Onko vaimosi lihonut odotusaikana niin paljon, ettet kestä enää katsella.
Minun vaimoni on melko lyhyt, mutta paksu kuin pallo.
Miten vaimon saa laihtumaan, että kärsii katsella.
Minun vaimoni on melko lyhyt, mutta paksu kuin pallo.
Miten vaimon saa laihtumaan, että kärsii katsella.
Vastaukset 40
Vanhimmat
No esim. sanomalla, että mitä jos pudottaisit muutaman kilon? Lähtekää yhdessä salille ym? Puhu hänen kanssaan.
Älä ainakaan noin suoraan kuin Jatta ehdotti!
Voisit järkätä yhteistä aikaa, ja menisitte vaikka kaikki uimaan.
Tai voit järkätä aikaa hoitaaksesi jälkikasvua ja ehdottaa, että hän voisi alkaa harrastamaan jotakin, kun hoidat lasta.
Tai voit pyytä isovanhempia hoitamaan lasta/lapsia, ja lähdette yhdessä sauvakävelylle - niin, sauvat olit jo ostanut hänelle syntymäpäivälahjaksi:)
Eli minun neuvoni on, että yritä ihmeessä ensin vihjata hienovaraisesti, ennen kuin suoraan kehotat laihduttamaan! Tietty naistyyppi kiehahtaa siitä kommentista!
No älä sitten katsele. Jos noin pinnallinen olet, niin ehkä on parempi panna lakki päähän ja lähteä.
Kyllä vaimos varmasti tietää sanomattakin, että on lihonut. Osaa varmaankin ihan itse alkaa laihduttaa, jos näkee siihen tarvetta.
Pallohan on mukava leikkikalu, turhaa valitat :-)
Vaimoni oli jo alunperinkin hiukan pyöreä ja lasten jälkeen tuli muutama kilo lisää.
Ja se on hienoa, pepussa on mistä ottaa kiinni ja rinnat ovat mukavan pehmoiset.
Kuukausi takaperin hän osti hiukan napakat farkut ja kyseli minulta että mitäs pidän uusista pöksyistä ja täytyy kyllä todeta, että kaunista oli katsella 40v NAISEN peppua.
Kyllä, parinkymmenen vuoden yhdessä olon ja kahden lapsen jälkeen, rakastan naistani enemmän kuin ehkä koskaan ennen.
Meni vähän offtopic, mutta minkäs teet, olenhan vain mies.
..miehet alkavat odottaa ja synnyttään, niillä on varaa arvostella!
Voithan aina lempata vaimon ja lapsen ja ottaa tienianorektikon tilalle.
Voi perkele mitä pinnallisuutta.
Oletko edes lapsesta kiitollinen, vaimohan sen työn teki? Tuskin kun murehdit vaimosi kiloja....
tietenkin alkuperäiselle idiootille, ei sulle.
=D
Terveiset meidän perheeltä!
Tällä asenteella meilläkin on tehty 3 muksua ja oltu yhdessä 15 vuotta!
Onnellisuus on oikeastaan vähästä kiinni!
On se aina niin ihanaa "Kalle" tavata kaltaisiasi "miehiä". Ja teitä "miehiähän" täällä isien palstalla paljon kirjoitteleekin. Mikä siinä on, ettei sellaista aihetta tältä palstalta löydy, ettei suurin osa vastaajista olisi teitä "miehiä". Ettekö te katkerat läskit ämmät voisi jättää edes tätä palstaa vapaaksi katkeruudeltanne.
Kyllä miehillä ja naisilla on yhtälailla on sanansa sanottavana, jos kumppani ihrastuu täysin luotaantyöntävän näköiseksi.
Nyt meni yli hilseen.
Kyllä vielä viime vessareissulla mulla oli miehen värkit housuissa.
Kaikki ei katsos tajua, että naisen KUULUUKIN näyttää naiselta eikä pikkupojalta.
Totta. Meidän heteromiesten mielestä naisen ei kuitenkaan kuuluu näyttää luontaantyöntävältä ihrakasalta. Viehättävä naisellinen nainen on treenattu, hoikka, hyväryhtinen ja itsestään huoltapitävä. Katkeroitunut ihrakasa vie elämänilon jopa lapsiltaan ja omalta mieheltään. Ei kai ole tarkoitus, että muut perheenjäsenet joutuvat häpeämään äitinsä selkärangattomuutta.
VOI VITTU MITÄ IDIOOTTEJA
tais totuus losahtaa ihraan.
vaimon keho sen teki.
Luulen, että sä tässä taidat apua tarvita ja kipeästi. Tietäähän sen, että noin pinnallinen ihminen on sellainen tyhjäpää, ettei tiennyt aikaisemmin, että useat naiset saavat lisäkiloja lapsen saannin yhteydessä.
Jos haluat mieluummin jonkun kuvankauniin, mallinuken näköisen anorektikon kuin perheen, niin senkun alat kalppia. Se on lapsellekin parempi. Eipähän opi samanlaista asennetta.
Ethän varmaankaan edes rakasta naistasi, niin miksi hänessä sitten roikkuisit?
vaimolles sanottavas. Luulenpa että loukkaantuu mutta jos vähän fiksu on niin katse kääntyy miehen puoleen jota todellinen elämä kiinnostaa kuin sun miellyttäminen vartalon avulla. Katsos kun niitäkin miehiä on joille kelpaa se tuhti ja mukava..................
kuten olet kommenteista havainnut. Naisena vastaan, että kyllä voit hienovaraisesti ottaa lihavuuden puheeksi esim. terveyshaitoilla.
Molemminpuolinen itsestään, ulkonäöstään ja samalla niin henkisestä kuin fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Eikä todella aina helppoa.
Kiloja tulee paljon helpommin, kuin niitä lähtee. Ei ole paha asia, jos parit jo seurusteluaikana kertovat toiveensa ja mitä odottavat toiselta vaikka ulkonäköasiassa.
Kerrotaanhan ja vaaditaan tiettyä käytöstä myös esim. alkoholin tai agressioiden kanssakin.
Asioista avoimesti puhuminen on paras keino ja kertoo toisesta välittämisestä. Eikä ole syytä vetää herneitä nenään. Ymmärrän, että joku todella pitää ja suorastaan "himoitsee" erittäin pulleita naisia ( mutta päteekö sama pulleisiin miehiin?), mutta jos lihavuus on vastenmielistä niin sillekään ei voi mitään.
Alkaa kokkailee kevyempiä ruokia kotona. Ja katsoa, ettette ostele turhia herkkupaloja kotiin kaappiin. Tärkeintä on, että et mene haukkumaan ja huomauttelemaan vaimosi kiloista. Hän varmasti tietää sen itsekin! Ole vaimosi tukena ja lohduta, että kyllä ne ajan kanssa lähtevät. Minulle itselleni ei ollut helppoa pudottaa raskauden aikana kertneet kilot, nyt vasta puolitoista vuotta synnytyksestä alan jo otsekin sietää itseäni. Ja olen totta tosiaan, jumpannut, syönyt kevyesti jne. Mutta minulla näyttää tuon nahkan kutistuminen vievän oman aikansa. Onneksi mies on aina lohduttanut ja tukenut tässä asiassa. Sanonut, ettei odotakaan minun enää näyttävän miltään teinitytöltä.
Niin ja tosiaan menkää yhdessä vaunujen kanssa kävelylle ja hoida sinä vauvaa muutamana iltana, jotta vaimo pääsee itekseen ulkoilemaan jne.
Kyllä täällä taas puolustellaan ihrakasoiksi muuttuneita naisia. Raskaus ei ole mikään puolustus. Turha sitä jäkättää ja kaunistella, että kun on synnyttänyt, niin on lihava.
Raskaana ollessaan ei tarvitse syödä liikaa. Raskaana ollessa voi jopa liikkuakin.
Lihavuus on ahneutta ja laiskuutta.
Lihavuus aiheuttaa sairautta.
Lihavat eivät ole leppoisia, vaan kiukkuisia luonnehäiriköitä.
Jos et saa naistasi uskomaan, edes terveyssyihin vedoten, että häntä olisi mukavampi katsella hoikempana, niin pieni uhkavaatimus erosta antaisi pontta laihtumiselle.
Suhteellisen normaalipainoinen ihminen on normaali muutenkin.
Hän on ahkera, reipas eikä ahneus ole häntä valtoihinsa saanut.
Yleisesti ottaen lihava ihminen on passiivinen kaikissa asenteissaan. Syömähimon orja.
Minä lihoin vasta raskauden jälkeen, koska sairastuin synnytyksen jälkeen synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Imetys oli kivuliasta, suorastaan tuskaa ja rintatulehduksia tuli useita (=kuumehorkkaa ja kipua). Lapsi myös huusi elämänsä ensimmäiset kuukaudet yhtä soittoa.
Nyt vauva on 7kk ja tuntuu, että ainoa aika, josta voin nauttia on se muutaman minuutin syömä-herkutteluhetki silloin tällöin pitkin päivää.
En enää pysty lapsen takia tekemään juuri mitään minulle mieluisia asioita, joita tein ennen lasta (käsitöitä, askartelua, lukemista, teekupin ääressä istuskelua kavereiden kanssa yömyöhään, yms.). Toki rakastan lastani, mutta se ei poista menetettyä lepoa. Lapseni on vielä liian pieni mennäkseen vieraalle hoitoon yöksi tai viikonlopuksi.
Mieheni taas ollessaan kotona nukkuu puoleen päivään ja lojuu sitten tietokoneella käydessään välillä tupakalla ja lähtee sitten joko töihin tai kavereidensa kanssa iltaa istumaan. Pitää lasta yleensä päivässä vain n.10 min. Pidempään vain jos mulla on jotain erittäin akuuttia TYÖTÄ, joka on tehtävä heti ja jota en voi tehdä lapsen ollessa sylissä mm. tiskikoneen tyhjennys, pyykkien ripustaminen, ruoanlaitto, siivous, jne. Ei siis niin, että mies leikkisi pojan kanssa lattialla ja minä voisin lukea kirjaa tai olla pelkästään tietsikalla rauhassa häiritsemättä kuten hän. Mies ei vaihda edes vaippaa ellei ole viimeinen pakko tai vie roskista ellen huomauta siitä kuudetta kertaa. Hän ei vain yksinkertaisesti "näe", jos kotona on jotain tehtävää, joten minä juoksen ja teen.
Okei. Olen liian kiltti, mutta en voi luonteelleeni mitään.
Ainoa asia, mistä saan nautintoa itselleni on ruoka. Kaikki muu elämässäni on tällähetkellä sitä, että teen asioita muille (joko miehen hyvinvoinnin eteen esim. keitän ja kuskaan kahvia tai lapsen eteen).
Minunkin mieheni arvosteli lihomistani, koska hänen ihanteensa on tikkumalli. Sitä en ole ikinä ollut, koska olen rintava ja lanteikas. Hoikempanakin (normaalipainoisena) ollessani minulla oli pieni maha. Tiedän, etten ole enää miehestäni "seksikäs". Mutta en suostu kuuntelemaan arvostelua ulkonäöstäni, jos ruoka kerran on AINOA asia, josta tällä hetkellä voin nautiskella.
Vaikeita asioita.
Mielestäni en siltikään ole sairaanloisen lihava: http://irc-galleria.net/view.php?nick=Harakkatar&image_id=23174575
Mutta kun lapsi tuosta kasvaa, niin painonikin (ainakin itse uskon niin) putoaa, kun saan taas joskus hieman omaa aikaa, kun lapsi on hoidossa. Olen aina ajatellut, että elämässä pitää olla nautintoa. Edes jollain tavalla.
Kaikesta (vaikeistakin asioista) huolimatta olen onnnellinen. Uupunut, mutta onnellinen. Enkä jaksa pistää loputtomasti arvoa niin naurettavan pinnalliselle asialle kuin painoni. Jos rakastaa minua, tulee minua rakastaa sellaisena kuin olen. Muu olisikin pelkkää pinnallista teeskentelyä. Miehenikin tietää, että ajattelen näin. Ja loppujen lopuksi.. Hänhän valitsi minut, vaikka olisi voinut valita "hoikemmankin". Hän rakastuikin luonteeseeni.
Kaikkea sitä maa päällään kantaa.Mistäs körttiläisopuksesta noi tarinat nappasit?
Diabetes, sydäntauti, suolistosyöpä, verenpainetauti, aivoinfarkti, tuki-ja liikuntaelinsairaudet, ennenaikainen rapistuminen.
Siinä ahmimisen saldo. Ahmiminen =himo
Jos näistä varoittaa, on muka körtti.
Ja höh! Vai nappasin. Missä takamailla sinä elät?
Sinähän olet hoikka kuin mikä! Mikä ihmeen amiskusipää se sinun miehesi on?!!! Älä ihmeessä jää sellaista dorkaa katselemaan, rupea mieluummin vaikka yh:ksi!!!! Kaikenlaisia ukkoja... ***tana... Minun ukkoni on jaksanut mun masennukseni, vaikka ei aina ole helppoa ollut. Lapsia emme valitettavasti saa. Siinä lisää masennuksen syitä. Vituttaa tuollaset jätkät, jotka eivät ymmärrä omaa hyväänsä. JÄTÄ JO se kusipää!!!!!
Ei nuo kuvat kyllä selvennä ongelmaasi, koska niissä ei näy kuin lihava mies ja normaalipainoinen nainen.
Säälittää kyllä hieman iskä, jonka noista kuvista tunnistaa.
Hän voi saada tästä palautetta työpaikalla tai illalla baarissa, ystävyyssuhteet voivat kariutua ja luottamus omaan vaimoon romahtaa.
Joskus elämässä vain huomaa kumppanissaan kusipäisiä piirteitä ja ne pitää hyväksyä. Ehdottaisin ikävistä puheista ja laiskuudesta miehellesi luonnonmukaista rangaistus/palkintomenettelyä tarvittaessa. Eli hyvät palkitaan hyvällä, pahat eivät saa mitään.
Jäisellä peltikatolla kävelyähän se on, jos miehesi on jääräpäinen ja tyhmänsorttinen, niinkuin kirjoituksesi hiukan vihjaa, hän todennäköisesti hakeutuu vieraaseen syliin koska ei tajua miten käsittämätön onni hänellä oli saada sinut.
Anteeksi nyt, naturalismi on aina ollut minun lajini.Kaikki voi kääntyä parempaankin päin, kun saat oman itsetuntosi kohdalleen ja lakkaat passaamasta körilästä.
no jos tuo ei ole seksikäs niin mikä sitten
ukko optikolle, mars-mars
Sinä se voisit tutustua lihavuuden syihin vähän paremmin ennen kuin alat vetämään yksinkertaisia johtopäätöksiä. Ne on yleensä vääriä, nääs.
Mielenterveysongelmat -mm. syömishäiriöt, masennus, kilpirauhasen vajaatoiminta, erilaiset allergiat ja lukemattomat muut sairaudet, joihin tarvitaan kortisonilääkitys -siinä sinulle muutamia lihavuuteen johtavia sairauksia. Esim vajaatoimintaiset lihovat, vaikka söisivät 100kacl päivässä. Samoin kortisonilääkityksellä olevat.
Körttiläiseen sinua voi verrata ainakin siinä suhteessa että maailmankatsomuksesi on suppea ja sinulla on mielipiteitä asioista, joista et mitään tiedä. Onneksi se halveksimasi läski voi vuoden päästä olla hoikka ja hyvännäköinen, sinä tulet olemaan tyhmä lopun ikäsi.
Kuuluisimmat sarjamurhaajat ovat laihoja. Jatkanko?
päässäs taitaa olla vikaa
Varmaan vaimosikin kärsii ylikiloistaan.
Ehkä yhteinen ruokaremontti perheessä. Ehkä vaimolle jumppailta kerran viikossa, pääsee ulos ja sinäkin olet lapsen kanssa enemmän. Ehkä vaimosi on masennukseen taipuvainen ja lohtusyöjä. Ehkä usutat vaimosi hienovaraisesti lääkärille: kolesteroli & verenpainemittauksiin jne. Voihan laihtumisesta puhua myös kiihkottomasti, ei vain moittien ja ivaten. Asiallisesti. Vauvan tulo mullistaa niin paljon asioita perheessä, erit. ensimmäisen tulo.
olin armœtoen läski, ja mieheni halveksi ja vältteli minua. Nyt sen ymmärrän.
Laihdutin.
Menetin mieheni, mutta nyt olen löytänyt onnen. Yritän olla lihomatta taas kauheaksi siaksi.
Luoja minua auttakoon.
Ansaitset kyllä kaiken kunnioituksen jo tuosta rehellisyydestäsi itseäsi kohtaan. Siihen harva pystyy.
Ja se, että olet kyennyt itsesi laihduttamaan on jo kunniamerkin paikka.
Kaikkea hyvää jatkoonkin!
Puolisoiden kannattaisi tehdä toisilleen selväksi ajoissa, jos lihomista ei siedetä. Naiselle kannattaa kertoa siinä vaiheessa, kun hän on vielä ihanan hoikka, miten ihana ja kaunis hänen hoikka vartalonsa on. Edellisestä kyllä tyhmempikin nainen tajuaa, ettei mies pidä lihonutta naista enää yhtä haluttavana.
Jos naisella on hyvännäköinen mies, nainen ei uskalla antaa itsensä rupsahtaa. Hyvännäköisellä miehelle on sen verran kysyntää, että itsestään huolta pitänyt nainen tulee ja korjaa koko potin, kun miehen omasta kodista löytyy lihonut, katkera, epäsiisti ja laiska sohvalla makaaja.
Eli jos itse et ole samanlainen läskikasa kuin vaimosi löydät kyllä uuden paremman naisen tilalle. Sääliksi käy kuitenkin lastanne, joka joutuu kärsimään kaikista eniten eli lapsen vuoksi yritä saada rehellisellä puheella vaimosi laihtumaan tai tyydy sitten kohtaloosi, jos olet samanlainen rupsahtanut yksilö kuin vaimosi.
Ei välttämättä ole paluuta entiseen. Meillä ei tuota ongelmaa ole. Vaimo oli jo ennen lasta lihava. Raskauden aikana se päivitteli että on lihonut hirveästi, ja varsinkin nyt synnytyksen jälkeen se puhuu "raskauskiloista". Kysyy minulta joka päivä että onko liian lihava. Mitä tuohon voi vastata? Että "juu, olet ollut viimeiset 10v liian lihava." Mutta siis oikeasti. Pahimmillaan painoa yli 100kg. Raskaus ei näkynyt paljoa ulospäin. Itse olen karvan alle 80kg ja joskus vituttaa liikkua vaimon kanssa. En ole vaimoa jättämässä, koska tavallaan tykkään hänestä silti. Ja varsinkin nyt kun on lapsia joista tykkään yli kaiken.
Olen ajatellut, että ei elämä voi olla täydellistä. Itsekään en ole täysi 10, joten ehkä se vaan on niin että kaikki eivät voi olla onnellisia. Tee kuten minä: etsi muita juttuja mistä voit pitää. Harrastuksia ym. Ja voihan vaimon kanssa muutakin tehdä kuin harrastaa fyysistä lähtentymistä.
Se on täyttä paska puhetta että mihen pitäisi saada naisensa innostumaan liikunnasta jne. Ei se toimi. Lihava on lihava eikä se siitä muutu. Jos menet vaimosi kanssa lenkille, niin vauhti on aina liian luja. Itsekin koitin ottaa vaimoa mukaan pyörälenkeilleni, mutta yllättäen se halusi kesken lenkin että mennään jäätelölle. Ja vauhti oli luokkaa 5km/h. Itse poljen useamman kymmenen kilometrin lenkkejä. Vaimolle riitti 3km ja hiki valui. Sitten se kehuskeli kaikille kavereilleen että hän on aloittanut kuntoilun. Nyt se käy kerran kahdessa/kolmessa viikossa kävelyllä. Kävelee hitaasti jotain 2km ja on sitten tyytyväinen. Minä kannustan jatkamaan, mutta en kehtaa sanoa että olisi aivan sama jos makaisit sohvalla ja katsoisit telkkaria. Jos jotain ohjeita koitan antaa niin sitten suuttuu. Ei kuulemma ole tarkoitus olla huippu-uhreilija.
Ei sullakaan sitten tullut mieleesi olla oikeasti vaimosi tukena liikunnan aloittamisessa? Halusit, että hän siirtyy 10kg:n painosta suoraan pyöräilemään kymmenen kilometriä/pv ja juoksulenkille? Tajuatko, ettei sellaisen onnistu ja voi olla jopa vaarallista? Oleko koskaan kuullut, että liikunta pitä aloittaa omalta tasolta ja varovasti, ettei heti kyllästy liian koviin vaatimuksiin?
Juu sitä se vaimo on toitottanut nyt 10 vuotta. Liikaa ei saa rehkiä ja pitää varoa. Ja tulokset ovat olleet sen mukaisia. Mutta ei hän toki ole ainoa siinä tilanteessa oleva. Valta osa lihavista tuntuu ajattelevan samalla tavalla. Ehkä se johtuu siitä, ettei ole eläessään varsinaisesti mitään liikuntaa harrastanut, ja siksi ei osaa asennoitua hommaan.
Mitä tarkoitat tuolla "olla oikeasti vaimosi tukena liikunnan aloittamisessa"? Miten sitä voi tukea enempää? Hän liikkuu päin persettä ja syö päin persettä. Mikään neuvo ei kelpaa, lopulta tulee aina riita. Pari kertaa vuodessa hän kaivaa netistä jonkun poikkitieteellisen laihdutusmetodin. Kirjahylly on täynnä kaikenlaista atkins-skeidaa ym. huuhaata. Mukavuuden halu tuntuu ohjaavan elämää.
Tilanne ottaa aika lailla pannuun. Tykkään hänestä muuten, hän on hauska, fiksu, ystävällinen jne. Ainoa mikä mättää on se ulkokuori. Toisaalta en halua vaihtaakaan häntä kehenkään. Turhan paljon on tuttavapiirissä kauniita mutta muuten vastenmielisiä ämmiä. Mutta aina välillä tulee mieleen että tekisi mieli käydä vieraissa. Ei voi mitään :( En ole tosin käynyt, enkä toivo käyvänikään.
Ja vieraissahan olisit jo käynyt, jos kelpaisit unelmiesi naiselle. Et sinä luultavasti ihan ilman syytä joudu tyytymään siihen, mitä sinulla on. Tosin tämän myönsit itsekin ensimmäisessä viestissäsi.
Teidän tapauksessanne myötätuntoni on vaimosi puolella.
a) Oletko tosiaan sitä mieltä, että jos ihminen on tarpeeksi nätti niin hän käy automaattisesti vieraissa? Omituista.
b) Jos kerran itsekin jo sen sanoin, niin miksi toistelet sanomisiani? Kai minä jo tässä vaiheessa itsekin tiedän.
c) Kuka kaipaa myötätuntoasi?! Tämä on keskustelupalsta. Ei äänestyssaitti myötätunnolle. Kerroin mikä meillä on tilanne ja ehkä se kosketti jotakuta muuta. Joku muu ehkä tunnisti itsensä tai puolisonsa tekstistäni. Asiasta voi keskustella. Viestini tulisi herättää ajattelua. Mutta ei, aina se menee tämmöiseen prkleen jeesusteluun kun muita paremmat moralisoivat ja hakevat syyllisiä. Kerro toki omia ongelmiasi, kyllä me saadaan nekin väännettyä mustavalkoiseen laatikkoon. Sitten nähdään että oletko paska jätkä vai aukeneeko taivaan portit.
Kauniiden ja komeiden ihmisten ei tarvitse pettää. Heillä on jo se, mitä he haluavat. Sinullakin on jo se, mikä sinunkaltaisellesi kuuluu. Sen sijaan, että katkeroidut vielä lisää, tee jotain ensin itsellesi. Kun edellinen ei kuitenkaan kiinnosta, ole onnellinen edes siitä, mitä sinulla on.
qwerty näyttää olevan täällä ainoa, joka pystyy kirjoittamaan asiasta kiihkoilematta. Läski on siitä "hauska" asia, että se ei jätä ketään kylmäksi. Liian usein asialla ovat ne, jotka pitävät meteliä puolison muutamasta liikakilosta, joka varsinkin useimmiten naisesta tekee juuri naisellisen.
Kun sitten puhutaan todellisesta ONGELMASTA, tarkoitetaan sillä jotain sen kaltaista, että vaimolla onkin niitä naisellisia liikakiloja esim. monta kymmentä kiloa.
Vaimoni ei ole koskaan ollut hoikka eikä lähelläkään sopusuhtaista, mutta joka tapauksessa viehättävä vielä muutama vuosi sitten. Ongelmia on tullut siitä, kun vaimo itse tietää lihoneensa käsittämättömän kokoiseksi, mutta kaikkein vähiten on valmis tekemään asialle mitään. Sen sijaan valittaa saa päivästä toiseen siitä, kuinka kauhean ruma ja läski on. Vastaukseksi tietysti odotetaan kehuja?! Jos asiasta yrittää asiallisesti puhua, saa heti niskaan ryöpyn syyllistämisestä, itkua ja hammasten kiristystä. Vaimoni on ihana ja persoonallinen ihminen, mutta tuo asia kalvaa todella pahoin, koska kyse ei ole mielestäni enää mistään muusta kuin sairaalloisesta lihavuudesta, joka vaatisi terapiaa ja täydellistä elämäntapojen muutosta. Minä en tosin saa asiaan puuttua...
Kannattaa keskustella vaimon kanssa eikö vaan?
Meille lääkäri sanoi, että minun ei pidä syödä lasten syömättä jääneitä ruokia eikä napostella enää.
Rupesin lenkkeilemään vauvan kanssa ja muutin ruokailutottumuksia. Olen laihtunut lähes entisiin mittoihini.