut ovat anteeksiantamattomia.
Samaa toki voi sanoa myös monesta demarista, jotka toimivat NL:n ja STASI:n listoilla. Halosta en voisi ikinä äänestää. Kannatan joitakin vihreiden ajamia asioita, mutta politiikkaa ei voi perustua luonnon pitämiseen itseisarvona. Siispä Hautala ei kelpaa. Muista ehdokkaista ei kannata puhuakkaan (uskonnollinen hihhuli, kieli-intoilija - 1900-luvun alun jäänne ja populistien kuningas).
Siispä ääneni mennee Niinistölle.
Mun vaan täytyy tohon sanoa,että silloin kun Kekkonen joutui pitämään kokoomusta oppositiossa, niin se oli pakko!!Ei se ollut Urkin tahto vaan nämä kommarit kiristivät ja vaativat sen. Ja siitä johtuen moni kokomuslainen pitää vihaa keskustaa kohtaan. Aivan turhaan. Meillä on samat yksilöä kunnioittavat periaatteet!!
Suoraselkäinen, komea, fiksu. älykäs, mitä tässä enää ihmetellää.!!!
Jos vaimo on mennäkseen(on lentoemäntä) ja onhan ne miehellä tarpeet ja saatikka tollasella miehellä,joka on selvinpäin.Nam!!
Matti on pitkä ja komea ja osaa käyttäytyä, olisi edustava ulkomaillakin, toisin kuin tuo matami, jota länsimaissa naureskellaan kun se on tunnettu lesbonakin!
Arajärveä, muttei Halosta. Venäläiset tuttavamme kertoivat, että se halaus kertoi todella paljon... Eli osan otto miehelle joka joutuu puolueen edun mukaan olemaan "kaapissa"
Puolueella ei ole väliä, mutta ulkonäöllä on? Outoa politiikkaa. (Ja vielä kun politiikka pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista). Paras jättää äänestämättä. Yx missi (vaikka krupsahtanutkin) hallinnossa riittää
On viestintää! Vai eikö mielestäsi? Puhumattakaan ihmisistä jotka edustavat sinua, minua, meitä.. ei se voi olla vähäteltävää.
Mutta katsohan toverini ei mene pitkään, kun stailistit laittavat Tarjasta tyylikkään.
Voi kun hän olisi ollut sitä valtakaudellaankin, musta se on vähän naurettavaa kun nyt sitten laittaudutaan...
No jos hän mieluummin kävelisi pussihousut jalassa Kallion katuja, mutta joutuikin tälläiseen................