Move on yrityksenä hyvin nuori. Vasta puoli vuotta toiminut.
Siitä johtuen Movessa ei ole vielä kovin paljon tuotteita myynnissä ja palveluportaalia ei oikeastaan ole vielä alettu edes rakentaa.
Kävin pienen keskutelun johtoon kuuluvan henkilön kanssa ja se mitä Movessa suunnitellaan ja rakenetaan vakuutti minut siitä että Move tulee olemaan lähivuosina Euroopan johtava nettikaupan palveluportaali. Tämän vuoden puolella jo on tulossa paljon uutta ja ensi vuoden puolella suunnilleen vuoden kuluttua se alkaa näyttämään siltä mitä Move tulee olemaan.
Uuden yrityksen rakentaminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Alussa on paljon ongelmia ratkottavana. Movesakin niitä on.
Nykyinen organisaati tekee pioneerin työtä. Se saa olla rakentamassa jotakin ainutlaatuista. Ehkä uutta "Nokiaa".
Samalla kun tein sen mitä Tällä foorumilla kovaa meteliä pitävät "Moven tutkijat" eivät uskaltaneet tehdä, kävin jututtamassa yrityksen johtoon kuuluvaa henkilöä, punnitsin sitä onko Moven kohdalla kyse huijauksesta vai vakavasta yrityksen rakentamisesta. Minut vakuutti siitä että tämä ei ole huijausta eikä kusetusta se mitä nytkin oli suunniteilla ja neuvottelun alla uusista palveluista ja tuotteista. Ne tulokset näkyvät hyvin pian. Jos kyseessä olisi huijaus ei tämän mittakaavan juttuihin panostettaisi rahalliseti niin paljon kuin nyt Movessa tehdään.
Nyt keskitytään rakentamaan yritystä ja sitten parin vuoden kuluttua aletaan kokoamaan satoa siitä työstä. Joka nyt tekee työtä eikä luovuta on kahden vuoden päästä siinä tilanteessa että maksimitulo joka järjestelmästä on saatavissa on vakiintunut tulotaso.
Eli jos joku on suunnitellut nakaavansa kinttaat kaivoon perukoon suunnitelmansa ja alkakoon töihin. Nyt on sen aika. Ja ne jotka ei vielä ole mukana äkkiä starttaamaan mukaan.
Lähiaikoina tulee sellainen kasvu että siinä kannattaa olla mukana.
Siitä johtuen Movessa ei ole vielä kovin paljon tuotteita myynnissä ja palveluportaalia ei oikeastaan ole vielä alettu edes rakentaa.
Kävin pienen keskutelun johtoon kuuluvan henkilön kanssa ja se mitä Movessa suunnitellaan ja rakenetaan vakuutti minut siitä että Move tulee olemaan lähivuosina Euroopan johtava nettikaupan palveluportaali. Tämän vuoden puolella jo on tulossa paljon uutta ja ensi vuoden puolella suunnilleen vuoden kuluttua se alkaa näyttämään siltä mitä Move tulee olemaan.
Uuden yrityksen rakentaminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Alussa on paljon ongelmia ratkottavana. Movesakin niitä on.
Nykyinen organisaati tekee pioneerin työtä. Se saa olla rakentamassa jotakin ainutlaatuista. Ehkä uutta "Nokiaa".
Samalla kun tein sen mitä Tällä foorumilla kovaa meteliä pitävät "Moven tutkijat" eivät uskaltaneet tehdä, kävin jututtamassa yrityksen johtoon kuuluvaa henkilöä, punnitsin sitä onko Moven kohdalla kyse huijauksesta vai vakavasta yrityksen rakentamisesta. Minut vakuutti siitä että tämä ei ole huijausta eikä kusetusta se mitä nytkin oli suunniteilla ja neuvottelun alla uusista palveluista ja tuotteista. Ne tulokset näkyvät hyvin pian. Jos kyseessä olisi huijaus ei tämän mittakaavan juttuihin panostettaisi rahalliseti niin paljon kuin nyt Movessa tehdään.
Nyt keskitytään rakentamaan yritystä ja sitten parin vuoden kuluttua aletaan kokoamaan satoa siitä työstä. Joka nyt tekee työtä eikä luovuta on kahden vuoden päästä siinä tilanteessa että maksimitulo joka järjestelmästä on saatavissa on vakiintunut tulotaso.
Eli jos joku on suunnitellut nakaavansa kinttaat kaivoon perukoon suunnitelmansa ja alkakoon töihin. Nyt on sen aika. Ja ne jotka ei vielä ole mukana äkkiä starttaamaan mukaan.
Lähiaikoina tulee sellainen kasvu että siinä kannattaa olla mukana.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Edellinen viesti on kuin toisintoa siitä roskasta, mitä laiton pyramidi SkyBiz aikoinaan levitti alalinjaansa. Kirjoittajan tyyli tuntui olevan Manu Rekolan tapainen.
Nyt otettiin jo Nokia mukaan ja verrattiin sitä Moveen. Tästä alalinja saa valtavaa hypetystä ja verkostossa iloitaan siitä, miten Move on yhtä loistava tähdenlento kuin Nokia: pienestä se alkaa, mutta kunniallinen ja hyvä firma pääsee nousemaan rehellisellä ja kovalla työllä. Näin ratsastetaan hyvämaineisen Nokian nimellä, vaikka Nokialla ei ole mitään tekemistä Moven kanssa.
Rekolalla ja kumppaneilla on jäänyt vain tili vähän liian pieneksi ja yrittävät loppuun asti rahastaa alalinjaa. Muista, että saat 20 hengen tasajalkaisesta alalinjasta "passiivista tuloa" kokonaista 60 euroa miinus alv eli 49 euroa puhtaana käteen! Kenenkään ei kannata olla aktiivinen, ellei uusia jäseniä värvätä ja silloinkin vain, jos on reilusti yli 20 jäsentä jalkojen balanssissa. Värvääminen on sitäpaitsi moraalitonta nyt, kun toimintaa epäillään laittomaksi. Ethän halua värvätä kavereitasi rikoksen teille? Siihen on nyt todella "hyvä mahdollisuus", mutta jätä se mahdollisuus käyttämättä ja passivoidu.
En myöskään ole kieltäytynyt pelkuruuttani tapaamasta Manu Rekolaa. En vain halua olla missään henkilökohtaisessa tekemisissä ihmisten kanssa, joiden ammatti on hyvin mahdollisesti huijata rehellisiltä opiskelijoilta ja työttömiltä sekä muilta vähäosaisilta rahat sekä käyttää heitä ilmaisena työvoimana ideansa myymisessä.
Rekola tai joku muu yhtiön tai tiimin johtaja edellä puhui edellä siitä, miten paljon Move panostaa rahallisesti yrityksen kehittämiseen. Toki se panostaa: lisää pitää sitä liksaa saada ja nyt näyttää jo huolestuttavalta, kun lähes koko alalinja on tullut passiiviseksi saatuaan oikeaa ja totuudellista tietoa Movesta.
tietoa Movesta.
Liittykää ihmeessä mukaan. Saatte halvalla polkupyörän ja käyntikortit.
Älkää missään tapauksessa ajatelko omilla aivoillanne tai uskoko Petterin kirjoituksia.
Hävitkää rahanne aivan omasta vapaasta tahdostanne ja olkaa onnellisia.
kun on niin "rehellinen" että ei VOI millään käydä ottamassa asioista selvää kun tietää että joutuu sen jälkeen kirjoittamaan faktaa eikä fiktiota. Mukavaa että teitä "rehellisiä" totuudentorviakin on.
Kerroppa minulle nyt, mikä on ketjukirje. Yhdistä sitten Move siihen ihan sen mukaan kun laki määrittelee ketjukirjeen.
"En myöskään ole kieltäytynyt pelkuruuttani tapaamasta Manu Rekolaa. En vain halua olla missään henkilökohtaisessa tekemisissä ihmisten kanssa, joiden ammatti on hyvin mahdollisesti huijata rehellisiltä opiskelijoilta ja työttömiltä sekä muilta vähäosaisilta rahat sekä käyttää heitä ilmaisena työvoimana ideansa myymisessä.
Rekola tai joku muu yhtiön tai tiimin johtaja edellä puhui edellä siitä, miten paljon Move panostaa rahallisesti yrityksen kehittämiseen. Toki se panostaa: lisää pitää sitä liksaa saada ja nyt näyttää jo huolestuttavalta, kun lähes koko alalinja on tullut passiiviseksi saatuaan oikeaa ja totuudellista tietoa Movesta."
tieto on peräisin?
"Toki se panostaa: lisää pitää sitä liksaa saada ja nyt näyttää jo huolestuttavalta, kun lähes koko alalinja on tullut passiiviseksi saatuaan oikeaa ja totuudellista tietoa Movesta."
Onko faktaa vai fiktiota?
Kerro lähde!
"phaipola sanoo:
Pyrin kaikessa oikeudenmukaisuuteen ja etsin totuutta,"
Miten tämä liittyy siihen että et halua käydä totuutta etsimässä yrityksen lähteiltä?
"En myöskään ole kieltäytynyt pelkuruuttani tapaamasta Manu Rekolaa. En vain halua olla missään henkilökohtaisessa tekemisissä ihmisten kanssa, joiden ammatti on hyvin mahdollisesti huijata rehellisiltä opiskelijoilta ja työttömiltä sekä muilta vä...."
jättänyt vastaamatta kysymykseeni, vaan et halua olla missän tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka vaativat minua näyttämään todisteluni vääräksi-
noiden ihanien krjostus vhrheien kasnsa.
Minullakin on sellainen näppis joka ei aina ota kontaktia kun kirjasinta painaa. Sitä pitää "hakata" ja usein se hakkaaminen aiheuttaa sen että sormi sattuu usealle nappulalle samaan aikaan ja sitten se saatta sattua ihan eri nappulalle kuin tarkoittaa.
Ja siiten toinen asia joka tuosta kirjoituksesta tulee esille. Taitaa olla kysessä sellainen henkilö joka ei ole tietokoneen näppäimiin tottunut koska ne on erilaist kuin kirjoitukoneessa.
Teidän jotka olette lapsesta asti olleet tekemisissä tietokoneen näppäimistön kanssa on ihan turha hirnua sellaisten kustannuksella joilla se ei ole ollut elämänsä aikana jokapäiväistä.
näppäimet
tehdä Movesta "uusi Nokia"?
Miten se voisi olla mahdollista pelkästään värväämällä uusia edustajia? Tunnen muutaman Moven edustajan, ja yksikään heistä ei ole tajonnut minulle mitään tuotetta ostettavaksi Moven verkkokaupasta.
Värvätä kyllä haluttaisiin, varsinkin kun nimeä ja mainetta olen jo saavuttanut erilaisissa myynti ja esimiestehtävissä urallani.
Tästä taas herää kysymys olisiko nämä tuttavat olleet valmiita "ratsatamaan" maineellani raha mielessä, vai olisivatko rehellisesti tarjonneet minulle mahdollisuutta menestykseen? En ole vielä ottanut siitä selvää, mutta ehkä jonain päivänä...
Mikä on menestyksen mittari Moven mittapuussa?
Onko se uusi 500-sarjan bemari, talo Thaimaassa, 4 ulkomaan matkaa vuodessa vai mikä se on?
Itse mittaan menestystä tottakai myös rahallisesti, sehän on selvää, mutta se ei ole ensimmäisenä listalla, myös muulla hyvinvoinnilla on merkitystä. Yksi tärkeimmistä menestyksen mittareistani on tyytyväisyys sitä työtä kohtaan mitä teen, viihdyn työssäni, sitä on kiva tehdä, se elättää perheeni ja maksaa taloni. Voiko työltä muuta vaatia?. Jopa tämän yläpuolelle menee onnellisuus, niin perhe-elämässä, kuin elämässä yleensäkin. Mittaan menestystä myös sillä, miten hyvin voin itse päättää vapaa-ajastani ottamatta töitä kotiin ja lomalle mukaan, eikä kukaan häiritse.
En tarvitse välttämättä isoa bemaria, en mökkiä ulkomailla etc. Pystyn olemaan menestynyt ilman niitäkin.
Onhan tälläkin palstalla jotkut Movettajista sanoneet olevansa tyytyväisiä jo pieniin, 100-400€:n lisäansioihin kuukaudessa. Nostan heille hattua siitä, että tekevät työtä ja saavat siitä korvauksen.
Mutta tapa jolla ihmisiä houkutellaan mukaan Movettamaan on todella kaukana siitä nöyrästi työskentelevästä opiskelijasta tms. joka on tyytyväinen jo pieniin lisätuloihin ja jolle 100€ on iso raha!
Viestiketjun ensimmäinen kirjoittaja kyllä todella vaikuttaa olevan joku hyvin korkealla Movessa oleva henkilö, ellei peräti joku johtajista? Mielestäni tuossa kirjoituksessa ei todella ole mitään muuta luettavissa, kuin että firman johto on tekemässä Movesta historiaa ja yrittävät vielä käyttää viimeisetkin mahdollisuudet uusien aloituspakettien myymiseen...
Mutta tämän foorumin keskustelut oikeastaan pakottivat minut ottamaan selvää mistä tässä on kysymys, koska nämä jotka kirjoittavat täällä Movea vastaan eivät aikoneet käydä Moven johdon juttusilla selvittämässä yrityksen taustoja.
Jonkunhan sekin on tehtävä. Minä sen tein. Suosittelen kyllä muillekin niin ei tarvitse näiden arkajalkojen juttuja noteerata.
Minä tiedän miksi nämä muutamat henkilöt eivät käy jututtamassa yrityksen johtoa.
He ei halua oikeaa tietoa. Heidän fiktioihinsa perustuva kampanja murenee jos He tutustuvat tosiasioihin.
Tässä on yksi syy siihen miksi lähdin asiaan tutustumaan. Kannattaa jokaisen tutustua riippumatta siitä onko muuten kiinnostunut verkostoista tai ei.
"Heidän fiktioihinsa perustuva kampanja murenee jos He tutustuvat tosiasioihin. "
Onko mielestäsi Moven itsensä tuottama kirjallinen materiaali ja edustajasopimus myös fiktiota?
"Mikä on menestyksen mittari Moven mittapuussa?
Onko se uusi 500-sarjan bemari, talo Thaimaassa, 4 ulkomaan matkaa vuodessa vai mikä se on?
Itse mittaan menestystä tottakai myös rahallisesti, sehän on selvää, mutta se ei ole ensimmäisenä listalla, myös muulla hyvinvoinnilla on merkitystä. Yksi tärkeimmistä menestyksen mittareistani on tyytyväisyys sitä työtä kohtaan mitä teen, viihdyn työssäni, sitä on kiva tehdä, se elättää perheeni ja maksaa taloni. Voiko työltä muuta vaatia?. Jopa tämän yläpuolelle menee onnellisuus, niin perhe-elämässä, kuin elämässä yleensäkin. Mittaan menestystä myös sillä, miten hyvin voin itse päättää vapaa-ajastani ottamatta töitä kotiin ja lomalle mukaan, eikä kukaan häiritse.
En tarvitse välttämättä isoa bemaria, en mökkiä ulkomailla etc. Pystyn olemaan menestynyt ilman niitäkin. "
Eli ole saavuttanut sen mitä moni haluaa saavuttaa Moven kautta. Onnttelut sinulle.
No tiedät mitä se tarkoittaa. Neuvon sinua kuitenkin näin:
Älä kuitenkaan ala estämään toisia saavuttamasta sitä olotilaa kuin sinulla on. Anna ihmisten toteuttaa omalla tavallaan, vaikkapa verkoston avulla.
On vain kyse siitä miten sitä luetaan. Jos sitä luetaan "kuin piru Ramattua", niin saahan siitä irti mitä haluaa.
Siitä ei kuitenkaan selviä yrityksen nykyinen tilanne eikä myöskään tulevaisuuden suunnutelmat.
Raamattua kai voi lukea monella tavalla, mutta sopimuksissa ja palkkiojärjestelmän kuvauksissa ei pitäisi olla yhtään tulkinnan varaa.
Miten niitä voi lukea väärin?
lueta, ne kerrotaan.
Suosittelumarkkinointiin kuuluu olennaisena osana kertominen.
Jotenkin tulee sellainen olo ettet ole ymmärtänyt lukemaasi kun olet allekirjoittanut sopimuksen. Ehkä olet vain kuunnellut edustajaa miten "tuo nyt on vaan tuollaista lakitekstiä" ja "siihen vaan nimi alle, tämä on vaan muodollisuus".
Mielenkiintoista kuulla keväällä miten poliisikuulusteluissa selitellään, ettei ymmärretty mihin ryhdyttiin.
Kuunneltu.
Kun on sellainen joka on tehnyt asiaa ja tietää selittää asian on helppo ymmärtää lukemansa.
Tällä Foorumilla on kyllä keskusteluista selvinnyt että asiaa ei ole ymmärretty.
Toisaalta lyhkärin malli on ainoastaan kertomisen tueksi tehty paperi. Ei siinä kaikki asiat ole.
Niin luennollakin on. Kalvolla on pääkohdat minkä ukaan luento etenee ja luennon pitäjä kertoo taustat. Näin myös lyhkäripaperissa. Eli ei sitä voi pelkästään lukemalla ymmärtää.
Kerroppa mitä miellät ilman selitystä.
Aktivointi
30 30=280€.
7 7 =2100
Näin siihen paperiin on kirjoitettu.
"Aktivointi
30 30=280€.
7 7 =2100
Näin siihen paperiin on kirjoitettu. "
Onko toi moven omaa laskuoppia?
Eli tuo tarkoitti sitä, että 30 30 henkee tekee aktivointiostoksen, edustaja ansaitsee 280€ ja sitten nää 7 7 ryhtyy edustajiksi, niin tää edustaja ansaitsee 2100€/vko. Eli tuon 2100€ tilin saanti perustuu organisaation hyvin nopeaan kasvuun (14 edustajaa samaan organisatioon/vko) ja siihen, että suurin osa tilistä tulee organisaation kasvattamisesta...
Paikatkaa jos olen väärässä. Ei voi kaikkea muistaa sellaisesta mikä ei kiinnosta... :)
ihan oikein.
näy vain tietävän. Sanovat kuitenkin olevansa parhaita asiantuntijoita verkostomarkkinoinnissa ja etenkin Moven kohdalta. Kuitenkaan nämä palkkiidenlaskijat eivät edes tällaista asiaa osaa lukea lyhkärikaaavasta vaikka vättävät tuntavansa sen.
Se on vain tosiasia että se lyhkäri pitää selittää muuten se ei selviä ja niitä papereita on turha levitellä sähköpostissa.
Aktivointiostosta saa 30 pistettä ylälinjassa oleva edustaja. Jos alalinjassa on jalkojen balanssissa 60 edustajaa, saa siitä 180 euroa kuukaudessa ja 45 euroa viikossa.
Kaikki 60 eivät tee aktivointiostoa saman viikon aikana: se on mahdotonta, koska he ovat liittyneet eri aikaan ja tekevät aktivointiostonsa sen mukaan myös eri viikkoina. Vaikka he tekisivät aktivointioston saman viikon aikana, jäisi ylälinja muina kolmena viikkona ilman palkkioita. Keskimääräinen palkkio on siten 45 euroa viikolta ja 180 euroa kuukaudessa.
30*60*0,1€=180€
jaettuna 4 viikolla
= 45 €/vkko
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#harhaan
Movettaja ei voi saada edes teoriassa pelkistä aktivointiostoista 280 euroa/ vkko, vaikka ne tehtäisiin yhden viikon aikana. Esimerkki on pelkästään harhaanjohtava.
Lisäksi täytyisi värvätä uusia edustajia sen viikon aikana, mitä esimerkki kuvaa tai myydä muita tuotteita.
---
7 7=14 hengen värväämisestä viikon aikana saa 14*30=420 € pisteillä ja lisäksi volyymibonusta 300€ eli yhteensä 720 €.
Jos yhden viikon aikana värvätään jalkojen tasapainossa 10 10=20 niin siitä saa 2100€.
20*30=600
500 vol.b
1000 move.b
=2100€
---
Molemmat esimerkit ovat lainvastaisia ja äärettömän harhaanjohtavia. Niiden toteutumisen mahdollisuus on olematon uuden edustajan kohdalla. Siitä ei puhuta mitään vaan esitetään nuo esimerkit ikään kuin se olisi tavanomaista, että joku siinä onnistuu. Levitetään juttua Jyväskylän jampasta, joka sen teki. Tuskinpa se jamppa on mitään sellaista tehnyt...
Ennakkotapaus oikeudesta, että tuo on laitonta markkinointia:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#harhaan
Voisitko muuten lähettää palkkiojärjestelmän (ja mahdollisesti muutakin tietoa), jos vain viitsit, osoitteeseen [email protected] niin tulisin hyvin iloiseksi :). Haluan siis vain selvittää homman nimen oman päättelykykyni avulla.
Tuossa on Moven järjestelmän pääpointit:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/systeemi.htm
Voin lähettää sinulle lisätietoa, jos haluat - [email protected]
Vai on mursis nykyään Moven tiedotusvastaavaa. Että oikeinko sinä saat palkkaa tuosta että Moven asioita hoitelet ja materiaaleja jaat.
Katso niitä joille se on lähetetty sähköpostina (Haipola, Mursis). Ei he sitä osaalukea- niin käy myös sinulle.
Järjestä sessio sellaisten kanssa jotka tietävät asian.
Miksi eivät he sitä osaa lukea? Ettei vain olisi kysymys siitä miten asiaa tulkitaan. Ulkopuolinen voi huomata paljon sellaista, joita toinen ei suostu edes noteeraamaan.
kuin seven:issä aikoinaan. Viestiketjun aloittaja kirjoittaa: "Kävin pienen keskutelun johtoon kuuluvan henkilön kanssa ja se mitä Movessa suunnitellaan ja rakenetaan vakuutti minut siitä että Move tulee olemaan lähivuosina Euroopan johtava nettikaupan palveluportaali. Tämän vuoden puolella jo on tulossa paljon uutta ja ensi vuoden puolella suunnilleen vuoden kuluttua se alkaa näyttämään siltä mitä Move tulee olemaan. "
JEP JEP.. Sevenistäkin PITI tulla aivan älyttömän iso bizniz, oli omaa pelisivustoa ja netti-tv:tä ja kauhea hypetys ennen jä jälkeen eventtien. Sit lanseerataan joku kälynen suklaapatukka viritys ja taas kerran oltiin menossa virtuaali-pörssiin takomaan virtuaali-rahaa virtuaali-osakkeilla.
Sitten jaksetaan aina verrata verkosto-bizniztä Nokian ja Coca-Colan menestykseen ja verrata niitä johonkin vitun verkostoPASKAAN.
http://img494.imageshack.us/img494/5578/seven15dt.jpg
http://img494.imageshack.us/my.php?image=seven10fu.jpg
Eihän noi linkit edes toimi, aivan kuten ei seven/movekaan.
Siis Me, Myself and I on palannut takaisin, eli Arpalahtiko kirjottelee?
Aika sikamaista verrata jotain Nokiaa, joka valmistaa ja myy tekemiään tuotteita johonkin verkostopaskaan, millä ei oo mitään tekemistä minkään tason teollisuuden kanssa...
Kyllä sääliksi käy, jos uskot noihin pomoihis tai mitä verkosto pomoja nyt lienee...