Julistus

Itsenäisyyspuolue Vapaan Suomen Liiton todellinen kannatus on suurempi kuin täällä väitetty. Puolueen ohjelman pääaihetta EU:sta irtaantumista kannattaa suurin osa suomalaisista.
6175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Taidat olla VSL-uskovainen =)

Äänestä
  • Kukaan ei ole tunnistavinaan toista uskovaista niin hyvin kuin aito EU-uskovainen.

    Äänestä

Asia on juuri noin.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa v. 2007 vielä nykyistäkin useampien suomalaisten silmät ovat auenneet näkemään
että hyvinvointia ja turvallisuutta voi rakentaa vain itsenäisessä Suomessa.

Äänestä
  • Siis kun ollaan samaa mieltä ohjelman sisällöstä niin äänet voi omia itselleen?

    Äänestä

  • Maikka kirjoitti:

    Siis kun ollaan samaa mieltä ohjelman sisällöstä niin äänet voi omia itselleen?

    "Siis kun ollaan samaa mieltä ohjelman sisällöstä niin äänet voi omia itselleen?"
    -Aika erikoinen tulkinta. Äänestäjät antavat äänensä
    kenelle antavat. Ei ääniä voi paljon omia. Toivottavaa on, että suomalaiset äänestävät enemmän niitä, joiden kanssa ovat samaa mieltä, eivätkä sen
    perusteella, että kuka todennäköisesti tulee valituksi.

    Äänestä

VSL on tosissaan eikä sen kanssa ole leikkimistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gabor Vekseli kirjoitti:

Itsenäisyyspuolue Vapaan Suomen Liiton todellinen kannatus on suurempi kuin täällä väitetty. Puolueen ohjelman pääaihetta EU:sta irtaantumista kannattaa suurin osa suomalaisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu