Vahva pressa vai pelkkä edustuspressa?

Presidentinvaaleihin liittyvä innostus pistää väkisinkin kysymään, että mahtoiko olla sittenkään viisasta muuttaa perustuslakia presidentin valtaoikeuksien osalta. Toisaalta, politiikassa pitää olla joko-tai, ei sekä-että, siis, mikäli halutaan vahva presidentti niin silloin hänen tulee olla myös hallituksen johtaja ja vastata päivänpolitiikastakin, aivan kuten USA:n presidentti, ja hallitus on pelkkä presidentin avustajakunta. Sanomattakin selvää, että vahvoilla valtaoikeuksilla varustetun presidentin toimikausi tulisi olla lyhyempi kuin 6v kerrallaan. Samalla myös presidenttiyteen liittyvä kuninkaallisuus tulisi poistaa. Takavuosinahan presidentin arvostelu ei ollut korrektia poliittista etikettiä. Mikäli presidentillä on paljon valtaa niin hänellä tulee olla myös vastuuta ja häntä saa ja pitääkin voida kritisoida virheellisistä poliittisista ratkaisuista. Presidentti on johtava poliitikko, ei todellakaan mikään maan isä tai äiti.

Mikäli mennään toiseen äärimmäisyyteen, eli edustuspresidenttiin, niin vaalien järjestäminen edustuspresidentin valitsemiseksi on typerää. On samanytekevää kuka on presidentti, aivan yhtä hyvin voisi olla kuningas, sillä hallitus tekee kaikki päätökset mutta kun tasavaltaisessa järjestelmässä elämme niin eduskunta valitsisi edustuspresidentin.

Nykyinen tilannehan on jonkinlainen kompromissi johon ei kukaan ole tyytyväinen, ei vahvan presidentinvallan kannattajat eikä parlamentaarisen hallintotavan kannattajat.

Itse olen enemmän parlamentaarisen vallan kannalla mutta, kuten sanoin, en ole Suomen kohdalla lainkaan vakuuttunut sellaisen paremmuudesta sillä ottaen huomioon kuinka paljon presidentinvaalit ihmisiä kiinnostaa, ei varmastikaan ole viisasta politiikkaa tehdä presidentistä pelkkä edustushahmo. No, eiköhän tässäkin asiassa löydy vakiintunut käytäntö. Todennäköinen kehityssuuntaus on se, että presidentiltä napsitaan viimeisetkin valtaoikeudet pois. Siihen tullaan todennäköisesti sellaisessa tilanteessa, jossa presidentin puolue ei ole hallituksessa.

Presidentti-instituutiota on turhanpäiväisesti glorifioitu. Kekkosen ajasta on tullut jonkinlainen vahvan presidentin symboli. Ihmiset kuitenkin usein unohtavat, että alkukaudellaan Kekkonen oli varsin epäsuosittu poliitikko eikä hän olisi 1956 eikä 1962 ikimaailmassa tullut valituksi nykyisenkaltaisella suoralla kansanvaalilla. Myöhemmin kansalaiset alkoivat itsekin uskoa että Kekkonen olisi mukamas ollut korvaamaton.

Kaiken kaikkiaan, mikäli Suomessa ei olisi ollut vahvaa presidentinvaltaa, Kekkonen olisi varmasti ollut vahva pääministeri vuosikausien ajan mutta ilman presidentinvaltaan liittyviä ylilyöntejä.