Täällä pitäisi keskittyä asioista keskustelemiseen, eikä arvioida toisia kirjoittajia.
Varoituksen sana on paikallaan, ettei toisten tölmiminen pääsisi pesiytymään tänne. Tämä siksi, ettei tule yllätyksenä, jos juttuja alkaa täältä häviämään pois.
Muistutus
5
574
Vastaukset
- Kommentti
Minusta näyttää siltä, että täältä häviää sellaisiakin juttuja, jotka eivät käy yksiin sheriffin oman (tiukemman?)opinkäsityksen kanssa.
Tästä on ollut kirjoittajien kanssa keskustelua ja ihmetystä.
Sensuurin ei pitäisi olla opillista, vaan sanankäyttöön ja vastuuseen liittyvää.
Sheriffin toimi sinällään on paikallaan.Täältä ei ole viime aikoina poistunut toimestani, kuin yksi ketju. Siinä meni mukana aineistoa, joka olisi saanut olla, mutta se ei ollut teknillisesti mahdollista. Jos joku rönsy alkaa rämettyä, on mielestäni oikein poistaa koko rönsy eikä pilkkoa sitä, koska siinä tulee silloin helposti puolueellinen kuva.
Opillisiksi en sanoisi linjauksiani. Toisen kirjoittajan uskon arviointi on asia, jota en tahdo sietää.
Viimeksi oli kyse tunnetun henkilön arvioinnista ja se mielestäni ei kuulu tänne olipa hänen opillinen linjansa mikä tahansa.- näin se varmasti on
vihne kirjoitti:
Täältä ei ole viime aikoina poistunut toimestani, kuin yksi ketju. Siinä meni mukana aineistoa, joka olisi saanut olla, mutta se ei ollut teknillisesti mahdollista. Jos joku rönsy alkaa rämettyä, on mielestäni oikein poistaa koko rönsy eikä pilkkoa sitä, koska siinä tulee silloin helposti puolueellinen kuva.
Opillisiksi en sanoisi linjauksiani. Toisen kirjoittajan uskon arviointi on asia, jota en tahdo sietää.
Viimeksi oli kyse tunnetun henkilön arvioinnista ja se mielestäni ei kuulu tänne olipa hänen opillinen linjansa mikä tahansa.tämä tunnettu henkilö saa arvostella ja haukkua toisia miten tahtoo. Hän saa myös arvella nimimerkkien takana olevia henkilöitä ja eikä näe siinä mitään väärää. Toisilta hän on vaatimassa parannusta ja katumusta. Hän on aina oikeassa, mutta hänen uskonsa toisista ja kristillisyydestä on pelkkää luulouskoa ja kirjoituksensa vihassa ja vanhassa-aatamissa kirjoitettua. Vaahto varmasti lentää kirjoittaessa ympäriinsä, kun ei huomaa edes kirjoitusvirheitään, saati sitten asiavirheitä.
- Aikamies.
näin se varmasti on kirjoitti:
tämä tunnettu henkilö saa arvostella ja haukkua toisia miten tahtoo. Hän saa myös arvella nimimerkkien takana olevia henkilöitä ja eikä näe siinä mitään väärää. Toisilta hän on vaatimassa parannusta ja katumusta. Hän on aina oikeassa, mutta hänen uskonsa toisista ja kristillisyydestä on pelkkää luulouskoa ja kirjoituksensa vihassa ja vanhassa-aatamissa kirjoitettua. Vaahto varmasti lentää kirjoittaessa ympäriinsä, kun ei huomaa edes kirjoitusvirheitään, saati sitten asiavirheitä.
Tämä on tosi, enenpiä kommentoimatta.
Haukkua saa vaikka alimpiin paikkoihin kun vain raamatulla perustelee. Näinhän se menee. näin se varmasti on kirjoitti:
tämä tunnettu henkilö saa arvostella ja haukkua toisia miten tahtoo. Hän saa myös arvella nimimerkkien takana olevia henkilöitä ja eikä näe siinä mitään väärää. Toisilta hän on vaatimassa parannusta ja katumusta. Hän on aina oikeassa, mutta hänen uskonsa toisista ja kristillisyydestä on pelkkää luulouskoa ja kirjoituksensa vihassa ja vanhassa-aatamissa kirjoitettua. Vaahto varmasti lentää kirjoittaessa ympäriinsä, kun ei huomaa edes kirjoitusvirheitään, saati sitten asiavirheitä.
Arvio meni hiukan vinoon, mutta ei haittaa.
Hankaluus on siinä, että nimimerkin vaihtuessa viisikin kertaa päivässä on vaikea seurata asioita.
Uutta nimimerkkiä ei voi heti kurittaa, vaikka kokonaisuuden kannalta olisi lähes pakko, jos pystyisi pitävästi identifioimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23548Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1043453"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin973039Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭762923IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-612723Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.962521Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.172222Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät
Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa452006Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä
Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma171916Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261524
