Sattuipa hiljattain nokkakolari olin siskoni kyydissä kun vastaan tuli kaarteessa auto ja kolarihan siitä tuli.Lähes täydellinen keulatörmäys jonka seurauksena olin sekaisin,kuulin vastapuolen autosta valitusta hetken ja näin tuulilasissa kaksi pään iskemää.
Vastapuolen kaksi nuorukaista olivat lyöneet päät läpi lasista ja saanet kylkiluun murtumia,toinen heistä meinasi tukehtua suusta valuvaan vereen ja oksennukseen,mutta apu ehti ajoissa.Kävi kuitenkin niin että hänen aivot vioittuivat hapen puutteen takia.
Nyt sitten tämän omaiset syyttävät minua kun en mennyt auttamaan häntä ajoissa,olen sairaanhoidon opiskelija ja minä olisin taidoillani voinut estää hänen aivovammansa sanovat he.Poliisiraportissa kun lukee että minä en loukkaantunut kun en saanut fyysisiä vammoja,tosi on airbagit ja turvavöiden kiristimet sekä voimanrajoittimet estivät loukkaantumiseni.
Vaikka en papereiden mukaan loukkaantunut olin silti jonkinlaisessa shokissa enkä saanut edes turvavyötä itse aukaistua.Onko mahdollista että voisin saada vaikkapa sakot auttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä.
On tietysti katkeraa kun omaiselle käy näin mutta on oma vika kun ei vyötä käytetty,poliisin mukaan vyön käyttö olisi estänyt heidän pahimmat vammansa.Onko sitten laitaa olla mulle katkera kun selvisin vammoitta,olinhan itseni suojannut.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllähän tuo ainakin kuulostaa näin äkkiseltään sellaiselta tapaukselta, ettet olis välttämättä ollut ainakaan AVUKSI, jos kerran olit tapauksesta sekaisin. VARMAAN on inhottavat ajat edessä Sinulla, mutta yritä ainakin sieltä poliisin kautta saada jotain apua asiaan. Jos he suostuu asiaan jonkin lausunnon tekemään tai kutsumaan omaiset laitokselle keskustelemaan, niin EHKÄ se vähän muuttuu se suhtautuminen asiaan. Se on se omaisten tuskakin varmasti sitä luokkaa, että hyvin helposti PITÄÄ saada jostain SYYLLINEN siihen tapahtuneeseen. Muualta, kuin siitä pahiten vahingoittuneesta osapuolesta.
Olikos syyllisyys siihen kolariin miten selvä?
Tilanne oli sellanen et he niinsanotusti leikkasivat mutkassa meidän kaistalta mutta epäillään meidänkin olleen hieman yli keskiviivan,se on sellanen paikka jossa on tapana oikoa molemmin puolin.
Kun poliisi ehti paikalle oli loukkaantuneet viety jo sairaalaan ja meidät terveyskeskukseen tarkastukseen,siellä todettiin minun selvinneen vammoitta ja kiiteltiin turvalaitteita.Olen tietysti onnellinen kun ei sattunut mitään mutta kaikkea yllättävää voi tulla eteen.Olisi ihmisten hyvä katsoa joskus peiliin sieltä se suurin syyllinen löytyy kuten tässäkin,toki olisin ollut valmis auttamaan jos olisin osunut paikalle ulkopuolisena.
Auttamatta jättäminen on moitittavaa noin periaatteessa. Väärin auttaminen ei niinkään. Jos ja kun olit kolarin osapuoli, ei tavallisella järjellä ajatellen voi olettaa sinun ollen heti kykenevä järkevään ja loogiseen toimintaan. Jos tälli oli kertomasi kaltainen, olet saanut siipeesi sen verran kovasti, että hyvä kun selvisit. Olen ollut vain pienissä "poksauksissa", esim. n. 40-50 km/h kohtaamisessa mm. lyhtypylvään kanssa pelkääjän puolella. Lyhtypylväs katkesi, auto sohjoksi ja ainakin meikäläiseltä lähtivät ilmat kirkkaasti pihalle. Vähään aikaan ei tehnyt mieli kuin istua. Entäpä kovemmat tällit, en uskalla mennä edes kuvittelemaan.
Oikeus ratkaisee tarvittaessa ja tarvittaessa voit syyttää julkisesta herjauksesta, jos sellaisen tunnusmerkistö täyttyy.
Ihan toinen juttu on se, halutaanko jotakin muuta ongelmaa peitellä hyökkäämällä kimppuusi, tai onko kyseessä tyypillinen vihareaktio, joka traumatapauksissa jossakin vaiheessa syntyy.
Ole rauhassa. Ja tarvittaessa jokin oikeusturvavakuutus voi tulla kenties avuksesi, jos asianajajaa tarvitset. Itse tiedät parhaiten, miten oli. Kaikki toipuminen vie oman aikansa, tämä ehkä kauankin, mutta aika parantaa.
Omapahan oli poikien vika kun asenteet on pielessä,onneksi selvisit sillä hoitajia tarvitaan.Älä murehdi asiaa olet sentään kunnossa.
Minun veljeni vammautui nokkakolarissa vaikka oli turvavyö,sulla oli onneksi airbagit ja vyönkiristimet jotka pelasti sinut.Nauti elämästä sillä se on suuri lahja viäläpä terveenä.Säälittää niitä poikia kun pilaavat elämänsä omaa tyhmyyttään.
Osa ihmisistä on menettänyt suhteellisuuden tajun. Poliistia ja terveydenhuollon ja pelastuslaitoksen henkilökuntaa ollaan jatkuvasti syyttämässä siitä, kun he eivät voikkaan pelastaa kaikkia, jotka töpeksivät oman teveytensä kanssa. Kohta kukaan ei halua olla poliisi, palomies tai lääkäri, kun saa pelätä että syytellään siitä että ihminen kuolee kolarissa, tulipalossa tai sairauteen.
Kuka hankki apua paikalle teidän kolarissa? Oliko paikalla muita, kuin kolariautojen osapuolia? Miten siskollesi kävi?
Milestäni et ole tehnyt, tai jättänyt tekemettä mitään sellaista, mistä sinua voitasiin syyttää.
Päänsä lyöneillä oli mahdollisesti myös niskavammoja tai ainakin voitiin olettaa että niitä oli. Jos toimii oikein niin ensimmäisenä pitää tietysti turvata elintoiminnot, jos kaverit valittivat, niin he olivat tajuissaan ja hengittivät. Mitä jos olisit mennyt vääntelemään heitä autosta ulos ja he olisivat halvaantuneet? Olisivatko omaiset tyytyväisempiä?
Siskoni oli myös törmäyksestä sekaisin eikä kyennyt toimimaan,mutta selvisi myös pienin venähdyksin.Apua oli hälyyttäneet ulkopuoliset jotka tulivat ekana paikalle.
Syyttääkö omaiset muitakin paikalla olleita?