MULHOLLAND DRIVE

Kukka

Katsoin kyseisen leffan eilen illalla. Juoni oli tavallista haastavampi, koska putosin jo loppuvaiheessa kärryiltä.

Mikä on teidän tulkintanne, mitä siinä leffassa todellisuudessa tapahtui?

10

1464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -mie-

      Minusta homman juju oli siinä, että ensimmäinen n. 1,5h oli Dianen (alkupuolella Betty) näkemää unta, josta Diane herää sen Club Silencio -kohtauksen jälkeen. Siitä eteenpäin kaikki on 'totta', eli Dianen todellista elämää. Se on kerrottu suurimmaksi osaksi takautumina sekalaisessa järjestyksessä. Kaikki ne kohtaukset joissa Diane on aamutakissaan omassa keittiössään, ovat 'nykyhetkeä'.

      Todellisuudessa Diane on tullut L.A:han tullakseen tähdeksi ja on ihastunut vastanäyttelijäänsä Camillaan (alussa Rita), ja heillä on ollut lyhyt suhde. Camilla jättää Dianen ohjaaja-kundin vuoksi ja Diane on tästä niin mustasukkainen, että kun pari julkistaa kihlauksensa, Diane alkaa suunnitella Camillan tapattamista.

      Kohtaukset ovat sekalaisessa järjestyksessä, joista minusta saa kuitenkin suht selkeän kuvan kohtauksissa olevien pienien vinkkien avulla: esim. naapuri tulee hakemaan tavaroitaan pois Dianen asunnosta ja ottaa mukaansa musta-valkoisen tuhkakupin, seuraavassa kohtauksessa tuhkis onkin taas pöydällä --> kohtaus on tapahtunut ajassa aiemmin.

      Diane tapaa ravintolassa (jossa on tarjoilijana Betty-niminen nainen, siitä nimi uneen) palkkamurhaajan, ja palkkaa tämän tappamaan Camillan. Murhaaja näyttää Dianelle avainta ja sanoo, että seuraavan kerran kun Diane näkee tuon avaimen, Camilla on kuollut. Lopulta avain on Dianen kotona pöydällä eli Camilla on kuollut. Syyllisyydentuskissaan Diane sekoaa ja tappaa itsensä.

      Noin minä elokuvan ymmärsin.

      • Kukka

        Hyvä tulkinta. Selkeytti minunkin ajatuksia juonen suhteen. Minulle selvästi liian monimutkainen leffa, mutta hyvä että edes joku ymmärsi :)


      • arvo

        ...tuon keksit?

        Vai kävit lukemassa jostain?


      • -mie-
        arvo kirjoitti:

        ...tuon keksit?

        Vai kävit lukemassa jostain?

        Neljä kertaa sen katsoin ennen kuin edes tuon verran tolkkua siitä sain.

        Ja arvo, tiedoksesi, että esim. kyseisen leffan pääosanesittäjä Justin Theroux tulkitsi itse leffan eri tavalla.

        Mutta tuo oli se miten minä sen ymmärsin, joku muu ymmärtää toisella tavalla.


      • JiiJii

        Ensin voisin mainita, että Mulholland Dr. on yksi
        lempielokuvistani. Mukavan haastava elokuva.

        Mikä on teidän tulkintanne siitä "möröstä", joka
        vaanii kahvilan takana? Eikös se lopussa pitänyt sitä
        "Pandoras boxia" käsissään?


    • arvo

      ...tavallista haastavampi, koska putosin JO loppuvaiheessa kärryiltä"

      Että mitä? Entä "normaalihaastavassa", missä vaiheessa elokuvaa putoat kärryiltä? :-|

    • MiracleMike

      elokuvan pätkä. Löytyyhän niitä juonenselvennöksiä esimerkiksi http://www.leffatykki.com mutta muutenhan se on mahtava aivan sellaisenaankin ja ilman mitään tulkintoja.

      Mulholland dr. näyttää yhdistävän omalaatuisuuden ja taiteellisuuden hyvin perinteisiin elokuvatekniikoihin. Että tavallaanhan se on aivan peruskamaa. Leffa täynnä herkullisia tapahtumia. Ei siitä meikäläinen tavallisesti pelkän actionin ystävä voisi parempaa suositusta antaa.

      • tulkintoja

        Minä en ajatellut sitä noin järkevästi toinen osa on unta ja toinen totta. Elokuvassa on monta todellisuuden tasoa. Rinnakkaismaailmaa. Se tekeekin siitä niin kiehtovan. Ketä ne pelottavat vanhukset sitten olivat, jotka ajoivat sitä naista takaa?


      • jeejee
        tulkintoja kirjoitti:

        Minä en ajatellut sitä noin järkevästi toinen osa on unta ja toinen totta. Elokuvassa on monta todellisuuden tasoa. Rinnakkaismaailmaa. Se tekeekin siitä niin kiehtovan. Ketä ne pelottavat vanhukset sitten olivat, jotka ajoivat sitä naista takaa?

        Itselläni on se käsitys että ne vanhukset olisivat ns. Dianen omatunto eli kun lopussa tulevat päälle niin hänen omatuntonsa ei kestä sitä kun hän oli mukana tapattamassa Camillaa. Näin olen itse tulkinnut asian. Mahtava leffa tämä.!


      • jo lentokentällä
        jeejee kirjoitti:

        Itselläni on se käsitys että ne vanhukset olisivat ns. Dianen omatunto eli kun lopussa tulevat päälle niin hänen omatuntonsa ei kestä sitä kun hän oli mukana tapattamassa Camillaa. Näin olen itse tulkinnut asian. Mahtava leffa tämä.!

        Nämä vanhukset olivat jo siinä lentokentällä kun tämä vaalea nainen saapui Los Angelesiin. Ne olivat jos siinä jotenkin pelottavan oloisia. Mulle tuli mieleen "Rosemaryn baby" elokuvasta ne naapurissa asuvat muka hyväntahtoiset vanhukset jotka olivatkin lopulta manipuloivia riivaajia. Onkohan tällä jotain yhteistä Mulholland driveen, tuliko muilla mieleen sama?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5070
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1259
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe