Ihmiset heitteille Halosen aikana

kansalainen.

Halonen mainostaa itseään originaalina työväen presidenttinä.

On selvää, että siinä tehtävässä Halonen on sitten epäonnistunut todella raskaasti.

Irtisanomiset on ponkaisseet suurissa yhtiöissä Halosen aikana enenevästi.
Ei ole Halonen paljon sanonut niistä tai pystynyt estämään.

Mitä se osoittaa sitten Halosen kyvyistä työväen presidenttinä, jos Tarja Halonen nimittää Suomen pankkiin pääjohtajaksi henkilön, jolla on sama puoluekirja?

"Turun Sanomien ja Aamulehden haastatteleman
entisen pankinjohtajan Seppo Lindblomin mukaan,
on surullista ettei näin korkeassa nimityksessä
haluta antaa arvoa ammattitaidolle ja urakehitykselle.
Turun Sanomissa Turun kauppakorkeakoulun
kansantaloustieteen professori Paavo Okko, arvioi että Ecofinin pääjohtajalla
Sixten Korkmanilla olisi paremmat valmiudet rahapolitiikan hoitoon.

EU:n sisällä rehottaviin petoksiin ja korruptioon
edellisellä kerralla v. 1998 puuttuessaan van Buitenen
toimitti ensin tietonsa Unionin komission henkilöstöasioita
hoitaneelle suomalaissyntyiselle komissaari Erkki Liikaselle (Sdp)
toivoen tämän ryhtyvän toimenpiteisiin,
mutta ei saanut häneltä minkäänlaista vastakaikua.
Sen sijaan Liikanen henkilöstöasiainkomissaarina pani alulle komission
van Buiteneniin kohdistamat vainotoimet,
kurinpitomenettelyn ja palkan puolittamisen.
"

Kun Halonen on epäonnistunut täysin presidenttinä, niin pitänee kokeilla, millainen työväen etujen ajaja tuo Sauli on.

1

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rahan

      intressit. Tarja Halonen on itse valinnut puolensa ja on aivan selvää, että Halosen mielenkiinto tavallisen kansalaisen ongelmiin on lähinnä muodollista laatua.

      Tarja Halosen myötä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta muuttuu talousrikollisten temmellyskentäksi, jossa Liliuksen tapaus käy hyvästä esimerkistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe