Nyt näkyi kuinka vähän itseasiassa Tarja halonen tietää esim Suomen taloudesta.Halonen jänkytti vanhaa mantraa klobalisaatiosta ja veti Tansanian esille vaikka se nyt varmaan ei ole kaikkein tärkein asia Suomen presidenttiä valitessa.Voin kyllä sanoa että tää oli nyt sitä mitä odotinkin eli Sauli pistää faktat pöytään mitä tulee osaamiseen ja tietoisuuteen maailman tilasta!!Tarjalla petti kaikki tällä kertaa hyvä Sale!!!
HALONEN EPÄONNISTUI TÄYSIN
KOLMOSEN VAALITENTISSÄ
14936
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä se on niin että tässä ollaan valitsemassa pressaa Suomelle eikä Tansanialle. Kun on sen verta seniili ettei enää tiedä missä maassa ollaan on aika lähteä eläkkeelle. Nuorempia suorittajia valtakunnan kahvaan!
Miksi presidentin tulisi olla talouden spesialisti?
Mikä rooli presidentti-instituutiolla on mielestäsi talouspolitiikassa?
Presidentti on ensisijassa ulko- ja turvallisuuspoliittinen johtaja (mitä se sitten näinä EU aikoina tarkoittaakaan).
Tietenkin presidentin pitää tietää talouselämästä! Hyvinvointi rakentuu vain sille pohjalle, että Suomessa on yrityksiä, jotka työllistävät ihmisiä ja suomalaisilla on työtä. Jos ei ole työtä ei valtiolle tule verotulojakaan. Ei sitä voida loputtomiin kustantaa valtiota ja sosialistieliittiä velkarahalla.
Nyt huomaa miksi Halonen on niin surkea pressa, hän ei tajua talouselämästä yhtään mitään. Miten voi olla uskottava hyvinvoinnin puolustaja, jos ei tiedä talouselämästä yhtään mitään.
Halonen oli kerran jopa sanonut, että "On väärin, että sijoittajat odottavat sijoituksilleen voittoa" Miksiköhän sitä sijoitetaan?
Epäilemättä Halosen kommaritaloudessa ei tarvita tajua ja tietoa talouselämästä.
Halosen voisi lähettää pressaksi sinne Tansaniaansa.
Pistää vihaksi katsoa tuollaisia "vaalikeskusteluja" missä jokainen kolmesta ehdokkaasta oli samaa mieltä ihan kaikesta. Olisivat Soinin päästäneet puhumaan.
Voisitko vastata kysymykseeni: "miksi presidentin pitäisi olla talouspolitiikan spesialisti?".
Luettelemasi asiat ovat tosia, mutta edelleenkään talouspolitiikka, tai sen johtaminen, ei kuulu presidentin tehtäviin.
Vähän sama kuin lastentarhan opettajalta tivattaisiin, että miksei hän osaa ajaa rekkaa.
Suurin osa kansasta odottaa, että presidentti on laaja-alaisesti yhteiskunnan kaikki sektorit hallitseva asiantuntija.
Noista kolmesta keskustelijasta Niinistö oli vakuuuttavin, mutta vasemmistolaiset äänestäjät näkivät kenties Halosessa sellaisiakin ominaisuuksia, mitä hänessä ei olekaan...
Voit olla oikeassa: iso osa ihmisistä odottaa presidentin hallitsevan maat ja taivaat, kuuluivat ne hänelle tai eivät.
Itse katson, että ehdokkaani hallitsee ne asiat, joista hän presidenttinä päättää tai joita hän johtaa. Muu ei ole niin oleellista.
Pritenttiä ääliö!
Tarja Halonen on istuva presitentti ja hänellä, jos kellään on oikeus olla suomen kansan presitentti, koska hän on ollut sitä jo kuusi vuotta!!!! Muistakaa tämä!Kyllähän kaikki voi yrittää pressaksi, mutta ei ne voi Tarja Halosta päihittää! Katsokaa onnettomat kannatus lukuja HÖLMÖT!
Siinä meillä varsinainen Halosen kannattaja :D
Loput 30% lienee samaa tasoa kanssasi.
Halosta,se on niin ku Kekkonen,vaikka se olikin naistenmies,,,Mut niinhää se....
Tottakai minä nykyistä Presitenttiä äänestän! Yksikään vastaehdokkaista ei täytä kriteereitä joita pressalta vaaditaan.
Ja mitähän kriteereitä hölmö halonen täyttää?
Paras Putinin perseennuolija?
Halonen oli kuin aloittelija kahden viisaan miehen välillä...
Vanhanen oli aika pingottuneen tuntuinen, mutta Niinistö selvisi rennosti ja huumorintajuisesti keskustelusta ja vei pisteet kotiin!
Alkaako kansa nähdä tilaisuutensa koittaneen?
kun tulee jännitystä kilpailuun. Uskaltaako Niinistö sanoa venäläisille suomalaisten mielipiteet heistä? Kaikki pelkää niin pirusti kaupankäynnin huonontuvan. Jos on tuohta, niin kyllä venäläinen myy vanhoja panssarivaunuja huonommallekin ystävälle.