Punamedia rummuttaa edelleen galluppeja, joiden mukaan selvä enemmistö äänestäjistä pitää kärkiehdokkaista nimenomaa Halosta aidoinpana työväenpresidenttinä. Vaikka näiden HS:n tai YLE tilaamien galluppien todenperäisyydestä voi olla monta mieltä, silti ne antanevat jonkinlaista suuntaa äänestäjien mielipiteistä.
Vähiten koulutettu väestönosa on aina ollut johtajien helpoiten huijattavissa, niin on myös Suomessa. SDP on puolue, joka ei ole moneen vuosikymmeneen välittänyt juuri lainkaan työväestön asioiden parantamisesta, hyvä esimerkki tästä on se, että demarivetoisten hallitusten aikana ei ole saatu mitään konkreettista aikaan työväestön aseman turvaamiseksi tai työttömyyden poistamiseksi. Sama alipalkkaus ja sorto jatkuu, mutta kansa menee ja uskoo demarien väitteitä omasta työväenrakkaudestaan.
Nyt demareilla on vieläpä ehdokkaana mahdollisimman työväkikielteinen presidentti. En ole koko Halosen virkakautena havainnut hänen pitäneen yhtään puhetta työntekijöiden aseman parantamiseksi, vaikka presidentin mielipidevaikuttajana pitäisi nimenomaa puuttua yhteiskunnan suurten epäkohtien korjaamiseen, joista työttömyys on meillä kenties suurin.
Sen sijaan Halonen on pitänyt kymmenittäin puheita kehistysmaiden ihmisten puolesta. Tämä asia ei liity kuitenkaan mitenkään presidentinvaaleissa äänestävän työläisen arkeen. Idealistihöyryissään Halonen on unohtanut suomalaisen kansan tukemisen.
Älkää menkö äänestämään pettäjäänne.
Miksi työväki uskoo pettäjäänsä?
5
259
Vastaukset
- maikki
Miksei tämänhetkisiä edes punamedian galluppeja ja luotettavista puhumattakaan, ole tullut pariin viikkoon sen jälkeen kun halosen suosio kääntyi jyrkkään laskuun.Ei kai kukaan joka lukee näitä nettikirjoituksia voi pokkana väittää että halosella mukamas olisi eniten kannatusta.
- mikä on hyvä
...lähikuppilan pienoisparlamentin mukaan Soini ja Hautala nostivat osakkeitaan eilisen jälkeen. Johtuu tietysti siitä, että eivät olleet mukana mitäänsanomattomassa TV-keskustelussa.
- teeveestä
mikä on hyvä kirjoitti:
...lähikuppilan pienoisparlamentin mukaan Soini ja Hautala nostivat osakkeitaan eilisen jälkeen. Johtuu tietysti siitä, että eivät olleet mukana mitäänsanomattomassa TV-keskustelussa.
Puolueettomasti arvioiden Soini ja Hautala ovat asiallisimmat ehdokkaista.
Miten joku Kokoomuksen ehdokas olisi muka yhtään parempi työväen presidentti kun SDP:n ehdokas?
Millä perusteella väität sellaista että Halonen olisi muka suhtautunut kielteisesti työläisväkeä kohtaan?
Tuskin Niinistö ja Kokoomus olisivat parantamassa työläisten asemaa juuri ollenkaan nykyisestä, sillä he suosivat vain veronalennuksia joista rikkaat porvarit hyötyvät tietenkin kaikkein eniten.- piikkiq
niinkin monella työläisellä yhä on työpaikka on sitä välittämistä, jolla Kokoomus ja Niinistö työväestä pitää huolta...
Ja kaikki se hyvinvointi ja verotulo, jonka jakamisessa SDP on mukana on syntynyt niiden yrittäjien ja yritysten toiminnan tuloksena, jotka on tähän maahan luotu....
SAK on tuhonnut historian aikana enemmän työpaikkoja suomessa kuin Neuvostoliiton pommitukset, tuhopolttajat tai teollisuus onnettomuudet yhteensä....
Ja niiden työpaikkojen määrä joita se on luonut voidaan laskea muutaman käden sormin...
Piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673