Olen mietiskellyt näitä kaiken maailman lahkolaisuuksia, ja mietiskelen edelleen että onko ollenkaan mahdollista välttää johonkin tiettyyn katsomukseen jämähtäminen? Nimittäin vaikka ihminen luopuisi opista jonka parissa koki kiihkeimmät älylliset ja tunteelliset palonsa, niin sen opin keskeinen ajattelutapa näyttäisi vaikuttavan aina vaan.
Omalla kohdallani tutustuin henkiseen puoleen elämää nimenomaan teosofian kautta, kun olin teini. Onnekseni luin sentään edes never heard of -tyyppien kirjoja, eli niiden teosofien kirjoja joiden nimiä harvemmin kukaan tietääkään. Ja tietenkin lisäksi Pekka Ervastia. Hankin kyllä aikuiseksi ehdittyäni Blavatskynkin Salaiset opit ja Hunnuttomat Isikset, mutta siinä vaiheessa aloin jo pikkuhiljaa kehittää jonkinlaista kriittistä ajattelua niin etten ihan mitä tahansa ottanut sellaisenaan. (Kirjojen tylsyys toki avitti asiaa.)
Teosofiksi en enää kutsunut itseäni sen jälkeen kun aloin pähkäillä että mistä pirusta minä voin tietää onko "Lemuria" ollut olemassa vai ei, ja minkähän ihmeen takia aboriginaalit nyt sitten olisivat muka vanhempaa lajia kuin muut? (>Tuollainen abot ovat kolmatta juurirotua -ajattelu johtaa helposti rasismiin...)
Kuitenkin teosifinen tapa ajatella istuu päässäni varmaankin loppuun asti. Jaottelen ihmisen henkeen, sieluun ja kehoon varmaankin varsin teosofis-tyyppisesti, ja aurat ja tsakrat ovat tulleet tutuiksi sitä kautta (joskin perinteinen teosofien tsakra-kaavio on hanurista).
Monet jaksavat jankuttaa että teosofia liittyy nimenomaan hindulaisuuteen, ja joistakuista sillä on jotain tekemistä buddhismin kanssa, joten miksei sitä nyt sitten voisi käsitellä tällä palstalla. - Pääasiana kumminkin tässä kirjoitelmassani on tämä "vaikuttaako nuorena saatu oppi, tahtoi tai ei".
Minulla teosofiaa on jossain määrin pitänyt toki aisoissa Carlos Castanedan kirjoista imemäni vaikutus... Toisaalta on varmasti monia ihmisiä joille ei heillekään ole ollut mitenkään vaikeaa yhdistää teosofia ja CC New Agen epäpyhän suuntauksen alla... :P
On toki ihmisiä jotka löytävät jonkun Suuren Aatteen vasta vanhempana, eivät kaikki aivopeseydy 10 - 20-vuotiaina. Pohdittavaksi jää, onko näiden ihmisen psyykenkehityksessä jotain ollut avonaisena niin että se täytyy sitten viimeistellä jonkinlaisen henkisen opin avulla?
Haluan korostaa että en nyt tässä yritä kohota kaikkien yläpuolelle tutkimaan heitä kuin inhottavia sittiäisiä, vaan tutkin asiaa missä itse olen ollut hyvin paljon mukana. Välttämättä en ole sitä aina edes oivaltanut, koska teosofia nykyään ei ole kovin eksoottinen teema. Lahkolaisuutta se kumminkin on, sikäli kuin käytän sanaa kuvaamaan jotain ryhmää jolla on tietty ajattelutapa joka ei välttämättä ihan heti aukea ulkopuolisille.
Omalla kohdallani tutustuin henkiseen puoleen elämää nimenomaan teosofian kautta, kun olin teini. Onnekseni luin sentään edes never heard of -tyyppien kirjoja, eli niiden teosofien kirjoja joiden nimiä harvemmin kukaan tietääkään. Ja tietenkin lisäksi Pekka Ervastia. Hankin kyllä aikuiseksi ehdittyäni Blavatskynkin Salaiset opit ja Hunnuttomat Isikset, mutta siinä vaiheessa aloin jo pikkuhiljaa kehittää jonkinlaista kriittistä ajattelua niin etten ihan mitä tahansa ottanut sellaisenaan. (Kirjojen tylsyys toki avitti asiaa.)
Teosofiksi en enää kutsunut itseäni sen jälkeen kun aloin pähkäillä että mistä pirusta minä voin tietää onko "Lemuria" ollut olemassa vai ei, ja minkähän ihmeen takia aboriginaalit nyt sitten olisivat muka vanhempaa lajia kuin muut? (>Tuollainen abot ovat kolmatta juurirotua -ajattelu johtaa helposti rasismiin...)
Kuitenkin teosifinen tapa ajatella istuu päässäni varmaankin loppuun asti. Jaottelen ihmisen henkeen, sieluun ja kehoon varmaankin varsin teosofis-tyyppisesti, ja aurat ja tsakrat ovat tulleet tutuiksi sitä kautta (joskin perinteinen teosofien tsakra-kaavio on hanurista).
Monet jaksavat jankuttaa että teosofia liittyy nimenomaan hindulaisuuteen, ja joistakuista sillä on jotain tekemistä buddhismin kanssa, joten miksei sitä nyt sitten voisi käsitellä tällä palstalla. - Pääasiana kumminkin tässä kirjoitelmassani on tämä "vaikuttaako nuorena saatu oppi, tahtoi tai ei".
Minulla teosofiaa on jossain määrin pitänyt toki aisoissa Carlos Castanedan kirjoista imemäni vaikutus... Toisaalta on varmasti monia ihmisiä joille ei heillekään ole ollut mitenkään vaikeaa yhdistää teosofia ja CC New Agen epäpyhän suuntauksen alla... :P
On toki ihmisiä jotka löytävät jonkun Suuren Aatteen vasta vanhempana, eivät kaikki aivopeseydy 10 - 20-vuotiaina. Pohdittavaksi jää, onko näiden ihmisen psyykenkehityksessä jotain ollut avonaisena niin että se täytyy sitten viimeistellä jonkinlaisen henkisen opin avulla?
Haluan korostaa että en nyt tässä yritä kohota kaikkien yläpuolelle tutkimaan heitä kuin inhottavia sittiäisiä, vaan tutkin asiaa missä itse olen ollut hyvin paljon mukana. Välttämättä en ole sitä aina edes oivaltanut, koska teosofia nykyään ei ole kovin eksoottinen teema. Lahkolaisuutta se kumminkin on, sikäli kuin käytän sanaa kuvaamaan jotain ryhmää jolla on tietty ajattelutapa joka ei välttämättä ihan heti aukea ulkopuolisille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Omalla kohdallani olen nyt vasta alkanut tosissaaan miettiä tollasia hengellisiä asioita (olen 23), lähinnä erilaisia vaihtoehtoja tutkien. Musta tuntuu, että ihminen käy jossain vaiheessa läpi näitä juttuja kuitenkin. Mieluummin ehkä vähän vanhempana, jotta tietynlainen kyky kriittisyyteen on ehtinyt muodostua. Kymmenen vuotta sitten olisin varmasti imenyt kaiken ilman kummempaa pohdiskelua.
Toisaalta, jos nuorena (alle kolmikymppisenä vaikkapa) miettii näitä asioita, omaksuttujen asioiuden vaikutus on varmasti syvällinen ja läpi elämän kestävä. Ihmisen elämähän suuresti rakentuu nuoruudessa muotoutuneeseen perustaan..
Pitämällä mielen avoimena ja olemalla rehellinen itselleen, tunnustaen tosiasiat? Itse olen suuntautunut buddhalaisuuteen, mutta en voi todistaa onko Buddha elänyt, voiko meditaatiolla saavuttaa nirvanan, onko olemassa kuolemanjälkeistä elämää jne. En tiedä. Maailma vain on niinkuin se on, en pysty selittämään miksi. Sanotaanhan Buddhan sanoneen, ettei mihinkään pitäisi suoralta kädeltä uskoa, vaan kokeilla ja todeta itse kuinka asiat ovat. Sitä tässä sitten yritetään...
Näinhän se menee hyvin monet tämän päivän uskovaiset, tulevat uskonnollisesta taustasta. Ne jotka ovat kokeneet lapsuuden uskon jollakin tavalla negatiivisena, etsivät usein jossakin vaiheessa elämälleen uutta henkistä kotia. Ne jotka muistavat lapsuuden uskon lämpimänä ja postiivisena asiana saattavat palata siihen aikuisenakin.
Minä kuulun noihin ensiksimainittuihin.
Mutta eivät asiat näin yksiselitteisiä onneksi ole vaan monet etsivät totuutta ilman minkäänlaista uskonnollista riippaa menneisyydessään.
Onko se sitten sitä karmaa, mene ja tiedä.