Olen neuvoton, mistä voisi olla kyse hyvät miehet.
Olemme samalla alalla miesystäväni kanssa. Töistä päästyäni olen joskus väsynyt, mutta se ei estä minua elämästä elämää myös työpäivän jälkeen.Kesä kun on, niin lähtisin työpäivän jälkeen esim. ulkoilemaan kävellen, samoillen, pyräillen tai vain istuskelemaan... ihan mihin vain. Helteillä on mukava käydä illalla myöhään kuutamo uinnilla (jos ei ole aikaista aamuherätystä). Lomalla ja vapaa-päivällä olisi mukava yhdessä käydä jossakin, edes naapuri kaupungissa jos ei pidempää matkustelua.Vierailut ystävillä tai sukulaisilla olisivat mukavia, joskus. Noh...mihinkään näistä vähäisistä esimerkeistä en saa miesystävästäni "seuraa"..Töistä tullessa hänen täytyy nukkua päiväunet ilta kuuteen. Minkä jälkeen suupalaa ja töllöttimen ääreen muutamaksi tunniksi, kunnes taas klo22 nukkumaan. Pienet arkiset työt jää hoitamatta (ne hoidetaan vasta kun on viimeinen hätä),pihatyöt ei huvita, harrastuksia ei ole ja kaupassa hän käy juuri ennen sulkemisaikaa, ettei ole muita ihmisiä. Yhteisiä ystäviä ei meillä ole, mutta ei oikeastaan hänelläkään..tai ei ainankaan koskaan käy kenelläkään...Koti hänellä on aivan ylösalaisin:likaiset ja puhtaat vaatteet sekaisin lattioilla ym:lla ympäri huushollia, vanhentuneet ruuat happanee siellä täällä, ja likaa riittää. Hän ei siis suoraan sanoen tee mitään, jos ei ole ihan pakko.....? Onko tämä sitä miehen elämää siitä huolimatta että lapsetkin siinä kotona ovat..olemmeko vain erilaisia tai minä liian "elämän-nälkäinen"..mietin jo masennusvaihtoehtoakin. Kuulisin mielelläni mielipiteitä miehiltä ja miksei naisiltakin! Iloista kesää kaikille!
Olemme samalla alalla miesystäväni kanssa. Töistä päästyäni olen joskus väsynyt, mutta se ei estä minua elämästä elämää myös työpäivän jälkeen.Kesä kun on, niin lähtisin työpäivän jälkeen esim. ulkoilemaan kävellen, samoillen, pyräillen tai vain istuskelemaan... ihan mihin vain. Helteillä on mukava käydä illalla myöhään kuutamo uinnilla (jos ei ole aikaista aamuherätystä). Lomalla ja vapaa-päivällä olisi mukava yhdessä käydä jossakin, edes naapuri kaupungissa jos ei pidempää matkustelua.Vierailut ystävillä tai sukulaisilla olisivat mukavia, joskus. Noh...mihinkään näistä vähäisistä esimerkeistä en saa miesystävästäni "seuraa"..Töistä tullessa hänen täytyy nukkua päiväunet ilta kuuteen. Minkä jälkeen suupalaa ja töllöttimen ääreen muutamaksi tunniksi, kunnes taas klo22 nukkumaan. Pienet arkiset työt jää hoitamatta (ne hoidetaan vasta kun on viimeinen hätä),pihatyöt ei huvita, harrastuksia ei ole ja kaupassa hän käy juuri ennen sulkemisaikaa, ettei ole muita ihmisiä. Yhteisiä ystäviä ei meillä ole, mutta ei oikeastaan hänelläkään..tai ei ainankaan koskaan käy kenelläkään...Koti hänellä on aivan ylösalaisin:likaiset ja puhtaat vaatteet sekaisin lattioilla ym:lla ympäri huushollia, vanhentuneet ruuat happanee siellä täällä, ja likaa riittää. Hän ei siis suoraan sanoen tee mitään, jos ei ole ihan pakko.....? Onko tämä sitä miehen elämää siitä huolimatta että lapsetkin siinä kotona ovat..olemmeko vain erilaisia tai minä liian "elämän-nälkäinen"..mietin jo masennusvaihtoehtoakin. Kuulisin mielelläni mielipiteitä miehiltä ja miksei naisiltakin! Iloista kesää kaikille!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei ole mitään miehen elämää..tämä yksilö vaan sattuu olemaan harvinaisen laiska.
Oliko miehenne on patalaiska jo ennen kuin aloitte hankkia lapsia ?
Ota ukko komentoon ja pistä töihin saatana !!!
Miehen täytyy osallistua töihin myös kotona ja olla lasten kanssa !!
Koeta saada miesystäväsi lääkäriin, sillä käytös viittaa kyllä johonkin muuhunkin kuin vain laiskuuteen. Syinä voisivat olla masennus, hormonihäiriö tms.
Se, mitä voin sanoa entisenä masennuspotilaana, on että miehelläsi on selkeästi "keskisyvä" depressio.
Itse olin aikanaan suunilleen samanlainen.
Kävin silloin ammattikoulua ja opiskelin raskasta linjaa jossa oli paljon fyysistä "opiskelua", ja olin kotiin tullessani niin uupunut, että nukuin helposti 3-4 tuntia sen jälkeen juuri tuolla tavalla.
Sen jälkeen yritin tehdä jotain pientä, käydä ehkä kävelyttämässä koiraa, mutta kokoajan silti odotin että olisi jo myöhä ilta että pääsisi nukkumaan.
Ja aina ajttelin, että voi hemmetti kun pitää nousta taas aamulla kouluun eikä tahdo millään jaksaa.
Masennuksen takia sitten jätinkin amiksen kesken, mutta jatkoin sen tosin loppuun myöhemmin.
Mutta se onkin sitten jo eri tarina.
Älä syytä miestäsi siitä, että hän on noin "laiska".
Voin sanoa, että jos hän on masentunut, ja silti yrittää pitää "hyvää" kulissia yllä töissä, ja tehdä työnsä hyvin, niin ei mikään ihme että hän on töiden jälkeen aivan naatti.
Masennuspotilaalla ei ole huomista, koska masennuspotilas ei halua ajatella eteenpäin, koska se mitä ensi yön jälkeen tulee, on ahdistavaa ja pelottavaa.
Lisäksi, jos miehesi kammoaa kauppaan menoa tuolla tavoin, hänellä on melko varmasti myös jonkinasteinen sosiaalisten tilanteiden pelko.
Voin puhua siitäkin kokemuksen matalalla rintaäänellä, sillä minulla on kohtalaisen "hankala" paniikkihäiriö, ja joskus, varsinkin kaamosaikana, se oirehtii sosiaalisten tilanteiden pelkona, ja kauppaankin meno on välillä oikein työn takana.
Pitää vain pakottaa itsensä laittamaan kengät jalkaan ja takki päälle ja koettaa ajatella, että ei ne muut ihmiset tollota eikä ne ajattele että "kyllä tuo hemmo on aivan kummallinen".
Mutta sitten, miten voisit miesystävääsi auttaa.
Suomalainen mieshän ei tunnetusti mene lääkäriin eikä psykiatrille kirveelläkään.
Voisit vaikka muuttaa hänen luokseen joksikin aikaa, auttaa taloustöissä, koettaa piristää miestäsi ja jutella hänen kanssaan siitä, miksi hän vain haluaa nukkua eikä viitsi huolehtia kodistaan.
Ja voisit samalla koettaa kaapia hänet kanssasi ulos ja vaikka kävelemään öiselle rannalle missä ei taatusti ole ketään muita.
Meinaan, noin niinkuin aluksi.
Ja jos saat hänet psykiatrille, niin silloin on jo puolet päämäärästä saavutettu.
Muuten varmasti noin kuin kirjoitit, mutta ei minusta kannata muuttaa miehen luo "auttaakseen" häntä. Ei masennus sillä parane. Silloin ei ole todellakaan mitään syytä lähteä ulos neljän seinän sisältä, kun "hoitaja" asuu omassa kodissa.
Ulkopuolinen amatööri ei oikein pysty masennuspotilasta parantamaan. Toki se ongelman pahenemista se hidastaa, mutta viime kädessä tarvitaan omaa tahtoa ja sairaudentuntoa, jotta hakeutuu ammattiauttajalle.
Läheisen ruvetessa yksinään urakalla "parantamaan" kumppaniaan, on se vaara, että palaa itse loppuun ja ihmissuhdekin sammuu vähitellen.
Täytyisi jotenkin pysytellä erillisenä ja pitää oma elämä normaalina sekä tukea toista, mutta eikuitenkaan synnyttää riippuvuussuhdetta.
Minusta olisi parasta, jos kuitenkin saisit miehen puhumaan ammattilaiselle tai useammallekin (eli hieman kuulostelee, kenen kanssa tulee juttuun).
Sinun tehtäväsi siten lienee yhteydenottokynnyksen madaltaminen ja tien tasoittaminen eli ei se niin kamalan iso juttu ole ottaa yhteyttä ammattilaisiin. Eikö teillä ole ketään tuttavaa, joka voisi kertoa, miten homma toimii käytännössä ja että ei se sen kummempaa ole kuin mikään muukaan jutustelu.
Suuret kiitokset vaivannäöstäsi asiaani! Kultaiset neuvot, joita annoit..olen niitä kokeillut: Niin hyvällä kuin vain osaan ja sen jälkeen myös sillä pahemmalla tavalla. Jos olen vaivihkaa avustamassa kotitöissä tms. saan lopulta useimmiten kielteistä palautetta asiasta. Hän kokee asian, että tunkeudun hänen alueelleen ja "kyllä hän ne hoitaa". On vaikea lähteä "hoitamaan, ohjailemaan", koska kritiikki on niin kovaa. Houkuttelu kodin ulkopuolelle ei hyödytä mitään, se vain lisää kränää välillämme (hän syyttää minua epänormaaliksi, koska mukamas aina täytyisi olla menossa. Hänen luokseen väliaikaisesti muuttaminen...EI..ahdistaa ajatuskin! Minä olen hänen mielestä se Syy lähes kaikkeen tai minä olen "outo". Olen yhä enemmän huomannut vältteleväni tiettyjä asioita ja puheeksi ottamisia, koska tiedän saavani niin valtavan ryöpyn niistä niskaani...en halua, enkä viitsi kuunnella itseni polkemista ja takaisin antaminenkaan ei hyödytä! Lääkäriin hän ei halua vaan käskee sinne minua! Melkoisen vaikea tilanne....
suurinpiirtein oli meillä paitsi päinvastoin - vaimo oli se, joka työpäivän jälkeen ai jaksanut innostua oikein mistään.
Nyt kesällä olen kuitenkin saanut hänet houkuteltua ulkoilemaan kanssani, ja nyt on havaittavissa kohonneen yleiskunnon myötä erittäin myönteisiä vaikutuksia.
Koetapa saada se ukkosi mukaan kävelylle ja ulkoilemaan kanssasi - siitä se kuntoutus pikkuhiljaa alkaa.
Sanoisin että sinä olet normaali mutta miesystäväsi ei. Meillä sujuvat kotityöt ym.sujuvasti molemmin puolin ilman nipotuksia.Ole tarkkana ettei miesystävästäsi tule aviomiestäsi. Kuka sellaista riesaa kaipaa?
Sanoit mielipiteesi nasevasti!! Tuskin vihkipallille koskaan ehdimmekään-moisen vetelehtimisen..tai mitä se nyt lieneekään vuoksi!