Kaikki varmaan ovat kuulleet tämän tapakäytännön, että jos joku pyytää lapsensa kummikisi, siitä ei tule/ ole kohteliasta kieltäytyä.
Vanhemmilla on todella suuri vastuu siitä kenet kummiksi pyytää. Ehdokkaiden kriteereiksi ei riitä, että on hyvä ystävä, parisuhteessa, sukulainen tai asuu lähellä. Tai lapsia haluamattoman kaverin pyytämistä kummiksi ajatuksena: "kummiuden myötä hän voi vaikka innostua tekemään leikkikaverin kummilapselleen".
Syitä tulee ja kannattaa punnitta todella tarkasti. Tärkein kysymys on varmasti se, että kenelle uskoisi lapsensa kasvatettavaksi, jos itselle tapahtuisi jotain.
Monet kummiuden roolin vastaanottavat eivät ehkä tiedostakaan sitä, kuinka vakavasta tehtävästä on kyse, jos lapsen vanhemmille todella sattuisi jotain. Kummin tehtävä olisi tälloin ottaa lapsi hoiviinsa.
Itseäni pyydettiin kummiksi, vaikka en todellakaan asu lähimainkaan kummilastani, enkä muutenkaan ole enään kovin läheisissä väleissä kummilapseni vanhempien kanssa. Joskus minusta tuntuukin, että tämä pyyntö oli vain keino saada minut olemmaan tiivimmin yhteyksissä heidän kanssaan, ts. syyllistäen aina aika ajoin minua heikosta yhteydenpidosta.
Yritin kyllä kummiksi pyydettäessä tehdä selväksi sen, kuinka en todellakaan ollut mikään paras valinta heille. Mutta tuosta kohteliaisuuden virittämästä ansasta päädyin kuitenkin kummiksi.
Kummius on ihan mukavaa, mutta uudelleen en tuohon ansaan enään lankea. Sen verran isosta tehtävästä on kuitenkin kyse!!!
Vanhemmilla on todella suuri vastuu siitä kenet kummiksi pyytää. Ehdokkaiden kriteereiksi ei riitä, että on hyvä ystävä, parisuhteessa, sukulainen tai asuu lähellä. Tai lapsia haluamattoman kaverin pyytämistä kummiksi ajatuksena: "kummiuden myötä hän voi vaikka innostua tekemään leikkikaverin kummilapselleen".
Syitä tulee ja kannattaa punnitta todella tarkasti. Tärkein kysymys on varmasti se, että kenelle uskoisi lapsensa kasvatettavaksi, jos itselle tapahtuisi jotain.
Monet kummiuden roolin vastaanottavat eivät ehkä tiedostakaan sitä, kuinka vakavasta tehtävästä on kyse, jos lapsen vanhemmille todella sattuisi jotain. Kummin tehtävä olisi tälloin ottaa lapsi hoiviinsa.
Itseäni pyydettiin kummiksi, vaikka en todellakaan asu lähimainkaan kummilastani, enkä muutenkaan ole enään kovin läheisissä väleissä kummilapseni vanhempien kanssa. Joskus minusta tuntuukin, että tämä pyyntö oli vain keino saada minut olemmaan tiivimmin yhteyksissä heidän kanssaan, ts. syyllistäen aina aika ajoin minua heikosta yhteydenpidosta.
Yritin kyllä kummiksi pyydettäessä tehdä selväksi sen, kuinka en todellakaan ollut mikään paras valinta heille. Mutta tuosta kohteliaisuuden virittämästä ansasta päädyin kuitenkin kummiksi.
Kummius on ihan mukavaa, mutta uudelleen en tuohon ansaan enään lankea. Sen verran isosta tehtävästä on kuitenkin kyse!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
ottaa lasta hoiviinsa, jos vanhemmille jotain tapahtuu. Eikä kaiketi usein edes mahdollista. Eli vaikka kummit olisivat valmiita tähän tehtävään, niin lasta ei silti anneta heille, syystä tai toisesta.
Kyllä kummius on ihan jotain muuta...
Virallisesti vanhempien tukemista lapsen kristillisessä kasvatuksessa.
kummit valitaan useimmiten pakosta. Eli me suomalaiset ollaan niin tapakristittyjä, että haluamme perinteiden velvoittamina liittää lapsemmekin luterilaisen kirkon jäseniksi jo vauvoina. Tämä tapa vaatii kirkon puolelta, että lapsella on kaksi kummia. EI siinä sen ihmeellisempää useimmille vanhemmille ole. Meillä ei ainakaan oleteta kenenkään kummin huolehtivan yhdenkään lapsemme kristillisestä kasvatuksesta pätkääkään. Emmekä toisaalta halua kummien olevan lahja-automaattejakaan. Siksipä kummeiksi valittiin lastemme tätejä, setiä ja enoja. Joka tapauksessa jos meille vanhemmille jotain sattuisi, niin joku tädeistä, sedistä tai enoista huolehtisi lapsistamme. Jos eivät huoltajiksi rupeaisi, niin pitäisivät muuten yhteyttä...
Pyh ja pah.
Kristillinen kasvatus on nykypäivänä se vihoviimeinen tehtävä kummilla. Miten ihmeessä tätä pitäisi harjoittaa, lukemalla raamattua lapselle vai?
Taidat elää uskossa tai muuten vanhoillisessa maailmassa, jos todellakin uskot kummin tehtävien liittyvän enään mitenkään jeesuoppien paukuttamiseen!
tuo aiemmin kirjoittamani kommentti on oikein.... kirkon virallinen määritelmä kummista. En ole uskossa, enkä näin itse ajattele, mutta kirjoitinkin mikä se on virallisesti. Eli ei lapsesta huolehtiminen vanhempien kuoltua, kuten ennenvanhaan ehkä on ollut.
Omasta mielestäni kummi on läheinen ja turvallinen aikuinen lapselle, tämän kaikissa elämänvaiheissa. Vähän siis etäisyyttä siihen arjen vääntöön vanhempien kanssa.
Kirkko vaatii kummit, ja kirkon virallinen määritelmä kummille on tuo aiemmin kirjoittamani!
En kirjoittanutkaan omaa näkemystäni kummiudesta, vaikka voisin tietysti omankin näkemykseni virallisena näkemyksenä kirjoittaa... ;o)
kummin tehtävä on siis tukea lapsen kristillistä kasvatusta..
kummi ei ole missään huoltosuhteessa lapseen eikä siis voi kuin halutessaan päätyä lapsen huoltajaksi tietyissä tilanteissa ja siinä on sitten jo koko lapsikatraan sijoittamisesta kyse eikä niiden jakamisesta eri kummeille..
Miksei muka voisi kieltäytyä kummin tehtävästä? En minä ainakaan ymmärrä sitä, että joillain on 6 kummilasta, tms. Voiko niille riittää aikaakaan, varsinkin jos omaa perhettäkin on... Ehkä kahden lapsen kummiksi voisin lupautua. Mutta en enemmän. Yksi kummityttö on jo. Tahdon, että oikeasti on aikaa myös tarvittaessa kummilapsellekin.
Sanoimme pyydettäessä kummeiksi, että tulemme JOS se on mahdollista VAIN "yhdessä", sillä toinen meistä ei kuulunut kirkkoon. No selvisi sitten, että tämä kirkkoon kuulumaton ei voi toimia lapsen kummina. Kieltäydyimme siis kummiudesta tähän syyhyn vedoten.
Voi mikä sukuviha iski päällemme !
Kaikki yhteydet meihin katkesivat. Enää ei lähetellä edes joulukortteja eikä lapsemme saa tältä ihmiseltä edes syntymäpäiväonnitteluja, vaikka hän sattuu olemaan lapsemme kummi. Myös tämän lapsemme kummin vanhemmat käyttäytyvät meitä kohtaan samoin. En tosin välitä tästä tippaakaan.
Lapsemme päässee ripille muutaman vuoden kuluttua ja EN todellakaan aio kutsua kummia lapsemme rippijuhliin !!!!
Itse kieltäydyin kummiudesta, koska asun monen sadan kilometrin päässä ystäväpariskunnasta, joka minua tehtävään pyysi.
Otan kummin roolin vakavasti ja minulla on tavallaan hieman huono omatunto, kun en pääse nykyistäkään kummilastani näkemään useasti. Lähetän hänelle usein kortteja ja käyn aina kun mahdollista, mutta vaadin itse itseltäni enemmän kummina. (vähintä on, että lapsi tunnistaa minut, kun menen kylään). Joten siksi kieltäydyin alkamasta kummiksi.
Toisena syynä oli, että vain minua pyydettiin, ei puolisoani...
Mielestäni kieltäytymisen takia ei voi alkaa vihata, tai katkaista välejä.
Itse aion pyytää lapseni kummiksi sellaista ihmistä, jonka tiedän pitävän yhteyttä lapseeni. Ja annan myös vapauden kieltäytyä, jos tehtävä ei miellytä tai tuntuu vastenmieliseltä. Kummiudessa täytyy ajatella lapsen parasta.