Riistofirman bussi paloi

taas Helsingissä

Hämeentiellä paloi tänä aamuna jälleen vanha tanskalaisbussi. Uskaltaako kukaan enää matkustaa näillä loppuunajetuilla ja kilpailetuilla bussinraadoilla.
Helsingin bussiliikenteen rappio senkun syvenee. Linjoja lakkautetaan, kalusto hajoaa käsiin, autot ovat jatkuvasti myöhässä tai vuoroja jää ajamatta(55), kuskit eivät ymmärrä suomea. Lista on loputon.
Ja sama koskee myös raitiovaunuliikennettä. Kukaan ei uskalla kantaa vastuuta asiasta. Vihreät ovat aina vaalien alla tukevinaan joukkoliikenteen kehittämistä, mutta teot puhuvat toista. Asioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja, vihreiden Pekka Sauri, on nykyään suurin joukkoliikenteen leikkaaja.
Yhtään susien matalalattiaraitiovunujen ostajia ei ole erotettu HKL:n johdosta.

12

1689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hanna Karttunen ins.

      Ja lippujen lukulaitteet eivät toimi , vievät useita maksuja veloituksia kerralla matkakortista . lista on loputon.

      Tänään muuten bussi käytti vilkkuja ja lähti liikkeelle vasta suuntamerkinkytkemisen jälkeen siitä plussat , onpa ihana maanantaipäivä olkona on ihana ilma aurinko paistoi, hyvä ulkoiluilma .

      • yx kuski

        Jos kortinlukulaite ottaa useamman matkan,vika on aina kortin käyttäjässä.Uskomatonta tupeltamista joskus näkee.Lukulaite veloittaa niin monta matkaa montako kertaa on tullut nappia painaneeksi.Kortin täytyy olla koko ajan laitteen vieressä (0-5cm)kun painaa nappia ja ihan pieni hetki vielä sen jälkeen sekunti riittää että laite kerkiää siirtää ostetun matkan kortille.Jos epäilee että mahtoikohan onnistua se on helppo itse tarkistaa viemällä kortin uudelleen laitteen viereen.Jos näytöllä lukee valitse SEURAAVA matka,maksutapahtuma on onnistunut.Mutta jos näytöllä lukee valitse matka, maksutapahtuma ei ole onnistunut.Ja tiedättehän että jos korttia pitää yli 4 sekuutia laitteen vieressä painamatta nappia näyttöön tulee infonäyttö jolloin napit ei toimi vaikka vasaralla paukuttaisi.Tällöin korttia käytetään lukulaitteen sivulla että infonäyttö häviää ja viemällä kortti uudestaan lukulaitteen viereen ja taas on 4 s aikaa painaa nappia.Korttia ei tarvitse viedä välillä laitteen sivulle,jos maksaa useamman matkan.Näin helppoa se on.

      • Hanna Karttunen ins.
        yx kuski kirjoitti:

        Ytv:n ohjeessa sanotaan , paina näppäinta 1 tai 2 ja vihreävalo syttyy, jos ei syty pitää painaa uudestaan.

      • käyttäjässä sentään
        yx kuski kirjoitti:

        Jos kortinlukulaite ottaa useamman matkan,vika on aina kortin käyttäjässä.Uskomatonta tupeltamista joskus näkee.Lukulaite veloittaa niin monta matkaa montako kertaa on tullut nappia painaneeksi.Kortin täytyy olla koko ajan laitteen vieressä (0-5cm)kun painaa nappia ja ihan pieni hetki vielä sen jälkeen sekunti riittää että laite kerkiää siirtää ostetun matkan kortille.Jos epäilee että mahtoikohan onnistua se on helppo itse tarkistaa viemällä kortin uudelleen laitteen viereen.Jos näytöllä lukee valitse SEURAAVA matka,maksutapahtuma on onnistunut.Mutta jos näytöllä lukee valitse matka, maksutapahtuma ei ole onnistunut.Ja tiedättehän että jos korttia pitää yli 4 sekuutia laitteen vieressä painamatta nappia näyttöön tulee infonäyttö jolloin napit ei toimi vaikka vasaralla paukuttaisi.Tällöin korttia käytetään lukulaitteen sivulla että infonäyttö häviää ja viemällä kortti uudestaan lukulaitteen viereen ja taas on 4 s aikaa painaa nappia.Korttia ei tarvitse viedä välillä laitteen sivulle,jos maksaa useamman matkan.Näin helppoa se on.

        Mulle on käynyt niin silloin tällöin että lukija ei kertakaikkisesti vain reagoi näppäimen painalluksiin ensimmäisellä yrittämällä eli kone ei inahdakaan ja varmasti pidän korttia ihan oikeaoppisesti lukijan edessä (lukijan keskialueella, näppäinten välialueella n. 3 cm koneesta). Ja painan kyllä matkanvalintanappia (siis vyöhykenappia) ihan kunnolla enkä hiiren ottein. Kun painan toistamiseen sitten kone vasta herää eloon mutta veloittaakin kaksi kertaa sen matkan. Asiasta olen kyllä reklamoinut YTV:lle.

        Syy EI ole bussifirman tai kuskin, ei myöskään käyttäjän vaan syy on firman joka ne p--keleen BusComit valmisti. Tosin BusCom onkin mennyt konkurssiin tai muuten lopettanut. Ja siksipä nuo lukijat tullaankin uusimaan lähivuosina toisen valmistajan laitteisiin ja samalla joudutaan uusimaan myös kaikki matkakortit.

        Eli eipä syytellä aina matkustajaa, kyllä sitä vikaa todellakin löytyy myös niistä laitteista.

        Ja muuten, harvinaisen usein laitteissa on jotain vikaa koska ne eivät ole käytössä. Juuri hiljattain viimeksi pääsin ns. ilmaisella kyydillä kun kuski kertoi että "saat matkustaa ilmaiseksi kun kone on rikki".

        Tyypillistä, kun laitteissa alkaa ilmetä vikoja niin sen valmistaja meneekin joko konkurssiin tai lopettaa jostain muusta syystä eikä kukaan ota vastuuta.

      • kalamies69

        mun bussi näytti vilkkua tänää ja monesti vielä..... vai oliko se bussi vai pistinkö minä sen päälle.

    • kEPU KAKKONEN

      Kilpailuttamien on tähän ajanut, siinä kun kaikki otetaan siitä kuljettajasta irti, ihminen unohtuu, tärkeintä on vain hinta, ulkomailta tuodaan halpoja kuljettajia, työolot pistetään niin vetisiksi, että vain hullu niissä jaksaa!

      Haloo missä mennään YTV?

      • pelkästään

        YTV.n alueella vaan myös pohjoisemmassa on ainakin linja-auto puolella tingitty kaikki mahdollinen ja kuskille on väännetty sitten kuitenkin vastuu kaikesta. Aikataulut monesti päin pers... ja rahtia tulee menee, lippuja sen miljoona, autot vanhoja romuja (ainakin meillä) sitten valmisteluajat ei riitä alkuunkaan, vaan sieltä sun täältä lipsuu omalle ajalle. Ts. töitä pitää painaa urakkatahtiin tuntipalkalla ja päivät on niin pitkiä että nukut ja käyt töissä. Hoida siinä sitten kuntoa ja terveyttä, kun vapaa-aikaa jää 3-4 tuntia ja sitten pitäisi olla unten mailla.
        Jostain afriikasta kannattaa varmaan jo alkaa kysellä tyntekijöitä alalle muuallekin kuin etelään

    • eikä HELB

      Mun mielestäni on typerää ja idioottimaista sekoittaa yksityisfirma Connexin bussipaloon HKL:ää tai HelBiä. Ensinnäkin HKL on eri pulju kuin HELB (=Helsingin bussiliikenne Oy) tai Connex. Siksi toisekseen HKL:n pomot eivät voi kilpailutuksen jälkeen vaikuttaa lopulliseen kalustotilanteeseen millä YKSITYINEN firma Connex ajaa. Firmahan saattaa antaa kilpailutuksessa kuvan paremmasta kalustosta kuin se todella onkaan.

      Eli pidetäänpä nyt ne firmat sikäli erillään ettei sotketa tuohon asiaan sivullisia.
      Connex on Connex, ei HKL eikä HelB.
      HelB on HelB, ei HKL eikä Connex.
      HKL on HKL, ei HelB eikä Connex.

    • seksiseija

      Onneksi meillä on korkealaatuisia, asiakaspalveluhaluisia, luotettavia ja ammattiyhdistystoiminnassa aktiivisia suomalaisia linja-autonkuljettajia, jotka muistavat meitä asiakkaita lakoilla ja muulla riidanlietsonnalla muutaman kuukauden välein. Siinä on yksi palanut bussi kärpäsenpaska, kun koko liikenne pannaan seis tasaisin väliajoin joidenkin "ammattilaisten" vainoharhaisuuden takia.

      • tekisit

        sinä, jos sulle tulis pomos sanomaan, että liksaa saat 15% vähemmän ja työsi määrää lisätään 15%, menisitkö ehkä liitolle kertomaan ja vaikka lakkoon, jos tuntuu kohtuuttomalta...

      • Mopo taisi syttyä tuleen
        tekisit kirjoitti:

        sinä, jos sulle tulis pomos sanomaan, että liksaa saat 15% vähemmän ja työsi määrää lisätään 15%, menisitkö ehkä liitolle kertomaan ja vaikka lakkoon, jos tuntuu kohtuuttomalta...

        Mitään tällaista ei ole tapahtunut linja-autoalalla, jolla on taulukkopalkat ja työehtosopimus, jota myös noudatetaan, että keksi vainoharhoja jossain muualla.

      • ajokoira
        Mopo taisi syttyä tuleen kirjoitti:

        Mitään tällaista ei ole tapahtunut linja-autoalalla, jolla on taulukkopalkat ja työehtosopimus, jota myös noudatetaan, että keksi vainoharhoja jossain muualla.

        Pahasti on nuppi kärähtänyt "mitäs tekisit" äijältä.

        Taitaa olla taas trollipeikot pantu asialle, ihan kuten viime syksynäkin. Silloinkin varsinaiset sankarit oli taustalla kiihottamassa, ja löysäpäät sitten laukoi "totuuksia".

        Haluaa kai nuo sankarit olla alasajamassa suomalaista kuljetusammattilaista. Taitaa olla ohjekirja vaan väärän sorttinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe