Usein rekkoja ja linja-autoja pidetään teiden tukkoina, puhutaan puskurissa roikkujista jne.
Asian voisi nähdä myös toisinpäin. Henkilöautoilla on paljon reippaita liikkujia, kiitos heistä. Tehdään reippaita hyviä ohituksia henkilöautoilla ja mennään menojaan. Tietäkin silloin isoilta autoilta löytyy.
Ison auton ajo on kuitenkin oma alansa. Tarkoituksenmukaista on pitää yllä tasaista nopeutta, välttää jarruttamisia, ajaa suhteellisen lähellä nopeusrajoitusta (parhaimman väännön alueella). Näin kuorma etenee liikenneturvallisesti ja tasaisesti ja linja-autossakin on mukava matkustaa.
Mutta sitten on pienijoukko henkilöautoliljoita, näitä saatanan nysväreitä, jotka esim. motarilla roikkuvat perässä niin, ettei peilistä näy. Kun laitat isolla vilkun vasemmalle ohittaaksesi edellä hitaammin ajavan (vilkkuhan laitetaan ennen auton sivuttaissuuntaisen liikkeen alaoittamista, jotta muille jää varaa havaita aikeesi), siinä vaiheessa sieltä takaa tuutataan vasemmalle kaistalle ja lyödään lämä tiskiin.
Tai sitten kun päästään isosta ohi, palataan oikealle kaistalle ja pudotetaan oma ajonopeus sellaiseksi, että isolla joudutaan jarruttelemaan. Mikä helvetin pakkomielle on päästä ohi, jos tarkoituksena on sitten jäädä ison eteen ajamaan ja vielä haittaamaan kulkemista. Sitten puhutte perässä roikkujista. Kun ohitatte menkää menojanne.
En ainakaan henkilöautolla liikkeessä ollessani uskaltaisi jäädä ison eteen nysväämään. Miksikö? Siksi, että tiedän miten erilailla isojen autojen jarrut toimivat henkilöautoihin nähden.
Ja toisaalta tiedän, että ihmisen reaktioaika on keskimäärin koetilanteessa sekunnin luokkaa (tositilanteessa enemmänkin), tuossa sekunnin ajassa 80 km/h ajava auto etenee 22,22 m... Isojen jarruviive on 0,5 sek luokkaa 11,11 m lisää, yhteensä 33,33 m sitten alkaa jarrutus...
Teiden tukkojako?
16
1295
Vastaukset
- Reino vain
Sulla ei ole mitään oikeutta roikkua isolla ajoneuvollasi henkilöauton takaluukussa kiinni vaikka se ajaisi kuinka hiljaa edelläsi. Luulisi "ammattikuskin" jo tuon tietävän mitä laki sanoo!
- ent. rahtari
Etkö siis Reino todella ymmärrä mitä charteri kirjoittaa? Koita Kerran päästä "rekan kyytiin maantielle niin näet asiat oikeassa valossa.
- charterkuljettaja
ent. rahtari kirjoitti:
Etkö siis Reino todella ymmärrä mitä charteri kirjoittaa? Koita Kerran päästä "rekan kyytiin maantielle niin näet asiat oikeassa valossa.
Aina puhutaan oikeuksista. Niistä ei kukaan ole valmis tinkimään. Kun sanotaan sana "velvollisuus" alkaa urputus.
Noudattamalla velvollisuuksia ja luopumalla joskus omista oikeuksista asia pelaa.
Tahdon kuitenkin tuoda Sinulle Reino Hyvä, yhden lainkohdan.
Se ei anna oikeutta tietenkään roikkua puskurissa, mutta ei se anna edelläajavallekaan oikeutta...
TLL 24§ "Liikennettä estävän tai haittaavan ajon kielto. Liikennettä ei saa estää tai haitata ajamalla aiheettoman hitaasti tai tarpeettomasti estää jarruttamalla"
Jolloin, sinulle hyvä henkilöautoilija, kun tahdot huristella vaikkapa Helsingistä Tampereelle tai päinvastoin, sen sijaan, että huristelet moottoritiellä 75-78 km/h kannattaisiko miettiä vieressä menevää vanhaa kolmostietä.. se olisi sinulle aivan yhtä nopea tie kulkea näiden kahden kirkonkylän välillä.
Ja kaiken lisäksi kaunis reitti.
- Ent. rahtari
Nyt tuli täyttä asia, toivottavasti menee lukutaitoisten ymmärrykseen. Ja jos ei mene niin on paras vaan uskoa chartelkuljettajaa.
- Mimmi
Siis saako chartterkuljettaja ajaa isolla linja-autolla henkilöautossa kiinni jos henkilöauto ajaa hiljaa?
Jo on kuskeilla asennevamma ja aikas isohkokin.
Näyttäkääpä chartterkuljettaja minullekin missä on laissa kohta joka sallii moisen käytöksenne? - Äijälä
Minun mielestäni rekkojen vauhdin pitäisi pysyä siinä 80 km/h, niin se olis sopiva ja turvallinen.
Mitä isompi vauhti isolla massalla, sitä vaikeampi sitä on hallita kiperissä tilanteissa varsinkin huonojen ajo-olosuhteiden vallitessa.
Meitä "nysväreitä" on paljon, jotka haluamme ajaa huonoilla keleillä tuota 80 km/h, joten jos meillä ja rekoilla olis sama vauhti, ei tulis näitä roikkumisongelmia.
Voiko kukaan väittää, että rekat voi talvikeleillä ajaa maksiminopeutta kelissä kuin kelissä luotettavan turvallisesti.
Minusta ei voi ja uskon, ettei pysyminen 80,n vauhdissa aiheuta suuria ongelmia aikatauluissa. - sinivilkku
Äijälä kirjoitti:
Minun mielestäni rekkojen vauhdin pitäisi pysyä siinä 80 km/h, niin se olis sopiva ja turvallinen.
Mitä isompi vauhti isolla massalla, sitä vaikeampi sitä on hallita kiperissä tilanteissa varsinkin huonojen ajo-olosuhteiden vallitessa.
Meitä "nysväreitä" on paljon, jotka haluamme ajaa huonoilla keleillä tuota 80 km/h, joten jos meillä ja rekoilla olis sama vauhti, ei tulis näitä roikkumisongelmia.
Voiko kukaan väittää, että rekat voi talvikeleillä ajaa maksiminopeutta kelissä kuin kelissä luotettavan turvallisesti.
Minusta ei voi ja uskon, ettei pysyminen 80,n vauhdissa aiheuta suuria ongelmia aikatauluissa.Se ei ole uskonasia ollenkaan.
Mistä muuten olet saanut päähäsi, että rekat mennä paahtavat aina ja joka säässä täysillä?
Voin kertoa, että se on aivan harhaluulo.
Nimenomaan yöaikaan ovat tiet ja etenkin liittymät monasti niin liukkaita, että rekat joutuvat jopa pysähtymään ja pyytämään hiekkaa tai suolaa, jotta voivat jatkaa matkaansa.
Toistan taas, että tie on yksi Rahtarin työkaluista ja se pitäisi olla ajettavassa kunnossa. Tienhoitajilla on tiedossa rekkojen runkolinjat. Kyllä niistä pitäisi pystyä huolehtimaan, mutta niin ei aina läheskään ole.
Mitä "nysväreihin" tulee. Toistetaanpa taas kerran, jokainen saa ajaa niin hiljaa kuin hyvältä tuntuu, mutta pakko ei ole pyöriä jaloissa, sitä voi ajaa vähän sivummassakin, ei se reuna petä henkilöauton(kaan) alta kunhan pysyttelee aurausviittojen sisäpuolella.
Kannattaisi kokeilla joskus Sinunkin tinkiä "oikeuksistasi", saattaisit huomata, että vähän avittamalla isoa autoa saisit hyvän mielen itsellesikin, ei rekka ajaisi "persiissäsi" ja päivä jatkuisi miellyttävästi.
Minä ainakin olen saanut niin monet kiitokset rekkakuskeilta, ettei ole tosikaan ja heillä on muuten monia hauskoja tapoja kiittää :)
Monasti on käynyt niinkin, että mutkaisella tiellä en talviaikaan ole ajanut niin kovaa ja rekka on saavuttanut minut. Olen päästänyt sen ohitse. Sitten olen jatkanut matkaa valtatiellä ja saavuttanut saman rekan, rekka on tehnyt heti "vastapalveluksen" ja taas on matka jatkunut toisessa järjestyksessä. Molemmat ovat saaneet ajaa omaa ajoaan hyvillä mielin. Näinkin voi edesauttaa liikenneturvallisuutta. - Mitessenynnoi
Mimmi kirjoitti:
Siis saako chartterkuljettaja ajaa isolla linja-autolla henkilöautossa kiinni jos henkilöauto ajaa hiljaa?
Jo on kuskeilla asennevamma ja aikas isohkokin.
Näyttäkääpä chartterkuljettaja minullekin missä on laissa kohta joka sallii moisen käytöksenne?Mitenkäs se Mimmi nyt noin päin sen asian saattoi ymmärtää? Viestihän oli ihan selvä: jos mennään ohi, niin sitten jatketaan saman tien myös lujempaa.
Eli siis: kun menet ohi, älä hidasta vauhtia omalle kaistalle palattuasi, vaan anna mennä saman tien horisonttiin. Kysymys ei ole siitä, että raskas ajoneuvo saavuttaisi pikkuauton ja alkaisi hiillostaa sitä.
Charterkuskin näkemys on yksi yhteen kokeneen karavaanarin tuntemusten kanssa. Tavoite on kaikilla raskailla ajoneuvoilla ihan sama: tasainen nopeus, mieluiten suurimman vääntömontin tuntumassa ja rajoituksen mukaan.
Liian moni henkilöautoilija piiloutuu yhdistelmän takaimmaisen perälaudan taakse peilien katveeseen. Pui nyrkkiään siellä piilossaan, ja kiroaa kaikki 80 km/h rajoitetut alimpaan helvettiin. Aurinkoisella kelillä näkyy varjo peileistä, mutta muuten on vaikea nähdä. - Äijälä
sinivilkku kirjoitti:
Se ei ole uskonasia ollenkaan.
Mistä muuten olet saanut päähäsi, että rekat mennä paahtavat aina ja joka säässä täysillä?
Voin kertoa, että se on aivan harhaluulo.
Nimenomaan yöaikaan ovat tiet ja etenkin liittymät monasti niin liukkaita, että rekat joutuvat jopa pysähtymään ja pyytämään hiekkaa tai suolaa, jotta voivat jatkaa matkaansa.
Toistan taas, että tie on yksi Rahtarin työkaluista ja se pitäisi olla ajettavassa kunnossa. Tienhoitajilla on tiedossa rekkojen runkolinjat. Kyllä niistä pitäisi pystyä huolehtimaan, mutta niin ei aina läheskään ole.
Mitä "nysväreihin" tulee. Toistetaanpa taas kerran, jokainen saa ajaa niin hiljaa kuin hyvältä tuntuu, mutta pakko ei ole pyöriä jaloissa, sitä voi ajaa vähän sivummassakin, ei se reuna petä henkilöauton(kaan) alta kunhan pysyttelee aurausviittojen sisäpuolella.
Kannattaisi kokeilla joskus Sinunkin tinkiä "oikeuksistasi", saattaisit huomata, että vähän avittamalla isoa autoa saisit hyvän mielen itsellesikin, ei rekka ajaisi "persiissäsi" ja päivä jatkuisi miellyttävästi.
Minä ainakin olen saanut niin monet kiitokset rekkakuskeilta, ettei ole tosikaan ja heillä on muuten monia hauskoja tapoja kiittää :)
Monasti on käynyt niinkin, että mutkaisella tiellä en talviaikaan ole ajanut niin kovaa ja rekka on saavuttanut minut. Olen päästänyt sen ohitse. Sitten olen jatkanut matkaa valtatiellä ja saavuttanut saman rekan, rekka on tehnyt heti "vastapalveluksen" ja taas on matka jatkunut toisessa järjestyksessä. Molemmat ovat saaneet ajaa omaa ajoaan hyvillä mielin. Näinkin voi edesauttaa liikenneturvallisuutta.Täällä keskusteluissa rahtarit ja rekat saavat jatkuvasti kuulla kunniansa.
No en minä ole kyllä rekkoja moittinut, eikä ole ollut niiden kanssa hankaluuksia tienpäällä, mitä nyt ovat joskus liian lähelle perään tulleet ajamaan.
Tuntuu oikein pelottavalle, kun se iso vaalee siellä takana hengittää niskaan ja kun itse tietää, että jos tulis tarve äkkijarrutukseen, se olis Äijälän menoa.
No, ymmärrän, että se on merkki, väistäppäs kirppu. Ja minähän kyllä heti ensi tilassa ajan tiensivuun levikille kun semmoinen tulee vastaan, mutta ennenkuin näin tapahtuu, kylmät väreet kulkevat sen aikaa selkäpiissä.
Kerran olin tilanteessa, jossa pelkäsin kuollakseni.
Edessäni ajoi rekka ja takanani ajoi kiireisen tuntuinen linja-auto, joten olin siis kahden hirmun armoilla.
En päässyt mihinkään, sillä tienreunan levikkeitä ei tullut vastaan. Oli talvi ja lumi pöllysi edessä ajavan rekan takana.
Välimatkaa oli kyllä, muttei riittävästi ja koko ajan tunne, että takana-ajava linja-biili tulee aina vain lähemmäs.
Sitten tapahtui se kauhea tilanne, että edessä alkoi palaa kirkkasti jarruvalot.
Itsekkin jarrutin ja ajoin niin laitaa, että aurausvalli pöllysi.
Samassa takanani oleva linjuri lähti menemään ohitseni.
Lumi pöllysi entistä enemmän ja en nähnyt mitään, mutta vauhtini oli pudonnut jo 20 km/h ja ajoin osaksi lumivallia auraten.
Jossakin vaiheessa löin hätävilkunkin päälle.
Minulle jäi epäselväksi, mitä oikein tapahtui, mutta molemmat rekka ja linkkuri pysähtyivät täyttäen tien molemmat kaistat.
Pelkäsin kuollakseni, että takaa ajetaan tähän rysään, mutta onneksi maaseututiellä ei ollut silloin takaa tulevia.
En tiedä, väistikö takanani tuleva linja-auto ajamalla vastaantulevien kaistalle, vai olisko ollut niin kaheli, että lähti meitä kahta ohittamaan huonosta näkyvyydestä huolimatta.
Tilanne oli ohi parissakymmenessä sekunnissa ja matka jatkui siten, että se nopiampi linja-auto meni rekasta edelle.
- Hulluja
Tällä palstalla kyllä haukutaan ammattikuljettajia joka päivä! Itketään puskurissa roikkumista vaikka itse ajetaan alinopeutta! Yhden asian ha. kuljettajat jättävät kirjoittamatta joka on moninkertaisesti vaarallisempaa kuin roikkuminen, eli rekan ohitus.
Kesäisin näkee päivittäin näitä hulluja ohittajia. Lähdetään yrittämään ohitusta alitehoisella rouskulla vaikka autoja tulee vastaan, siitä kukaan ei kirjoita!
Viime viikollakin lähti Carina II ohittamaan, noh auto kääntyi puolessa välissä 90 astetta ja meinas mennä vaunun alle, onneksi luisuikin oikealla ojaan.
Ja tämmöistä näkee joka päivä!- Ohitettava on väistämisvelv...
Eli jotta rekkatytöt ymärtäisi lakia niin sanotaan vielä kerran, ohitettava on väistämisvelvollinen, miksi et noudattanut lakia, kusipä?
- K.Ä.
Ohitettava on väistämisvelv... kirjoitti:
Eli jotta rekkatytöt ymärtäisi lakia niin sanotaan vielä kerran, ohitettava on väistämisvelvollinen, miksi et noudattanut lakia, kusipä?
Tieliikennelaki ei aseta ohitettavalle muita velvoitteita kuin sen, että ohitettava ei saa tahallisesti haitata ohitusta esim. kiihdyttämällä. Siinäkään ei oikeastaan anneta mitään erityisohjetta, sillä muutenkaan liikenteessä ei saa haitata toista.
Ohittaminen on ohittajan ikioma juttu ja jos ei sitä juttua osaa ilman, että puoli lääniä auttaa, niin sitten ollaan ohittamatta. - Sinä niin
Ohitettava on väistämisvelv... kirjoitti:
Eli jotta rekkatytöt ymärtäisi lakia niin sanotaan vielä kerran, ohitettava on väistämisvelvollinen, miksi et noudattanut lakia, kusipä?
Väistämisvelvollinen?? Mihin sinä väistät suoralla? Eihän sun kirjoituksessa ole mitään järkeä! ÄÄLIÖ!
Opi kirjoittamaan! "kusipä" ja kysymysmerkki:) hehheh
- ?????????????????
"Usein rekkoja ja linja-autoja pidetään teiden tukkoina, puhutaan puskurissa roikkujista jne."
Niin näkee henkilöautojakin. Mutta puskurissa roikkuva rekka on helvetin paljon pelottavampi, kun niillä ei yleensä ole edes aikeena mennä ohi.
"Asian voisi nähdä myös toisinpäin. Henkilöautoilla on paljon reippaita liikkujia, kiitos heistä. Tehdään reippaita hyviä ohituksia henkilöautoilla ja mennään menojaan. Tietäkin silloin isoilta autoilta löytyy."
Toisilta löytyy toisilta ei. Älä kategorisoi kaikkia HA kuskeja saman käyttäytymismallin alle äläkä kaikkia raskaan kuskeja saman mallin alle. Mulkkuja löytyy kaikista yhteiskuntaryhmistä.
"Ison auton ajo on kuitenkin oma alansa. Tarkoituksenmukaista on pitää yllä tasaista nopeutta, välttää jarruttamisia, ajaa suhteellisen lähellä nopeusrajoitusta (parhaimman väännön alueella). Näin kuorma etenee liikenneturvallisesti ja tasaisesti ja linja-autossakin on mukava matkustaa."
ok. Tämä tuskin onnistuu parhaiten puskurissa roikkumalla.
"Mutta sitten on pienijoukko henkilöautoliljoita, näitä saatanan nysväreitä, jotka esim. motarilla roikkuvat perässä niin, ettei peilistä näy. Kun laitat isolla vilkun vasemmalle ohittaaksesi edellä hitaammin ajavan (vilkkuhan laitetaan ennen auton sivuttaissuuntaisen liikkeen alaoittamista, jotta muille jää varaa havaita aikeesi), siinä vaiheessa sieltä takaa tuutataan vasemmalle kaistalle ja lyödään lämä tiskiin."
He tuijottavat vain omaa napaansa. Harva ihminen tajuaa, miten paljo heidän elämänsä pyörii vain oman itsensä ympärillä.
"Tai sitten kun päästään isosta ohi, palataan oikealle kaistalle ja pudotetaan oma ajonopeus sellaiseksi, että isolla joudutaan jarruttelemaan. Mikä helvetin pakkomielle on päästä ohi, jos tarkoituksena on sitten jäädä ison eteen ajamaan ja vielä haittaamaan kulkemista. Sitten puhutte perässä roikkujista. Kun ohitatte menkää menojanne."
Itselläni käy näin silloin, kun olen päässyt ohitse raskaan ajoneuvon 100km/h alueella. Ja sitten taajaman kohdalla 60km/h alueella ei edes mahdu hesaria väliin kun nämä teiden ritarit haluaisivat ajaa rajoitinta vasten kaikkialla. Juuri nämä tällaiset raskaat ajoneuvot ärsyttää. Ollaan teiden tukkona, ajetaan lujaa hitaan paikan läpi, ja sitten en enää rajoitusten mukaan ehdikään ohitse hitaan paikan jälkeisellä ohituskaistalla.
"En ainakaan henkilöautolla liikkeessä ollessani uskaltaisi jäädä ison eteen nysväämään. Miksikö? Siksi, että tiedän miten erilailla isojen autojen jarrut toimivat henkilöautoihin nähden."
Tällaisia tapauksia varten tarvitaan jarrutestejä. Jos ei raskaan kuski tiedä miten huonot jarrut hänellä on, on parempi jättää väliä. Etummainen auto ei voi määrätä miten lähellä toinen tulee. Se on sen taaemman kaasupolkmewn asennosta kiinni.
"Ja toisaalta tiedän, että ihmisen reaktioaika on keskimäärin koetilanteessa sekunnin luokkaa (tositilanteessa enemmänkin), tuossa sekunnin ajassa 80 km/h ajava auto etenee 22,22 m... Isojen jarruviive on 0,5 sek luokkaa 11,11 m lisää, yhteensä 33,33 m sitten alkaa jarrutus..."
Aja sitten sen mukaan ääliö. - Rattimatti
Vaaditaan, että ison ajoneuvon pitäisi kiihtyä ja kulkea niin kuin henkilöauto. Ja sitten vielä vaaditaan, että se pitäisi saada pysäytettyä kuten henkilöauto. Suhteellisuudentaju puuttuu!
- cahrterkuljettaja
Mikäli isoa autoa jarrutat joka kerta, kun henkilöautoilija painaa ohi ja jää eteen roikkumaan, homma on kuin urkujen polkemista jarrutus-kiihdytys-jarrutus-kiihdytys-jarrutus-jarrutus...
Matka ei etene.
Luinpa juuri erään oikeuden päätöksen, jossa rekka oli niitannut Audi A6 paskaksi. Audi oli ohittanut reippaasti ja sitten kun oli päässyt eteen jarruttanut ja rekka niittasi konttiin.
Takaistuimella 4 kk:n ikäinen lapsi, muija etupenkillä. Ensimmäiseksi äijä itki tien laidassa autoaan...
Nyt suora lainaus oikeuden päätöksestä, joka on saanut lainvoiman.
"Henkilöauton kuljettaja on rekka-auton eteen ajettuaan pudottanut ajonopeuttaan äkillisesti ja ennalta-arvaamatta. henkilöauton kuljettaja on näinollen ANASTANUT rekka-auton kuljettajalta MAHDOLLISUUDEN ylläpitää liikenteessä tarvittavaa turvaväliä. Näin ollen henkilöauton kuljettaja on yksin syypää tapahtuneeseen onnettomuuteen."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673