Matin motiiveista

Matti Vanhanen on aloittanut presidenttikamppailun kiivaan uusliberalistisilla painotuksilla globalissation eduista. Ranskan omaa maataloutta puolustavat sosialistit Matti haukkui pataluhiksi. Varallisuusveron poistamisen mielekkyydestä vihjattaessa Matti melkein suuttui ja sen kuulijakunta toki pani merkille.

Mikä on Matti Vanhasen motiivi näin oikeistolaisessa vaalivirityksessä. Toki Matti lukeutuu siihen kaikkein oikeistolaisempaan osaan Kepua, mutta silti tässä on nyt vähän överin makua. Itse arvelisin, että Matti ei ole lainkaan hanakka presidentiksi eikä missään tapauksessa halua Kepulle kiusallista toista kierrosta, missä Halonen ja Niinistö ovat vastakkain. Jo nyt esim. Iltalehti raportoi käytyä vaalikeskustelua Niinistön ja Halosen kamppailuksi. Vanhasesta ei jäänyt lehden mukaan muuta mieleen kuin että hän ihailee Ahtisaarta ja Kekkosta.

Seuraavissa vaalitenteissä, jota katselee ehkä vähän tavallisempikin kadun tallaaja, Matti saattaa panna vielä paremmaksi. Ehkä hän kertoo, ettei hän ole koskaan ollutkaan köyhien ja kipeiden asialla. Sellaiset eivät edistä Suomen asiaa ja heidät joutaakin pitää kaikenlaisten tukien avulla poissa ihmisten silmistä syrjäseuduilla. Tälla tavoin Matti varmistaisi, että Tarja Halonen saa ensimmäiselle kiroksella jo selvän voiton ja niin päästään Kepulle kiusallisesta kakkoskierroksesta. Ei tarvitse pettää porvariyhteistyötä, kun toista kierrosta ei tule. Nyt nähdyn perusteella tuntuisi aika varmalta, etteivät Jäätteenmäki ja Kepun muu vasemmistopainotteinen naissiipi sekä maakuntien satraapit jää sanattomaksi, jos Vanhanen itse haluasisikin pitää sopimuksesta kiinni.

4

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liian sekavaa

      en kommentoi kun olet niin sekava.

    • keskustaan

      Keskustan oikeistosiipeä edustaa nuorena muttei vähäisimpänä Petri Neittaanmäki.

      Tässä maistiaisia:

      "...Jo nyt on käynyt selväksi, että keskustan hallitusneuvottelijat tekivät pahan strategisen virheen muodostaessaan punamultahallituksen. Vuoden 1991 pohjalle muodostetulla hallituksella - täydennettynä mahdollisesti Vihreällä liitolla - olisi sen sijaan ollut takanaan 125 kansanedustajaa eli 8 enemmän kuin punamultahallituksella. Sinivihreässä hallituksessa keskusta olisi ollut myös kiistattomasti johtava hallituspuolue. Sinivihreä hallituspohja olisi heijastunut keskustan kannalta myönteisesti myös ministerien salkkujen jakoon. Tämä olisi puolestaan näkynyt viimeaikaisissa virkanimityksissä. Ei ole myöskään vaikea ennustaa, ettei pääministerin vaihdokseen oltaisi ajauduttu tässä hallituskokoonpanossa.

      Tehtyä ei saa kuitenkaan tekemättömäksi. Tomppeleita ovat kuitenkin ne, jotka vannovat yhä punamullan auvoisuutta tunnustamatta tosiasioita. Keskustan äänestäjäkunta ja jäsenistö eivät enää kauaa hyväksy tilannetta, jossa puolueen keskeisimmät vaalilupaukset eivät toteudu.

      Hallituspolitiikassa ryhdistäytymisen lisäksi keskustan onkin ryhdyttävä rakentamaan määrätietoista yhteistyötä muiden ei-sosialististen ryhmien kanssa, jotta sosialidemokraatit voidaan haastaa uskottavasti seuraavissa presidentin- ja eduskuntavaaleissa. Sdp:n viime kuukausien toiminta on osoittanut, että punamultayhteistyö joutaa jo historian romukoppaan..."

    • jää

      aina paljon mieleen, sillen ei mitään voi, täytyy vielä myöntää, että tyylikäskin kuin mikä!

    • tolkutonta..

      puheenlöpötystä kuin Halonen aamu TV,ssä:

      "Glopalisaatiossa, niinku hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen olis sit, niinku hyvä,--tai huono, tai keskinkertainen..."

      Saitko sinä mitään tolkkua hänen sanomisestaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1525
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      911
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      890
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe